torstai 14. joulukuuta 2017

MOT: VAALIKONE JA MEDIA OHJAAVAT ÄÄNESTÄJÄN HARHAAN!

Kevään kuntavaalit vietettiin lupausten ja mielikuvien merkeissä. Eniten mielikuvia kylvi kansan keskuuteen vaalikone. Sen kysymysten laatija ratkaisi useiden äänestäjien ehdokasvalinnan. Vaalikoneen kysymykset olivat kuntavaalit ajatellen osittain ihmeellisiä. Ehdokkailta kysyttiin mm. suhtautumista eutanasiaan. Jokainen tietää ettei kunnissa sentään päätetä kuolemantuomioista, joten moinen kysymys ihmetyttää. Eutanasia kysymystä perusteltiin sillä, että se kuvaa äänestäjälle vastaajan inhimillisyyttä ja arvomaailmaa. Nyt on ensimmäinen talousraami kasassa ja jokainen voi päätellä kuinka hyvin eutanasiakysymys palveli äänestäjää löytämään inhimillisiä ja arvomaailmaltaan parhaiten kaupunkia palvelevia ehdokkaita.

Vaalilupaukset saivat Uudessakaupungissa valtavasti mediatilaa: Yksi lupasi sairaalaa takaisin, toinen sitä ja kolmas tätä. Sitä ei kerrottu kaupunkilaisille, että taustalla kaikkein eniten pelättiin paluuta edellisen valtuustokauden hallihullutteluaikoihin, jolloin kaikkea kaupunkilaisille välttämätöntä ajettiin alas ja rahat syydettiin luultuun elinkeinopolitiikkaan. Vielä itse julistamansa vaalikaranteenin jälkeen paikallismedia nosti härskisti ja epäreilusti yhden ehdokkaan ja yhden ryhmän esiin. Tämä tapahtui toimituksen avulla: Jokainen oivaltaa mikä ero on siinä, jos mainoksessa lukee: MINÄ OLEN HYVÄ VALTUUTETTU tai jos toimittaja kirjoittaa: TÄMÄ ON HYVÄ VALTUUTETTU! Kaupunkilaiset eivät saa sellaista valtuustoa, jonka he ansaitsevat tai haluavat, jos he eivät tiedä totuutta ehdokkaista.

Itse asiassa välittömästi vaalien jälkeen alkaneet paikkaneuvottelut, kertoivat, mitä tulevan pitää. Itsekkään ja vähät kaupunkilaisista välittävät tyypit teroittivat kyynärpäänsä ja rynnivät härskisti vallanhuipulle. Kyvyillä, kiinnostuksella saati taidoilla ei ollut vähäistäkään roolia paikkoja jaettaessa. Sopiikin tässä vaiheessa palata eutanasiakysymykseen ja heittää esille kysymys: Auttoiko se todellakin äänestäjiä valitsemaan kaupungin asioista kiinnostuneita ja niihin perehtyneitä ehdokkaita, jotka pistävät päätöksenteossa kaupungin ja sen asukkaiden edun oman pyrkyryyden ja kyvyttömyyden edelle?

Viime valtuustokautta voidaan pitää Suomen kunnallishistoriassa merkittävänä. Siihen lähdettiin äärimmäisen onnettomasta tilasta, Uusikaupunki oli lähes selvitystilassa, mutta merkittävällä yhteistyöllä kaupungin kurssi käännettiin nousuun ja valtuustokausi päättyi selkeisiin päätöksiin, jotka loivat realistiset edellytykset plus selkeät suuntaviivat kaupunkimme kehitykselle. Suomen nopeimmin kasvava kaupunki sai mahtavat edellytykset lähteä viettämään Suomen positiivisimmassa julkisuudessa neljäsataavuotisjuhlavuotta ja marssimaan kohti valoisaa tulevaisuutta.

Viime maanantain valtuustonistunto osoitti koko touhun karmeuden. Menneellä valtuustokaudella luoduilla selkeillä päätöksillä on nyt pyyhitty ahteria. Kukaan ei tiedä enää rakennetaanko tänne mitä ja jos rakennetaan, niin kukaan ei tiedä sitä, minne rakennetaan ja milloin. Samaan aikaan kaupungissa kenties rakennetaan uutta hulpeaa koulua, jonka tarjoamaan opetuksesta on säästetty. Mörnessä opetusherrojen tai pikemminkin henkilöiden toisiinsa kolisevat päät lisääntyvät, kun lähes retuperällä olevasta opetuksesta säästetään lisää. Kaiken kukkuraksi päättäjien niistäessä rahaa opetuksesta uusien kihojen palkkaamiseksi ja jatkaessa liikuntapuitesekamelskalla pallottelua, ottaa valtuusto inahtamatta kaupunkilaisten kontolle reilun kuudenmiljoonan euron hallitakauksen. Sopii kysyä: TÄTÄKÖ VALITSEMASI EHDOKKAAT SINULLE LUPASIVAT JA AUTTOIVATKO MEDIA TAI VAALIKONE VALITSEMAAN OIKEAN VALTUUTETUN?

4 kommenttia:

  1. Kuinka on toveri Valkonen, Sopiiko Sami Laaksonen uudeksi opetuspääliköksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkonen on hehkuttanut Laaksosta koko ajan, joten kysymys on turha.

      Poista
  2. Kiitos käynneistä, kyselystä ja otaksunnasta! Enpä tunne miestä ja hänen osaamistaan niin hyvin, että voisin häntä suositella tai päinvastoin. Aika tavalla olen ihmisiä työpaikkahaastatellut ja ilman tuota jututusta en ketään lähde arvioimaan. Eikä minun arvioinneillani ole tällaisissa asioissa tässä kaupungissa mitään osaa!

    VastaaPoista
  3. Alkuun kehuskeli mutta on varmaan Javan käsitys muuttunut. Oletin kyllä itsekkin paljon parempaa. Käsitykseni muuttui Samista hänen demokratia kirjoituksen jälkeen. Tohtoris mies eikä tiedä mitä sana demokratia tarkoittaa.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!