tiistai 12. joulukuuta 2017

YRITYKSEN TARPEISIIN RIITTÄÄ MILJOONIA - EI NUORTEN JA LASTEN TARPEISIIN

Murheelliset ajat astuivat käytyjen valheellisten vaalien seurauksena kaupunkiimme. Viime valtuustokauden talouden tasapainottaminen ynnä edistyksellinen tulevaisuuteen katsominen jäi vain pikaiseksi pyrähdykseksi. Nyt tuon pyrähdyksen saavutukset hassataan päättömään politiikkaan. Uudenkaupungin kaupungilla on varaa ripeästi suojata yksityisen yrityksen tuotteitta lokinpaskalta kuudellamiljoonalla eurolla, mutta lasten ja nuorten liikunta sekä opetus saa odottaa tai on pelkkä säästökohde.

Tapa millä maanantai valtuusto teki päätöksen, muka kansalta salaten ja inahtamatta, antaa vastenmielisen kuvan kaupunkimme asioiden hoidosta ja etenkin asioidenhoitajista. Jos valtuustossa olisivat istuneet Pertti Haverinen ja Juha Aaltonen, ei moista vastuunsiirtoa kaupunkilaisille olisi tehty ilman ensimmäistäkään inahdusta tai kysymyksiä. Samaan hengenvetoon valtuusto leikkaa opetuksesta reilut 600 000 euroa. Viimeistään tämä osoittaa etteivät päättäjiemme kaikki rattaat pyöri järkevään suuntaan. Lisäksi ensimmäistäkään päättäjää ei tunnu kiinnostavan opetuksemme taso, kouluongelmat jne.. Kun älyttöminkin ääliö näkee, että juuri nyt meidän tulisi satsata itse opetuksen, meillä palkataan organisaatioon kallispalkkainen opetuskiho, jonka palkka säästetään opetuksesta.

Kaiken edellä mainitun lisäksi meillä, tiedoiltaan ja taidoiltaan onnahtavista Olgista ja Olekseista koottu, ohjausryhmä valmistelee hulppeita koulupuitteita lapsillemme, joiden opetustasoa pudotetaan kiirastulesta manalaan. Vähän kuin ostaisi komean nahkakantisen kirjan, jonka sivuilta ei löydy tekstiä. Täytyy murheen murtamana todeta, että ehkä nallipyssymiehet eivät pysty aseillaan vahingoittamaan ketään, mutta sen sijaan päätöksillään he voivat tappaa kaupungin mainiosti alkaneen kehityksen!

20 kommenttia:

  1. Kirjoitusvirhekö? 600000 euroa muka säästettävä opetuksesta?
    Miten ja missä ajassa se voitaisiin tehdä muka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynneistä ja tarksta huomiosta! Lurahti nolla liikaa perään. Summa 65 000€.

      Poista
  2. On sääli, että Aaltonen, Haverinen ja sinä Java puututte valtuustosta.

    VastaaPoista
  3. Myös Forss katsoi tuppisuuna hallipäätöstä.

    VastaaPoista
  4. Parviainen pitäisi saada varhaiseläkkeelle.

    VastaaPoista
  5. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Sopii kysyä: Tämäkö on sitä avointa päätöksentekoa kaupungin ja asukkaiden parhaaksi? Parvianen on vain pikkureppana, jota muut pyörittä miten lystäävät, joten se siitä. Muistakaa kuitenkin se, että Parviaisella saati muilla virkaihmisillä ei ole yhtään ääntä päätöksiä tehtäessä. Jos virkatyypit ottavat määräävän aseman päätöksenteossa, on se ainoastaan päättäjien heikkoutta. Luottamushenkilöt voivat ohjeistaa ja vaatia parempaa valmistelua. Ja jos sekään ei auta, voidaan vaihtaa esittelijä parempaan.

    Älkää nyt Hartoa alkako solvaamaan, hän sentään keskustelee avoimesti kaikkien kanssa. Toivottavasti Harto jaksaa pitää kaupunkilaiset ajan tasalla ja jaksaa taistella päätännässä vellovaa nynnymäisyyttä vastaan. Eilinen osoitti ettei tuulimyllyjä vastaan kannattanut taistella. Itse olen ollut mukana 42-1 tilanteissa, ne eivät ole mukavia eikä niistä saa tässä kaupungissa kuin harmaita hiuksia, hikisen kaljun ja poliisin peräänsä.

