Raumalle on jäänyt ammottava aukko, kun kansainvälinen suuryritys pisti pitsipillit pussiin ja lähti muualle tekemään laivoja. Seuraako tästä se, että paikkakunnalla toimivat lukuisat alihankintayritykset nostavat niin ikään kytkintä? Onko Raumalla tapahtumassa dominoteorian mukainen yrityspako, joka syventää kaupungin synkistyvää työllisyystilannetta?
Antaako syntynyt tilanne Uudellekaupungille mahdollisuuden houkutella Raumalla toimivat entisen telakan alihankkijat tänne? Onko tässä uuden kasvun siemen ja mahdollisuus saada kaupunkiimme uusia yrittäjiä ilman, että heille heitetään uusikaupunkilaisten veroeuroja tai taataan kaupunkilaisten piikkiin lainoja? Mitä tekee elinkeinosektorimme? Onko siellä ollut aikaa perehtyä syntyneeseen tilanteeseen vai onko kaikki aika lurahtanut katulamppujen siirtelyyn ajokaistalle? Vai onko meillä elinkeinosektoria lainkään?
Entäpä mitä tekee Rauma estääkseen telakkateollisuuden alihankkijoiden poismarssin kaupungista. Tuskinpa siellä ainoastaan peukaloita pyöritellään, vaan myös katsellaan uutta toimijaa vanhan telakan nykyisiin tiloihin. Antavatko Raumalla tyhjäksi jääneet laivanrakennuspuitteet hyvät kasvuedellytykset pienelle erikoisempia aluksia valmistavalle yritykselle? Saako tällainen telakka etua, jos alihankkijat toimivat lähes samassa pihapiirissä?
Onko Uudenkaupungin ja Rauman välillä käynnissä telakkakilpailu päätoimijasta ja alihankkijoista? Mitä tehdään ja mitä tiedetään asian osalta? Harva uusikaupunkilainen tai raumalainen päättäjä tietää, missä mennään ja kumpi kaupunki tekee parhaan päätöksen. On kuitenkin yksi ruokakunta, jossa tiedetään molempien kaupunkien kaavailut ja suunnitelmat telakan tiimoilta. Ratkaiseeko joulupuuron manteli kenties sen, kumpaan kaupunkiin yritykset ja työpaikat lähtevät?
Jännä nähdä kuinka tässä kisassa käy? Pelkään pahasti telakan siirtyvän hiukan pohjoisempaan ja aiheuttavan lisäpäästöjä kasvavan työpaikkaliikenteen myötä. Saattaahan käydä niin hullusti, että telakan balttien työmatka kasvaa 50 km. Tämä on vain tietämättömän maallikon spekulointia. Totuushan on se että tieto on ja kenties päätöskin ratkaistaan yhden keittiöpöydän ympärillä!
Moniko tietää ketä oli muotoilemassa telakkakiinteistöjen ottamista kaupungin haltuun peustettavan yhtiön nimiin. Onko vastaava teon alla 50 km päässä ja minne virta vie mitäkin, pohjoisesta etelään vai toisinpäin. Ei muuten ihan mikään pieni asia.
VastaaPoistaJa mitähän Rauman telakan alihankkijat U:gissa tekisivät ? Porissa ehkä...ja Turussa. Pariskunta tietysti häärää U:gin ja Rauman ilmatilassa, vielä.
VastaaPoista( mielipiteeseen 20.09) Eiköhän se ollut edellinen KJ, joka oli oikeustieteellisessä oppinut perustamaan osakeyhtiön. Ei nämä meidän putkimies-, ym - luottamusmiehet (jotka edelleen näyttävät "valtaa" pitävän ) tällaisia ole osanneet edes kuvitella, saatikka ymmärtänet mikä edes on osakeyhtiö.
