sunnuntai 11. marraskuuta 2018

PÄÄTTÄÄKÖ VENÄJÄ VAI YLE KETÄ ÄÄNESTÄT?

Tuntuu lähinnä koomiselta kuunnella syytöksiä, joiden mukaan Venäjä yrittää vaikuttaa kaikkiin maailman vaaleihin ja vielä onnistuneesti. Maasta löytyy jopa teollisia yksiköitä, trollitehtaita, jotka suoltavat valeuutisia maailmalle. Käytännössä tämä väittämä tarkoittaa sitä, että Venäjä kertoo uutisen, joka ei pidä paikkaansa ja sen seurauksena sinä ja minä äänestämme vaaleissa Venäjän haluamaa ehdokasta. Jotta em. väittämä tuntuisi vakavasti otettavalta, joku voisi esittää edes yhden uskottavan venäläisen valeuutisen, joka saa sinut ja minut äänestämään vastoin omaa tahtoamme.

Lienee selvää, että jokainen valtio haluaa maailman valtioiden suhtautuvan siihen positiivisesti ja mitä isompi valtio sitä jämäkämmät ovat vaikutuskeinot: vakoilua, salakuuntelua jne.. Mutta paikkansa pitämättömien valeuutisten, tehtailemalla tapahtuva, levittäminen tuntuu älyttömältä väitteeltä, sillä jokainen voi tarkistaa netistä saman uutisen kymmenistä, sadoista ellei peräti tuhansista eri lähteistä. Mikäli vaaliteknisien puutteiden vuoksi kyetään vaikuttamaan jonkun valtion äänestäjiin, silloin lienee kyse maan oman vaalijärjestelmän heikkoudesta.

Entäpä kuinka asiat ovat meillä? -No ei meilläkään valeuutisia tehtailla, mutta valheita viljellään. Ottakaamme esimerkiksi Mika Aaltolan kommentti USA:n välivaalien jälkeen. Aaltola antoi ymmärtää, että USA ratkaisi kaksi maailman sotaa ja hän kertoi USA:n olevan ainoa supervalta. USA oli ratkaisevassa roolissa molemmissa maailmansodissa, mutta ei se pelastanut eurooppalaisia - kysykää vaikkapa Dresdenistä. USA:n asema maailmassa vähenee siinä missä meidän unionimmekin. Kiina pyyhkii ellei jo ole pyyhkinyt ykköseksi ja perässä seuraa Intia. Maailma muuttuu eikä eilispäivän totuus päde tänään ja vielä vähemmän se pätee huomenna.

Venäjän ja USA:n sijaan tutkisin oman mediamme käyttäytymistä. Jos suomalaisista lähes seitsemänkymmentä prosenttia suhtautuu skeptisesti ja jopa negatiivisesti islamiin, miksei tämä näy valtamedian uutisoinnissa - Siis esim.  kansan ääni tai toiveet eivät kuulu kansa pakkoverolla rahoittaman YLE:n uutisoinnissa. Miksei rikoksista kerrota totuudenmukaisesti, kun tekijä ei kuulu kantasuomalaiseen väestöön? Miksi Venäjä nähdään armottomana mörkönä ja pahan valtiona? Miksei kerrota totuutta Neuvosto-Venäjän ja Neuvostoliiton epäluottamuksen syistä Suomea kohtaan - Suomestahan hyökättiin lukuisat kerrat Neuvostovenäjän alueelle 1918 jälkeen ja 1919 Suomi antoi briteille lentotukikohdan Koivistosta Venäjän laivaston tuhoamista varten. Saksan toisessa maailmansodassa tuhoa kylväneiden sukellusveneiden prototyypit tehtiin Suomessa 1930-luvun lopulla.

Parhaimmillaan Yle perehtyy historiaan loistavasti, sen voit todeta, kun käyt kuuntelemassa Areenan tarjoamia historiadokumentteja: Yhteen ohjelmasarjaan marssitetaan miltei komppania tohtoreita sekä muita historian asiantuntijoita. Nämä takaavat tasapuolisen asian käsittelyn ja siten käsiteltävissä tapahtumissa kaikki kivet käännetään totuuden paljastamiseksi. Tätä taustaa vasten tuntuu vähintäänkin käsittämättömältä, miksi uutispuolella YLE käyttää varsin harvalukuista ja toistuvasti oman rajallisuutensa näyttänyttä ja avoimesti puolueellista ns. asiantuntijaryhmää.

Uutisoinnissaan YLE muuttuu tiedonvälittäjästä manipulointi laitokseksi. Yle muistuttaa Nietzschen orjamoraaliselta ihmiseltä, joka ei näe asioita hyvinä ja huonoina vaan hyvinä ja pahoina. Tällä tyylillä ja jatkuvilla toistoilla pyritään muokkaamaan kansalaisten mielipidettä esim. NATO-myönteiseksi. Po. tiedotusmallia käytettiin menestyksellä jo aiemmin nazi-Saksassa. Manipuloinnilla ja toistoilla päästiin tuolloin niin pitkälle, että pahimmillaan kansalaiset hyväksyivät naapurinsa omaisuuden tuhoamisen ja varastamisen, naapurin syrjimisen ja lopulta jopa tappamisen.

Netin vuoksi valtamedia eikä YLE hallitse enää uutisointia. Siksipä valtamedia jakaa myös mediakentän, ei hyviin ja huonoihin, vaan hyviin ja pahoihin tiedonvälittäjiin. Tämä ja etenkin vastuullisen journalismin kampanja, on osoitus valtamedian murenevasta asemasta ja sen itseluottamuksen menettämisestä. Eihän kenenkään tarvitse vakuuttaa kampanjoilla omaa osaamistaan, kun osaamisen voi parhaitn näyttää laadukkaalla työnjäljellä. Puhuttaessa vastuullisesta journalismista, esiin tulisi nousta asenteellisuuden ja puolueellisuuden sijaan tasapuolisuus eli monipuolinen lähestyminen uutisoitaviin asioihin.

Viime kädessä, vastuullista journalismia kampanjassa ja Venäjän syyttämisestä vieraiden valtioiden vaaleihin vaikuttamisesta, on kyse siitä, että valtamedia ja YLE haluaa päättää sen, miten sinä ja minä äänestämme! Eli jos vähänkin eppäillet, niin varmista uutiset toisestakin lähteestä ja päätät, YLE:n ja Venäjän sijaan, itse ketä äänestät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!