Seppo Nikula kysyi valtuustossa: Missä on kaupunginjohtajan valtuuston istuntoon lupaamat säästöehdotukset? Tähän kaupunginjohtaja vastaa: -Lupasin tuoda säästöehdotuksia valtuuston istuntoon mutta en sanonut tuovani niitä tähän istuntoon.
Tuosta istunnosta on kulunut jo puolivuotta, eikä kaupunginjohtajan taholta ole pienintäkään havaintoa lupauksen lunastamisesta, säästöjen tuonnin muodossa. On vähän kuin sovittaisiin, että lähdetään perjantaina saunomaan: Minä ostan kaljat, sinä tuot makkarat ja tulet hakemaan perjantaina klo: 16:37. Toinen odottaa perjantaina klo:16:37 alkaen aina kyllästymiseen saakka ja lopulta soittaa kysyen: Meidän piti mennä saunomaan tänään 16:37 ja lupasit ostaa makkarat ja tulla noutamaan. Soittaja tarjoaa vastauksen: Lupasin tulla hakemaan sinut perjantaina 16:37 ja ostaa makkarat, mutta en sanonut minä perjantaina.
Meidän virkahenkilöidemme käytös on edellä esitettyjen esimerkkien kaltaista eli kaikessa röyhkeydessään pöyristyttävän kuvottavaa. He käytännössä johtavat tätä kaupunkia öykkäröinnillään. Asian tolan ymmärtäisi, jos kaupunkia olisi virkahenkilöiden esittelyllä johdettu menestykseen; mutta tilanteemme on kokonaan toinen eli menestyksen sijaan olemme ajautuneet kuilun partaalle. Joskus, vuosia sitten, teimme valtuustoaloitteen, jotta virkahenkilöiden, luottamushenkilöihin kohdistuva yliolkainen suhtautuminen haistatteluineen loppuisi. Tuolloin luottamushenkilöt alistuivat nöyristellen osaansa ja entinen meno sai jatkua ja paisua.
Viimeistään nyt luottamushenkilöiden on otettava itselleen se rooli, minkä laki heille takaa ja minkä mukaan laki odottaa luottamushenkilöiden toimivan. Kaupungin omistamien yhtiöiden tiimoilta kuuluu niin voimallisia huhuja kaupunkilaisten piikkiin otettujen miljoonariskien mahdollisista laukeamisista, että on kohtuullista antaa valtuustolle selkeä ynnä tarkka selvitys "salassa tehdyistä" kaupungin kontolle otetuista miljoonien vastuista. Haluaisin hallituksen määräävän valtuustolle ja paikalle saapuville kaupunkilaisille pidettävästä selkeän infotilaisuuden kaupungin yhtiöiden tilasta ja kaupungin "salatuista" riskeistä!
Aikaisemman valtuustokauden aikana löpsöt luottamushenkilöt vetivät nimiä pareihin, joita eivät edes halunneet katsoa. Nämä nöyristelijät täytyy eliminoida vallankäytöstä, sillä he eivät osaa muuta kuin antaa vallan pois. Raken blogi vuodelta 2010 kertoo karulla tavalla kuinka suruttomasti ja vastuuttomasti viime valtuustokauden veijarit hoitivat kaupunkilaisilta saatua mandaattia:
keskiviikko, 25. elokuu 2010
Pöytäkirjojen hyväksyntää...
Tarina on seuraavanlainen:
Eräänä päivänä kokoontui kaupunginhallitus maanantaimöötteensä. Ja kas, samana päivänä oli kokoontunut myös sijoitustoimikunta. Jotain kiireellistä rahanjakoa toimikunnassa oli päätetty, sillä kokouksen "pöytäkirja" tuotiin hallituksen hyväksyttäväksi samana päivänä. Käytännössä se on aina pykälässä 3 joka ikisessä esityslistassamme, missä seisoo päätösehdotuksena vakiolause:
"Kaupunginhallitus päättää, että koska edellä mainittujen lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksissä EI OLE TARKOITUKSENMUKAISUUDEN TAI LAILLISUUDEN suhteen huomauttamista, kaupunginhallitus ei ota niissä olevia asioita käsiteltäväkseen vaan antaa luvan päätösten täytäntöönpanemiselle."
Käytännössä nämä "pöytäkirjat" ovat vain lauseena esityslistassa tyyliin "Sijoitustoimikunta pp.kk.vvvv".
Kun tuo sijoitustoimikunnan "pöytäkirja" eli rivi tekstiä tuotiin erillisellä paperilla hyväksyttäväksi, menin kysymään, saisinko nähdä pöytäkirjan, eli sen, voinko omalta osaltani olla tekemässä TIETOISTA päätöstä tarkoituksenmukaisuudesta ja laillisuudesta. Äimistys oli melkoinen, kun johtava virkamies ilmoitti, että se on salainen pöytäkirja.
Eli käytännössä homma siis menee niin, että minä hallituksen jäsenenä annan omalta osaltani hyväksymisen pöytäkirjalle näkemättä siitä riviäkään! Erikoista mutta totta. Ainakin Uudessakaupungissa.
Sain asiasta sapiskaa ja minulle kerrottiin, että näin on toimittu kymmenen vuotta. Okei, kymmenen vuotta on toimittu, mutta mitä sitten? Mielestäni sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, jos ankat ovat hypänneet kaivoon toinen toistensa perässä kymmenen vuotta ajattelematta asiaa sen enempää ja nyt yksi ankka kummastelee koko asian mielekkyyttä.
Siinä sitten kannettiin eteeni sijoitustoimikunnan sääntöjä, mutta en minä sieltä ainakaan löytänyt mitään sellaista, miksi kaupunginhallituksen jäsen ei kokouksessa pöytäkirjaa saisi eteensä jos sitä pyytää.
Ilmeisesti tämä on sitä paljon mainostettua avointa hallintoa, mistä Uusikaupunki pian tunnetaan kun oikein nettisivuilla sitä mainostetaan"
Minkäköhän ns. oikeustoimilain perusteella pöytäkirja voi olla muka salainen? Ketä tälläistä on suustaan päästänyt? Ja hevoset jo hirnuu taas..
VastaaPoistaVarmaan useampia, ainakin kuntalaki, henkilötietolaki.
VastaaPoistaEi pidä kumpikaan paikkaansa. Niin kunnissa kuin yhtiöissä on annettava hallituksen jäsenelle kaikki se tieto, jota hallituksen jäsen toimessaan tarvitsee. Mikään laki ei säännöstele hallituksen jäsenen tiedonsaannin rajoja.
Poistajollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu
PoistaYmmärrän hyvin ja ymmärsin silloinkin kun Tähtinen tuon kirjoitti, että pitäähän nyt hallituksen jäsenen tietää mihin paperiin nimensä panee. Nyt meillä on kaksi juristia, toinen vetää tarkastuslautakuntaa. Luulisi jotain muutoksia ns. "normaaliin menettelyyn" tulevan. Harmi, että siellä Kokoomuksessa on se eri suuntaan linjanvetäjä sotkemassa asioita. En kuitenkaan NIkulan usko odottavan koko valtuustokautta jotain kysymäänsä, enkä toisaalta epäile hetkeäkään Timo A. Järvisen tarkoitusperiä. Hyvin avoimesti hän ainakin toimii.
VastaaPoistaSalaisten pöytäkirjojen osalta kyseessä on ilmeisesti vain tiedoksianto kokouksen pitämisestä.
PoistaMillainen on salainen pöytäkirja kunnallishallinnossa? Minkä lain pykälän mukaan pöytäkirja on salainen? Joku tietäjä voisi osoittaa sellaisen pykälän .
PoistaPaskan marjat Jahwe! Eihän teille politikoille mikään kelpaa: säästää pitäisi niin, että kaikki sais kaikkee lisää. Järvinen torppasi kokkareiden puolesta Pyhämaan koulun pienentämisen ja Nevavuori itki, että VIRKAMIEHET SALAA VALMISTELEE säästöesityksiä. Ei munakasta tehdä rikkomatta munia.
VastaaPoistaÄnkyrä
Mää en ihmettelis enä vaik ne toril tarjotu makkarakki olisiva veromaksajien rahoil ostetui... mut kyl mar toi 19:20 ihan oikkias on. see tul ku Kosken suust: tee olet ni tyhmi!
VastaaPoistaSijoitustoimikunta. Ketä sellaisen on valinnut?
VastaaPoistaIhan on valtuuston valitsema.
PoistaEi ole vaan hallituksen.
PoistaEdellinen on hyvä kysymys: miksi on sijoitustoimikunta, kun ei ole mitään sijoitettavaa?
VastaaPoistaKiitos vierailuista ja viesteistä! Olisihan järkevämpää lopettaa rahojen tuhlaaminen totaalisiin älyttömyyksiin eikä etsiä säästöjä kouluista ja vastaavista, jotta voidaan jatkaa älyttömyyteen törsäämistä. Mielestäni ensimmäiseksi pitäisi avata nuo yhtiöt kansalle ja valtuutetuille, jotta tiedetään onko ja jos on, niin minkälaisia paukkuja odotettavissa odotettavissa.
VastaaPoistaEi kenenkään tarvitse pistää lukematta nimeään mihinkään papereihin, kaikkein vähiten luottamustehtävässä. Vain täysi idiootti on tehnyt niin kymmenet vuodet. Kaipa kun aikansa on pistänyt papereihin idioottina nimiä, täytyy samaa jatkaa, jottei paljasta olleensa idiootti. Onhan tämä ollut aivan käsittämätöntä vastuuttomuutta. Vain julkisen sanan suosiollisella avustuksella, samat sählät ovat saaneet jatkaa vuosikymmenet! Merkittävä osa heistä istuu vieläkin päättäjien pöydässä!
Päätös: Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti valita sijoitustoimikuntaan:
VastaaPoistaJäsen Varajäsen
Merja Koski Mauri Rostén
Harto Forss Henna Jokinen
Seppo Nikula Lasse Virtanen
Mauri Kontu Rauli Rauhala
Sijoitustoimikunnan esittelijäksi ja sihteeriksi valittiin talousjohtaja
Anne Takala. Organisaation ulkopuoliseksi asiantuntijajäseneksi
nimettiin Aboa Venture Managementin toimitusjohtaja Heikki
Tuomaala ja hänen varajäsenekseen sijoitusjohtaja Mika Ali-Rantala.
http://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20132235-10.PDF
Salaisista asioista ei siis tiedä edes kj
PoistaJos on kerran hallituksen asettama toimikunta niin hallituksella on yksiselitteinen oikeus saada asettamaltaan toimikunnalta tarvittava tieto päätöksentekonsa pohjaksi. Aika monta pääomitettua hanketta on mennyt viimeisen viiden vuoden aikana konkkaan. Ja toimikunta sen kun jatkaa.
