perjantai 10. huhtikuuta 2020

ODOTTAAKO PÄÄMINISTERI MARINIA VANKILA?

Hallituksemme jatkaa murheellista taaperrusta ja siinä sivussa koronavirus leviää. Asiantuntijaneuvoista huolimatta ministerit etenkin Sanna Marin on toiminut ja toimii itsekkäästi. Hänen oman puolueensa kansanedustaja Aki Linden, jota voi pitää todellisena asiantuntijana, tarjosi muutamaan otteeseen omia lääkkeitä koronaviruksen taltuttamiseksi. Ja mitä tapahtui, ei mitään, paitsi se, että Linden hiljeni - hiljennettiinkö hänet Marinin mahtikäskyllä? Viimeistään koronaongelmassa täytyisi ihmisten pätevyyden ratkaista hänen asemansa eikä sen, kuinka aikaisin hän hyppäsi toverihissiin.

Pääministeri vaatii yksimielisyyttä ja kieltää syyttelyn, mutta samalla hän ei ainoastaan kiukuttele, syyttele muita vaan jakaa jo lopputilejä. Marin syytti myös suuria kaupunkeja huoltovarmuuden laiminlyönneistä. Tähän syytettyjen joukkoon kuuluu myös Tampere, jonka korkeisiin päättäjiin Marin on itse kuulunut eli hän on syyllinen omiin syytöksiinsä. Murheellinen totuus piilee siinä, että Marin vitkutteli koronaviruksen torjunnan alittamisessa ja siksi suomalaisia kuolee nyt. Jos Marin toteuttaa uhkauksensa Uudenmaan eristämisen purkamisesta, syyllistyy hän selkeään rikokseen.

Marinille tulisi kertoa, että nyt eletään poikkeuksellisia aikoja eikä nyt ole sijaa politikoinnille ja härskille itsensä korostamiselle. Nyt ministereiltä vaaditaan erityistä asiantuntijoiden kuulemista ja epäitsekästä kykyä johtaa tätä maata. Jokaisen koronaan sairastuneen ja kuolleista kertovan luvun takaa löytyy ihminen, tätä Marin ei näytä vielä ymmärtävän. Jos näin jatkuu, hänelle luetaan kaiken tapahtuneen jälkeen lakia. Esiin kaivetaan rikoslain 34 luvun 4 §, jossa kerrotaan terveyden vaarantamisesta: Hän, joka levittää vakavaa sairautta siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa, on tuomittava terveyden vaarantamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

1 kommentti:

  1. Ei ole käsidesiä, ei ole hengityssuojaimia, ei pystytä testaamaan ja onko niitä ruumisarkkuja edes!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!