keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

MIKSI TEKONURMEA EI TULLUT JA MIKSI PALLOILUHALLIA TUSKIN TULEE!

Politiikassa populismi on pop ja puppu on armotonta arkea. Jokainen voi nyt jeesustella ja syyllistää vastapuolta esim. siitä miksei Sorvakon urheilukentälle nouse aputiloin varustettua klosettia. Eikä kysymys ole viimekädessä edes siitä pitäisikö klosetti tehdä 70 000€ kalliimmalla vai ei.

Sorvakon rakennelma on alusta alkaen ollut vaihtoehto tekonurmelle. Ensin, taidettin elää vuotta 2006, suunnitelmiin tuli tekonurmi, jota kaavailtiin lämmitettynä hiihtoputken keskelle. Tuolloin minäkin vastustin tekonurmea sen käyttökulujen ja sijainnin vuoksi. Myöhemmin esitin tekonurmea itse, mutta toiseen paikkaan ja ilman lämmitystä.

Tuija Suominen teki yhdessä UPK:n ja SPL:n kanssa suunnitelman, jotta Uuteenkaupunkiin olisi saatu Suomen edullisin täysimittainen tekonurmi. Lautakunta hyväksyi tämän yksimielisesti, mutta yhtä yksimielisesti tuolloinen hallitus hylkäsi sen. Valtuustossa tekonurmi tyrmättiin sellaisin sanakääntein, jotka osoittivat ainoastaan sen, ettei suurin osa valtuutetuista edes viitsinyt perehtyä koko asiaan. Sorvakon hultorakennus ajoi tekonurmen ohi.

Itse vastustin ja vastustan yhä koko huoltorakennuksen rakentamista. Kaupunki pistää yli 300 000€ välinevarastoon ja paskahuusiin, jota muutama ihminen käyttää puolivuotta. Kuten jo aikoinaan uimahallissa, seuroille järjestetyssä tilaisuudessa totesin, ei urheilukentälle mennä paskalle eikä paskahuusin rakentaminen edistä urheilua tai liikuntaa kuten esim. tekonurmi tai palloiluhalli. Huoltorakennus voitti ja syynä oli se, että seura voi järjestää isoja kisoja ja saa rahaa.

Joku ihmettelee miksei huoltorakennusta ole tullut ja syy on yksinkertainen: sitä ei ole edes haluttu rakentaa! Nykyisessä vatuustossa tuskin kukaan vastustaa huoltorakennusta: valtuuston enemmistö haluaa huoltorakennuksen pienellä siirrolla, yhtä toimivana, mutta 70 000€ halvemmalla. Toisin väittäminen ja säätiön määräaikojen sotkeminen asiaan on halpaa  populistista puppua. Kannattaa katsoa säätiön sääntöjä, ennen kuin alkaa sen suhteen jeesustelemaan.

Jos nämä viime ja edellisen kauden päättäjät olisivat todella halunneet kaupunkiimme tekonurmen, Sorvakon huoltorakennuksen tai peräti palloiluhallin, ne olisivat olleet jo vuosia sitten valmiina. Kun halua liikuntarakentamiseen ei ollut, ei mitään syntynyt - näin meillä on käynyt. Kokonnaan kaupunki ei ole laiminlyönyt liikuntapaikkojen rahoittamista, sillä pistihän Uudenkaupungin kaupunginhallitus liikuntahalliin 170 000€ veronmaksajien rahoja. Ikävä vaan, yrittäjä, joka hallin teki, teki sen Laitilaan ja meni konkkaan, joten sinne menivät ne rahat!

Kaupunki on kuin perhe: Jos rahaa pannaan yhteen asiaan on se muista asioista pois. Jos perheen vanhemmat juovat liikaa, on se lapsilta pois; samoin käy jos vanhemmat matkustelevat yli varojensa tai ajavat liian hintavalla autolla. Uudenkaupungin viime valtuustokauden hallitus oli kuin juoppo perheenpää, joka hassasi lasten rahat omiin hullutuksiin. Makkarajuhlista ja menestyshehkutuksesta huolimatta nykyinen valtuusto sai surkean perinnön: Sen taival alkoi kahdeksanmiljoonaa euroa miinuksella.

