Maanantaina istunut valtuusto jatkoi edeltäjiensä linjalla eli juhlallisesti todettiin, että säästetään ja oikein yksissätuumin. Mutta siitäpä ei enää ollut tietoa tai kaavailuakaan, mistä säästetään! Käytännössähän tämä tietää sitä, että mitään säästöjä ei tule, kun asia jää virkahenkilöidemme ja nukkelautakuntien harteille. 43 valtuutetusta ainoastaan Pertti Haverinen halusi jotain konkretiaa säästöihin und asian palauttamista uudelleenvalmisteluun.
Oma lukunsa oli Keskustan touhuaminen. Kun aikoinaan ryhmämme toimesta yritettiin estää alkava katulamppuälyttömyys, ainoana yksimielisenä ryhmänä Tontonmäki-hankettakin kannattanut Keskusta oli suureen huutoon lamppuälyttömyyden takana. Nyt kun osittain heidän ansiostaan lapputyperyyteen on uponnut satojatuhansia euroja kaupunkilaisten rahoja niin, kuinkas ollakaan juuri Keskusta on esittämässä ja jo toistamiseen lamppuälyttömyyden lopettamista tai ainakin siirtämistä. Kyseessä on varsin ikävä osoitus senkin ryhmän tasosta hoitaa kaupunkimme taloutta.
Jos Keskusta todella haluaisi pistää kaupunkimme asiat kuntoon, se puuttuisi kaupungin rahoista 60% käyttävän lautakunnan toimiin. Tämä lautakunta, jota johdetaan keskustalaisin voimin tai pikemminkin heikkouksin, ei ole kertaakaan viime valtuustokauden aikana pysynyt talousarviossaan - EI KERTAAKAAN! Po. lautakunnan puheenjohtaja selittää vuodesta toiseen surrealistisia juttujaan talouden tulevasta toteutumisesta. Muistan vuoden 2010, kun häneltä tivasin, että eihän tuo voi pitää paikkaansa, ette tule ikinä pysymään talousarviossa. Tuohon puheenjohtaja tokaisi puolihuolimattomasti: Meille sanottiin, jos te ette tällaista budjettia, sen tekee joku muu! Vuonna 2011 välittömästi vastaavan kokouksen jälkeen samainen puheenjohtaja tokaisi minulle hymyissä suin: Ennen elokuuta tarvitaan miljoona euroa lisää rahaa!
On täysin utopistista odottaa minkäänlaisten säästöjen syntyvän, jos jo lähtövaiheessa hyväksytään paikkansa pitämätön valmistelu. Jos porvaripuoli haluaa pistää talouden kuntoon, kannattaa ensin katsoa omia pelureita ja pistää imureiksi osoittautuneet maalivahdit vaihtoon. Mikäli näin ei tehdä, on tämä peli hävitty ja jatkossakin lomat pyörivät kuin upseerivetoisen hallituksen aikana!
Onko nuo keskustalaiset edes porvareita. Pikemminkin punaniskaisia heinähattuja; ei sentään lahkolaisia kai, kuten puuheenjohtajana.
VastaaPoista.. siis piti edellä kirjoittaa puheenjohtajansa. Siis valtakunnan tasolla
VastaaPoistaKiitos käynneistä ja kommentoinneista! Kyllä ne pakkaa olemaan pääsääntöisesti niitä, ketkä laulavat kirkonetupenkissä korkealta ja kovaa sarviaan piilotellen.
VastaaPoistaSota-aikana pelkäsivät ryssää ja kolhooseja niin paljon, että viimeiseen saakka halusivat yhteistyötä Hitlerin kanssa.
