sunnuntai 10. helmikuuta 2019

ATTENDO 007 - OIKEUS TAPPAA?

Israelin esityksestä Suomessa ryhdyttiin tutkimaan arkistoista SS-miesten tekemisiä. Niinpä arkistoihin perehtyen paheksutaan suomalaisten II-maailmansodan aikaisia tekoja. Hienoa, että asioita selvitetään edes nyt, kun ulkovalloista asti komennetaan. Sen sijaan tämän päivän ongelmiin ei riitä paneutumisintoa tahikka kiirettä. Populistiset kansanedustajat käyvät vanhustenkohtelukeskustelua pintatiedolla.

Kotva sitten putkahti esiin uusi vanhusten kaltoin kohtelukeskus. Siellä lienee tehty ennätys sitten nazi-Saksan keskitysleirien - KUUKAUDESSA KUUSI VANHUSTA MATKASI AJASTA IÄISYYTEEN! Tehokkuus piilee uudessa vanhustenkäsittely laitoksessa, sillä kyseinen yksikkö otettiin käyttöön vasta vuoden alussa. Julkisuuteen kalmanyksiköstä kuolemantapauksia puolustellaan vanhusten siirron aiheuttamalla stressillä. Kalman yksiköiden johtoportaan selitykset alkavat muodostua päivä päivältä kuvottavimmiksi.

Jos vanhukset kohtaavat siirtojen yhteydessä kuolemaan johtavia ongelmia, eikö silloin pitäisi pohtia jo inhimillisyyden nimissä siirtotoiminnan laatua ja niiden mielekkyyttä. Eläintenkuljetuksille löytyvät selkeät pykälät, mutta vanhusten kohtelun osalta näyttää ettei niitä ole tai niistä ei välitetä vähääkään. Jos jossain vanhustenhoitoyksikössä kuolee yli kymmenprosenttia asukkaista kuukaudessa, pitäisi hälytyskellojen soida päättäjien taholla ja lopettaa puheet desimaaleista sekä lopettaa nokittelu sen tiimoilta.

Tuntuu lähellä kuvottavalta, kun miljoonia vuodessa tienaavat vanhuspalvelufirmojen pomot valittavat työntekijöiden rekrytoinnin vaikeutta. Tarjoaisivat inhimillisiä työoloja ja kunnon palkkoja, niin varmasti työväkeä löytyisi ja se myös pysyisi töissään. Kuinkahan paljon vanhuspalveluita parannettaisiin jo esim. yhden pääjohtajan yli viidenmiljoonan euron vuosituloilla?

Meidän ei käy syyttäminen yhtiöitä, jotka synnytettiin tekemään omistajilleen rutkasti rahaa. Yritykset käyttävät yhteiskunnalta saamansa mahdollisuudet tarkasti hyödyksi ja omistajille jaettavan voiton maksimoimiseksi. Eivät yritykset maksa turhasta miljoona palkkioita omistajilleen. Jos maamme lait vaatisivat laadukasta hoitoa ja sen laiminlyöjille sanktiot olisivat kovia, vanhuspalveluidemme laatu olisi taattu. Perimmäinen syy vanhuspalveluiden laatuun löytyy lainlaatijoistamme eli eduskunnasta, jonka toimien seurauksena voinemme todeta: ATTENDO 007 - OIKEUS TAPPAA!

Ikäihmisten, sairaiden ja vammaisten kaltoin kohtelu on puhuttanut kansaa jo vuosia, mutta päättäjät noteerasivat asian vasta nyt vaalien alla. Herääkin epäilys: Onko Suomessa eduskunnan myötävaikutuksella plus tarkoituksellisesti luotu huoltosuhteen vinoutuman oikaisemiksi ja eläkevarojen riittävyyden varmistamiseksi tuhoamisleiriverkosto, jonka pyörittäjien epäinhimillisen toiminnan aiheuttamat tunnonvaivat korvataan rahalla? Ajauduttiinko nykyiseen nazi-Saksa tyyliseen epäinhimilliseen ja moraalittomaan ihmisten kohteluun tarkoituksellisesti vai onko kyse päättäjien hölmöydestä? -Olipa vaihtoehto kumpi vaan, niin ehkäpä meidän tulisi II-maailmansodan sijaan puuttua tämän päivän SS-mieten eli Sipilän ja Soinin joukkojen puuhiin!

