sunnuntai 11. syyskuuta 2016

TYÖTTÖMYY$ POI$ VIIDE$$Ä MINUUTI$$A

Hallitus päätti, että tulevaisuudessa työttömiä jututetaan muutaman kuukauden välein. Tämän pitäisi motivoida työttömiä hakemaan työpaikkoja, joita ei olet tai lisätä po. työpaikkojen määrää ja niin se tekeekin: Tulevaisuudessa tarvitaan lisää työttömien jututtajia. Jos työttömät pistettäisiin jututtamaan toisiaan viiden minuutin välein, häviäisi työttömyys kokonaan. Se vaan on äärimäisen ikävää, että em. kuvio ei tuota mitään lisäarvoa yhteiskunnalle ja mikä on vielä ikävämpää em. kuvio maksaa eli syö Suomen olemassa olevia taloudellisia voimavaroja.

Me voimme luoda virkamiesvoimin mitä ihmeellisimpiä sääntöjä ja lakeja, joiden seurauksena sikiää töitä, mutta nämä työt eivät rikastuta Suomelle, vaan päinvastoin rajoittavat entisestään yhteiskuntamme perustoimintoja. Suomessa pitää viimeinkin tunnustaa, että on työpaikkoja jotka tuovat lisää töitä ja on työpaikkoja, jotka vain syövät perustyöpaikkojen tuottamaa tulosta. Lisäksi Suomessa täytyisi lopultakin hoksata etteivät virkahenkilöt luo tuottavia työpaikkoja, vaan käyttävät tuottavien työpaikkojen  tulosta. Lopultakin pitäisi pistää piste jatkuvasti byrokratiaa ´kasvattavalle käytännölle, jossa ensin toisaalla alennetaan verotusta ja seuraavaksi sama otetaan toista kautta takaisin ja lopuksi päädytään samaan verotukseen miinus uuden syntyneen byrokratian kulut.

Koko homman lähtökohdaksi täytyy ottaa Suomen vientiteollisuuden tuotto ja suhteuttaa siihen muun yhteiskunnan menot eli meidän on joko taattava vientiteollisuudelle entistä paremmat toimintaedellytykset tuottaa tai vaihtoehtoisesti meidän täytyy laskea muun yhteiskunnan kuluja - muita vaihtoehtoja ei ole. Nyt hallitus on kuristamassa yritysten toiminnallista tulosta ja laskemassa yritysten työntekijöiden verotusta. Kun samalla hallitus tekee yrityksiin sijoittamista kannattavammaksi, ajaudutaan väkisinkin tilanteeseen, jossa suomalainen työ ei tuota, mutta sijoittaminen kannattaa. EU:n sisällä tästä seuraa väistämättä se, että suomalaiset eivät kohdista sijoituksia suomalaiseen vaan ulkolaiseen yritystoimintaan.

Millään verokevennyksillä, yhteiskunnan rahoittamilla kikkatyöpaikoilla tai kurssittamisella Suomea ei nosteta nykyisestä taloudellisesta suosta, sillä me rahoitamme yhteiskunnan perustoiminnot verotuloilla. Ja jos haluamme ostaa ulkomailta jotain, on meidän kyettävä tienaamaan siihen tarvittavat varat. Yrityksille ja niiden työntekijöille on kyettävä tarjoamaan investointi-, veronmaksu., ja kulutuskykyä. Se päästäänkö tähän energian hintaa laskemalla, maan sisäisellä tulojen oikaisulla tai vastaavilla on sivuseikka, mutta se on fakta, että meidän on saatava tämän maan tuotannollinen yrityselämä kannattamaan ja turvaamaan sen ja yritysten työntekijöiden veronmaksukyky.

Mikäli emme tee mitään em. suuntaista jatkaen jo vuonna 2008 alkanutta loputonta hyvinvointiyhteiskuntamme alasajoa, on aivan turha kuvitella, että toisiamme hoitamalla tai paapomalla saamme parannettua Suomen taloudellista tilaa. Niinikään on turha kuvitella, että pärjäisimme ilman sairaanhoitajien, poliisien, lääkäreiden jne. tuottamia palveluita. Meidän pitäisi tunnustaa se, että jotkut ammattikunnat ovat tälle yhteiskunnalle välttämättömiä ja muutamat ammattikunnat ovat pykäliin ja byrokratiaan perustuvaa mitään tuottamatonta silkkaa yhteiskunnallista kulua. Jos pelkästään tämä hoksattaisiin ja saataisiin oikealle tolalle, olisimme Suomeen tulevaisuuden suhteen vahvassa myötäpuhurissa!

19 kommenttia:

  1. Toinen toistemme pyykkiä pesten. Varsinaissuomalaiset satakuntalaisten jne. Mistä ne uudet vientiartikkelit loihdititaan? Nokiajohdannaisten vientituotteiden korvaaminen uusilla onkin ollut eriyisen hangalaa, mutta se ei ole mikään yllätys. Nyt sentään rakennusalalla on waloa ja laivapuolella. Mutta nekään (alana) eivät Suomen vientituotevajetta paikkaa! Pitkäksi venyy nyt nämä seitsemän laihaa vuotta. Jos Syyriaan saataisi edes jonkin asteinen rauha niin siitä saattaisi poikia toiminnallista vireyttä maailman talouden rattaisiin?

