keskiviikko 19. elokuuta 2015

POLIITTINEN VÄKIVALTA HERÄSI SUOMESSA: BOBRIKOV, STUBB ja seuraavaksi S...?

Natsien takoessa vastustajiaan, kauhistellaan heidän toimintamuotojaan. Samalla jotkut kauhistelevat natsien vastustajien aatemaailmaa. Kukaan ei pohdi sitä, miksi tällaista tapahtuu nyt, mutta ei tapahtunut 1980-luvulla. Eipä 1980-luvulla kivitetty ministereiden ikkunoitakaan, mutta nyt sekin on tapahtunut rauhallisessa Suomessa. Sen sijaan, että vähätellään asioita tai puidaan seurauksia, olisi pysähdyttävä pohtimaan syitä ja etsittävä vastausta kysymykseen: Mikä on muutamassa kymmenessä vuodessa muuttunut Suomessa ?

1980-luvulla luotiin tasa-arvoista hyvinvointi Suomea huomattavasti vähemmällä varallisuudella, kun tänään jaetaan suurelle osaa kansaa kurjuutta. Aikoinaan vasemmistolaiset olivat vasemmistolaisia ja he pitivät huolta siitä osasta kansaa, joiden asialla lupasivat vaalipuheissaan olla. Oikeisto piti rikkaamman väestön puolta, kuten vaalien alla mainostivat. Kaikki tiesivät kuka on omistaja ja kuka on palkkatyöläinen. Suomi oli jakautunut selkeästi kahtia!

Vaikka Suomi oli 1980-luvulla jakautunut kahtia, rintamalinjat selvät ja retoriikka kovaa, kaikki puhalsivat yhteen hiileen, kun kyseessä oli maan etu. Aikoinaan välistävetäjiä, oman edun tavoittelijoita ja takinkääntäjiä pidettiin alhaisina luikureina. Vaaleissa tällaiset tyypit saivat kansalta kovan tuomion. Vasemmisto ja oikeisto kehittivät Suomea erimielisyyksistä huolimatta yhdessä. Maa pidettiin tasa-arvoisena ja kilpailukykyisenä opetuksen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja valuuttapolitiikan avulla.

Eihän 1980-luvulla pääomakaan korottanut palkkoja enempää kuin juuri sen verran mitä oli pakko, mutta työntekijöiden ja työpaikkojen turvaaminen oli tuolloin työnantaja kunnia-asia. Niinpä yleensä kun 1980-luvulla sai töitä ja hoiti leiviskänsä tyylikkäästi, oli työsuhde pitkä. Työnantajan ja työntekijäjän välinen luottamuksen seuraksena syntyi työsuhde, joka mahdollisti molemmille turvallisen tulevaisuuden. Pääoma investoi ja työläiset rakensivat itselleen parempia asuntoja ja parempaa tulevaisuutta. Näin syhtyi hyvinvointi Suomi.

Ehkäpä politiikka aikoinaan rikkoi urheilun eri leireihin, mutta nämä leirit yhdistivät ihmisiä. Kun poliittisista leireistä valittiin ihmisiä maajoukkueeseen, he rintarinnan edustivat ylpeinä Suomea. Vaalituloksista, urheilujärjeistöistä, asuinpaikasta, varallisuudesta, uskonnosta tms. huolimatta Suomi ja suomalaisuus yhdistivät tämän maan ja sen asukkaat. Kehityksen voittajina olivat Suomi ja suomalaiset. Suomesta oli kasvamassa maa, jossa ketään ei jätetty ja jossa kaikki pystyivät luottamaan suomalaisen yhteiskunnan perustaan TYÖHÖN!

Tänä päivänä Suomessa on liian paljon heitä, ketkä eivät voi luottaa tulevaisuuteen työn epävarmuuden vuoksi. Terveydenhuloto retajaa maassamme, opetusta ajetaan alas, sosiaalinen eriarvoisuus kasvaa maassamme, yleinen turvallisuus järkkyy, työpaikan varaan ei uskalla laskea tulevaisuutta ja köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Tätä kehitystäkö on viimeiset kymmenet vuodet luvattu suomalaisille vaalien alla?  -Ei ole ja siksi äänestysprosenttimme on laskenut niin alas, että voimme perustellusti kysyä: TOIMIIKO SUOMEN POLIITTINEN JÄRJESTELMÄ?

Mikäli ihmiset eivät voi vaikuttaa äänestämällä maansa asioihin, yhä useampi jättää äänestämättä. Kun suomalaiselta viedään vaikutusmahdollisuus, työ ja tulevaisuus, ei hän jää sormi suussa tappamistaan vartoomaan. Suomessa elää satojatuhansia ihmisiä, ketkä on ajettu työttömyyden ja ahdingon kautta epätoivon partaalle. Eikö ole ihmeellistä, jos joku näistä sadoista tuhansista ei ala epätoivoisista toimia ja ota lähimmilleen ja itselleen sitä, mikä hänen mielestään hänelle kuuluu?

Demokratia, tasa-arvo ja turvallisuus pitävät kansan yhtenäisenä sekä ehkäisevät poliittisen terrorin syntymisen. Aina on noustu taistelemaanvääryttä vastaan. Nämä taistelijat Jeanne d'Arc,
Che Guevara, Jeesus ja Jaakko Ilkka ovat aina kokeneet kovia vääryyttä ylläpitävän eliitin taholta. Heidät on tuomittu ja teloitettu, mutta valtaapitävä eliitti ei ole kyennyt koskaan nujertamaan näiden poliittisten muutosten tuojien sanomaa! Lopulta oikeus on aina voittanut ja historia on muovannut vapauden ja tasa-arvon puolesta taistelleista sankareita.

Sen sijaan, että Suomessa, osittain valheella valtaan noussut, eliitti alkaa nyt suojella itseään panssariaidoin ja henkivartion, heidän kannattaa viimeinkin laskeutua kansan tasolle, kuunnella kansan hätää ja ryhtyä toimimaan kansan parhaaksi. Jos näin ei toimita on vain ajan kysymys, milloin poliittinen terrori lähtee isommin käyntiin. Tarvitaan vain muutama älykäs ihminen, ketkä löytävät toisensa ja yhdessä ajattelevat ettei heillä ole mitään hävittävää, joten nyt pistetään päättäjien puntit tutisemaan ja henki vinkumaan. Silloin Suomessa on piru irti ja valehtelemalla valtaan nousseet ovat marssittaneet itsensä lankulle. Jo nyt useat toivovat tätä!

2 kommenttia:

  1. "On erityisen ironista, että monet maat, jota lähettävät sotalaivansa Afrikan Sarven vesille partioimaan merirosvoja ovat itse mukana kalastuslaivastoissa, jotka jatkuvasti ryöstävät Somalian rannikon luonnonrikkauksia" toteaa Australialainen kalastustutkija Clive Schofield Wollongongin yliopistosta.

    VastaaPoista
  2. Asia on juuri noin! Jos ryöstökalastus lopetettaisiin em. alueella loppuisi pakolaisvisrta sieltä. Mutta eipä tätä pasljon media hehkuta!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!