Älkää siis uskoko kaikkeen soopaan, mitä asiat sotkeneet levittävät, vaan ottakaa asioista selvää. Nykyisen hallituksen on pakko pistää kaupungin talous kuntoon tai sen tekevät valtionvarainministeriön virkamiehet ja se on kylmää kyytiä! Siispä kysymys ei ole siitä pitäisikö klosetti tehdä 70 000€ kalliimmalla vai ei, vaan siitä, että rahat on käytetty aikaa sitten!

20 kommenttia:

  1. muut puhuu tästä päivästä ja sinä jawa muistelet menneitä. olet pudonnut kelkasta. lopeta muistelemisesi, olet pihalla kuin lumiukko. loppuiko rahat ukisfiistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikai joitakin voi ottaa noin paljon pannuun asiapitoinen teksti.
      Jos siinä on jotain selviä asiavirheitä, ei muuta kuin korjaamaan nimerkki 7.42

      Poista
  2. Vastaus. Ukis.fi-palvelun pyörittäjiltä ei ole loppunut rahat. Ukis.fi on suljettu varotoimena ulkopuoliselta www-liikenteeltä aiemmin kerrotusta syystä. Kyse ei siis ole myöskään viranomaistoimenpiteestä.

    Mikäli sulkemisen taustat kiinnostaa aidosti, voi yrittää tutkia, miksi www-liikennöinti suljetaan. Tai miksi ylipäätään perin laittomilta näyttäviä www-sivuja ei saada suljettua.
    JAa

    VastaaPoista
  3. Kaupunki sijoitti aikoinaan elinkeinopolitiikkaan ja tulevaisuuteen. Javakin voisi viimeinkin ryhtyä katsomaan tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka ei tunne menneisyyttä ei voi rakentaa tulevaisuuttaa, vanha viisas sanonta

      Poista
  4. Käsittämätöntä kuinka Kokoomus-Java käy vasemmiston ja Harton kimppuun. Ei kaupunkia kehitetä vanhoja kaivelemalla.

    VastaaPoista
  5. Tämä on perinteistä Javan pahansuopaista paskaa, jolla ei ole mitään kosketuspintaa todellisuuteen.

    VastaaPoista
  6. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Istuin koko polliittisen toiminnan aikani nuoriso- ja liikuntalautakunnassa eli siellä vierähti 8 vuotta. Yhdestä joulupuuron syönnistä olin pois, joten aika hyvin tiedän mitä tuona aikana po. sektorilla tapahtui. Lisäksi istuin yhden kauden valtuustossa olematta yhdestäkään istunnosta pois. Kertomani on em. pohjaavaa itse koettua ja tapahtunutta, joten panettelua alustuksesta ei saa tekemälläkään.

    En ymmärrä miten olen muka hyökännyt Harton kimppuun. Mikäli oikein muistan, on Harto näyttänyt vihreää valoa tekonurmelle valtuustossakin. Viime valtuustokaudella meillä virkamiehien keppihevosena laukkasi puheenjohtajisto hallituksen ja valtuuston yli. Luojan kiitos Junkola-Lehtonen pisti stopin moiselle.

    Uusikaupunki satsasi elinkeinopolitiikkaan, mutta, kuten kaikki tilastot osoittavat, kyseessä ei ollut sijoitus vaan selkeä kulu, joka romautti kaupungin talouden antamatta mitään vastiketta menetetyille rahoille.

    Onko viisi minuuttia, vartti, tunti vai päivä se aika, mitä vanhemmista asioista ei saa puhua. Mielestäni tekoja täytyy arvioida niiden toteutumisten mukaan ei niihin liittyvien yltiöpäisten palopuheiden mukaan.