VastaaPoistaMinkä päätöksenteon? Valitessaan sijoitustoimikunnan, on hallitus siirtänyt päätäntävallan ko asioista sille
PoistaHallituksella on otto-oikeus asettamiensa alaryhmien toimiin.
VastaaPoistaSiis hallitus on hyväksynyt kaikki sijoitustoimikunnan päätökset.
VastaaPoistaIlmeisesti kaikki.
PoistaSoijatehtaan työntekijämäärä jää 67. Koski puhui yli tuhannesta. Kaupunki ja vesi teki miljoonien investoinnit. Ketkä päättivät? Etanolitehdasta ei tullut ollenkaan. Sinne meni puolimiljoonaa. Kuka nämä päätökset on tehnyt?
VastaaPoistaTäällä varmasti menee läpi väite, että Koski on luvannut yli tuhat työpaikkaa soijatehtaalle. Haluaisin kyllä kuulla, missä ja koska kyseinen lupaus on annettu ?
Poistakaiken kaikkiaan tulee tuhansia työpaikkoja, hehkutti degeneroitunut lehti...
Poista"Koski puhui yli tuhannesta"
VastaaPoistaJotain rajaa valehtelullekin. Joku voi jopa uskoa
No ehkä ne Pukkilan kunnan valtuutetut jotka esittivät kunnan budjettiin noin 2000 euron määrärahaa lottoamiseen. Oliskohan paikallinen kh vai valtuusto päättänyt kunkin viikon lottonumerot? Ugissa on nyt massiiviset panostukset Pukkilan lottoon verrattuna.
VastaaPoistaStealteamin piti tehdä Ukista teräskeskus ja tuoda 1 500 työpaikkaa. Soijatehdas ja voimalaitos 500 työpaikkaa. Etanolitehdas 100 työpaikkaa. Nåin puhui Koski valtuustossa.
VastaaPoistaMielenkiintoinen yksityiskohta tuossa sijoitustoimikunnassa on se, että nykyinen KJ ei siinä ole, mutta vanha on.
VastaaPoistaJava Valkosen mierlestäni hyvä yhteiskunnallinen viesti näkyy nyt laajalti facebookissa, Hänellä on kai noin 800 kaveria. Tuo yhtiöittäminen ja konsernitouhu on kaikilta Suomen kaupungeilta hieman hakusessa.
VastaaPoistaHyvä, että pidät ääntä ! Valitettavasti noihin yhtiöihin ei helpolla pääse käsiksi, mutta mitä enemmän melskataan sitä enemmän on pakko tulla myös avoimuutta.
Kiitos vierailuistanne ja hyvistä kommenteista! Olihan lupaukset työpaikkojen suhteen melkoisia ja päätösten läpivienti hiukan yliampuvaa, mutta eiköhän viimeinkin olisi aika keskittyä toteutuneeseen eli koko kohelluksen hintaan. Viimeinkin pitäisi suhtautua syntyneeseen tilanteeseen realistisesti ja unohtaa illuusiot ja hyväksyä, etteivät ne toteudu. Jokainen mahdollinen penni on hyvä saada takaisin kaupunkilaisten kukkaroon, tuli se sitten esittelijöiltä tai esittelyn siunaajilta. Nyt toimikunnissa ja muissakin elimissä pitäisi katkoa yhteydet entiseen eikä uusia yhteyksiä menneisiin tekijöihin sovi synnyttää!
VastaaPoistaMikään ei muutu.
VastaaPoistahttp://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288634410172.html
VastaaPoistahttp://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/575452/Fidel+Castro+kehuu+veljeaan+Obaman+kattelysta
Ei muuta kun koko sivun juttu huomiseen lehteen että kaksi rehtoria on tehnyt tutkintapyynnön samanaikaisesti yhdestä valtuutetusta. Sillä on kiire päästä esityslistalle vielä hallitukseen vaikka ei asiaan edes kuulu. Otetaan siihen lehtijuttuun lausunnot vielä parilta virka mieheltä ja ykköspoliitikolta. Syytetyltä ei kysytä mitään. Hyvin se isku ajoittuu tilaustyönä. Runtataan yksi oikein kunnolla. Lopputuloksella niin väliä. Sääli on sairautta näin joulun alla. Näin Ukissa kolme vuotta sitten. Terveisiä Alepposta.
VastaaPoistaSe oli niin uutta, se sananvapaus. Tuolloin.
VastaaPoistaRaukkamaisin ja ammattitaidottomin työsuojeluoperaatio mikä on milloinkaan nähty (3 vuotta sitten U:gissa). Mutta virka on virka ja eikä virkavirhekään näytä muuttavan mitään. Ehkä ns. "syytetyt" olisivat voineet itsekin tehdä jotain ?
VastaaPoistahttp://www.ts.fi/mielipiteet/paakirjoitukset/575036/Paivahoitoa+nollavuokralla
VastaaPoistaMiten UKIssa? Ollaan hiljaa vaan.
"Turku 22.11.2011 klo 10:39 |
VastaaPoistaSoijajalostamo on lottovoitto Uudellekaupungille
Uuteenkaupunkiin rakennettavan soijajalostamon rahoitus on varmistunut. Kokoon on saatu 100 miljoonaa euroa. Nyt kun rahoitus on selvinnyt, alkaa laitoksen rakentaminen ja organisaation luominen.
Tehdas jalostaa soijaproteiinia rouheeksi eläinrehuteollisuudelle ja biopolttoaineeksi.
- Hanke on verrattavissa autotehtaan ja rikkihappotehtaan tuloon aikanaan, sanoo Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Kari Koski.
Hän kertoo, että käynnistyttyään soijatehdas työllistää suoraan 150 ja välillisesti arviolta pari sataa henkilöä Uudessakaupungissa. Lisäksi kaupunki saa lisäenergiaa.
- Tehtaan viereen tulee voimalaitos, joka on melkein 100 miljoonan hanke. Voimalaitos tuottaa höyryn soijalaitoksen ja pari muulle laitokselle ja kaukolämpöä. Laitoksen toteuttaa paikallinen energiayhtiö, sanoo kaupunginjohtaja Koski."
Ylläoleva lausunto on sentään realistinen. Toistaiseksi kai 60 henkilöä työllistyy. Paikkakunnan lehti innostui kai näistä etanoli yms. hankkeista liikaa ja sai kaupunkilaiset vallan sekaisin ihastuksesta. Mutta tuhansilla työpaikkoja hehkuteltiin.
PoistaLehdistön tehtävä on uutisoida asioista, mielellään krittisesti, eikä luoda itse katteettomia pilvilinnoja. Nehän heijastuvat saman tien päättäjiin, jotka eivät aikaisemmin saaneet muualta tietoa kaupungin asioista.
En tiedä, onko toimintakulttuuri yhtään muuttunut.
Muistan itsekin puhutun tuhannesta (ei tuhansista) työpaikasta, johon sisältyisi myös autotehtaan Mercedes-projektin myötä työllistyvät. Autotehtaan tiedote 24.7.2012:
PoistaNykysuunnitelmien mukaan A-sarjan valmistuksen ansiosta Valmet Automotive voi työllistää lomautetut henkilöt (keskimäärin 300-400 vuonna 2012) vuoden 2013 aikana. Vuodesta 2014 lähtien uusia työpaikkoja syntyy muutamia satoja riippuen tuotantovolyymien kehityksestä Valmet Automotiven tuotelinjoilla.
100 miljoonan voimalaitoshanke ja soijatehtaan 2. vaihe ovat vielä niitä optioita jotka odottaa tuloaan. Telakalla ja satamassa onkin huonompi tilanne.
VastaaPoistaVakkasuomensanomat kirjoitta tänään Vakka-Suomi nimetään kriisialueeksi. Päätökseen vaikuttavat työpaikkojen väheneminen Uudessakaupungissa sekä muuttotappio, todetaan eilisessä hesarissa.
PoistaMissä on Jussilan kirjoittamat työpaikat ja ennenkaikkea valoisat tulevaisuuden näkyvät koska ne realisoituu??????
Oli se muuttotappio näkyvissä jo K.Kosken aikaan, itse asiassa koko hänen aikanaan. Ehkä hänen ansionsa on ollut taistelu näitä tuulimyllyjä vastaan? Ja U:gin sanomien tehtävänä on ollut kuten Sancho Panzankin: ylistää isäntäänsä. Olen kyllä Valkosen kanssa samaa mieltä siinä, että yritykset elävöittää kaupunkia olivat kovin "hallipainotteisia" - ei niinkään kaupungin koko ilmeen kannalta tehokkaita.
VastaaPoistaJavan valtuuston parhaaksi talousasiantuntijaksi nimeämä Aaltonen on saanut rajattomasti ihailua kirjoitettuaan Yardian vaikeuksien johtuvan siitä, että Yardian menot ovat tuloja suuremmat.
VastaaPoista
PoistaKetju reaktio kirjoitti 20.12.2013 klo 15.43
Oleppas tarkkana näin ei juha kirjoittanut, voi voi kun tekstin ymmärtäminen oooo sitten joillekkin tosia vaikeaa.
PoistaKatselin sitä keskusteluketjua eikä paljon keskustelun sävy vakuuttanut: hänen viimeinen toteamansa oli irroitettu kokonaisuudesta, jonka jotkut loppupuolella ketjua totesivatkin eli "jos vuokratulot loppuvat, velat tulevat veronmaksajien niskaan". Eikä kyse ole pikkurahoita näissä hallihommissa.
VastaaPoistaKannattaa aina myös muistaa, että Aaltonen ja Novidan rehtori ovat erittäin huonoissa väleissä. Hyvin erottaa nuo "neronleimauskset" tekijänsä näköisiksi.
Tämä oli kommentti ja sitä on ihmetelty etteikö se ole talousgurulle selvää, että tulojen tulee olla menoja suuremmat.
PoistaTulot&menot
Niin kauan kattavat kun vuokratuloilla saatava tulovirta on suurempi kuin pakolliset kiinteistönpito- ja lainanhoitokulut.
Niinhän tuossa juuri sanottaan että tulojen on oltava menoja suurempia eli sen voi sanoa myös että Niin kauan kattavat kun vuokratuloilla saatava tulovirta on suurempi kuin pakolliset kiinteistönpito- ja lainanhoitokulut. Tämähän liittyi alkuperäiseen kysymykseen että kattavatko tulot menot
PoistaKiitos vinkistä (13:53). Minäkin menin Forssin blogiin, vaikka olin päättänyt olla menemättä. Sinne ei Aaltosen, Kankaan eikä T.A. Järvisen kannata omilla nimillään mennä, ei sen puoleen kenenkään muunkaan. Vaikka toisin yritetään väittää, on Forssin blogi selkäänampujia täynnä. Mutta Forss itse nauttii, kun häntä älykkäämmät saavat puskista siipeensä. Mies on itse ilmoittanut, että keskustelu on rikkaampaa kun anonyymit pääsevät osoittamaan rohkeasti luovuuttaan.
