keskiviikko 30. toukokuuta 2018

KELLOT SOIVAT KAUPUNGINJOHTAJALLE!

Viimeinkin luottamushenkilöt lopettivat sivusta seuraamisen ja ryhtyvät toimeen. Käytännössä nyt alkaa prosessi, jonka tarkoitus on näyttää kaupunginjohtajalle ovea. Jokainen hivenenkin asioita seurannut lienee havainnut ettei Uudenkaupungin kaupunginjohtajan pesti sovi markkinamiehen ja diplomaatin kloonin kaltaiselle mukavalle miehelle. Kun hän astui juonimpaan ja voimallisimmin selkään puukottavien remmiin valmistelijaksi, mies ei tiennyt mihin ryhtyi. Kaupunginjohtajasta tuli pian vahvimmin ja karkeimmin komentavan poppoon nöyrä nissepoika. Siinä ohessa koko paletti lurahti totaalisen sekaisin.

Viime vaalien jälkeen hallituksenpuheenjohtajaksi nousseen tyypin kanssa tai johdattaman kaupunginjohtaja sotki koko Uudenkaupungin päätöksenteon sekä kaupunkiorganisaation toiminnan. Kaikki aiemman valtuuston tekemät Uudenkaupungin tulevaisuuteen tähtäävät projektit jäivät pahasti kesken - MIKÄÄN EI EDENNYT MIHINKÄÄN. Uusikaupunki on nukkunut jo vuoden onnensa ohi saamatta mitään aikaiseksi. Typeryyksissään kaksikko marssi jopa valtuuston yli. Nyt valtuuston enemmistö marssitta ainakin kaupunginjohtajan lankulle ja kohta voidaankin kysyä: Onko lisää Jekaterniburkiin menijöitä, tsaari lähti justiinsa?

Mikä olisikaan kaupunkimme tilanne, jos kaupunginjohtaja olisi vaihdettu jo silloin, kun hän teki aiesopimuksen Novidan ostamiseksi takaisin Uudellekaupungille (muistaakseni) neljällämiljoonalla eurolla - kaupasta olisi hyötynyt vain yksi uusikaupunkilainen, demari kaupunginhallituksen jäsen? -Tuskinpa kaupungin asiat olisivat nykyistä huonommin eikä kaikki valmistelu ja päätöksenteko olisi ainakaan yhtä sekaisin kuin ne nyt ovat. Mielenkiintoista on nähdä kuinka nykyisen kaupunginjohtajan valintaa yksimielisesti, armottomin palopuhein, vastustaneet demarit käyttäytyvät, kun viime aikoina heikäläisiä avoimesti hyysänneen johtajan asia putkahtaa valtuuston päätettäväksi - tuleeko vaihteeksi puukkoa päin kasvoja ja poljetaanko koira suohon, kun se on juoksunsa juossut sekä ajonsa ajanut?

 Edessä on melkoinen prosessi, joka kaikessa välttämättömyydessään on sittemminkin erittäin tärkeä ja välttämätön, sillä nykymeiningillä emme saa kaupunkiamme koskaan hyödyntämään autotehtaan sille tarjoamaa mahtavaa mahdollisuutta. Toivokaamme asian osalta asiapohjaista valmistelua ja keskustelua sekä medialta tyylikästä ja tasapuolista asioiden käsittelyä. Elämme mediadiktatuurin jälkeistä pakollista välivaihetta. Toivottavasti tämä' välivaihe jää ajallisesti lyhyeksi ja se hoituu ilman loppujenkin siltojen palamista plus loputonta valituskierrettä - tietenkin tämäkin on pitkälti median käsissä.

Muistakaapa sekin, että kyseiset henkilöt ovat muiden valitsemia. He eivät ole voineet ottaa vallan valtikoita yksin. Siksi syyttävän sormi ei saa kohtuuttomasti osoittaa kahta esiin noussutta tyyppiä, vaan taustajoukkojen ja etenkin median roolia tulee tarkastella. Kyseiset miehet ovat tuntevia ja ajattelevia ihmisiä, joiden elämästä löytyy myös lukuisia onnistumisia, siksi inhimillisyys tulee nostaa kunniaan heidän tekemisiään ja suunnattomia epäonnistumisiaan arvioitaessa. Pistäkäämme kaupunkiorganisaatiomme johtajuus kuntoon, mutta älkäämme kostako, toivoko tai tehkö kenellekään vähäistäkään pahaa!

LINKKI UKINYTIN UUTISEEN:

Aloite kaupunginjohtajan ja hallituksen luottamuksen selvittämiseksi

35 kommenttia:

  1. Nyt Järvisellä ja Valkosella on hauskaa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

    VastaaPoista
  2. Ketkä olivat Vainion valinnan takana?

    VastaaPoista
  3. Nyt Walalla jää aikaa yöpäivystyksen hoitamiseen.

    VastaaPoista
  4. Oikeisto hänet valitsi. Niin myös erottakoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastuunpakoilua. Huono virkamies täytyy erottaa paremman tieltä, oli hänet valinnut kuka tahansa

      Poista
    2. valitsivatko demarit ja pro Parviaisen.

