sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Nyt on tuhtien palkankorotusten aika!

Palkkaneuvottelut alkoivat ja heti kättelyssä paperipuolella työnantaja tarjoaa nollakorotuslinjaa. Esitys tuntuu työntekijäpuolella pöyristyttävältä. Mutta näin sen kuuluu mennä, toinen tekee työtä yhtiöiden omistajille ja toinen puolestaan ajaa työntekijöiden etua, jos joku ei tätä hämmästyttävää kuviota hoksannut. Muistakaamme, että kovimmissa kilpailijamaissa Saksassa ja Ruotsissa jo valmiiksi korkeampaa palkkatasoa korotettiin reilut viisi prosenttia, joten pelivaraa pitäisi olla. Sipilä tietenkin vastustaa moisia palkankorotuksia ja puhuu palkkamaltista, sillä hän edustanee pitkälti sijoittajia.

Kuvitellaanpa, että Uudenkaupungin autotehtaan palkat nousisivat euron tunnilta. Jokainen työntekijä tienaisi bruttona päivässä kahdeksan euroa lisää rahaa, viikossa 40 euroa, ja kuukaudessa palkan lisäys olisi noin. Kaupunkimme alueelle euron tunnilta palkankorotus toisi jokaista autotehtaan työtuntia kohden työntekijämäärän verran lisää rahaa eli puhuttaneen 3 700 eurosta joka tunti ja päivässä 29 600 euroa, Viikossa mainittu palkankorotus toisi paikkakunnallemme 148 000 euroa lisää rahaa. Kuukaudessa mainittu rahamäärä olisi reilut 650 000 euroa ja vuodessa reilut seitsemänmiljoonaa euroa(pyöristellen päässä laskettuja lukuja, täydentäkää tai oikokaa, jos tarvetta).

Tietenkään kyseisestä palkankorotuksen loppusummasta ei jää kovinkaan isoaa osa työntekijälle, mutta kuvitellun korotuksen yhteisvaikutus on merkittävä kaupunkimme elinkeinoelämälle sekä elinympäristölle ja palveluille. Se mitä työntekijä ei saa euron korotuksesta käteen, menee suurelta osin kunnallisveroon eli sillä turvataan paikallisesti tuotetut hankkeet ja palkat esim. uima/monitoimihalli, koulut, terveys ja kauniit puistomme sekä torivahti. Jos korotusta ei tule, matkaavat rahat suoraan omistajien kautta pääkaupunkiseudulle metroihin, tunneleihin jne. tai ulkomaalaisille sijoittajille.  Toivokaamme runsaita palkankorotuksia, joihin meillä pitäisi oheisten linkkien mukaan olevan varaa - Autotehtaan muhkeat palkankorotukset ovat kaikkien uusikaupunkilaisten kannalta hyvä asia.

LINKIT:

Ruotsissa sovittiin 6,5 prosentin palkankorotuksista

Saksassa ja Ruotsissa metallin palkat ovat nousseet ripeästi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!