    VastaaPoista
  6. Valkonen haista paska. Jos et olisi ollut kokoomuksen ehdokkaana, olisi kaksi kokoomuslaista vähemmin istunut hallituksen pöydän ympärillä.

    VastaaPoista
  7. Tuo väittämä ei pidä paikkansa ja huonompi vaihtoehto jos olisivat demareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Valkonen olisi ollut persuissa ehdokkaana Salminen olisi mennyt valtuustoon.

      Poista
  8. Jos Wala olis ollut vassareissa niin vassarit saanut kaks kolme lisäpaikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen ymmärtää, että Valkonen olisi saanut muilla listoilla enemmän ääniä kuin kokoomuksen listalla. Wala tuskin olisi menestynyt vasemmistoliiton ehdokkaana.

      Poista
    2. Valkosen suurin munaus oli lähteä kokoomuksen kahvipojaksi. Perssuissa olisi saanut paljon enemmän ääniä ja vetänyt muutaman muun perässään valtuustoon.

      Poista
  9. Java edellisissä vaaleissa 63 ja sitä edellisissä suurinpiirtein saman. Ei olisi herännyt.

    VastaaPoista
  10. Tuollaiset väitteet mitä kukin olisi saanut jossain muussa puolueessa ääniä on turhaa. Politiikassa pitää olla myös aatteellisuutta. Jälkipeli on ollut tällä kertaa aika vähäistä. Harmaat eminenssit ovat pysyneet koloissaan. Ainoastaan vassareissa on jostain syystä vaalien tulos kumottu. Forss oli nytkin vassarien ylivoimainen ääniharava ja viime kauden politiikalla vei vassarit vaalivoittoon. Aiemmin vassarien kannatus on ollut selväti pienempää Ugissa kuin valtakunnassa keskimäärin. Nyt se keikahti päinvastoin. Tästä kiitoksena Forss on lempattu sivuraiteelle ja vassarien politiikka mennyt sellaiseksi ettei seuraavissa vaaleissa ole muuta mahdollisuutta kuin roima tappio ja koko vassarien katoaminen Ugista.

    VastaaPoista
  11. Edellisissä vaaleissa Plari ja kokoomus tahrivat Valkosen maineen lukuisilla tutkintapyynnöillä ja valeuutisilla. Hölmöyttään Valkonen meni kokoomuksen ehdokkaaksi ja menetti uskottavuutensa.

    Harto luotti omiinsa ja sai tylysti paskat silmilleen. Kuten Valkonen on usein perustellut Seppo Nikula oli yksi median uhreista. Valkoisesta en tiedä, mutta Forssin ja Nikulan sivuun siirtämisestä kärsii koko kaupunki.

    VastaaPoista
  12. Uudenkaupungin Sanomat julkaisi satoja kirjoituksia ja tekstiviestejä, joissa mustamaalattiin Javaa. Java olisi ollut ääniharava jo edellisissä vaaleissa, jos Uudenkaupungin Sanomat olisi kertonut totuuden.

    VastaaPoista
  13. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Sepon ja Haron edellikauden teot eivät saaneet mediassa tilaa. Jos tieto heidän aikaansaannoksistaan olisi saavuttanut kansan, ei heitä olisi kyetty syrjäyttämään ja pistämään tilalle mm. kyvyttömyytensä osoittaneita nallipyssypoikia. Ehkä minä tein väärin, mutta ei sille enää mitään voi, joten turha jossitella. Haluan vielä korostaa: MINÄ KIELTÄYDYIN VÄLITTÖMÄSTI VAALIEN JÄLKEEN VASTAANOTTAMASTA LUOTTAMUSTEHTÄVIÄ. En ole viime vaalien jälkeen missään tilanteessa tyrkyttänyt itseäni mihinkään kaupunkimme luottamustetoimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luuletko että kokoomus olisi antanut sinulle hyvän paikan.

      Poista
  14. Mitenköhän nuo liittyvät alustukseen?

    VastaaPoista
  15. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Tiesin, että en saa paikkaa kokoomukselta. Jo neuvottelijoiden valinta ratkaisi sen. Eihän tämä liity suoraan alustukseen ja ainoastaan viittaa, alustuksessa mainittuissa asioissa päättäjänä toimivien valintaan. Mutta toisaalta enkö onnistunut hienosti kokoomusurallani, en kaatanut kahvia kenenkään käsille.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!