VastaaPoistaTämä edellinen KJ, jonka nimeä en nyt muista, on erikoitunut näihin yhtiöihin niin, että se koitui kaupunkilaisten vahingoksikin, mm. tässä Pyhämaan tapauksessa
Voi olla, että seireenien kutsu kuuluu U:gin Telakkakiinteistöillekin, kaksi yrittäjäystävällistä taajamaa aloittaa huutokaupan. Vertekkihän saatiin houkuteltua aikoinaan tänne.
VastaaPoistaKai ne Raumalle menevät jos vanha tapa vuokrasopimusten unohtamisesta jatkuu. Kivahan siellä on sitten ilmaisissa tiloissa puuhastella.
VastaaPoistaEhkä kehitys johdatetaan siihen, että pian olemme Rauma. Aina silloin tällöin Valkonenkin pelaa tällä Rauma kortilla. Ei kai maailma paljon siitä muuttuisi, olisi vain yksi johtaja ja pari apulaisjohtajaa. Ja kaksi joukkoa poliitikkoja, jotka varmaan kokoontuisivat Raumalla.
VastaaPoistaKuulin kh:n käyneen viime kokouksessa joukolla Forssin kimppuun. Tälläinen tökeryys hallituksen ansiolistalta puuttuikin. Riittäkö nyt tämä cv Järviselle?
VastaaPoistaVai että demaritkin olisi käynyt Forssin kimppuun? Näinkö oli?
PoistaJos näin on toimittu niin pidän asiaa todella vakavana.Mielestäni avoimmuus on kaupungin asioissa pitäisi olla ihan selvä juttu eikä toimia salassa mitä jotkut kokoomus päättäjistä on tehnyt
VastaaPoistaAvoimuus on hiukan eri juttu kuin valehtelu ja valikoitujen tietojen välittäminen. Harto ei ansaitse hallituspaikkaa.
VastaaPoistaValkeinen se todellinen peluri ja vasemmiston jouksupoika on.
VastaaPoistaEn oikein sitäkään usko, että Harton kertoma olisi kokonaan tuulesta temmattu juttu, kyllä siinä jonkilainen osatotuus kuitenkin piilee näin uskoisin.
VastaaPoistaOletan, että jälkepäin lisättäiin tämä terveyskeskusjohtavan lääkärin tehtävä sotejohtajuuteen, kun palkka tuli ilmi.
Totuutena en tätä kirjoita vaan oletettuna totena.
Kyllä hakuprosessi pitäisi kokonaan uusia, koska hakemuksessa haettiin vain sotejohtajaa ei muuta.
VastaaPoistaKokoomus , keskusta ja perussuomaliset ovat nyt ilmeisesti ilman vasemistoa kuuntelemati liisännyt tehtäväkenttää.
Jos siihen lisättiin joku toinenkin virka eikö silloin pitäisi pistää uudelleen hakuun jotta muutkin pätevät voisi hakea kun selkiää millaista paikkaa hakee.Muistaakseni kuulin jostain et Marika Lanne oli joskus luvannut hoitaa molemmat pestit joten miksei hän käy.Samoin muistelisin että Lanne nimenomaan palkattiin muutos johtajaksi nykyiseen virkaansa.Jos olen väärässä niiin hyvä jos joku tietävämpi korjaisi asian oikea laidan.
VastaaPoistaMuistaakseni juuri näin oli ja käsittääkseni Lanteen kontolle jäi terveyskuksen uudistaminen(tehostaminen) ja nyt sinne uusi Pelttari.
VastaaPoistaPian vois olla voimakas vastakkain asettelu(riidat) Halvaannuttaa koko toiminnan?????????????
On eri asia käydä lautakunnassa tai hallituksessa jonkun "kimppuun" poliittisesti kuin peräti fyysisesti. Aika lässytystä taitaa olla tämä meidän kyläpoliitikkojen kälätys. Muistelkaa hieman kuinka Java Valkosen ja Juha Aaltosen "kimppuun" käytiin ! Siinä kusetuksessa täytyi olla vahvat hermot ja kova fysiikka, joita ominaiuuksia myös paksunahkaisuudeksi kutsutaan
VastaaPoistaHienoa, että Valkonen jaksaa yhä tarttua asioihin, ja silloin tällöin Aaltonenkin.