VastaaPoistaJos terveyskeskus kerran onnistuu alittamaan budjetin tänä vuonna niin onkohan sairaalan puolella liian kalliita keikkalääkäreitä?Usein siellä iltapäivystyksessä on ihmisiä jotka todellisuudessa eivät sinne kuulu eli voisi hoitaa sairaanhoitajan kirjoittamalla sairaslomalla.Esim. iltapäivystykseen ei kuulu flunssa/kuumepotilaat koska ei ole kiireellisiä jollei kuulu riskiryhmään eli taustalla jokin sairaus joka vaatii pikaista apua.
VastaaPoistaEi taida ollakaan laillista se kunnan lottoaminen. Sen sijaan U:gin varikko voisi ostaa kilpahevosia, jotka saisivat hyvää harjoitusta vetäessään talvella auraa ja kesällä lanaa.
VastaaPoistaKiitos vierailemisesta ja hyvästä kommentoinnista! Ongelma lienee se, että suurin osa ihmisistä menee työ- tai perhesyystä lääkärille vasta illalla, jos kyse on flunssa tms.. Jos terveyskeskus hoitaisi tämän, se ei enää olisi kallista erikoissairaanhoitoa. Vai miten olisi lämmitetyssä pasklahdessa delfiinien vetämät jollavankkurit? Uskon jopa tammikuisena pakkasiltana ihmettelijöitä tulevan aina Orivon takaa. Jospa pistäisimme hiihtoputken ympärille dromedaarirallin, saattaisivat ökyt saudit tulla tupsahtaa rahoineen tänne piristämään elinkeinoelämää? Ehkäpä turvallisinta olisi satsata elefanttipoolohalliin elefantteineen. Peli olisi eksoottista ja elämystä hakevia katsojia piisaisi. Keskustakin lähtisi tosi helposti tukemaan hanketta: Ei tarvitsisi muuta kuin luvata norsunpaskat isäntien pellolle!
VastaaPoistaElefanttipoolohalli vaatisi TAAS hallin. Vai olisiko satamassa vapaana ? Mutta entäs jos alettaisiin pullottaa makeanveden altaan vettä ja myytäisiin sitä sitten Saudeille
VastaaPoistaKiitos käynneistänne ja hienosta menestysideasta! Tuo viimeinen taitaa olla realistisin menestyshanke ja varmasti hallitilaa löytyy ja muutaman vuoden kuluttua saattaa löytyä kaupungin oma pullotuslinjakin halleineen!
VastaaPoistaHietasen hih hih hi hih.
PoistaPullotetaa uusikaupunkilaista polittista viisautta hih hih hih hih
Hietasen hih hih hi hih.
PoistaPullotetaa uusikaupunkilaista polittista viisautta hih hih hih hih
Tuleehan meille pakastamohalli budjettipäätöksellä.
VastaaPoistaRahaa on !
VastaaPoistaVaikka terveyskeskus pääseekiin budjettiin, ei se silti tarkoita sitä, että siellä työtä tehtäisiin tehokkaasti. Karsittavaa olisi vielä ja paljon. Käykäähän käytävillä istuksimassa ja katselkaa ja kuunnelkaa mitä ympärillä tapahtuu. Iso osa naisvaltaisen työpaikan työajasta menee juoruiluun ja kahvitteluun.
VastaaPoistaJuuri näin !!!
PoistaHiukan epäilen ettö iso osa työajasta menee kahvitteluun sekä juoruiluun.Olen ollut asiakkaana useasti ja ihan hyvää palvelua saanut joskus saa odottaa mutta niin kaikkialla.Jo ammattiensa puolesta tekee hyvää vaihtaa mielipiteitä sekä jakaa tietoa toisille jos joku apua tarvitsee.Vielä jos budjetin pystyy alittamaan on se hyvä osoitus tehokkaasta toiminnasta.Itse yrityksessä töissä ja tiedän että budjettia joka vuosi kiristetään jonkin verran ja siinä yritetään pysyä tehostamalla töitä.
VastaaPoistaNaisia on paljon ja työtahti löysä. Eikä potilaat saa kuin pakollisen huomion. Työnjohdollisia ongelmia. Muutaman kerran olen tehnyt havaintoja paikan päällä.