VastaaPoistaSiellä onkin sitten bloginpitäjän, ainoana nimellään esiintyvän mukava jeesustella ja olla viisaan oloinen.
VastaaPoistahttp://www.taloussanomat.fi/yritykset/protestit/protesti-294044/?n=2
Huhut kertoo, että lisää rästejä odotettavissa??????
PoistaOlettoko ottaneet huomioon, etä kaupunkin saama valtionapu pienenee noin 9e/asukas vuonna 2015, mistä otetaan vastaava summa kattamaan menetyksen.
Eikö se ole niin, että Forssin blogissa pitää olla järkevä kommentti. Täällä riittää kunhan törkeästi haukkuu eräitä niin saman mielistä kommenttia tulvii.
VastaaPoistaHarton blogis haukututaan ilman mitään perusteita johon harto itse myös syylistyy ajoittain.Oikein lehden välityksellä myös syylistynyt lynkkausporukkan ja vielä vienyt omanpuolueen syyttömät mukaann. On tämä nyt sitten haukkumista tai solvaamista jokainen voi asian tarkistaa lehdestä.
Poistahttp://jaavaat666.blogspot.fi/2013/08/jaihan-meille-halli-kuinkahan-mones.html
VastaaPoistaOy Shippax Ltd (0576710-4)
VastaaPoistaMääräpäivä: 29.11.2013
Kotipaikka: Uusikaupunki
Kuulutuslaji: Yrityssaneerausmenettelyn aloittaminen
http://yritys.taloussanomat.fi/y/stemcor-service-center-oy/uusikaupunki/2114010-9/
VastaaPoistahttp://www.aluesanomat.fi/uutiset.php?id=2200
VastaaPoistaEtkö sinä kommentoija (16:10) koskaan lue kommenttiketjuja kokonaan ? Aaltosen kommentissa oli myös ennuste tulevasta...NIIN KAUAN KUIN. Pakko myös myöntää, että Aaltonen jättää tahallaan noita keskeneräisiä kommentteja, että vihamiehensä pääsee irrottelemaan.
VastaaPoistaHän kyllä osaa yhtiökirjanpidon, sen taas tiedän virtuaalimaailman ulkopuolelta. Myös Valkonen tietää ja moni muu.
On muuten suuri rikkaus, että saa vihamiehiä. Ja mitä U:gin valtuustoon tulee, ei ole kovin ihmeellinen teko olla sen joukon kärkipään talousmies.
Tulot&menot kirjoitti 19.12.2013 klo 08.52
PoistaNiin kauan kattavat kun vuokratuloilla saatava tulovirta on suurempi kuin pakolliset kiinteistönpito- ja lainanhoitokulut. Telakanmäellä on jo tehty erinäisiä rahoitusjärjestelyitä ja suurin lainatakaaja on Ukin kpi. Siis Yardia Oy:ssä.
JAa
Tiedän jo etukäteen, että linkit avattuanne Teitä alkaa nyppiä entistä enemmän määrätyt asiat. Mutta kuitenkin tämä nyt julki tulkoon. Myös Valkosella on tapana jättää jotain pois kommenteistaan joten mennäänpä eteenpäin.
VastaaPoistaSilloin kun yritys poistuu
Ennakkoperintärekisteristä
ja lakkaa olemasta
Liiketoiminnasta alv-velvollinen
niin silloin on jotain vinossa.
Tässä taas esimerkkejä kaupungilta pääomalainaa saaneista yrityksistä, joille on annettu pääomalainaa
80000€, 84000€ ja 45000€, mutta ei tässä järjestyksessä. Lisätään listaan vielä Markkinoiville Oy 50000€,
Kolibriauto Oy Ab 60000€. Aiemmin Solwood Oy 83250€
http://www.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=1726146&tarkiste=F0E31E94FA8261B55570FD23B7823C8356EF0120&rekhist=true&path=1547
http://www.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=2005469&tarkiste=9C180BBA7608BDC6882289B2C5D348565E588970&rekhist=true&path=1547;1631;1678
http://www.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=782899&tarkiste=BA109DC2E1162B2089C2649885704CD0EFCDF5A9&rekhist=true&path=1547;1631;1678
http://www.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=1787174&tarkiste=8C34CEFDE0B58CBB935427652AC38AA2F541144B&path=1547;1631;1678
PÄÄOMASIJOITUSTOIMIKUNTA on heti lopetettava!!! Ellei tuollainen veronmaksajain rahojen jako yrityksille, jotka valtaosin ei edes toimi paikkakunnalla, ole rahan spekulatiivista jakamista niin mikä on. Se Pukkilan kunnan 1800 euron lottoko? Haloo. Herätkää rahanjakajat. Taas on tulossa konkurssien myötä menetyksiä näihin "SIJOITUKSIIN" kymmeniä tuhansia!!!
PoistaSe oli jossain vaiheessa oikein vitsi, että mennään U:kiin ja lainataan kaupungilta rahaa. Mutta kun katsoo noita "ikivihreitä" paikallispoliitikkoja, ei ihmetytä yhtään. Saako näin sanoa? No saa, kun ei pane nimeään näkyviin.
VastaaPoistaKysymys kuuluu: kuinka kauan kaupungin selkäranka kestää ? On vielä nuo jättesuuret konsernivelatkin, joista ei oikein saisi myöskään puhua. Ei ainakaan Tontonmäestä, eikä ainakaan Forssin blogissa.
Onneksi on ihmisiä jotka ovat tehneet oikeesti töitä eivätkä vain soittaneet suuta blogeissa
Poistahttp://kirjoituksiasalosta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116498-uusikaupunki-neuvoo-saloa
Voisitko ystävällisesti kertoa mistä olet tehnyt em. johtopäätöksen. Forssin blogissa on viime päivät keskusteltu Yardiasta, keskusteltu nimenomaan, eikä vain syytelty. Tontonmäestä on siellä keskusteltu vuosia ja Forss jopa selvitti muiden mokat Tontonmäessä.
PoistaLukekaa vakkis tänään.Kysyn meneekö ukilla hyvin.
Poistasano sitten 19.39 miksei siellä Forssin blogissa kukaan enää viitsi kirjoittaa nimellään ? Aaltonen nyt vielä oli sen verran pölö, että meni nimikirjaimensa sinne laittamaan. Turhaan mokasi (pätevä äijä) itsensä !
PoistaEipä täsäkään blogissa muut kirjoita nimellään kuin Valkonen ite ja Aaltonen.
Forss oli entisen menon pahin siunaaja.
VastaaPoistaEi niitä oikeastaan voi yksilöidä sanottaskos enemistö Heikki Valan johdolla.
VastaaPoistaoh-hoh. Kommentattori 19:39 varsinainen komeljanttari on. Tontonmäen ongelmat ovat ja olivat kaikenaikaa tiedossa. Ei niitä kukaan ole selvittänyt. Myytyä sentään saatiin jonkinlaiseen hintaan ja velkaa JÄI KAUPUNGILLE noin. 1,6 miljoonaa euroa.
VastaaPoistaSitä Pyhämaan Pientalot OY:tä ei korjattu taloyhtiön yhden jäsenen vaihdolla, vaikka olihan Forss sinne parempi vaihtoehto kuin joku "uuno" untuvikko, joka sinne ensin valittiin.
Asia on niin, että ennen kuin Forss sinne meni, sovittiin tarkkaan joka ainoa pöytäkirja asiantuntijoiden toimesta, että saadan kaupunginhallituksen tahto siellä läpi. Seuraavaksi joku varmaan väittää, että Forss korjasi edellisen kaupunginjohtajan esittelynkin...ei nyt kannattaisi yliarvostaa jotain Kh:n ikämiesjäsentä, joka tavallan antoi vain arvovaltansa käyttöön. vai kirjoittiko Forss kaikki osakepääomapaperitkin?
Java teki aloitteen kauan sitten, että huutokaupataan talot Fors ja muu hallitus toteutti Javan aloitteen.
PoistaJava on maalannut piruja seinille. Ei mitään muuta. Java esti talojen haukkumisella Tontonmäen talojen myymise. Sellainen sankari Java on. Missä se nytkin piileekin.
VastaaPoistaEn ymmärrä Aaltosen ja Javan ylistystä, ne ei saanut aikaan muuta kuin riidan.
VastaaPoistaKenen kanssa he ovat saaneet riidan aikaan? Alkoiko jonkun ahteri kuumottaa liikaa ja pinna paloi, niinkö?
PoistaNe luulee että riitely on politiikkaa
VastaaPoistaParempi sekin kun aihettttaa veronmaksajille kahen millin tappion tarkastuslatakunna kertomukset on karua luettavaa ja talousluvut.
PoistaPäättäjiä harhautettiin tietoisesti tontomäentaloissa näin kangas kertoi blokis.
Aika paha yksin riidellä ja on suorastaan kiitoksen arvoinen asia, että puututaan epäkohtiin onneksi järvinen on hoksannut saman asian.
Vielä kerran kiitos.
Konkurssitieto Konkurssissa 02.07.2013
PoistaToiminimi TT-Group Oy
Joko selvisi paljonko pääomalainaa kyseille yritykselle annettiin? Kumpaa veikkaatte, 80000€ vai 84000€?
Klo 17.47 kirjoitetusta kommentista löytyvät seuraavat,uudet nimet linkkeinä viranomaissivulle ja kaikille niille on jaettu pääomalainaa.
Kaikki pääomitetut yritykset ovat kulkeneet kahden virkamiehen seulan läpi. Toinen niistä on toimikunnan sihteeri.
Toinen on ollut hänen esimiehensä,
Tälläisiatä asioista ei saa puhua see oooo riidan kylvämistä.
PoistaJoku herra yrittää tontomäki tappiota laittaa javan piikkiin.
Walaa erotetaan kokoomuksesta. Syynä mm, ettei alistu ryhmäkuriin? Eihän Wala kuulu kok. ryhmään valtuustossa.- Niin, että missäs sitä RYHMÄKURIA sitten vasta onkin? Sekoomuksessa! Sehän on nähty, hall. pjtar kin palautetaan ruotuun vähän väliä. m.o.t.
PoistaWalalla noita selityksiä riittää. Haluja olla puolueen jäsen iilmeisesti on, mutta silti järjestelmällisesti äänestelee kokoomusryhmän takana valtuustosalissa omassa poterossa pääsääntöisesti kuten demarit. Näppärä politiikan tekemisen katsomus- liekö näkemyksellinen taittovirhe.
VastaaPoistaMutta selittäkääpä se, miksi Ukissa oli marraskuussa enemmän työttömiä kuin vuosi sitten samaan aikaan. Paikkakunnalehan on todistettavasti tullut oikeita uusia työpaikkoja ja suuri määrä lomautuksessa olleita autotekijöitä on palannut töihin. Alkaa olla perin omituista semminkin kun vielä väki kiihtyvässä määrin saavuttaa eläkeiän. Ja tämä uutinen oli yli puolet pienempi kuin Walan erottamisprosessi tarkoine historiatietoineen.