5 kommenttia:

  1. Orpo on olo. Taas tänään on tullut julki Helsingissä yksi Esperin yksikön osaston sulkeminen.
    Näin hyvinvointiyhteiskunta Suomi "care" maan rakentaneista seniorikansalaistaan. Valvova viranomainen Valvira vasta harkitsee tutkintapyyntöjen tekoa jo pitkään tiedossaan olleista heikkokuntoisten heitteillejätöistä. Sen sijaan virtaa riittää tutkia ja syyttää everstejä ja kenraaleja: Olisiko kenraalin pitänyt tehdä tutkintapyyntö suuta soittaneesta alaisestaan heti vai jo viimeistään viikon päästä?
    Ketä tekee tutkintapyynnön Valviran viranomaisten viivyttelystä? Viivyttelyn
    johdosta on saattanut moni heikkokuntoinen jo kuolla. Näin Suomessa -tänään, tässä ja nyt.

    VastaaPoista
  2. Uskon vaalien tuovan melkoisen muutoksen eduskuntaan!

    VastaaPoista
  3. Kaikki puhuu ja lupaa vaikka mitä hyvää, teot vaan on erilaiset. Meillä Ukissakin luvattiin valtuustotasolla ettei vanhuspalveluja ulkoisteta. Miten on käynyt? En tiedä paljonko on ukilaisia yksityisissä hotolaitoksissa, paljon lienee oikea vastaus. Me ollaan tehty erityisesti viime vuosina stratetigoita ja tavoitteita niin ettei niitä enää kukaan tunnista. Käytännön toimenpiteitä pitäisi tehdä ja olla jo tehtynä. Minkäs teet ellei meillä ole kunnallisia hoitopaikkoja. Niitten lisäämisestä ei puhutatakaan. Ei sovi strategiaan. Muistan senkin miten Kalannin vanhaikodista päätettiin ettei ketään siirretä muualle. En tiedä onko toteutunut. Tämä siirto todettiin syyksi 6:n vanhuksen kuolemaan Alavudella. Ei me Ukissakaan eletä lintukodossa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos käynneistä kommenteista ja Hartolle tiedoista! Asia on juuri kuten Harto totetaa. Uudessakaupungissa äänin 43-0 päätettiin hoitaa vanhukset kaupungin omana työnä pieniä paikallisia yrittäjiä apunakäyttäen. Päätöskeskustelussa suljettiin voimakkain sanakääntein, kuten Hartokin varmaan muistaa, pörssiyhtiöt pois Uudestakaupungista. Jälkeenpäin sain tietää, että ennen em. valtuuston päätöstä oli ensimmäisen pörssiyhtiön rakentaminen aloitettu.

    SDP istutti seuraavaan hallitukseen voimakkaimpia yksityistämisen vastaisia puheita pitäneen päättäjättären. Joskin hallituksessa istuessaan hän toimi pörssiyhtiön paikallisjohtajana. No, sen lauluja laulat, kenen leipää syöt - hänelle selkäsi käänät, kuka sinua äänesti!

    VastaaPoista
  5. Hei, olen Albertiina Aleksandra Suomesta. Haluan todistaa siitä, miten sain lainan Ryan Cliftonin lainayritykseltä. Sain 60000 euron liikelainan HUOMAUTUS: Se on luotettava ja aito Jos olet kiinnostunut lainan saamisesta, ota yhteyttä suoraan EMAIL: ryancliftonfirm@gmail.com

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!