torstai 21. joulukuuta 2017

JEESUSTELIJOIDEN JÄÄVUORI UHKAA JEESUSTELIJOITA?

Joulua vietetään Jeesuksen syntymän vuoksi ja kaikki viettävät sitä tavallaan: toiset lähimmäiset lahjoilla tai kauniilla ajatuksilla muistaen ja jopa teoilla palkiten. On myös heitä keiden Jeesuksen syntymäpäivän valmisteluun kuuluu jäävuorella uhkailu ja jeesustelu. Liittyyhän tämä jälkimmäinen ainakin nimellisesti jouluun, joten hyväksyttäköön se osaksi joulumme odotusta. Selkeässä jeesustelussa jää pohtimaan ainoastaan sitä, onko jeesustelun tuotos lähtöisin jeesustelijalta itseltään vai kuiskaavalta taustajeesustelijalta - tiedä häntä, mutta se on selvää: JOULUINEN JOULUJEESUSTELU ALKOI!

 Jäävuori uhkaa meitä, kuten aiemmin!: Näin julistetaan mustimmasta poliittisesta nurkasta. Vähääkään ei pohdita sitä, miksi jäävuori joskus uhkasi meitä. Syy takavuosia tapahtuneeseen taloudelliseen rappiotilaan ajautumiseen ja jäävueren uhkaan löytyi niistä synkistä voimista, jotka laiminlöivät kaupunkimme kehittämisen - KAUPUNKILAISET JA HEIDÄN TARPEENSA UNOHDETTIIN TOTAALISESTI. Kaupunkilaiset huomioitiin vain maksajina plus säästökohteina, niinpä useat kaupunkilaiset muuttivat sinne, missä kunta/kaupunki arvosti heitä ja satsasi heihin. Meillä verot ja varat hakattiin sekä velat otettiin elinkeinoilluusioiden rajoittamiseksi. Siinä syyt talouden kuralle ajautumiseen eli väärät investoinnit sekä väärissä asioissa säästäminen.

Kun tämän päivän päättäjä itkee ja povaa meidän törmäävän jäävuoreen, pitäisi hänen pohtia synkän mustassa nurkassaan, josta huutonsa kajautta voiisi ensi tutkia menneitä kuukausia ja pohtia: Mitä on tullut tehtyä ja mitä tuli vaadittua? Eikö meillä juuri otettu miljoonien eurojen takaus elinkeinohallin toteuttamiseksi ja samalla vaaditaan säästöjä palveluista ja puitteista, jotka kohdistuisivat kaupunkilaiseen. Eikö kyseessä ole täysin saman strategian toteutus, jolla kaupunkimme tähdättiin ja kiihdytettiin kohti jäävuorta? Jäävuoripelottelun täytyy kummuta mustien sielujen katalimmista syöveristä ja kaikessa kataluudessa perustua lähimmäisten itsekeskeiseen plus häikäilemättömään aliarviointiin: KUKAAN EI MUISTA EIKÄ YMMÄRRÄ MITÄÄN!

On äärimmäisen ahdistavaa ja joulumieltä kalvavaa saada viestissä linkki, joka kaikessa itsekkyydessään lyttää joulun tunnelman Danten alimman helvetin alhaisimman kuilun pohjalle, jossa pohatat, juristit ja kierot viranhaltijat maksavat elämänsä kolttosista. Pitäisikö monen linkki jättää noteeraamatta, kääntää selkä kierojen sarvipäiden sanomalle ja jatkaa joulun valmisteluja pahan jatkessa työtään, joka myrkyttää, ah niin monet, joulun riemuun valmistautuvat putipuhtaat sielut? Vaikka palkinnoksi rävähtää saatanan sanomaa seuraavien tuomio: ilkeä, mauton ja törkeä kirjoitus, täytyy valhe nostaa myös jouluna esiin.

Aikoinaan, kuten tuli todettua, kaupunkimme tähdättiin ja kiihdytettiin kohti jäävuorta. Tuon törmäämisen estivät ennakkoluulottomat todelliset tekijähenkilöt: Junkola-Lehtonen, Nikula ja Forss. Heidän johdollaan talous pistettiin kuntoon ja luotiin pohja kaupunkimme tulevaisuuden ja menestyksen rakentamiselle. Tästä kolmikosta ainoastaan Harto Forss istuu kaupunginhallituksen pöydän ympärillä ja hänkin syö siellä nallekarkkeja vailla äänioikeutta. Meillä oli porukka, joka ehkäisi törmäämisen jäävuoreen - KETKÄHÄN HEIDÄT SYRJÄYTTIVÄT JA ÄNKESIVÄT HEIDÄN TILALLEEN. Koko touhu pätevien päättäjien syrjäyttämiseksi alkoi jo paikanjako neuvotteluissa. Nyt nämä yhteistyökyvyttömätja epäonnistuneet reppanat ulvovat: MENNÄÄN KOHTI JÄÄVUORTA. Jos teillä on siitä todellinen huoli, antakaa paikkanne heille, keillä on riitelyn ja sättimisen sijaan näyttöjä yhteistyöstä, josta hyötyy KAUPUNKI ja KAUPUNKILAISET!

7 kommenttia:

  1. Kerrassaan törkeää tekstiä. Eikö muut saa esittää mielipidettään kuin sinä.

    VastaaPoista
  2. Pysy Valkonen nykypäivässä ja unohda jo menneet.

    VastaaPoista
  3. Mikä linkki sai Valkosen jeesustelemaan.

    VastaaPoista
  4. Valkosella ei taida olla yhtään ystävää politiikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mielestäni Javan ystävä. Olemme lukemattomista asioista erimieltä, tavasta kommentoida ja keskustellessamme en saa puheenvuoroa, mutta haitanneeko tuo mittää.

      Poista
    2. Kiitos kommentistasi Harto! Minä arvostan ystävyyttä Harton kanssa korkealle. Mitä enemmän olemme olleeet jostain asiasta erimieltä, sitä enemmän olemme asiasta keskustelleet. Vaikka näkemyksemme eivät olisi keskustelujen myötä lähentyneet, kuten kouluverkon alasajon aikana, ei se ole vaikuttanut väleihimme. Uskon meidän luottamuksemme ja kunnioituksemme olevan toista kohtaan olevan molemminpuolista. Saattaapa voimakkain side Harton ja minun välille löytyä urheilusta - penkkisellaisesta ja siinä, että olemme heikomman - emme voittajan puolella!!

      Poista
  5. Kiitos käynneitä ja kommenteista! Poilitiikka on vain yhteisten asioiden hoitoa, ei kaveeraamista, kaverin suosimista tai nuolemista. Siinä tuohussa ystäviä tuleee ja menee, etenkin menee!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!