sunnuntai 9. elokuuta 2015

MIKSI PETTYNYT KANSA JÄTTÄÄ PETTÄJÄPERSUT

Puolue on äänestäjälle väline vaikuttaa yhteiskunnassa, poliitikolle puolue on välinen päästä valtaan ja roikkua vallassa. Päätöksiä tehdään vallan säilyttämiseksi puolueessa ja puoleen avulla ja siksi Suomessa äänestysprosentti jää kovin alhaalle. Suuri osa suomalaisista äänesti perussuomalaisia muutoksen vuoksi, he halusivat uusia tuulia valtion johtoon. Kuinkas kävi? - Kylmä jäisesti vihmova märkä tuuli piiskaa yhä kansaa, se muutti ainoastaan tulosuuntaa!

Jos vertaa entistä ja nykyistä hallitusta, voi aiheellisesti kysyä onko sillä väliä saako pakkasessa palelija ämpärillisen jäähileistä, kylmää vettä vasemmalle vai oikealle korvalliselle? Silloin sillä on väliä, jos oikealta puolelta luvattiin kylmän veden sijasta pääsyä lämpimään saunaan! Lupaajasta tuli kertaheitolla valehtelija ja vaalilupausten syöjä. Puoluekokouksen jälkeen voimme vain todeta Persut kylmän veden heittäjiksi, kansaa konkreettisesti koskevissa asioissa vaalilupausten pettäjiksi ja yhdeksi vaalilupausten syöjä- puolueeksi muiden joukossa.

Puoluekokouksessa Persuille tarjottiin mahdollisuus kääntää syntynyt mediahuomio kansaa kiinnostaviin ja koskettaviin tärkeisiin asioihin, onnettomien kansanedustajien vaihtamiseen parempiin ja syksyllä odottavaan  vaalivoittoon. Toisin kävi, lakeijoidensa avulla valheella valtaan päässeet haluavat roikkua vallassa. On lähinnä koomista ihmisten väheksymistä ja heidän älynsä aliarviointia pelotella suomalaisia äänestäjiä vihreillä tai vasemmistoliitolla, jos puolue itse toteuttaa vihreiden ja vasemmistoliiton politiikkaa.

Eihän tavalliselle ihmiselle ole mitään väliä, onko hänen eläkettään, palkkaansa, työpaikka viemeässä tai rahoja lähettämässä maailmalle Soini, Arhinmäki vai V. Niinistö. Se mikä on viety, on viety. Kun vielä, vastoin annettuja vaalilupauksia, ajetaan alas Suomen tulevaisuus, leikkaamalla opetusta, voi kauhulla odottaa istuvan hallituksen edessä olevia tempauksia. Jos ennen kiristettiin vyötä, on kohta kansa kiristettävä KÖYTTÄ...

Hallituksen onnistunet persuministerit ovat nyt paljon vartijoina keskeisillä posteillaan, etenkin ulkoministerin tempauksia heidän on seurattava tarkasti ja motivoitava hänet petraamaan juoksuaan: Ei Suomen pidä kysellä muualta ja kaikkein vähiten tuloshakuisesti, ketä tänne saa tulla kylään - jospa ulkoministeri voisi ajatella tavallista kansalaista ja pitää edes prosentin siitä mitä uhoo.

Toivokaamme, että kolmen osaavan ministerin voimin perussuomalaiset saavat reivattua hallitusta niin, että Suomi nimisen purreen ajelehtiminen vastatuulessa loppuu. Puoluekokous oli ja niillä eväillä mennään kohti kuntavaaleja.  Toivottavasti sama kyvyttömien puoluevaikuttajien vallassaroikkuminen ei jatku paikallistasolla ja estä kyvykkäiden ja kansan parhaaksi toimivien persujen menestymistä tulevissa kuntavaaleissa.






4 kommenttia:

  1. Siinä taisi meni valkosen paikka persujen kunnallisvaalilistalla.

    VastaaPoista
  2. Java laskee kuntavaalit kokkareiden varaan, sieltä kaveritkin löytyy.

    VastaaPoista
  3. Javahan kertoi olevansa demari.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiinnostuksesta ja kommentaatiosta! Minua ei nähdä enää minkään puolueen tms. listoilla kuntavaaleissa. En kyläile säännöllisesti kokoomuslaisten tai muidenkaan kotona, mikä mielestäni kuuluu kaveruuteen. Sen sijaan juttelen kaikkien kanssa kenellä on jotain sanottavaa. Olen todennut olevani demari ajatusmaailmaltani ja arvopohjaltani. Tämä ei tarkoita missään oloissa sitä, että kannattaisin paikallisten demareiden toimintaa tai toimintamallia - ne ovat täysin ristiriidassa sosialidemokraattisten perusarvojen kanssa.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!