tiistai 28. heinäkuuta 2015

Tuomioja + V.Niinistö + pakolaiset = monikulttuurinen Suomi!

Olli Immonen tarjosi mahdollisuuden asialliselle keskustelulle monikultturisesta Suomesta. Ensin kukkahattusedät Tuomioja ja V. Niinistö kärjistivät Immosen tekstiä pisteiden keruu mielessään ja seuraavaksi media höynähti yksipuolisesti kauhisteluun mukaan. Nyt vain kauhistellaan puolin ja toisin. Aamulla Ylellä Immosta kauhistelivat hyvin menestyvät vierasperäiset suomalaiset. Lopuksi julkkikset jeesustelevat ja kauhistelevat konsertissa keräten pisteitä laumasieluilta.

Itse ongelmat, olivat sitten kysessä syyt monikultuurisuuden kannattamiseen tai vastustamiseen, eivät ole mediassa auenneet vähääkään. Päin vastoin rintamalinjat ja ymmärtämättömyys on kasvanut rintamalinjojen välillä. Mikäli media olisi ökyjen sijaan kysellyt jouten notkuvilta maahanmuuttajilta heidän ongelmistaan tai maahanmuuttajat ongelmina käytänössä kokevilta kansalaisilta, olisi esiin noussut konkreettisia korjattavissa olevia ongelmia.

Onhan selvää, että jos maahan saapuu tuhtat tuhtia maahanmuuttajaa, ketkä työtä tekemällä ja uutta työtä työttömille tarjoamalla parantavat kansalaisten ja kansakunnan tilaa, heidät toivotetaan riemumielin tervetulleiksi. Eikä silloin kukaan välitä tulijoiden ihonväristä tai uskonnosta. Tilanne on päinvastainen, jos tulokkaat asetetaan joutilaiksi sinne, missä kantaväestöllä on ongelmia. Tätä eivät monikulttuurisuuden ystävät voi ymmärtää, sillä heidän arkensa ei mitenkään kohtaa maahanmuuttajien enemmistön arkea.

Suurin osa maahanmuuttajistamme tulee maailman kriisialueilta eli he tulevat tänne pakon edessä. Ketkäpä ovat istuneet vihellellen, naureskellen ja isompien käskystä nyökytellen EU:n ja YK:n päättäjien pöydissä, kun maailmassa on synnytetty kriisipesäkkeitä toinen toisensa jälkeen ja samalla hyväksytty satojen tuhansien ihmisten teurastus ja miljoonien pakolaisten vyöry mm. eurooppaan?

Vuosia Tuomioja ja V. Niinistöhän häärivät ministereinä ja suurina "humanisteina" päättäjien pöydässä. Tätä taustaa vasten heidän hyökkäyksensä Immosta vastaan tuntuu valheellisuudessaan kuvottavan itsekkäältä ja koko heidän ulkopoliittinen toiminta härskiydeltään vastenmieliseltä: Vastakkain ovat Immosen kirjoittamat sanat ja entisten ministereiden päätöksillään aikaansaamat ruumiskasat!

Onko kukaan EU:ssa puhunut edes halaistua sanaa siitä, miten tappaminen ja pakolaistulva voitaisiin estää? -En ole kuullut tai lukenut asiasta uutista, vaikka ongelman ratkaisu olisi äärimmäisen yksinkertaista: LOPETETAAN AMPUMATARVIKKEIDEN MYYNTI KRIISIALUEILLE! Jos näin tehtäisiin, loppuisivat hässäkät muutamassa vuodessa siitä yksinkertaiseta syystä ettei siellä ole millä ampua ja mitä ampua.

Näin selvittäisiin suurelta osin koko pakolaisongelmasta eli siitä, että ihmisten on pakko jättää synnyinseutunsa ja syöksyä tänne, Tuomiojan, V. Niinistön ja kumppaneiden riemuksi, rakentamaan monikulttuurista Suomea! Jos joidenkin niin näiden entisten ministereiden toiminta on ollut kaikessa itsekkyydessään epäinhimillistä,  vastenmielistä ja kuvottavaa kuoleman kylvämistä ja se jos mikä on konkreettista rasismia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!