Mitä tulee pääomasijoitustoimikuntaan, niin se pitäisi välittömästi lakkauttaa ja sitoa sen "kontolla" olevat rahat toisiin tarkoituksiin. Ei voi olla niin, että Uki lainaa veronmaksajilta keräämäänsä rahaa kaikkein huonoimilla ehdoilla kaupungin kannalta. Rahatuloutus takaisin kaupungille näiltä pääomalainaa saaneilta ei valtaosalla toimi ja muutenkin jakoperusteet ovat olleet uskomattoman ontuvia.
JAa
Erään turkulaisen päätoimittajan mielestä Java Valkonen oli kohtelias ja avulias henkilö Tontonmäen myyntitapahtumassa. Päätoimittaja ihmetteli kirjoituksessaan Java Valkosta kohtaan käytyä ajojahtia samassa (netti) lehdessä. Samainen päätoimittaja miettii, että ehkä laajentaa yhtä julkaisuaan U:gin seudulle.
VastaaPoista21:31 tullut kommentti on täysin ääliömäinen - jo sen takia, että siinä taas niputetaan Valkonen ja Aaltonen. Onko kyse tietystä tahosta ? Siitä MKK tahosta. Valkonen ehkä värikkyydellään voi saadakin ahdistusta kusipäitten keskuudessa aikaan.
Upseerit ja herrasmiehet. Eiköhän tuo Wala joutaisi jo sivuun kykypuolueesta. Miehellä on jäänyt joku vimputin päälle eikä uudistusmielinen puolue koulutettuine edustajineen jaksa tällaistä sietää. Nyt on todellakin kyse nuoremman sukupolven selviytymisestä eikä saavutettujen sotilaseläkkeiden takaamisesta.
VastaaPoistaUudistusmielinen?? Johan vitsin murjasit!
PoistaNoissa vois valtiokin säästää. 50- vuotiaita äijiä pääsee täydelle eläkkeelle ja vielä useampi mene työmarkkinoille ja saa toisen työn.
VastaaPoistaNo niin. Päästiin asiaan. Nämä (puoli-ikäänsä eläkkellä olevat) polkevat jalkaa lattiaan ja käyttäyvät kuin kakarat hiekkalaatikolla. varmaan se emäntäkin on nauttinut eläke-eduista jo pitkään. Onko näiden änkyröiden paikka veronmaksajien edunvalvojina ?
VastaaPoistaKiitos kaikille vierailuihmisille ja viestinjättäjille sekä terveiset keskeisestä Suomesta! Itse olen otettu, kun minut niputetaan Juhan(vain Aaltosen) kanssa. Olemme luottamustoimissamme kyselleet, esittäneet ja kannattaneet, joten riitelyä ettei löydä tallenteilta ettekä pöytäkirjoista - vain huru-uutisista! Juhan(edelleen Aaltosen) kanssa käymiä keskusteluita saattaisi, joku nyhverö pitää riitelynä esitystyylin, kevyen vinoilun ja äänenkorotuksen puolesta. Kuitenkin hyvin on asiat saatu keskenämme hoidettua ja jos yhteisymmärrystä ei ole syntynyt, molemmat ovat hyväksyneet tilanteen ilman jälkimökötyksiä tai porojoen sieraimeen vetoa. Ainoastaan kokeneen sivistyspalvelujohtajan kanssa käydyt keskustelut ovat verrattavissa ja ohittavat Juhan(yhä Aaltonen) käydyt keskustelut ikimuistoisuuden.
VastaaPoistaKokoomuksella ei käsittääkseni ole ollut ryhmäkuria tämän valtuustokauden aikana. Viime kaudella sitä ainakin yritettiin. Puheenjohtaja vaati ryhmää syömään sopimuksen huutamalla kuin kastroitava norsu: NÄYTÄTTE ÄÄNYSTYSLAPUN VIERUSTOVERILLE! Eipä toiminut ryhmäkuri tuolloinkaan. Tämän seurauksena ryhmän nimeä käytettiin julkisessa tiedotusvälineessä, antamalla yksimielinen kuva, vaikka yli puolet ryhmän jäsenistä oli eri mieltä ryhmän nimellä allekirjoitetun ja julkaistun tekstin kanssa.
On ymmärrettävää, että, isossa ryhmässä, jotkut valtuutetut joskus poikkeavat äänestyksissä ryhmän enemmistöstä. Tilanne on kokonaan toinen silloin, jos poikkeaminen on jatkuvaa. Jo vaaleissa ihmetytti yhden oikeistotyypin toistuva yhteismainostaminen muutaman vasemmistotyypin välissä. Samoin ihmetytti kyseisen tyypin puheenjohtajaksi saama julkinen tuki, jota ei tullut omien taholta vaan vasemmistolta. Ehkäpä puolueiden pitäisi hiukan pohtia ketä ottavat vaaleissa listoilleen. Onhan koomista, jos Kokoomuksen listoilta valtuustoon valittu kannattaa puoluettaan jopa kommunistia vähemmän. Tätä koko hässäkkää ei olisi, jos huru-uutiset ei puutuisi törkeän puolueellisesti kaupungin ja jopa puolueiden sisäisiin voimasuhteisiin!
Näillä mennään.
PoistaKyllä vaan kokoomuksella on ryhmäkuri. Älä sinä Java väitä vastaan. Nyt moittivat Walaa, kun äänestää toisin kuin ryhmä. Ja tosiaan M J L on jo useasti palautettu ruotuun. Tosi on!
PoistaKiitos käväisyistä ja viesteistä! Kirjoitan vain siitä, mitä olen itse havainnut. En kuulu po. puolueen sisäpiiriin. On hiukan eri asia olla joka asiassa puoleen kanssa eri mieltä kuin olla kerran tai pari kertaa eri mieltä. Jälkimmäinen lienee hyväksyttyä, mutta ensimmäinen lienee jo väärässä puolueessa oloa. En kerta kaikkiaan ymmärrä sitä, miksi roikkua puolueessa, jonka kanssa on joka asiassa eri mieltä. Miksei liity siihen puolueeseen, jonka kanssa on joka kerta samaa mieltä?
PoistaKoska tämä "päätoimittaja" Jussila mahtaa jäädä eläkkeelle ? vai kaatuuko vasta U:gin myötä?
VastaaPoistaTurussa on jätetty näistä päiväkodin maksamattomista vuokrista kaupungille kantelu valtakunnansyyttäjälle.
VastaaPoistaMites Wala nyt toisin äänestää kuin ryhmä `? Onko ideologia kadonnut ? Silloin pitäisi vaihtaa puoluetta eikä demareihin liittyminen riitä, on mentävä vieläkin enemmän vasemmalle. Tuskin sekään riittää.
VastaaPoistaSiis mikä on Walan ryhmä, mieti sitä!!
PoistaHaverinen taas on sen luokan osaaja, ettei varmaan ala kouluttaman...
VastaaPoistaTyöttömyysprosentin outo nousu viittaa kenties siihen että paikkakunnan työntekijöitä on laajalti lomautettu tai irtisanottu. Eikö uudet ja vanhat teollisuuslaitokset nostakkaan kaupunkia jaloilleen?
VastaaPoistaElämme vaikeita aikoja, tuskin kuitenkaan yksikään kaupunginvaltuutettu..ahtiaisilla, virtasilla, rosteneilla, waloilla, sjölundeilla ym. menee yhä hyvin. Eri lukunsa on nevahaapavuorelaiset, joilla on jo rällsinsä puolesta hyvä olo.
VastaaPoistaViime hallitus kaudella talous täysin kuralla nyt koetettava uusin voimin, ei se ihmellisempää selitystä kaivanne.
VastaaPoistaKiitos viestityksistä ja vierailemisesta! Ikävä vaan ettei nykyinen hallitus saa mitään aikaiseksi. Virkahenkilöt saavat kukkoilla kuten aikaisemminkin. Pistän kaiken toivoni tarkastuslautakuntaan, joskin sekin näyttää varsin saamattomalta.
VastaaPoistaUusin voimin niin. Mutta olosuhtet senkun heikkenee. Edellisen hallituksen aikana toimi naurettankin hyvin tiedotuspolitiikka! Nyt ei enää kehdata vetää julkisuuten vastaavanlaisia "feikkiuutisia", joissa luvattiin mielikuvia enemmän kuin realismia. Ihmettelin lehden linjaa jo työelämäaikoinani, nyt olen jo eläkkeellä.
VastaaPoistaKovin usein en johdattele kanssaihmisiäni politiikkaan, mutta arvostan Timo A.Järvistä uutena toimijana. Ei näin pienessä kaupungissa kannata miettiä puoluesidonnaisuuksia. Muutoksesta olisin koska tahansa ehdottamassa J.Aaltosta kovimiinkin paikkoihin.
Kyllä toiminta kulttuuria on vaikea saada muuttumaan.
VastaaPoistaKaikki tuntee kaikki.