    VastaaPoista
  2. Kyllä paikkaavat osittain muttei kaikkia

    VastaaPoista
  3. Rakennusalalla paikataan monen vuoden patoumia niin uusasuntotuotanossa kuin vuosia siirretyissä korjaushankkeissa. Laivateollisuudessa päästään hiljalleen tavanomaiseen työ- ja tuotantovolyymiin. Kaukana ollaan vielä 2000-luvun puolivälin vientiluvuista.

    VastaaPoista
  4. Ei se nyt Java sentään noin yksinkertaista ole. Minne unohdit venäjä pakotteet?

    VastaaPoista
  5. Tampereen Valmet sai myös mahtavan tilauksen, 1000 henkilötyövuotta

    VastaaPoista
  6. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Osaamista ja mahdollisuuksia Suomesta löytyy, mutta nouseeko niiden hinta liian kalliiksi älyttömien rakennushankkeiden vuoksi? Eiväthän nämä viimeaikaiset rakennuskaavailut lisää mitenkään Suomen kilpailukykyä, vaan päin vastoin syövät sitä.

    VastaaPoista
  7. Tämä sulle Java Forssin blogissa Tämän päivän virheet voidaan korjata, eilispäivästä voidaan itkeä loputtomiin, se ei kuitenkaan vie eteenpäin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos käymisistä ja kommentista! Jos eilispäivän virheistä opitaan, ei tänään tehdä samoja virhettä. Vaalien alla on hyvä puhua tulevista ja unohtaa eilisen virheet, siten pääsee tekemään uusia virheitä. Eilispäivän virheet maksetaan tämän päivän leikkauksilla. Sitä tikulla silmään, joka ei taakse katso ja opi! Meillä vanhin tautologinen fraasi on kehotus vaieta menneestä!

    VastaaPoista
  9. Ne vaikenevat menneestä, jotka eivät kestä totuutta. Demarit, Harto ja Pro kuuluu tähän porukkaan.

    VastaaPoista
  10. Pro? Mikäs poppoo tuo on? Ja Harton nostaminen yksinäänkin tuntuu jokseenkin kaukaa haetulta.

    VastaaPoista
  11. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Tämä Pro, jos sillä tarkoitetaan Walan porukkaa, on ollut kokoajan demareiden kyljessä periaattessa oikeistoa vastaan. Harto on ollut vasemmistoliittolaisten valtuutettujen kanssa selkeästi kantansa perustellen kaupunkilaisten puolella. Kerrassaan ihmeellistä sekä perusteetonta niputtaa Harto ja Wala yhteen!

    VastaaPoista
  12. Pitää äänestää sen perusteella mitä puolueet on tehneet eikä mitä lupaavat.

    VastaaPoista
  13. Java sanoo: ettei veronkevenyksillä ole merkitystä.
    Olettema uudenkaupungin osalle asukkaille esim 1000 henkeä jotka kuluttavat jokaisen euron uudenkaupungin alueella. Annetaan 20e liksaa joka kuukausi tuhanelle hengelle, vuodessa se tekee 240000.
    Onko vaikutusta?????

    VastaaPoista
  14. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Jos veroja pudotetaan 20€/kk, miten syntynyt verovaje paikataan? Nostetaanko muita maksuja niin, että kaksikymppiä otetaan toista kautta takaisin vai ajetaanko palveluita alas, niin, että veronmaksaja joutuu kahdenkymmenen euron säästön vuoksi maksamaan rutkasti enemmän, kun hänen on haettava kadonnutta palvelua kauempaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli olettama ettei oteta varmaan tajusit sen Java olisi pitänyt varmaan sanoa.
      Kaksikymppiä enmmän käytettevissä kuukautta kohden.Täytyy muistaa noin se yleensä menee mitä java sanoo, mutta ei sekään päde kaikkien kohdalla,

      Poista
  15. Kokoomushan ajaa nyt Ukissa kunnallisveron laskemista ellen ole väärin ymmärtänyt.

    VastaaPoista
  16. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Veronalennukset ja siitä seuraava palvelukato eivät saa ihmisiä muuttamaan tänne saati pysymään täällä. 400-vuotisjuhlan kunniaksi kunnolla säväyttävä kehitysohjelma saisi positiivisen muuttoliikkeen alkamaan. Mutta ensin täytyisi saada vaihtoa luottamushenkilöihin ja virkajohtajistoon, muuten kaikki on ihan yhtä tyhjää.

    Tulipa muuten mieleen Keskustan, joka nyt vaalien lähestyessä mainostaa kannattavansa verojen alentamista, aiempi tempaus: Hehän esittivät, että uusikaupunkilainen joutuisi pulittaman muutaman kympin jo sairaanhoitajan kanssa juttelemisesta - Että sellaista vaalipeliä!

    VastaaPoista
  17. Työlistämisen suurimpia esteitä on poliittiset päättäjät( byrokraatit)

    VastaaPoista
  18. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016091422312430_uu.shtml
    Miten tämä on mahdollista, ei ole kauan aikaa kun poliisijohto ilmoitti lehdissä, kaikkia kameroita ei ole käytössä kun ei ole resursseja tutkia tallenteita.
    Hölmöläisten hommaa, ilmeisti resursseja siirretän kenttätyöstä tai huumetutkinnasta-

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!