torstai 14. joulukuuta 2017

KOSIA EI SAA - MUTTA LAPSEN VOI RAISK...?

Suomen valtamedia suuntaa keskustelua kummallisesti. Sen minä ymmärrän ettei perään vihellyksiä törkeitä ehdotuksia tai kopelointia sisältäviä hyökkäyksiä ei pidä hyväksyä. Samoin kaikki toisen halujen vastainen seksuaalinen lähestyminen on epäsopivaa. Mutta mistä sinä tiedät, koska seksikkäästi pukeutunut ja viettelevin ihopiirroksin koristeltu nainen(tai kaipa nykyään pitää sanoa henkilö) ei haluakaan olla haluttu ja hän ahdistuu plus saa traumoja pelkästä katseesta? Kuitenkin valtamedia puolittain hyväksyen lievän rangaistuksen, kun aikuinen mies yhtyy lapseen, joka ei osannut sanoa riittävän painokkaasti EI!

Kaiken huippuna voidaan pitää jeesustelua eduskunnassa tapahtuneilla ahdisteluilla. Siellä jos missä luulisi valvonnan toimivan ja porukkaa lymyävän joka paikassa. Eduskunnassa ei tarvinne ihmeemmin ääntä korottaa, jotta saa apua ja pelastuu kopeloivan kähmijän kourinnasta. Median tapa käsitellä asiaa tekee kopeloinninin kohteeksi joutuneista ja varsinkin sen uhriksi joutumisista julistavista henkilöistä trendikkäitä sankareita. Samalla kopelotyypeistä tulee tuomittuja pahiksia, jotka erehtyivät kevyimmillään katsomaan seksikkäästi pukeutuneen henkilön viettelevästi kehystettyihin silmiin.

Entäpä kauhistelevien päättäjien kanssa työskentelevät ja siten heidän ja median hyväksymät ns. häirikköpäättäjät, miksei heidän tekosiinsa puututa? Kanerva, Kantola, Häkämies jne. Ovatko he käyttäneet asemaansa hyväksi, vaientaneet mahdollisia uhrejaan ja siten käyttäytyneet sopimattomasti vastakkaista sukupuolta kohtaan? Onko eliitillä oikeus toimia härskisti ja jeesustella sekä tuomita muiden vastaavat tempaukset? Jos haluamme todellakin poistaa seksuaalisen häirinnän tai edes vähentää sitä eikö meidän pitäisi ensimmäiseksi puhdistaa poliittiset huippupaikat irstaista kähmijöistä ja vastakkaisen sukupuolen alistajista?

Kuvitelkaapa nykypäivän seksuaalista häirintää eli puhetta ja katsetta perinteisessä kosimistilanteessa. Onko silloin kyseessä seksuaalinen häirintä, jos ehdotteleva tyyppi ei miellytä tai peräti kuvottaa kosimisen kohdetta? Kuinka enää uskallat enää lähestyä vastakkaista sukupuolta(tai nykyään samaakin), jos mahdollisesti rakkautta tunnustaessasi syyllistyt katseellasi ja puheellasi elinikäisiä traumoja tuottavaan seksuaaliseen häirintään? Löytyykö tähän ratkaisu eräistä toisista kulttuureista, joissa aviopuolisot vanhempien valinnan ja sopimuksen seurauksena jo lapsesta pitäen tutustuvat toisiinsa ? Onko lääke akuuttiin ongelmiimme vanhempien sopimat lapsiavioliitot? Vai täytyykö kaikkien pukeutua burkaan, jottei herätä kenessäkään nukkuvia himoja, joista sikiää ahdistavia katseita?

Joskus todettiin, kun puhuu, on rehellistä katsoa toista silmiin. Ilmeisesti tämäkin hyve on muuttunut osittain sopimattomaksi. Tällaista on elämä maassa, jossa valtamedia syytää valheita, poliisijohto ja korkkein syyttäjä istuvat syytettyjen penkillä, työpaikalla paneskeleva piispa hamuaa arkkipiispan kasukkaa, ministerit saavat lähettää hävyttömiä tekstiviestejä, isot kihot pahoinpitelevät vaimojaan. Lieneekin kohtuutonta odottaa tai toivoa, että oikeusjärjestelmämme toimisi edes sen verran kansan oikeustajun mukaan, jotta kymmenvuotiaaseen ryhtyvä mies saisi kansan vaatiman kohtuullisen kovan rangaistuksen!

2 kommenttia:

  1. On hyvä kirjoitus

    VastaaPoista
  2. Tämä on taivaan tosi! Julkisesti ei uskalla ottaa kantaa muuten leimataan mediassa, Tällä nyt uutisoidaan ja myydään iltapäivä lehtiä, samalla peitellään tosi ongelmia

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!