Uudenkaupungin vasemmisto ei käsitä tämän ajan hengestä hönkäsen pöläystä. Jotain valintaprosessia jauhetaan yötä päivää eikä ymmärretä, että KH tekee esitykset ja valtuusto päätöksen.
En minäkään ymmärtänyt tämän Valkeisen motiivia tulla julkisuuteen. Ihan kuin tuo toimikunta olisi kaiken yläpuolella. Joku uskoi tämän toimikunnan kaikkivoipaisuuteen myös siellä U:gin poliitikkojen Facebook- sivuilla.
Eihän tässä ole muusta kysymys, kuin poliittisesta pelleilystä ja siitä kuka on kukko tunkiolla.Tietysti joku luulee, että hänen itselle antamaansa ekoa on loukattu.
VastaaPoistaPaha paha tilanne
VastaaPoistahttp://yle.fi/uutiset/suomi-laiva_uppoaa_jos_ekp_ei_auta_-_ainakin_nama_nelja_ammusta_osuvat_vesirajan_alle/6968933
Miten vaikuttaa mersujen menekkiin?
http://yle.fi/uutiset/uudenkaupungin_mersut_kavaisevat_saksassa_ennen_autokauppaa/6966653
VastaaPoistaAika touhua, että autot viedään Saksaan ja takaisin Suomeen. Jonkun pohjamassauksen takia.
VastaaPoistaAika touhua sdosiaalitantta terveyspuolen johtoon...
Uusikaupunki, Rauma ja Pori (ja Laitila ) päättävät tehdä kuntarakennemuutoksen. Vanhat nimet hylätään ja uudeksi valitaan LÄNSIRANTA.
VastaaPoistaonko meidän demarit ja harto tosissaan ajamassa kaupunkia osaksi raumaa
VastaaPoistaKun kuuntelee talousennusteita, alkaa tuntumaan siltä että vasemmistoliitto (Forss) ja demarit elävät jossain umpiossa. Jos meitä Raumaan ajetaan, on näillä kunnantyöntekijöillä myös 5 vuoden irtisanomissuoja eli voidaan olla koko maa konkassa ennen kuin kuntaliitoksesta ehtii mitään organisaatiosäästöjä tulla. Eikä se suuruuden mittakaava välttämättä muutenkaan mitään säästöjä toisi.
VastaaPoistaKiinnostaa tuo Valkosen silloin tällöi esille tuoma väittämä, että "joku huolehtisi siitä ettei Ukia ole pian enää kartalla". Onko joku keskeinen päättäjä tosiaan noin sanonut?
Eiköhän maan eduskunta ala säätämään "pakkokeinolakeja" jos ja kun koko Suomi olisi kuilum parttal? Totuuden nimissä on konstateerattava että maan talousnäkymät ovat sangen huolestuttavat semminkin kun mersuja nyt täällä Ukissa tehdään. ***Näin ollen vahva veikkaus on että vasta ensi vuoden elokuussa maan hallituksen budjettiriihessä alkaa tulla todella reippaita leikkauksia julkishallinnon kulurakenteeseen. Ensin käydään europarlamentin vaalit keväällä 2014 ja vasta 2015 keväällä on eduskuntavaalit.
VastaaPoista***Taitaa olla niin että usein rankat päätökset ajoitetaan vaalien väliin.
http://yle.fi/uutiset/viisi_syyta_siihen_miksi_suomen_talous_takkuaa/6969641
VastaaPoistaTerveiset metsiköstä, kiitos poikkeamisista ja hyvistä näkemyksistä! Minä en missään oloissa kannata liitosta Rauman tai muidenkaan kuntien kanssa. Pidän asiaa vain ja ainoastaan ikävänä lopputuloksena, johon Uusikaupunki ajautuu naapurista johdettujen vasemmistolaisten ja heitä myötäilevien oikeistolaisten päätöksillä. Aivan järjestään mainittu poppoo ajaa läpi päätöksiä, joiden seurauksena taloutemme rapautuu edelleen. Uudestakaupungista tulee tällä menolla tyhjien hallien, tyhjien asuntojen ja tyhjien liikehuoneistojen kaupunki.
