Virkahenkilölle kenkää? -Tottakai ja kahdelle tai kolmelle!

Yhden eturyhmän puheet ja rustaukset virkahenkilön vainosta ja jopa ennakoinnit epärehellisestä tuomiosta , jonka reppanaa jahtaavat juristit hänelle kaikin konstein petaavat saavat kovasti hekottamaan. Asiahan on niin ettei kukaan ole syyllinen ennen tuomiota ja harva syyllinen saa tuomiota. Eikä korppi korpin silmää noki, joten täytyy virkahenkilön tehdä kova rikos, jotta hän toisten virkahenkilöiden eli poliisien ja syyttäjän valmistelusta ja kolmansien virkahenkilöiden tuomarien päätöksellä päätyy tuomittujen listalle.

Suomessa ihmisiä tutkitaan pyynnöstä sopivasti ja sen seurauksena syytetään vielä sopivammin, joten voi perustellusti todeta oikeuslaitoksemme jakavan tuomioita, mutta oikeutta se ei jaa. Jokainen voi itse oikeussaleissa käymällä nähdä kuinka muutaman tonnin kuussa tienaavat syyttäjät ja poliisit hännystelevät maamme taloudellista eliittiä eli menestyviä asianajajia. Koko touhu on äärettömän kallista plus irvokasta teatteria, jonka ainoa tarkoitus on, oikeudenjaon varjolla, kanavoida lisää varallisuutta pienelle ökyeliitille, maamme todellisille kuhnureille.

Oikeidenjako on maassamme mitä on ja oikeita tuomioita tulee, jos on tullakseen. Jos oikeusprosesseissa olisi hiukankin logiikkaa, lainkirjainta voisi edes selvissä tapauksissa tulkita ennakolta selkeästi, mutta näinhän ei ole. Tämän vuoksi oikeusprosessiin liittyy aina ulkopuolisten spekulointia ja tuomioita jaetaan useissa kahvipöytäkeskusteluissa. Kuitenkin edes meidän, ketkä emme kostu mitenkään näistä oikeusjutuista, täytyisi löytää sisältämme inhimillisyys, jos oikeusmanööverin kohteeksi on päätynyt tavallinen yksityinen ihminen. Nyt spekulointi alkaa jo tutkintavaiheessa ja jatkuu tuomion lukemisen jälkeen teemalla oliko oikeiden antama tuomio oikea vai väärä. Siis tässäkin tapauksessa yksilö jää joidenkin ansiosta syylliseksi ja julkisuuden hampaisiin.

Luonnollisesti tuomiolla tai tutkintapyynnöllä spekulointi on laillista ja on seurausta sokeana tuomioita valmistelevan sekä arpovan syyttäjä- ja oikeuslaitoksemme laaduttomuudesta. Yleinen moraalimme on romahtanut ja oikeuskäsitteemme rajat hämärtyneet. Onhan törkeä rikos aina törkeä rikos, mutta onko se automaattisesti tavalliselle kunnan virkahenkilölle lopputilin arvoinen rötös, sitä sopii pohtia. Jos eduskunnassa istuskelee ent. piispa, joka aikoinaan työaikana härskisti kouri ja yhtyi naaraskollegaansa tai rattiin nukahtamisen seurauksena kuoleman aiheuttanut tyyppi, jos ministereinä on istunut rattijuoppoja, väkivaltarikollisia ja yhteisön johtajaksi on päätynyt vammaisen vaimon hakkaamisesta tuomittu hyvä veli -kuvion kukkanen, voi todeta, että lienee kohtuuton vääryys viedä pikkukylän virkahenkilöltä virka ja tulevaisuus yhden rahasotkun vuoksi.

Uudenkaupungin päätöksenteko pitää sisällään niin mystisiä käänteitä: valheita, juhlintaa, matkailua, miljoonien päättömiä sijoituksia ja kaiken mainitun salailua. Siispä ei taida päättäjäporukasta löytyä kelvollista ensimmäisen kivenheittäjää, jos lähtökohdaksi otetaan oikeusjutulla spekulointi. Kannatta odottaa vielä muutama päivä ja vielä silloinkin muistaa, että kaikki me olemme tuntevia ja virheitä tekeviä ihmisiä. Meillä kaikilla on silloin tietoa punnita asiat uudelleen.

Virkahenkilöt palkataan määrätyin kriteerein palvelemaan kaupunkilaisia. Kaikissa kunnissa virkoihin on useinmiten samat osaamis- ja koulutusvaatimukset. Näin kuntien asukkaille taataan tasavertaiset ja jokseenkin laadukkaat palvelut. Luonnollisesti palkankorotuksilla vaikutetaan kuntien väliseen virkahenkilötyötuloksen toleranssiin. Hyvät virkahenkilöt lähtevät isoille paikkakunnille isojen palkkojen perään ja tekevät hyvää työtä. Huonommat virkahenkilöt taasen jämähtävät tuppukyliin ja tuppukylistä tulee näiden reppanavirkahenkilöiden työn vankeja. Niinpä jotkut kunnat kehittyvät ja toiset taantuvat.

Puhuttaessa virkahenkilöiden lopputileistä jonkun oikeudenkäynnin perusteella olemme ajautuneet armottoman tukevasti hakoteille. Jos lopputiliarvioita tehdään, täytyy niiden perustua työtulokseen ja työntekijän moraalin sopivuuteen. Jos me rehellisesti katsomme kaupunkiamme, joka ei ole  vähääkään viimeisinä vuosikymmeninä kehittynyt elinpuitteiltaan vaan menettänyt yrityksiä ja lähes kolmetuhatta asukasta, on syytä kiihkottomasti, faktojen valossa pohtia valmistelumme tason riittämistä kuntienvälisessä hetkisessä kilpailussa. Jos samaan aikaan, kun kaupunkiimme syntyy tuhansia uusia työpaikkoja, menetämme asukkaita, on meidän kyettävä tunnustamaan, että valmistelumme ei yksinkertaisesti tuota kaupunkilaisten kannalta hyviä saati edes välttäviä ratkaisuja.

Jos valmistelu suoltaa täysin järjenvastaisia esityksiä: koulujen vieminen lapsilta ja lasten vieminen keskitysleiriin on opetuksen kehittämistä, tuulimyllyjen rakentaminen keskelle kaupunkia vasten kaupunkilaisten selkeää tahtoa on kaupunkilaisten etu; neljänmiljoonan euron aiesopimus, jolla turvataan työpaikka yhdelle napapoliitikolle, sopii todellakin pohtia: ONKO MEILLÄ OIKEAT VALMISTELIJAT OIKEILLA PAIKOILLA - ENTÄ PÄÄTTÄJÄT?!