Hyviä uutisia niille, jotka ovat etsineet lainaa, koska asettua osastoilla, järjestää pienyritysten itselle tai vain etsivät henkilökohtainen laina? ongelma on ratkaistu tässä tulevat vain pystyy ja aito yritys, joka on valmis lopettamaan taloudellisia ongelmia, tarjoamme kaikenlaisia lainan korko 3% ja saada lisää tietoa siitä, miten hankkia laina pääsette meidän yritys sähköpostitse (genuineloanservices@outlook.com)
VastaaPoista
VastaaPoistaTarvitsetko kiireellinen lainan maksaa laskujaan tai yrityksen perustamiseen? Tarjoamme lainan erittäin edulliseen hintaan 2% ja myös antaa ulos lainan eri organisaation jos kiinnostaa ota nyt meidän email: kceeloans@outlook.com
Oletko liike mies tai nainen? Olet taloudellinen sotku vai tarvitset varoja oman yrityksen? Lainat tarpeen maksaa velkansa tai maksaa laskuja tai aloittaa mukava liike? Onko sinulla pieni luotto pisteet ja sinun on vaikea saada Pääomalaina paikallisten pankkien / muut rahoituslaitokset? Tarvitset lainan tai rahoitusta jostain syystä, kuten:
VastaaPoista(a) henkilökohtainen laina, liiketoiminnan laajentamiseen,
(b) Liiketoiminnan käynnistäminen, koulutus,
(c) Velka,
(d) Hard Money Lainat,
Tarjoamme laina alhaisella korolla 2% ja varmistettu, ei vakuuksia, tarjoamme henkilökohtaisia lainoja, velkajärjestelyihin lainat, pääomasijoitukset pääoma, yritysten laina, koulutus laina, asuntolaina tai luottoa jostain syystä. "Kuitenkin, meidän menetelmän avulla voit määrittää lainan määrä tarvitaan, ja kesto sinulla on siihen varaa, antaa sinulle todellinen mahdollisuus saada varoja tarvitset! Ota yhteyttä ja kysy lisää sähköpostitse: habibsmithloans01@outlook.com
Kiitos postia, ymmärrämme, että olet tarvitsevat lainaa, kaikki me tarvitsemme sinulta on ymmärryksestä ja yhteistyöstä. meillä on tarjota sinulle lainaa, kun pyydetään, kaikki sinun tarvitsee vain voit täyttää lainanottajille tiedot. Lainan saamisen tältä yritys on 100% takuu Varma, alla on Yhtiömuoto voit täyttää ja palauttaa takaisin, jotta voimme edetä pidemmälle. Lainanottajat TIEDOT täyttää ja palata Nyt nimiä ................................ Maasi ....... ................ Sinun osoitteesi .............................. ikäsi ............................... faksinumero ................ ... Henkilötunnus ....................... Työpuhelin .................... ............. ammattisi .......................... siviilisääty ...... ................ Tila työpaikalla ......... Sex .................. ................. Puhelinnumero .............................. Kuukausittainen Tuotot ............................... tarvittava määrä ................ ........... Laina kesto ..................................... .. Best Regard rouva judithloancompany@gmail.com
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistaOlen rekisteröitynyt yksityisen rahan lainanantaja. Annamme lainaa auttamaan ihmisiä, yrityksiä, jotka tarvitsevat päivittää taloudellinen asema kaikkialla maailmassa, jossa hyvin pieni vuotuinen korot niinkin alhainen kuin 3% vuoden kuluessa 30 vuoden takaisinmaksuaika kestoisia tahansa päin maailmaa. Annamme lainaa alueella 1000 eurosta 500 miljoonaa euroon. Meidän lainat ovat hyvin vakuutettu, turvallisuuden takaamiseksi on tärkeintä. Asianomaisen henkilön tulisi ottaa yhteyttä sähköpostitse: (stefanjonesloanfirm@gmail.com)
Laina tarjous.
Hei,
VastaaPoistaOlen rekisteröitynyt yksityisen rahan lainanantaja. Annamme lainaa auttamaan ihmisiä, yrityksiä, jotka tarvitsevat päivittää taloudellinen asema kaikkialla maailmassa, jossa hyvin pieni vuotuinen korot niinkin alhainen kuin 3% vuoden kuluessa 30 vuoden takaisinmaksuaika kestoisia tahansa päin maailmaa. Annamme lainaa alueella 1000 eurosta 500 miljoonaa euroon. Meidän lainat ovat hyvin vakuutettu, turvallisuuden takaamiseksi on tärkeintä. Asianomaisen henkilön tulisi ottaa yhteyttä sähköpostitse: (stefanjonesloanfirm@gmail.com)
Laina tarjous.
Hei, Etsitkö yritysten laina, henkilökohtainen laina, asuntolaina,
VastaaPoistajne..? Olemme tällä hetkellä tarjoavat Henkilökohtainen ja Business Loan mihin tahansa
kiinnostuneita yksilön 2% korolla 1-30 vuotta.
nimi:
Syntymäaika:
sukupuoli:
Siviilisääty:
osoite:
kaupunki:
Maa:
Puhelin:
Lainamäärä:
Laina Kesto:
Nettokuukausitulot.
Ota yhteyttä: creditsolutionhome@outlook.com
Hei Rakkaat Ihmiset,
VastaaPoistaOlen rouva Mary Smith Kirjoitan tämän kirjeen, koska am todella kiitollinen siitä, mitä Mrs.Clara Morgan teki minulle ja perheelleni, kun ajattelin ei ollut toivoa hän tuli ja tehdä perheeni tuntuu elossa taas johtaa meidät laina alhainen korko korko 3% En koskaan ajatellut, että on edelleen aito laina lainanantajien Net mutta yllätyksekseni sain lainan tuhlaamatta paljon aikaa, joten jos olet siellä etsimässä lainaa tahansa summan haluaisin teidän sähköpostiin VIA (clara_morgan@outlook.com) Toivotan teille kaikille menestystä
terveiset
Mary Smith
Hei,
VastaaPoistaOlen sertifioitu, hyvämaineinen, laillinen ja akkreditoitu yksityinen laina lainanantaja. Me renderöinti rahoitusapua, jotka vaihtelevat vähimmäiskesto 1 vuosi ja enintään 30 vuoden kesto. Meidän laina palveluista ovat seuraavat.
* Real Estate / Asuntolainojen
* Home Improvement Lainat
* Automobile / Lääketieteellinen / Opintolainan
* Velan vakauttamista lainat
* Business Lainat / Personal Lainat.
Ystävällisesti yhteyttä sähköpostitse lisätietoja meidän lainan palveluista. (payless.loanfirm@gmail.com). Kiitos ajastasi ja asiakassuhde.
terveisin,
Mr, James Edwards.
Hyvä päivä,
VastaaPoistaTarjoamme erilaisia lainoja yksityishenkilöille (henkilökohtainen laina) ja yhteistyötä elinten korolla 3% per kumoaa. Tämä auttaa sinua saavuttamaan taloudelliset velvoitteet, varsinkin nyt, kun pankit eivät enää myöntää lainoja pienituloisille. Voit lainata 2000 5,000.000.00 (puntaa, euroa tai dollaria) Lisätietoja voit kysellä, ota meihin yhteyttä sähköpostitse (customersdesiretrustfirm@gmail.com) Terveisin.
Terveydeksi
Tarvitsetko kiireellinen lainan maksaa laskujaan tai aloittaa yritys, tarjoamme laina erittäin halpa korko 2%, jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä meihin sähköpostitse: n kautta (kateloancompany346@gmail.com)
VastaaPoistaHuomiota kaikkiin lainan hakijoita!!
VastaaPoistaHei,
Tarvitsetko lainaa? Oletko kiinnostunut saada kaikenlaista lainaa? Vai oletko taloudellisesti huolissaan?. Onko sinulla velkaa maksaa pois? Annamme lainaa tahansa päin maailmaa. Meidän lainan korot on 3% per kumoaa kanssa neuvoteltavissa kesto sijainnista riippumatta tai luottokelpoisuuden. Saada lainaa tänään meihin yhteyttä Yritys Sähköpostiosoite osoitteessa: klarabannyfinance@gmail.com
HUOM: Me antaa ulos vähintään 500,00 Yhdysvaltain dollaria / EURO enintään 50,000,000.00 Yhdysvaltain dollaria / euro jne.Laina pyyntö on todettava, Yhdysvaltain dollareina tai euroina, sekä muuta käytettyä valuuttaa.
Yhteystiedot: klarabannyfinance@gmail.com: teidän laina tänään, olemme palveluksessanne.
Odotamme nopeasta reagoi, olemme palveluksessanne.
Ystävällisin terveisin,
Klara Banny
Manager yhteistyössä
laina tarjous
VastaaPoistaTarvitsetko kiireellinen laina? Jos kyllä yhteyttä meihin (dakany.endre@gmail.com) lisätietoja.
laina tarjous
VastaaPoistaTarvitsetko kiireellinen laina? Jos kyllä yhteyttä meihin (dakany.endre@gmail.com) lisätietoja.
laina tarjous
VastaaPoistaTarvitsetko kiireellinen laina? Jos kyllä yhteyttä meihin (dakany.endre@gmail.com) lisätietoja.
Oletko minkäänlaisia taloudellisia vaikeuksia? Tarvitsetko lainaa
VastaaPoistavelkajärjestelyihin, rakennus-, kiinteistö- laina, jälleenrahoittaa, henkilökohtainen
liiketoiminnan tarkoitukseen tai hätätilanteessa rahaa? Oletko liikemies tai
naiset, jotka suunnittelevat laajentaa hänen liiketoimintaa, tarjoamme laina kaikenlaista. jos kiinnostaa ota yhteyttä jo tänään kautta alvinscott12@outlook.com tiedot alla.
Koko nimi:
MAA:
Lainamäärä tarvitaan:
LAINA KESTO:
Kuukausitulot:
Puhelinnumero:
Kiitos,
HAE lainasi
VastaaPoistaOletko yrittäjä tai nainen? Oletko minkäänlaista taloudellista stressiä? Tarvitsetko rahaa aloittaa oman yrityksen? Onko sinulla pienituloisten ja vaikea saada lainaa paikallisten pankkien ja muiden rahoituslaitosten?Vastaus on täällä, Michellen Haward Laina Firm on vastaus tarjota tahansa laina yleisölle tai kenenkään Nees taloudellista tukea. Annamme lainaa 2% korolla yksityishenkilöille, yrityksille ja yritysten edellytysten mukaisesti, joka on selkeä ja helppo. Ota yhteyttä jo tänään sähköpostitse osoitteessa michellenhawardloans@gmail.com
Huom: Kaikki Hakijan tulee olla yli 18-vuotiaita
Tervetuloa 24hour Loan Service
VastaaPoistaOletko yrittänyt saada lainaa pankeilta ilman menestystä? Kiireesti rahaa saada pois velkaa? Tarvitsetko rahaa laajentamiseen tai perustamiseen oman yrityksen? Saada lainaa yksi Britannian johtavista laina yritykset. 24hour Laina Palvelu on yksi suurimmista vakuudelliset lainat yrityksille Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja ystävällinen ja kokenut henkilökunta pystyy käsittelemään hakemuksesi nopeasti ja tehokkaasti. Voit lainata yli tahansa aikavälillä 1-25 vuotta, ja lainata tahansa summan £ 2000 £ 50,000,000.00 mihinkään tarkoitukseen. Joilla on alhainen korko 3% kaikista maailman. Sovellus on saatavilla hakijoille, jotka ovat 18 vuotta ja yli.
Lisätietoja antavat sähköpostitse: 24hourloanservice2011@gmail.com
terveiset
larry Fox
Etsitkö yritysten laina, henkilökohtainen laina, asuntolaina, auto
VastaaPoistalaina, opiskelija laina, velan vakauttamista laina, vakuudettomia lainoja, venture
pääoman, jne .. Tai olitko evättiin laina pankin tai taloudellisia
laitos yhdestä tai useammasta syystä. Sinua oikeaan paikassa
lainaa ratkaisuja! Olen yksityinen lainanantaja, annan lainaa
yritykset ja yksityishenkilöt alhaisella ja edullinen korko
2%. Korot. Ota yhteyttä sähköpostitse
mrsmonica060@gmail.com
Lainansaajan TIEDOT S
1) Koko nimi: ............................................. ..........
2) Maa: .............................................. ........... ..
3) Osoite: .............................................. ............
4) Valtion: .............................................. ........
5) Sukupuoli: ..............................................
6) Siviilisääty: ............................................. ....
7) Ammatti: .............................................. ..... ..