VastaaPoistaKatsokaa ketkä tähyävät, jopa aivan avoimesti, Raumalle! Ensinnäkin yhdellä rehtorilla näyttää olevan oppilaitos liipaisimella. Jospa Raumalta löytyisi sukulaissuhteilla sopiva homma. Meidän virkahenkilöstömme johto ja heidän alaiset saisivat työsuhdeturvan viideksi vuodeksi ja moni heistä pääsisi kivasti eläkkeelle. Toisaalta johdetun vasemmiston ainoa motiivi toimintaan lienee oma etu! Läpyskä mahdollistaa tämän härskiyden läpimenon valikoivalla uutisoinnillaan.
Meidän vasemmisto tukijoineen ei todellakaan ymmärrä, että enää ei eletä 1970-lukua. Hallien ja vuokratalojen aika on auttamatta ohi. Tätä on tolkutettu valtuustossa neljä vuotta eikä se uppoa mainitun porukan päähän vieläkään. Tämä siitäkin huolimatta, että kaupungin asukasmäärä laskee ja velat kasvavat. Näillä eväillä olemme tuhon omat ja siitä saamme kiittää em. itsekkäitä tahoja! Kaiken tämän takana on kansan sumeilematon sumutus makkarajuhlin ja mediavalhein!
U:gin päättäjien päättämättömyys hipoo jo täydellisyyttä
VastaaPoistahttp://yle.fi/uutiset/nordean_kangasharju_leikkauslistat_edessa/6970119
VastaaPoistakoht uida köli alt
Olihan ne kannustinlisätkin sellaista rosvousta. Otetaan niin kauan kuin saadaan - meiningillä. Minulle ei ole tänä päivänä oikein valjennut mihin ne perustuivat. Niitä kannustimia saivat johtavat virkamiehet, joilla muutenkin on vähintään kohtuullinen palkka.
VastaaPoistaJos Soijatehtaan kunnallistekniset puuhastelut olivat virkapalkan päälle kannustimena, kuuluisi jonkinlainen palkkio myös kaupunginjohtaja Atso Vainiolle, joka takuuvarmasti henkilönä oli "vastuussa" tehtaan tulosta Uuteenkaupunkiin. Koski kuitenkin kuittasi tuostakin 10 000 euroa.
Olisipa tuo Tontonmäki noussut samaan aikaan framille
Suomen nuorissa on tulevaisuus. Nuoret kokevat, että tämä hieno "hyvinvointivaltio" onkin oikeasti lähinnä vanhempien sukupolvien edunvalvontakoneisto. Poliitikot perseilevät tulevien sukupolvien piikkiin miljardivelat saadakseen hyviä suojatyöpaikkoja kavereilleen, ja sitten ollaan ihan äimänä, että tulevista sukupolvista ei tunnukaan moraalisesti vastuulliselta alkaa maksaa näitä eurostotukiaisia, poliittisia voitelurahoja ja niin edelleen.
VastaaPoistaNiin pitkään kuin poliitikot eivät käytä verorahoja kansalaisten hyödyksi, vaan jopa heitä vastaan, on veronkierto ja harmaa talous käytännössä kansalaisvelvollisuus. Mikäli poliitikot tahtovat, että veroja maksetaan, heidän kannattaa ehkä toimia siten, että kansalaisilla olisi edes jokin mikroskooppinen motiivi maksaa niitä veroja.