    Kuten olen useasti todennut: Olen sosialidemokraatti! Joten se kokoomuslaisuudestani,

    VastaaPoista
  7. Jäihän meille halli ja Tontonmäki.

    VastaaPoista
  8. Koko politiikka kieroilua ja valehtelua ja omaan pussiin pelaamista, sekä veromaksajien rahojen leväperäistä käyttöä, oikein hölmäläisten hommaa.
    Olen aina ihmettellyt, kun fiksut henkilöt rupeevat politikoiksi niin saman tien niiltä katoaa järki.Löytyy kaikennäköistä oppiarvoa ja päätösten taso on kuin lukutaidottomilla.

    VastaaPoista
  9. Olet java demarien mustan listan ensimmäinen nimi. Miten sinä muka voit olla sosialidemokratti?

    VastaaPoista
  10. Uskon , että java on demari .
    Täytyy muistaa, että valtuuteuissa nykyisissä ole yhtään demaria, vaikka nimikkeitten mukaan on 15.Pilavat koko aatteen.

    VastaaPoista
  11. Kiitos vierailuista ja viesteistä! Sosialidemokratia määritellään aatteen ajaman sosiaalisen oikeidenmukaisuuden ja demokratian mukaan, aatteen suomalaisia piirteitä korostaa Forssan julistus. Jokainen Uudenkaupungin asioita seuraava voi päätellä itse sen, kuinka lähellä tai kaukana paikalliset demarit ovat sosialisemokratiasta.

    VastaaPoista
  12. mene nuolemaan kokoomuksen persettä

    VastaaPoista
  13. En ole ymmärtänyt enkä vieläkään ymmärrä, että miten huoltorakennus voi maksaa 300 000 euroa, eli uuden omakotitalon hinnan?

    Olen odottanut JAa:lta jotain kannanottoa tähän, mutta en ole ainakaan missään nähnyt, että onko tuo nyt hieman ylibudjetoitu? Aikamoisen "paskahuussin" tuolla rahalla rakentaa, ja lämmitettynäkin kyseinen huussi ei voi maksaa yli 100 000 eur.

    VastaaPoista
  14. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Huoltorakennuksen hintaakin on ihmetelty vuosia ja joku siihen on aina silloin tällöin puuttunut, mutta valtaosaa valtuutetuista se ei kiinnosta tuon taivaallisen vertaa. Menkääpä katsomaan Pietolan pallokentän pukuhuone/suihkutiloja, jotka palvelevat parhaillaan yli kahtakymmentä ihmistä, ei varmisti maksa kuin satatuhatta. On palvellut tehtävässään jokseenkin tyylikkäästi.

    VastaaPoista
  15. En yhtään ihmettele tuota hintaa, kun taukotilakin oli alkuperäissuunnitelman mukaan 0,5 miljoonaa.
    Mistä v...sta heitellään tuolaisia tähtitielleellsiä summia. Demarit olisivat tuon taukotuvan hinnan hyväksyneet ilman mitään kyselyjä.

    VastaaPoista
  16. Kiitos käynneistä ja kommentista! Siinäpä hyvä esimerkki kaupungin touhuista. Meillä muutamaa esittelijää tuetaan tai vastustetaan pohtimatta lainkaan itse esityksien sisältöä. Näin homma politisoituu ja kaupunkilaisen etu jää päätännässä sivuseikaksi.

    VastaaPoista
  17. Meillä muutamaa esittelijää tuetaan tai vastustetaan pohtimatta lainkaan itse esityksien sisältöä. Näin homma politisoituu ja kaupunkilaisen etu jää päätännässä sivuseikaksi.

    Siinäpä Java oleellinen, mitä on kaupungin päättäjien touhu? Valitetteva totuus kaupugilaisten näkökulmasta.
    '

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!