tiistai 20. syyskuuta 2016

MÄDÄN JÄÄVUOEREN HUIPPU ON PALJASTUNUT?

Ensinnäkin täytyy antaa kaikki pisteet Uudenkaupungin Sanomille sen ammattimaisesta ja inhimillisestä tiedotuslinjasta. Nyt lehti on malttanut odottaa ikävän asian etenemistä oikeuteen eikä se ole ennen aikaisesti valheilla höystäen uutisoinut näyttävästi, jopa olemattomista, poliisin tutkimisista, kuten aiemmin. Aiemmin uutisointi loppui tutkintaan eikä kansalle kerrottu kertaakaan etteivät uutisoidut asiat edenneet oikeuteen. Toivottavasti nyt lehtemme aloittaa uutisoinnin, kun casen avanneen oikeusistunnon myötä syytteet muuttuivat julkisiksi.

Mahdollinen vaikeneminen kasvattaisi jatkossa  huhuja ja antaisi niille valtavat siivet. Tämä taas ei palvelisi tapauksen myötä huhuissa hämärähemmoiksi leimattuja syyttömiä eikä pian tulevia kuntavaaleja. Kuitenkin jo nyt voidaan kirjata selvitetyksi, että huhu jonka mukaan tutkinta perustui ilkeämieliseen poliittiseen jahtiin, ei pidä paikkaansa. Tapahtuneesta rahan kierrosta syntyy väkisinkin jatkossa uusia spekulaatioita, perustuvatko ne amatöörien kömpelöön tapaan kuitata realistisia kuluja kuiteista viis -tyylillä vai onko kyse tietoisista hämäräpuuhista vai onko peräti kyseessä yksi kaupungin tavoiksi muodostuneista käytännöistä?

Tarkasteltaessa kaupunkimme taloutta, tapahtumia ja nykytilannetta, voi kaiken loogiseksi ymmärtäminen tuottaa normaalilla järjellä ajattelevalle ihmiselle vaikeuksia. Ensinnäkin kaupunki velkaantui, myi omaisuuttaan, ajoi alas palvelujaan, nosti veroja sekä taksoja ja lomautti työntekijöitään eli lievästi sanottuna asiat olivat pahasti rempallaan. Silti kaupunginhallitus palkitsi rempalleen viennistä vastanneet valmistelijat lukuisin palkankorotuksin ja kannustinlisin.  Miksi luottamushenkilöt palkitsivat virkahenkilöt vaikka kaikki meni pääsääntöisesti poskelleen?

Menneen kauden hallituksen toisena ihmeellisyytenä voidaan pitää sitä, että se hyväksyi kaiken valmistelun ja jopa niin, ettei se edes aina halunnut nähdä taloutta kuvaavia lukuja. Entä valtuusto? -Muistakaapa etanolitehdashanketta, sinne upposi satojatuhansia euroja kaupunkilaisten rahoja. Vain yksi valtuutettu puuttui hankkeeseen. Mitään muuta konkreettista ei etanolitehdasuhosta jäänyt jäljelle kuin karkea ja kallis valhe, josta esittelijä jäi kiinni, johon luottamushenkilöt eivät mitenkään reagoineet, vaan antoivat veroeurojen valua, kenties minne. Entä Hinku-hanke, kilpailuttamatta ostetut Tontonmäen talot jne. jne.. Näistä ei jäänyt mitään konkreettista kaupunkilaisille, ainoastaan miljoonat eurot menivät tai jäivät velaksi.


Parhaillaan käytävä oikeustemmellys ja taannoiset kaupungin tappiolliset hankkeet synnyttävät erikseen ja yhdessä epäilyksiä ja kuppilakeskusteluja kähminnästä, mafiasta ja holtittomasta suhtautumisesta kuntalaisten varoihin. Mihin katosivat miljoonat uusikaupunkilaisten eurot?: Täytyisi selvittää ennen kaikkea siksi, etteivät syyttömät jää mahdollisen huhumyllyn armottomien rattaiden ruhjomiksi ja kenties menetä poliittista luottamustaan juuri ennen kaupunkimme ensimmäisiä vapaita vaaleja.


8 kommenttia:

  1. Tällä kertaa taitaa tulla sentään vapaat vaalit. Ehdokkat eivät joudu enää päätoimittajan ja diktaattorin hampaisiin etukäteen kuten 2008 vaaleissa

    VastaaPoista
  2. Uskottavuus menee päättäjäkaartiin.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti asioista tietävät uskaltaisivat nyt avata sanaisen arkkunsa. Kaupunki on täynnä valheilla ja lahjuksilla hoidettuja urakoita jne. Uhkailu ja hyvävelikerhot ovat myös osasyynä täydelliseen talouden tuhoon ja toimimattomaan yrityskulttuuriin. Puujumalien palvonta on lopetettava ja alettava käyttää paikallisia osaajia.

    VastaaPoista
  4. Java on ainoa, joka enää viitsi seurata politiikkaa ja sanoo miten asiat on. Juha ja Tähtinen keskittyvät muuhun. On paha juttu, jos pojat ei lähde vaaleihin.

    VastaaPoista
  5. java tarvitaan valtuustoon piikiksi isojen puolueiden lihaan. olisi hyvä aisapari forssille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä anonyymin 18.49 tuolainen tarvitaan on kuiten jonkulainen stoppari kaikkiin räikeimpiin asioiden läpimenoon,

      Poista
  6. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Älkääs ny vallan mahdottomia. Rakea ja Aaltosta minä kaipaan valtuustoon ja samalla kertaa!

    VastaaPoista
  7. Rahaa on todella osattu polttaa viime vuosien aikana hyvin. Ja se tuskin muuttuu, niin kauan kun samat päättäjät saavat olla vallassa.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!