Huh huh. Onneksi en asu Ranskassa. Siellä saa kohta sakot seksin ostamisesta. On meinaan niin että olen koko aikuisikäni joutunut ostamaan seksipalveluni. Tämän perustelen niin ettei kukaan ole tähän mennessä tarjonnut minulle rahaa antamistani seksipalveluista. Ja kun aina sanotaan elämän olevan pelkkää kaupankäyntiä niin tässä myös tausta palveluiden vaihtamiselle. Huh huh sentäs. No sikses mä ole tyytyväine tähänki.
VastaaPoistaMonimutkainen operaatio ja tarjottava kauppasumma on merkittävä, mutta sitä ei kerrota. Varsin tuttua ja turvallista, onko. Niin, että tarjotaan merkittävä summa veronmaksajain takaamaa rahaa. Onnea raumalaisten päättäjien hankkeelle. Eihän tässä voi muuta toivoa.
VastaaPoistaJa tässä se asia:
http://yle.fi/uutiset/rauman_kaupunginjohtaja_telakkatarjous_ensi_vaihe_teollisuuspuiston_pystyttamisessa/6970230
JAa
suurin kysymys on, mistä java tiesi kosken suunnitelmat päivä ennen niiden julkaisua porilaisessa lehdessä. vuoto kosken esikunnassa
VastaaPoistaAsia ei nimenomaan minulle kuulu, mutta kai otetaan huomioon, että Raumalla voidaan jatkossakin tehdä laivoja, lauttoja tai jotain niihin verrattavia ? Mutta kuvio on tuttu Uudestakaupungista (Telakkakiinteistöt).
VastaaPoistaEn huomannut Javan näistä asioista kirjoittavan....?
http://ls24.fi/jutut/rauma-ja-alue/juttu-satakunnan-kansa-rauman-kaupunki-jattanyt-ostotarjouksen-telakasta
VastaaPoistaLomautussäästöt pistetään taukotupiin? Onko henkilökunnalta kysytty? Ei mitään järkeä.
VastaaPoistaVaikka kyse onkin investoinnista (taukotupa), olisi Vasemmistoliiton Kh- edustaja voinut hanketta vastustaa. Nyt oikeisto oli hankkeen siirtämisen kannlla.
VastaaPoistaSamat sanat kuin kommentoija 12:03: ei mitän järkeä ! Eikä taida olla järkeä kommentoida tuossa toisessakaan blogissa - enää.
Äärioikeisto vastusti hanketta. Sama joka aina vastustaa aina työntekijöille tulevaa paitsi lomautuksia ja lopputilejä.
VastaaPoistaMit'ä hankett "äärioikeisto" vastusti ? Kirjoittaisit edes selvästi arvoisa äärivasemmistolainen...
VastaaPoistaNiin, ilmeisesti kolme oikeistoon lukeutuvaa vastusti "taukotupien" 350 000 euron investointia - tässä tilanteessa. Kysynkin, eikö näihin tarpeisiin kerta kaikkiaan löydy mitään yhteisjärjestelyjä ? Pitääkö yksi veroero käyttää näihin ? Vasemmisto saa vastata, koska kannatti tätä investointia 8-3
VastaaPoistaOnko ugin vasemmistossa 8 hallituksen jäsentä?
VastaaPoistaAjattelin, että kun mm. Kontu vastusti, hän olisi oikea oikeistolainen ainakin varallisuutensa puolesta. Onhan siellä tieysti oikeistopersujakin, joilla ei ole kuin tuulen huuhtoma perse. No vitsi vitsinä. Tosiaan, ei ole 8:aa vasemmiston jäsentä. Mutta osaisitko kommentattori 17:13 vastata kysymykseeni ? Tarkkaan tiedät ainakin Kh:n asetelmat.
VastaaPoistaPitkä viikonloppu tulossa. Kaupatkin on kiinni huomenna. Toivottavasti kaikki muistaa käydä kaupassa tänään. Hyvää itsenäisyyspäivää. T.Liisa
VastaaPoistaJava taitaa olla eksynyt mettään...
