keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Pahat porvarit ajaa säbäjunnut hyiseen hankeen

Puhelimeni soi toistuvasti liikuntahallihulluttelun tiimoilta. Minun pitäisi estää se, ettei Uudenkaupungin salibandyn pelaajilta viedä harrastusmahdollisuuksia. Meikäläisellä, joka on lautakuntien ulkopuolella ja valtuustossa istumisensa jo istunut , on täysin vailla edes teoreettista vaikutusvaltaa. Meillä on onneton, mutta vaalien seurauksena demokratian kriteereitä hipoen valittu porvarienemmistöinen hallitus, joka käyttää tässä asiassa valtaa, joko itse tai valtuuston nisseväen avustuksella.

Kun yksityseltä vuokrataan hallia, kannattaa pitää mielessä, että yleensä yksityinen sekstori pyrkii tekemään liiketoiminnallaan ja omaisuudella voittoa. Jos paikkakunnalla on lasten/nuorten liikuntapaikaksi vaihtoehtoina yksi liikuntahalli tai lumihanki, on hallin omistaja neuvotteluissa varsin vahvoilla. Älkää kuitenkaan haukkuko hallitusta tai sen porvareita nykytilanteesta, sillä liikuntahalinkin osalta pelimerkit käytettiin jo vuosia sitten.

Syy vallitsevaan tilanteeseen löytyy takavuosilta. Aikoinaan neljä ihmistä neuvotteli hallin omistajien kanssa vuokrasopimuksesta. Tuija Suominen, Jarno Nikula sekä minä olimme neuvotteluissa joka kerta koko ajan paikalla ja demarien hallituksenjäsen autossa tupakalla. Näin syntyi sopimus, jota entinen virkamiesjohtaja ja hallituksenpuheenjohtaja kävivät huonontamassa ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Tarjolla oli muitakin vaihtoehtoja 

1) Salibandylle, riittävä tila etsitään kaupungin silloisesta kiinteistö massasta. Tämä, kaupungille edullisin ja salibandyn harrastajille paras vaihtoehto, olisi arkkitehdin mukaan onnistunut tilajärjestelyin. Myöhemmin entinen kaupunginjohtaja ilmoitti ettei elinkeinotiloja voida ottaa liikuntakäyttöön.

2) Kaupunki ostaa entisen tennishallin. Tästä keskustelin hallin omistajan kanssa ja hän oli valmis edullisiin ja pitkäaikaisiin maksujärjestelyihin. Entiselle tennishallille oli olemassa laajennuspiirustukset ja pitkälti niiden avulla paikkakuntamme sisäliikuntatilatarve olisi saatettu kuntoon vuosiksi eteenpäin.

3) Tuija Suominen kutsui paikallisia urheiluseuroja neuvotteluihin siitä vaihtoehdosta ettei tenniskeskusta vuokrata vaan seurat toimivat kolme - neljä vuotta pienemmissä tiloissa ja näin säätetyistä rahoista saadaan pesämuna kokonaan uuden palloiluhallin rakentamiseksi. Seurat hyväksyivät tämän vaihtoehdon.

4) Jos hallin omistajan kanssa tehdään pitkäaikainen sopimus esim. 5 vuotta, on omistaja valmis investoimaan hallin puitteisiin aivan eri tavoin kuin vuoden tai kahden vuoden sopimusta tehtäessä. Tältä pohjalta esitin, että remontoitu tennishalli vuokrataan kaupungille viideksi vuodeksi ja tuona aikana kaupunki suunnittelee ja rakentaa oman monitoimihallin.

Tässä oli esimerkkinä neljä vaihtoehtoa, joista tuolloisessa, nyttemmin sellaisenaan lopetetussa, lautakunnassa aikoinaan puhuttiin. Keskustelu asian tiimoilta oli lautakunnassa innovatiivista ja positiivista. Ikävä vaan, että monitoimihallihanke ja vastaavat kaatuivat rahanpuutteeseen kuten tekonurmikin. Sinäänsä rahapula oli aika ontuva selitys, koskapa miljoonia euroja pistettiin Tontonmäkeen, älyttömiin risteyksiin, turhiin teihin, halleihin, matkailuun ja jopa alkoholin valmistukseen.

Älkää siis syyttäkö nykyisestä tilanteesta hallitusta tai sen porvareita, vaan kiittäkää siitä niitä urheilumiehiä, keitä olette jo aiemmin kymmenet vuodet äänestäneet valtuustoon. He ovat hakanneet miljoonia kaikkeen muuhun paitsi tarpeelliseen. Kun tätä liikuntahallivääntöä kertaan mielessäni, täytyy minun suurella lämmöllä muistella Tuija Suomisen ja Jarno Nikula lisäksi Markku Varjoa. He olivat aina tasapuolisesti nuorten, liikunnan ja urheilun kehittämisen takana.

Jos epäilette , että puhun soopaa, menkää lyhtyjen yöhön kyselemään sieltä istuvilta viimekauden päättäjiltä totuus.

4 kommenttia:

  1. "
    Puhelimeni soi toistuvasti liikuntahallihulluttelun tiimoilta. Minun pitäisi estää se, ettei Uudenkaupungin salibandyn pelaajilta viedä harrastusmahdollisuuksia. Meikäläisellä, joka on lautakuntien ulkopuolella ja valtuustossa istumisensa jo istunut , on täysin vailla edes teoreettista vaikutusvaltaa.
    "
    Ehdotus: jaa soittajille istuvien päätäjien puhelinnumeroita!

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja opastuksesta! Otos tässä "toistuvassa" on aika pieni: kolme soittoa ja neljä kadulla asiasta puhunutta. Tämän alustuksen julkaisun jälkeen ei ole puhelut po. asian osalta soinut, mikä oli hätäisen alustuksen tarkoitus. Ei kuulemma ole ollut kymmeniin vuosiin mitään hyötyä jutella istuvien päättäjien kanssa: Ensin kaikki luvataan ja päätöksen jälkeen selitellään. kun lupausta ei pidetty! Silti heitä äänestellään. Olen kehottanut kyselijöitä menemään, kaupunkilaisten rahoittamaan, lyhtyjen yöhön, siellä kerma tapaa kekkuloida fiinisti viintä litkien, joten vastaaminenkin varmaan luistaa.

    VastaaPoista
  3. Facessa kysytään onko joku väärentänyt sopimusta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kysymästä ja käynneistä! Hallitus voi muuttaa mielin määrin tekemättä väärin lautakunnan päätösten suhteen. Jos jäsen ei kuulu kyviltää hallitukseen voi hänet ainakin kirjoituksessa erotta siitä - olen käyttänyt tätä usein ja toisinkin päin. Kysyjä toteaa heti aluksi ettei ymmärrä. Tietoa voi antaa, mutta ymmärrystä on vaikeampi korjata. Siinä vastauksen tyypin kysymyksiin.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!