      Poista
  5. Petaako Valkonen kaupunginjohtajan paikkaa Nikulalle vai Santalalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoomus-Java tekee mitä juristit käskee.

      Poista
  6. Demarit eivät vastustaneet Vainiota vaan äänestivät Lonkaa kaupunginjohtajaksi.

    VastaaPoista
  7. Kiitoskäynneistä ja kommenteista! Olin siellä minäkin: Demarit nimeen omaan vastustivat Vainiota. Voimakkain vastustaja oli julkisia palveluja puolustanut Myllymäki. Hän nimitti Vainiota yksityistäjäksi ja kenestähän tuli paikallispomo pörssiytiöön ja julkisen puolen puolustaminen unohtui. Jopa Kari Koski joutui puuttumaan demareiden Vainiovastaisuuteen.

    VastaaPoista
  8. kovaa peliä ugandassa.

    VastaaPoista
  9. Valkonen, äänesitkö sinä Vainiota kaupunginjohtajaksi.

    VastaaPoista
  10. Kiitos käynneistänne ja komenttiosion täyttämisestä! En voinut äänestää Vainiota, koska en päässyt edes haastattelemaan häntä. Äänestin Linkaa, joka oli mielestäni aivan ylivoimainen heistä, keitä pääsin jututtamaan. Minä en ole valitsemassa uutta kaupunginjohtajaa, mutta jos olisin, pistäisin paikan hakuun ja valitsisin parhaimman. Joskin olen ensisijaisesti pormestarimallin kannattaja. Tein tästä jopa valtuustoaloitteen ja silloin taisi olla vuosi 2009.

    VastaaPoista
  11. Näin
    http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3967899/Uudessakaupungissa+kytee+luottamuspula+valtuusto+haluaa+savustaa+ulos+kaupunginjohtaja+Atso+Vainion+ja+hallituksen+puheenjohtaja+Heikki+Walan

    VastaaPoista
  12. Liian niukka enemmistö aloitteella ja takinkääntäjiä on aina.

    VastaaPoista
  13. Plari hyökkää kohta aloitteentekijöitä vastaan. Turun Sanomat valitsi puolensa, sen kertoo otsikko. Siinä valtuusto ei äänestä, se savustaa Vainion ja Walan pois. Uudessakaupungissa kytee luottamuspula – valtuusto haluaa savustaa ulos kaupunginjohtaja Atso Vainion ja hallituksen puheenjohtaja Heikki Walan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukin paperimedia ei muistanut uutisoida asiaa ollenkaan. Kyllä kansa tietää ja enemmän se jo ihmettelee maksullisen lehden toimintaa.

      Poista
  14. Ootte sokeita, jos ette näe, kuka on se todellinen katalyytti viime vuosien kunnallisten riitojen takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wala ei hyväksy eri mieltä olemista. Se nähtiin jo aikaisermmin.

      Poista
  15. Viime vuosien? Eli tarkoittaa tarkemmin siis kuinka monta vuotta taaksepäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vaikka neljä vuotta, jos se sinua auttaa.

      Poista
  16. Paperimedia on Walan puolella. Oli jo vaalien alla ja siitä maksetaan nyt kovaa hintaa.

    VastaaPoista
  17. Koski oli vahva johtaja, joka jätti aukon jota Vainio ei pystynyt täyttämään.

    VastaaPoista
  18. Arkkitehti johtaa heikkoa heikkoa kaupunginjohtajaa. Wala ei ole kuin nappula, jota muut siirtelee.

    VastaaPoista
  19. Raumalta tätä kaaosta ylläpidetään. Wala on yhä Koskien sätkynukke.

    VastaaPoista
  20. Ja ylimpänä kokkina sotkuja Ugissa rakentaa juristi(t).

    VastaaPoista
  21. Montako ääntä niillä juristeilla on valtuustossa? 1 ääni. Hallituksessa 0. Joten mitä kokkilinjaa seuraavaksi voisi koittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei äänillä ole merkitystä. Merkitystä on sillä, kuinka riitoja kylvetään kulisseissa ja siinä hommassa yksi on ylitse muiden.

      Poista
  22. 2 juristia on muuten valtuustossa.
    Tässä vakkauutinen. Plari ei pidä edelleenkään kiirettä.
    https://www.vakka.fi/a/ns00241524

    VastaaPoista
  23. Ei valtuustossa ole 22 juristia, mutta yksi Wala siellä on liikaa.

    VastaaPoista
  24. Miksi Ukin Sanomat on hiljaa tästä epäluottamusaloitteesta? Vaikeneminen kertoo jostain. Miettikää.

    VastaaPoista
  25. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Uudenkaupungin Sanomat toimivat nykyään ihan hyvin. Kirjoutukset menevät läpi, joskus uutisointi voisi olla ripeämpää, mutta emme tiedä talon sisäistä tilannetta.

    VastaaPoista
  26. Jo oli aikakin, samalla ovenaukaisulla elinkeinojohtaja sekä arkkitehti. Eivät ole saaneet
    mitään aikaiseksi. Mielenkiintoisaa seurata menevätkö työhuoneen ovet lukkoon ja linnoittautuvat.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!