VastaaPoistaTervehdys, kiitos vierailuista ja viesteistä! Metsässä tai pikemminkin ihan rannassa ollaan touhuttu koko päivä. Nyt on jälkikasvun jälkikasvua yökylässä, joten heidän kanssaan saa nyt olla koko sielultaan jälleen lapsi. Se hiukan rajoittaa täällä piipahtelua. En minäkään ymmärrä taukotuvan rakentamista lähes samalla summalla, mikä säästetään lomautuksilla. Ehkäpä olisi voinut kysyä po. työntekijöiltä: LOMAUTUS VAI TAUKOTUPA! Kaipa tämä on huippuesimerkki onnettoman valmistelun ja surkean päättämisen fuusiosta!
VastaaPoistaAina vedotaan siihen, että kyse on investoinnista, ja lomautukset on ERI asia. Ei mene minun jakeluun.
VastaaPoistaLomautus vai taukotupa. Ei tämä nyt ihan noin mustavalkonen asia ole ! Tuntematta tarkemmin po. taukotilojen tarpeiden taustoista niin totean kuitenkin yleisellä tasolla seuraavaa:
VastaaPoistaTyösuojelu- ja -turvallisuuslainsäädäntö ohjaa poikkeuksellisen tarkkaan yrityksissä ja myös kunnissa työntekijöiden määrään sidotusti ruokapöytien, tuolien, pukukaappien, naisten ja miesten suihkutilojen ja jopa työhuoneiden ikkunoiden määrän ja koon. Tämä ei koske suoranaisesti yksityistä elinkeinonharjoittajaa. Hänelle riittää usein vähempi. Vaikkapa vain japanilainen pakettiauto ja kodin olohuoneen nurkan kirjoituspöytä. Kyllä Java tämän tietää, mutta kun ja mutku. Mutta näin. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
T. Lildlin saksalainen ruisleipä
Kiitos vierailuista leipävinkistä ja muusta viestityksestä! Taukotupien uusiminen on kuulemma tarpeen, mutta onko hetki oikea vai olisiko rahat olleet otettavissa muualta esim. panimopääomasta, rättihallista, Tontonmäestä, katuvalohullutuksesta? No noiden mokien tekemättä jättämisellä olisi säästötarve vältetty vuosiksi ja taukotuvat tehty muutamaan kertaan! Tämä vaan esimerkkinä siitä, miksi ollaan ajauduttu säästötarvekierteeseen!
VastaaPoistaKaupungilla ei ole selkeää tilankäyttöohjelmaa niin koko ajan hakataan rahaa 100 vuotta vanhoihin rakennukuksiin . Sillä on työllistävä vaikutus. Aina löytyy jokin kohde mikä milläkin verukkeella korjataan tai esittelyn mukaan kannattaa korjata. Seuraavaksi varmaan tuodaan esitys Jungvistin talon muuttamisesta vanhusten palvelutaloksi kun sen ilmoitetaan olevan keskeisellä paikalla ja niiiiin hyvässä kunnossa että ehdottomasti kannattaa korjata. Saadaan nääs kolmelle arkkitehdeille töitä. T. Yomerk kontjoht pankista
VastaaPoistaKaavoitushenkilökuntaa pidetään töissä vaikka ei olisi niin tarvettakaan.
VastaaPoistaMitä kuulin kaupunginhallituksessa keskusteluista, kyse oli enemmän taukotupien myyntitapahtumasta. Asia olisi hyvin voitu siirtää tai järjestää toisin. Mutta se ja sama, kai ne enemmän olivat tarpeen kuin Valkosen luettelemat yltiöhankkeet. Mutta se U:gin tauti on kai siirtynyt nyt 50 km pohjoiseen...?
niinpä. Asia perusteltiin kuulemma hyvin KH:lle. Toiset vakuuttuivat, toiset taas ei
VastaaPoistaMenkääs joskus katsomaan telakkatyöntekijöiden taukotupia ja yleensäkin reppumiesten sosiaalitiloaj.
VastaaPoistaVoi kauheeta.