maanantai 27. heinäkuuta 2015

Muistutus Tuomiojalle ja muillekin DEMARIEN KAKSINATSINAAMAISUUDESTA!

Pitäisi englantilaisten kanssa viestineiden, entisten ministereiden, tietää, että sikäläinen retoriikka on suomalaiseen verrattuna varsin yliampuvaa. Englannissa kirjeen vastaanottajat ovat rakkaita ja koneet eivät rikkoudu vaan kuolevat jne., tätä taustaa vasten elämöinti Immosen sotaisella tekstillä on julkisuushakuista paisutteluttelua.

Niin kauan kun Suomessa käydään vaaliTAISTELUJA, voidaan politiikassakin taistella kaikenlaisen puolesta kaikenlaista vastaan. Immosen syyttelylle ei löydy minkäänlaista pohjaa fasismista tai rasismista. Vielä vähemmän hänen voi edes epäillä joutuvan oikeudelliseen vastuuseen.

Immonen on kertonut haluavansa pitää Suomen jonain muuna kuin monikulttuurisena. Immosella kuten kenellä tahansa suomalaisella on oikeus olla tätä mieltä ja kertoa se julkisuuteen - Suomen perustuslaki turvaa sananvaupauden. Tuomioja tai V. Niinistö eivät voi määrätä mitä täällä saa kirjoittaa tai sanoa. Kyseessä on herrojen taholta melkoinen suvaitsemattomuus.

Olli Immonen on kertonut näkemyksensä monikultuurisuudesta jo ennen kaksia vaaleja ja hänet on kahdesti valittu eduskuntaan. Pitäisikö hänen vaalien jälkeen muuttaa mielipiteensä oppositiota myötäileväksi? Eikö näitä takin kääntäjiä ole jo ihan tarpeeksi ja täytyyhän äänestäjien tahto näkyä ja kuulua kansanedustajan teoissa ja puheissa.

Käytännön esimerkki demareiden kaksinaamaisuudesta suhteessa natseihin löytyy Uudenkaupungin valtuustosta(kaikki löytyy pöytäkirjoista). Uusikaupunki saa mittavia lahjoituksia Vannas-säätiöltä. Säätiön perustaja oli, Ylen jakamien tietojen mukaan, valtakunnan ykkösnatsi SVL:n johtaja. Hän valmisteli vallankaappausta natsien avulla ja olipa murhalistakin tehty poliittisista kilpailjoista. Tein täysin kantaa ottamattoman valtuustoaloitteen miehen taustojen, säätiön omaisuuden alkuperän selvittämiseksi.

Kuinkas kävi? -Demarit ryhmäpäätöksellä haukkuivat minut mediassa pystyyn ja esittivät kaupunginhallituksessa poliisin usuttamista perääni. Vielä tänäpäivänä po. säätiössä istuu demareita ja sen rahoilla kaunistetaan parhaillaan Uudenkaupungin keskustaa. Eikä kukaan välitä mitään säätiön perustajan taustoista tai siitä kenen selästä suusta alkupääoma on revitty - DEMARIT PÄINVASTOIN SUOJELEVAT SÄÄTIÖN YMPÄRILLÄ OLEVAA MYSTIIKKAA! Uudenkaupungin kaupunki pitää kunnossa säätiön omistan nimikkopuistoa, jota koristaa miehen reliefi!

Mielestäni koko monikulttuurisuusepisodi on karannut väärille raiteille, kiitos median, jota ei kiinnosta keskustelun syyt vaan tarkoituksellinen Immosen väärinymmärtäminen, asian paisuttelu ja persujen vainoaminen. On täysin ymmärrettävää ettei Soini lähde sylkykupiksi moiseen mediapelleilyyn ja persujen mustamaalaukseen!

1 kommentti:

  1. Näin puhutaan asiasta ja sen vierestä
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015072820100316_uu.shtml

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!