VastaaPoistaKannattaisi ensin selvittää asiat ennenkuin syyttää työntekijöitä.Samoin kannattaa tutustua lakiin mitä se määrittää hoitohenkilökunnan määrään eri hoitotoimenpiteissä.Jokainen voi katsoa peiliin niin syy löytyy kaikista että rahaa palaa erikois sairaanhoidossa.
VastaaPoistaTäällä ei kyllä tiedetä mitään. Käykääs katsomassa harton blogista mitä siellä kirjoitellaan Javan nimeämästä kaupungin parhaasta taloudentuntijasta ja hänen keinoistaan talouden laittamisesta kuntoon.
VastaaPoistaHarto valehtelee aina ja äänesti salattua sosiaalitanttaa jatkamaan kaupungin upotusta
VastaaPoistaIlmeisesti luulet että Pelttari oli ollut tie onneen??Luulen että ongelmat on ihan siinä kun mikään puolue ei ole valmis luopumaan mistään eikä tekemään yhteistyötä.Puolueet kaikki sitä mieltä jotta omat mielipiteet on ainoat oikeat.Kuitenkin kaupungin talous kurjassa kunnossa vaikka jokainen on siihen soppaan lusikkansa laittanut.Nyt tarvitaan sitä kuuluisaa yhteispeliä jotta tästä selvitään eikä toinen toisensa haukkumista.Me kaupunkilaiset arvostamme kaupukiamme joten päättäjät pallo on teillä miten kaupungin tulevaisuudessa kaäy
VastaaPoistaKatso viimeistä valintaa ei ole päättäjillä ythestyökykyä. Ajetaan puolueen etua kaupungin edusta ei välitetä.
VastaaPoistaKiitos käynneistä ja hyvästä kommentoinnista! Nyt todellakin tarvitaan yhteistoimintaa, toisten näkemysten kunnioittamista ja oman rajallisuuden tunnustamista, On viimeinkin saatava loppu tälle yhden mallin väkisin junttaamiselle. Jos vaihtoehdot tyrmätään älyttömyyksinä, virheistä ei saa puhua, jotta ne voisi korjata ja vaihtoehtojen esittäjät julistetaan häiriköisi ja kiusaajiksi, on muutostarve perusteltu! Nyt tarvitaan luomisvoimaa, kuuntelu- ja keskustelukykyä sekä uusia voimia kelvottomien iät kaupunkiin suohon survoneiden tilalle!
VastaaPoistaJospa nostetaan Hartolle hattua. Hän nosti valintaprosessin keskusteluestradille. Annetaan Rantaselle työrauha, kannustusta ja aikaa näyttää, mihin hän pystyy. Valintakulttuurissamme on korjaamisen varaa, mutta se ei ole valitun tai valitsematta jääneen vika. Eiköhän siis ole parempi keskittyä siihen, etteivät nämä valintafiaskot toistu.
Terveyskeskuksessa ei kukaan laiskottele, olen sen paikan päältä havainnut. Talous ongelma syntyy siitä, kun terveyskeskus ei hoida hommiaan esim. ilta päivystystä, sen seurauksena syntyy tarvetta aluesairaalan palveluille eli kalliille erikoissairaanhoidolle.
http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/uutiset/571793.html
VastaaPoistaSii jumalauta, tiedetään toki tuo vanhojen ylivalta, tehdään mitä tehddän, mutta ei ainakaan liristetä tahtia ! Näin se oikesti on !!!!!!
VastaaPoistaKyllä se noin on, vanhat yli viiskymppiset pitävät talojen tahtia yllä, ja kiusaavat nuorempiaan. Mikä poikkeus uki on? Rutiinit mitkä rutiinit, tehokkuudesta eitietoakaan. leviä persi pitää säännöllisesti saada ylimääräiselle kahvitauolle.
VastaaPoista