8) Puhelinnumero: ............................................. ...
9) Tällä asema työpaikalla: .....................
10) Kuukausitulot: .............................................
11) Lainamäärä tarvitaan: .....................................
12) Laina Kesto: ............................................. ...
13) Tarkoitus Laina: .......................................... ..
14) Uskonto: .............................................. ........ ..
15) Oletteko hakenut ennen ....................
FLY emiirikunta laina yhtiön
kiitos,
Rouva monica
Todistuksensa miten sain lainan calvinloancompany@yahoo.com {}
VastaaPoistaNimeni on Eileen Fisher, California USA, olen yksi niistä 10 Inspirational Lainaukset naisilta Business Leaders Amerikassa, olin etsimään rakentamisen lainan ja auton lainan 400000 dollaria on huhtikuussa 2015 yritin etsivät lainoja eri Sekä laina yksityis- ja yritysasiakkaiden yritysten ja pankkien mutta koskaan Kanssa menestys, ja useimmat pankit Hylätyt minun luotto Koska tuolloin olin alas taloudellisesti, ja yritin kaikkia keinoja saada lainaa, ja kaikki sain oli joukko huijauksia, joka teki minut luottaa heihin ja lopussa päivän, he repäisi minut pois minun kovalla työllä ansaitut rahat antamatta mitään vastineeksi nyt kaikki toivoni oli kadonnut, sain sekava ja turhautuneita, ja en ole koskaan vannonut ole mitään tekemistä sen kanssa online- lainanantajan, Till esta uskollinen kesäkuussa, olin menossa läpi tutkimusta Internetissä, Sitten näin Todistuksen nainen nimeltä Cathrin Adams, WHO kerran oli sama ongelma minulle, hän todisti, miten hän lopulta sai lainaksi 210000 dollaria alkaen {calvinloancompany@yahoo.com} Kun olen nähnyt todistuksen, se oli niin rohkaisevaa, päätin ottaa yhteyttä sähköpostitse, ja yllätyksekseni, he vastaavat takaisin minulle, niin sivusto antoi minulle, olen täytetty lomake, niin i hyväksyttiin Lainan Samana päivänä, ja 48 tunnin kuluttua hyväksynnän, minun Laina talletettiin tililleni .. Hyvät äidit, isät, en voi vieläkään uskoa, että hyvä lainanantajan kuten Calvin Scott edelleen olemassa. Ole hyvä ja kehotan kaikille siellä, jotka tarvitsevat Rakentaminen Laina tai laina kaikentyyppisiin kontakti {} Tai calvinloancompany@yahoo.com Puh: {313} 307-0835 tai http://calvinfinancialloanhome.bravesites.com/loan-applications Kerro heille Eileen Fisher viitataan sinua.
Hei tarvitset lyhyellä tai pitkällä aikavälillä lainaa? vain 2% prosentin korolla ... Vältä evätty pankki- tai muiden laina yrityksiä. Pyyntö lainaa meiltä tänään Steven Josh Laina Firm Hae nyt .. Kaikki sähköpostit tietosi ja kuinka paljon tarvitset tulee kirjoittaa yhtiömme email: stevenjoshloanfirm@gmail.com
VastaaPoista1) Koko nimi: ...........................
2) Maa: ...........................
3) Osoite: ...........................
4) Valtion: ...........................
5) Sukupuoli: ...........................
6) Siviilisääty: ...........................
7) Ammatti: ...........................
8) Puhelinnumero: ...........................
9) Tällä asema työpaikalla: .....................
10) Kuukausitulot: ...........................
11) Lainan määrä Tarvittavat: ...........................
12) Laina Kesto: ...........................
13) tarkoitus Laina: ...........................
14) Oletteko hakenut ennen ..........
Kiitos,
Hyvä Laina Seekers!!!
VastaaPoistaOletko myöskään taloudellisia vaikeuksia? Haluatko aloittaa oman yrityksen tai maksaa velkansa? Tämä laina Yritys on perustettu ihmisoikeusjärjestöjen ympäri maailmaa, jonka ainoana tarkoituksena on auttaa köyhiä ja ihmiset taloudellisiin vaikeuksiin elämän. Jos haluat hakea lainaa, saada takaisin meille alla olevat tiedot sähköpostilla: annayehowshuwa@gmail.com
nimi:
Lainamäärä vaaditaan:
Laina Kesto:
Matkapuhelinnumero:
Kiitos ja Jumala siunatkoon
rouva Anna
Olen Loredana Beretta yksityinen laina lainanantaja jotka tekevät erilaisia lainoja International Maat kiireellisesti 3% Korko Jos kiinnostaa ystävällisesti yhteyttä sähköpostilla: loredana.beretta40@gmail.com
VastaaPoistaMotto: Sinun onni on meidän tyytyväisyys
Me elämme meidän motto, voimme auttaa sinua
Olen Loredana Beretta yksityinen laina lainanantaja jotka tekevät erilaisia lainoja International Maat kiireellisesti 3% Korko Jos kiinnostaa ystävällisesti yhteyttä sähköpostilla: loredana.beretta40@gmail.com
VastaaPoistaMotto: Sinun onni on meidän tyytyväisyys
Me elämme meidän motto, voimme auttaa sinua
Olen Loredana Beretta yksityinen laina lainanantaja jotka tekevät erilaisia lainoja International Maat kiireellisesti 3% Korko Jos kiinnostaa ystävällisesti yhteyttä sähköpostilla: loredana.beretta40@gmail.com
VastaaPoistaMotto: Sinun onni on meidän tyytyväisyys
Me elämme meidän motto, voimme auttaa sinua
Olen Loredana Beretta yksityinen laina lainanantaja jotka tekevät erilaisia lainoja International Maat kiireellisesti 3% Korko Jos kiinnostaa ystävällisesti yhteyttä sähköpostilla: loredana.beretta40@gmail.com
VastaaPoistaMotto: Sinun onni on meidän tyytyväisyys
Me elämme meidän motto, voimme auttaa sinua
Saat ilmoituksen, että herra Miotti Stefano säätiö on parhaillaan antaa lainoja yksityishenkilöille ja yhtiöön ja matala korko 1% edulliseen hintaan.
VastaaPoistaMeillä on varaa antaa sinulle lainaa ja tämä laina auttaa sinua paljon elämässäsi
Olet taloudellisissa vaikeuksissa tai määrittää? Oletko koskaan evätty pankkien tai haluavat asettua teidän velat maksaa laskun kerralla, haluat maksaa laskujaan. Tässä loistava tilaisuus, jossa voit saada lainaa nopeammin ja helppoa, voit rakentaa oman unelma saa omistukseensa itsenäistä liiketoimintaa ja henkilökohtaista yrittäjäksi.
Lisätietoja käy osoitteessa Arvoisa Miotti Stefano LAINATUISTA FOUNDATION sähköpostitse osoitteeseen miotti.stefanoloanfirm@hotmail.com yhteystiedot yllä. Takaamme sinulle avoin ja tehokas palvelu
Voin auttaa sinua lainaa.
Lainanottajan tiedot alle tiedot.
Täydelliset nimet ..........
Ammattisi ..........
Sex ........
Maasi Maa .........
Tila .........
Kuukausitulot .........
Lainan määrä tarvitaan ..........
Maksaa takaisin kesto ..........
Puhelinnumero ..........
Ikä .............
Sähköposti ja ota yhteyttä sähköpostitse: miotti.stefanoloanfirm@hotmail.com
Kiitos
Arvoisa Miotti Stefano MD
Lainatarjous
Name: Mr Josh
VastaaPoistaComment: Good day .. Are you a man or a woman, you are looking for a loan? To expand its business, or starting a business, or to pay its debts, bills, rent? If so, then we will respond to grant loans of 15,000.00 (€) up to 500,000,000.00 (€) with a duration of more that you can afford, and all types of loans, the customer has to ask include: * Personal Loans * Business Loans * Personal Loans 2% interest the form of interest, to take us back, in accordance with the loan application information below E-mail: bishopjoshloan@gmail.com. loan application information below Loans Program Name: ____________________ Loan amount required: ____________________ Loan period: ___________________________ Loan Purpose: ______________________ Country: _________________________________ phone: ________________________ Position: ______________________________ monthly income: __________________________ smoke ____________________________ Sex: __________________________________ Age: _____________________________________ Sex: _____________________________________ Mail bishopjoshloan@gmail.com
BE CAREFUL FOLKS ONLINE LOAN SCAMS ARE REAL. Do you need a legitimate and trusted Loan company/Lender? Be wary of any lender from West Africa, Singapore and India. I am Stephanie Williams and a citizen of the USA; currently I am 47 years of Old and work as a Registered Nurse in a prestigious Hospital here in the States. My candid advice is to inform everyone about my dealings with a sincere/honest loan company. I have been scammed out of my hard earned money by other fake lenders and was hopeless and didn't know who to believe, until I contacted CHESHIRE LOAN COMPANY LTD located in both the USA & UK and they did fulfilled their promises based on our signed loan contract by putting a great smile on my face by transferring me the loan I applied for. Anyone of you that have also been a victim of scam, you should bother no more because, I honestly believe that the only lender you can trust here is CHESHIRE LOAN COMPANY LTD. Their contact email: contacto@cheshireloancompany.com or Skype: cheshireloan.company for more detailed information on how to get a loan from them.
VastaaPoistaHanki laina tänään alhainen soveltaa nyt lainaa annetaan nopeudella 3% sovelletaan nyt tämä voi lisätä yrityksesi suurempi korkeus. Tarjoamme Laina liiketoiminnan ja henkilökohtaisen ihmisiä, jos tarvitset lainaa käynnistää liiketoiminta tai lainan maksaa pois laskut eivät meihin yhteyttä (georgeanderson.loanfirm255@gmail.com) nyt ja saada lainaa yhtiömme ... minä maksan paras laina palvelut.
VastaaPoistanopea Laina tarjous
VastaaPoistalainatarjous
Saat ilmoituksen, että herra Pinto Jolanda MD säätiö on parhaillaan antaa lainoja yksityishenkilöille ja yhtiöön ja matalien korkojen 1% affordate korko.
Meillä on varaa antaa sinulle lainaa ja tämä laina auttaa sinua paljon elämässäsi
Olet taloudellisissa vaikeuksissa tai määrittää? Oletko koskaan evätty pankkien tai haluavat ratkaista teidän velka maksat laskun kerralla, haluat maksaa laskujaan. Tässä on loistava tilaisuus, jossa voit saada lainaa nopeammin ja helpommin voit rakentaa oman rêvedevient omistaja itsenäisen toiminnan ja tulla henkilökohtainen yrittäjä.
Lisätietoja käy osoitteessa Mr. Pinto Jolanda LAINATUISTA FOUNDATION pintojolanda.microloan@outlook.com sähköpostiosoitteesi yllä. Takaamme avoin ja tehokas palvelu voin auttaa sinua lainaa.
