torstai 29. marraskuuta 2018

SYNKÄT SIELUT JUHLIVAT VALON VOIMALLA!

Kukaan ei voi vähätellä Rauhanpuistomme tyylikkyyttä, kerrankin silmä lepää siinä, mitä se näkee. Joulukuusen kynttilöiden kanssa puiston valaistukseen upposi 14 000€(oikaiskaa, jos tuon julki väärää tietoa). Valojensa ansiosta Uudenkaupungin keskusta paransi julkisuuskuvaansa melkoisesti. Mistään mystisestä valojuhlasta saati ainutlaatuisuudesta emme kuitenkaan voi saagoja viritellä, sillä vastaavanlaisia valoviritelmiä löytyy lähes kaikkialta muualta.

Meillä hoetaan yksien tekevän ja toisten ruikuttavan. Näin toistuvasti toteavat ylistävät omaa käden jälkeään. Luonnollisesti muutamaa tekijää seuraa ja somesssa tukee UPEETA, VALTAVAA hokeva ruskeakielisten porukka. Todellisuudessa mitään uutta, uljasta tahikka  innovatiivista tuo mielestään tekevä porukka ei saa aikaiseksi, päin vastoin, omimalla vallan, he syrjäyttävät puuhaporukoista ne luovat suunnittelijat ynnä tekijät, ketkä nostasivat kaupunkimmme ainutlaatuisuuden muiden harmaiden kaupunkien joukosta niiden yläpuolelle.

Valaistuksen kohtuuttoman poskettomassa hehkutuksessa todelliset ongelmat jäävät taustalle ja hoitamatta. Murheellisena täytyy todeta koko hypetyksen kuvaavan mainittujen tekijöiden ja heidän nuolijoidensa ääretöntä itsekkyyttä ja inhimillisyys vajetta. Vallan varastaneet puuhu-Paavot ja -Pirkot värkkäävät jonninjoutavuuksia velkaisen kaupungin vähillä varoilla ja samalla koulujen, terveyskeskuksen jne. korjausvelka kasvaa. Tilanne muistuttaa vastaavalta, jos viittä vaille vainajana makaavien sairaiden parantamisvarat käytettäisiin siten, että Rollingstones maksettaisiin esiintymään kermalle ja siinä sivussa mainituille sairaille. Nämä meidän itsekkäät puuhatyypit eivät todellisuudessa välitä vähääkään heikoimmista uusikaupunkilaisista, vaan haluat itsekkäästi sekä mielikuvituksettomasti puuhastella kaupunkilaisten rahoilla jotain kivaa. Kaiken kukkuraksi he vaativat puuhastelulleen ja heille itselleen positiivista ylistystä - KUVIO ON KAIKESSA KUVOTTAVUUDESSAAN TISMALLEEN SAMA KUIN NAZI-SAKSASSA!

5 kommenttia:

  1. Älä Valkonen puhu tyylikkyydestä. Nyt on kyse mauttomasta valosaasteesta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja hyvästä näkemyksestä! Mielestäni Rauhanpuisto näyttää nyt hyvältä. Ehkä käyttämäni tyylikäs on kuitenkin väärä sana väärä sana kuvaamaan puiston valaistusta, mutta en kritisoi lopputulosta - hyväksyn ja pidän hyvänä juttuna muiden kritiikiä. Minua sapettaa tapa, jolla päätöksiä valmistellaan ja toteutetaan. Rahamäärä, tässä tilanteessa, tuntuu käsittämättömän suurelta. Sille löytyisi parempaakin käyttöä.

    VastaaPoista
  3. Mitä helvettiä? Johonkin Apoli hankkeeseen ostetaan vuodeksi 3500 eurolla kuussa palvelua. Mitä se tarkoittaa käytännössä ja kenet sillä palkataan puolipäiväisesti??? Onko tästä tietoa jo???

    VastaaPoista
  4. Laiva seilaa miten sattuu jos laivassa ei ole pätevää kipparia.

    VastaaPoista
  5. Maksaako kaupunki yrittäjien joulukaupan vuokran. Se on sama kuin demokiinteistö.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!