Lainanottaja tiedon käytöstä.
Täydelliset nimet ..........
Ammattisi ..........
Sex ........
Maasi .........
Status .........
Kuukausipalkka .........
Lainan määrä tarvitaan ..........
Maksaa takaisin kesto ..........
puhelinnumero ..........
Ikä .............
pintojolanda.microloan@outlook.com
Kiitos
Mr. Pinto Jolanda MD
VastaaPoistaHei siellä,
Olen sertifioitu lainanantajan ja enkeli sijoittaja sertifioitu universaaleja lakeja liiketoiminnan lainojen henkilökohtaiseen ja yksityiseen käyttöön. Olen ollut tällä alalla enkelinä lainojen ja on hyvä pää varastaa tarvitseville.
Tämä laina Inter Biu Credit Union (yhteinen rikkaus)
Minun ohjelma lainojen korot ovat alhaiset, mutta lyhyen aikavälin maksuja. Lainan korot on 2% vaaditun ajan enintään 360 kuukautta (30 vuotta), mutta saattaa olla sitä alempi.
Vähimmäiskesto laina on 12 kuukautta, joka on yksi vuosi. Näissä 12 kuukautta, lainanottaja on tehdä lainan maksut, joten se on vielä saatavilla. Sähköposti; firstinlandloans34@hotmail.com vastaus, lähetä minulle puhelinnumerosi.
Odottelen vastauksenne mahdollisimman pian. Jos sinulla on kysyttävää, kysy.
Kippis
Hei, olen täällä Suosittelen kaikkia legit laina lainanantaja nimeltään rouva Karen Thomas, olin tarvitsevat lainan määrä € 50000 saada uuden auton ja myös maksamaan laskuni, ja oli esitellä rouva Karen mukaan ystäväni joista saavat myös hänen laina Karen laina yritykset, ja otti heihin yhteyttä soveltamisesta ja laina siirrettiin minun pankkitilille tänään.
VastaaPoistaRouva Karen on totuudenmukaista ja God fearing, älä ota Karen laina yritykselle sähköpostitse lainaa hakemus ei: karenloanfirm35@gmail.com
Jess
Tärkeää: EDULLINEN rahoitusapua täällä ALLY RAHOITUS GROUP LLC.
VastaaPoistaOletko ollut etsimään todellista lainan käsitelty alhaisella korolla 3km 5 arkipäivää? Oletteko halu taloudellisen tuen vaihtelee Lainat Business Investment ohjelmia, oletko koskaan ollut hylännyt oman pankkien ja muiden rahoituslaitosten? Hyvä uutinen on täällä, Ally Finance Group® tarjoaa Kiinnostunut Asiakkaat ja Elinkeinoelämän järjestöjen mahdollisuutta saada, että taloudellinen pääoma potkia aloittaa että liiketoiminnan hanke ja maksaa kaikki muut henkilökohtaiset velat ja rahoittaa kaikki taloudelliset tarpeet. Ally Finance Group on tytäryhtiö Ally Group LLC ja tarjoamme kohtuuhintaisia lainoja kiinnostuneet asiakkaat edulliseen korolla 3%.
Olla hyvin perillä, että lukuun ottamatta yrityksen perustamiseen, jotta voidaan maksimoida voitto, tämä jalo yritys menee venymään, terveellisenä luotonantaja - lainanottajan suhdetta. Tämä tehdään lainapaketit niin joustava, että aikomus asiakkaat voivat vapaus, kuinka paljon lainata ja kun maksaa sitä takaisin.
Miten se voi kiinnostaa sinua? Tarjoamme kaikenlaisia laina tahansa päin maailmaa. Se voi myös kiinnostaa sinua tietää, että voit määrittää tyyppi lainan johon tarvitset, kuinka paljon tarvitset niin Laina ja milloin maksaa takaisin kunhan täyttämään kaikki vaatimukset. Tämä joustavuus on yksi tärkeimmistä tekijöistä, jotka voimme tarjota asiakkaillemme muun muassa täällä U.S.A. ja ympäri maailmaa.
Tarjoamme lainat vaihtelevat $ 20,000 minimi $ 20 million enintään 3% korolla. Tarjoamme lainoja liiketoiminnan kehittäminen ja kilpailuedun / laajennus. Ally Finance Group vaikka on yksityisomistuksessa oleva yritys omistuksessa ja valvonnassa Ally Group LLC © omistajat ja valmistaja Ally cars.We tarjoavat lainoja seuraavissa rahayksiköihin:
Yhdysvaltain dollari ($)
Euroopan Euro (€)
Iso-Britannia GBP punta (£)
Jos olet kiinnostunut hankkimaan itselleen tätä Loan meiltä täällä Ally Finance Group, sitten rohkeasti yhteyttä ja kerro meille yksityiskohtia lainan mitä haluatte, alla löydät tiedot hakulomakkeen saamiseksi lainaa meille Ally Financial ystävällisesti täyttää Client Hakulomake perusteellisesti ja lähetä se meille.
Tietoa tarvitaan
• Koko nimi:
• Sukupuoli:
• Siviilisääty :
• Yhteystiedot:
• Kaupunki / Postinumero:
• Maa:
• Syntymäaika:
• Määrä tarvitaan laina:
• takaisinmaksuaika:
• kuukausitulot / vuosittaiset tulot:
• Ammatti:
• Käyttötarkoitus:
• Puhelin:
• Fax:
• Oletko puhua ja ymmärtää Englanti:
Olet ihana päivä.
Ally Group LLC
1030 Ally Drive
Auburn Hills, CA 48326-2766 USA
Levitä Lähetä meille E mail: allyfinancialfunds@gmail.com
Mitään menetettävää mutta velka ja taloudellisia ongelmia!
Olemme täällä antaa sinulle parempi tapa taloudellista vapautta
! Ota yhteyttä jo tänään!
Annamme henkilökohtaisia ja liiketoiminnan lainoja korolla 3% vain. Laina 5.000 £ 500000 ja enemmän
VastaaPoistaJos tarvitset lainaa yrityksesi ota yhteyttä mahdollisimman pian käsitellä sovelluksen
Lainahakemus täyttö- ja RETURN NYT.
Koko nimi____________________
Sijainti___________________
Country____________________
Sex________________________
Puhelin______________________
Tarvittava määrä _____________
kesto ____________________
Ikä _______________________
Ota yhteyttä toimistoon sähköpostitse alla
Sähköposti; joan.loans01@gmail.com
Hyvää päivää kaikille.
VastaaPoistaTarjoamme lainat yksityishenkilöille sekä organisaatioita, jotka ovat aikomukset saneeraukseen taloja ja laitokset, velkajärjestelyihin, uudelleen rahoitus sekä perustamalla liike asuja.
Annamme lainan missä tahansa valuutassa.
* Oletko taloudellisesti Puristetaan?
* Etsittekö varoja maksaa pois luottojen ja velat?
* Etsittekö rahoittaa perustaa oman yrityksen?
* Oletko tarvitsevat yksityisten tai yritysten lainojen eri tarkoituksiin?
* Haluatko hakea lainaa toteuttamaan suuria projekteja?
* Haluatko hakea rahoitusta erilaisiin muihin prosesseihin?
Tarjoamme seuraavia tyyppisiä lainoja:
* Kaupallinen lainat.
* Personal lainat.
* Business lainat.
* Investoinnit Lainat.
* Development lainat.
* Hankinta lainat.
* Rakentaminen lainat.
* Business lainat ja paljon muuta:
Jos olet kiinnostunut saamaan lainaa yhtiömme ystävällisesti saada takaisin meille tämän sähköpostiosoitteen {russell.credit40@gmail.com}
Parhain terveisin!!!
John Ahmed
Hyvää päivää kaikille.
VastaaPoistaTarjoamme lainat yksityishenkilöille sekä organisaatioita, jotka ovat aikomukset saneeraukseen taloja ja laitokset, velkajärjestelyihin, uudelleen rahoitus sekä perustamalla liike asuja.
Annamme lainan missä tahansa valuutassa.
* Oletko taloudellisesti Puristetaan?
* Etsittekö varoja maksaa pois luottojen ja velat?
* Etsittekö rahoittaa perustaa oman yrityksen?
* Oletko tarvitsevat yksityisten tai yritysten lainojen eri tarkoituksiin?
* Haluatko hakea lainaa toteuttamaan suuria projekteja?
* Haluatko hakea rahoitusta erilaisiin muihin prosesseihin?
Tarjoamme seuraavia tyyppisiä lainoja:
* Kaupallinen lainat.
* Personal lainat.
* Business lainat.
* Investoinnit Lainat.
* Development lainat.
* Hankinta lainat.
* Rakentaminen lainat.
* Business lainat ja paljon muuta:
Jos olet kiinnostunut saamaan lainaa yhtiömme ystävällisesti saada takaisin meille tämän sähköpostiosoitteen {russell.credit40@gmail.com}
Parhain terveisin!!!
John Ahmed
Hyvää päivää kaikille.
VastaaPoistaTarjoamme lainat yksityishenkilöille sekä organisaatioita, jotka ovat aikomukset saneeraukseen taloja ja laitokset, velkajärjestelyihin, uudelleen rahoitusta ja myös elinkeinosuunnitelmien asuja.
Annamme lainan missä tahansa valuutassa.
* Oletko rahallisesti Puristetaan?
* Etsittekö varoja maksaa pois luottojen ja velat?
* Etsittekö rahoittaa perustaa oman yrityksen?
* Oletko tarvitsevat yksityisten tai yritysten lainojen eri tarkoituksiin?
* Haluatko hakea lainaa toteuttamaan suuria projekteja?
* Haluatko hakea rahoitusta erilaisiin muihin prosesseihin?
Tarjoamme seuraavia tyyppisiä lainoja:
* Kaupallinen lainat.
* Personal lainat.
* Business lainat.
* Investoinnit Lainat.
* Development lainat.
* Hankinta lainat.
* Rakentaminen lainat.
* Business lainat ja paljon muuta:
Jos olet kiinnostunut saamaan lainaa yhtiömme ystävällisesti saada takaisin meille tämän sähköpostiosoitteen {russell.credit40@gmail.com}
Parhain terveisin!!!
John Ahmed
Hyvää päivää kaikille.
VastaaPoistaTarjoamme lainat yksityishenkilöille sekä organisaatioita, jotka ovat aikomukset saneeraukseen taloja ja laitokset, velkajärjestelyihin, uudelleen rahoitusta ja myös elinkeinosuunnitelmien asuja.
Annamme lainan missä tahansa valuutassa.
* Oletko rahallisesti Puristetaan?
* Etsittekö varoja maksaa pois luottojen ja velat?
* Etsittekö rahoittaa perustaa oman yrityksen?
* Oletko tarvitsevat yksityisten tai yritysten lainojen eri tarkoituksiin?
* Haluatko hakea lainaa toteuttamaan suuria projekteja?
* Haluatko hakea rahoitusta erilaisiin muihin prosesseihin?
Tarjoamme seuraavia tyyppisiä lainoja:
* Kaupallinen lainat.
* Personal lainat.
* Business lainat.
* Investoinnit Lainat.
* Development lainat.
* Hankinta lainat.
* Rakentaminen lainat.
* Business lainat ja paljon muuta:
Jos olet kiinnostunut saamaan lainaa yhtiömme ystävällisesti saada takaisin meille tämän sähköpostiosoitteen {russell.credit40@gmail.com}
Parhain terveisin!!!
John Ahmed
Oletko tarvitsevat kiireellistä lainan maksaa laskuja, liiketoiminnan laajentaminen, yhteisöt tai henkilökohtainen laina? Ota yhteyttä jo tänään paastosi tehokas ja luotettava laina tänään sähköpostitse: elenanino07@gmail.com
VastaaPoistaterveiset
rouva Elena
My names are Monique Curry and i am a single parent from Washington Dc USA; When i was seeking for a loan, i was scammed several times before i met a friend who directed me to Mr Thomas Loan Grant. Initially i was afraid to go into the operation but my friend advised me to apply that she also obtained her loan from the company when she needed an urgent loan for business and clearing of debts. Then i took the challenge which actually worked out for me without any form of credit check, no cosigner, no collateral and for just 3% interest rate i got a loan of $80,000 after paying the fee they asked for. Since then i have decided to publish them all over for those who need a loan. I have been scammed of $5,450 till i met this company that is also located in USA who saved me out of debt and my story has changed today. You can contact them via EMAIL ( thomasalexander090@gmail.com ) and i assure you that you will testify just as i am doing now
VastaaPoistaLainatarjous
VastaaPoistaSinä ilmoitetaan, että herra Miotti Stefano MD Foundation on tällä hetkellä antaa ulos lainat yksityishenkilöille ja yritysten kehon ja alhainen korko 1% affordate korko.
Meillä on varaa antaa sinulle lainaa ja tämä laina auttaa paljon elämässäsi
Olet taloudellisissa vaikeuksissa vai mikä? Oletko koskaan evätty pankkien tai tyydy velkaa maksat laskun kerralla, haluat maksaa laskujaan. Tässä on hyvä tilaisuus, jossa voit saada lainaa nopeammin ja helpommin voit rakentaa oman unelmansa omistaja itsenäisen toiminnan ja tulla henkilökohtainen yrittäjä.
Lisätietoja käy osoitteessa Mr. Miotti Stefano LAINAT FOUNDATION miotti.stefanoloanfirm@hotmail.com sähköpostiosoitteen yllä.
Takaamme läpinäkyvää ja tehokasta palvelua
Voin auttaa lainan.
Lainan saaja tiedonkäytöstä.
Täydelliset nimet ..........
Ammattisi ..........
Sex ........
Maasi .........
Tila .........
Kuukausitulot .........
Lainan määrä tarvitaan ..........
maksaa takaisin kesto ..........
Puhelinnumero ..........
Ikä .............
meihin yhteyttä tällä sähköpostin miotti.stefanoloanfirm@hotmail.com
Kiitos
Mr. Miotti Stefano MD
Hyvää päivää, olen rekisteröity yksityistä rahaa lainanantaja. Annamme lainaa auttamaan ihmisiä, yrityksiä, jotka on päivitettävä taloudellisesta asemasta kaikkialla maailmassa, jossa hyvin pieni vuotuinen Korot niinkin alhainen kuin 2% vuoden kuluessa 30 vuotta takaisinmaksuaika kestoisia tahansa päin maailmaa. Annamme lainaa alueella 5000 euroa 100 miljoonaa euroa. Meidän lainat ovat hyvin vakuutettu, maksimaalisen turvallisuuden on tärkeintä. Kiinnostuneiden tulisi ottaa yhteyttä sähköpostitse: (24hourstloancompany1@gmail.com)
VastaaPoistaOletko hylännyt niin monet pankit
tarvitset rahoituksen laajentamista teitä liiketoimintaa,
tarvitset henkilökohtainen laina
Hae lainaa, lähetä yksityiskohdista alla:
1. Koko nimi
2. Osoite
3. Määrä
4. Kesto Period
5.Phone Number
6. Ammatti
Mrs Farida Stephen
Hei
VastaaPoistaOlemme kristillinen organisaatio, joka auttaa hädänalaisia Se auttaa esimerkiksi taloudellista tukea. Joten jos olet menossa läpi rahoitusvaikeuksissa olet taloudellista sotku ja tarvitset rahaa oman yrityksen, tai tarvitset lainan maksaa velkaa tai maksaa tililtä aloittaa hyvää liiketoimintaa, tai jos vaikea saat lainapääomat paikallisten pankkien, ota yhteyttä jo tänään sähköpostin pastorchriswilliamskiva@bk.ru sillä Raamattu sanoo, "Luke 11:10 jokainen pyytävä saa, hän etsivä löytää, ja kolkuttavalle, ovi avataan. joten älä anna theseopportunities ohi sinulle koska Jeesus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. ole hyvä ja tämä vakavia ennakkoluulotonta ja God fearing ihmisiä.
Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
VastaaPoistatakaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
Jumala siunatkoon teitä.
Hei,
VastaaPoistaOletko liikemies tai nainen? Jos mitään taloudellisia sekaisin tai tarvitset rahaa oman yrityksen? Sinun luottoa maksaa velkaa? Jos sinulla on pieni luotto pisteet ja pankki / muut paikalliset rahoituslaitokset vaikeuksissa saada lainaa? Henkilökohtainen laina, Business Expansion, yrittäjyyden ja koulutus, velkajärjestelyihin, kovan rahan lainoja. No, tarvitset lainaa tai rahoitusta jostain syystä. Tarjoamme lainojen alhainen korko on 2%, ota meihin ainainen luotto kautta sähköpostin (gonzalezandresloan@gmail.com)
Oletko tarvitsevat kiireellistä lainan maksaa laskuja, liiketoiminnan laajentaminen, yhteisöt tai henkilökohtainen laina? Ota yhteyttä jo tänään paastosi tehokas ja luotettava laina tänään sähköpostitse: elenanino03@gmail.com
VastaaPoistaterveiset
rouva Elena
VastaaPoistaTarvitsetko kiireellistä taloudellista luottoa?
* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahat
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan kestää rahoittaa? Kun olet lähettänyt lainahakemuksen
Voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
rahoitus 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys, valtuutettu
antaa taloudellista tukea Everybody
Lisätietoja ja laina hakulomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
CASH FIRM laina yhtiön
toimitusjohtaja
TEL: +60183723787
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
VastaaPoistaTarvitsetko kiireellistä taloudellista luottoa?
* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahat
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan kestää rahoittaa? Kun olet lähettänyt lainahakemuksen
Voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
rahoitus 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys, valtuutettu
antaa taloudellista tukea Everybody
Lisätietoja ja laina hakulomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
CASH FIRM laina yhtiön
toimitusjohtaja
TEL: +60183723787
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
lainatarjous
VastaaPoistaSinä ilmoitetaan, että herra Pinto Jolanda MD Foundation on tällä hetkellä antaa ulos lainat yksityishenkilöille ja yritysten kehon ja alhainen korko 1% edulliseen hintaan.
Meillä on varaa antaa sinulle lainaa ja tämä laina auttaa paljon elämässäsi
Olet taloudellisissa vaikeuksissa vai mikä? Oletko koskaan evätty pankkien tai tyydy velkaa maksat laskun kerralla, haluat maksaa laskujaan. Tässä on hyvä tilaisuus, jossa voit saada lainaa nopeammin ja helpommin voit rakentaa oman unelmansa omistaja itsenäisen toiminnan ja tulla henkilökohtainen yrittäjä.
Lisätietoja käy osoitteessa Mr. Pinto Jolanda LAINAT FOUNDATION pintojolanda.microloan@outlook.com sähköpostiosoitteen yllä. Takaamme läpinäkyvää ja tehokasta palvelua
Voin auttaa lainan.
lainansaajan tiedot
Täydelliset nimet ..........
Ammattisi ..........
Sex ........
Maasi .........
Tila .........
Kuukausitulot .........
Lainan määrä tarvitaan ..........
maksaa takaisin kesto ..........
puhelinnumero ..........
Ikä .............
pintojolanda.microloan@outlook.com
Kiitos
Mr. Pinto Jolanda MD
Lainatarjous
VastaaPoistaSinä ilmoitetaan, että herra Miotti Stefano MD Foundation on tällä hetkellä antaa ulos lainat yksityishenkilöille ja yritysten kehon ja alhainen korko 1% affordate korko.
Meillä on varaa antaa sinulle lainaa ja tämä laina auttaa paljon elämässäsi
Olet taloudellisissa vaikeuksissa vai mikä? Oletko koskaan evätty pankkien tai tyydy velkaa maksat laskun kerralla, haluat maksaa laskujaan. Tässä on hyvä tilaisuus, jossa voit saada lainaa nopeammin ja helpommin voit rakentaa oman unelmansa omistaja itsenäisen toiminnan ja tulla henkilökohtainen yrittäjä.
Lisätietoja käy osoitteessa Mr. Miotti Stefano LAINAT FOUNDATION miotti.stefanoloanfirm@hotmail.com sähköpostiosoitteen yllä.
Takaamme läpinäkyvää ja tehokasta palvelua
Voin auttaa lainan.
Lainan saaja tiedonkäytöstä.
Täydelliset nimet ..........
Ammattisi ..........
Sex ........
Maasi .........
Tila .........
Kuukausitulot .........
Lainan määrä tarvitaan ..........
maksaa takaisin kesto ..........
Puhelinnumero ..........
Ikä .............
meihin yhteyttä tällä sähköpostin miotti.stefanoloanfirm@hotmail.com
Kiitos
Mr. Miotti Stefano MD
Tarvitsetko lainaa ratkaista teidän velka tai maksaa pois laskuja tai aloittaa
VastaaPoistaliike, Laina tarjous 3% korolla, Tarjoamme kaikenlaisia laina,
Tällaisen Business käynnistys laina, henkilökohtainen laina, Investment laina jne täyttämään
up seuraavat tiedot
Nimi:
Kansallisuus:
Maa:
Osavaltio:
Kaupunki:
Koko koti Osoite
Syntymäaika:
sukupuoli:
Siviilisääty:
Ammatti:
Lainan määrä:
Sanoin:
Tarkoitus lainata:
Laina / Kesto:
Matkapuhelinnumero
Sähköpostitse: info.davidinvestorcfunds09@gmail.com
Tarvitsetko kiireellistä liike-tai henkilökohtainen laina? Me lainata 3% korko vakavia ja kiinnostuneet lainanottajat Hae nyt jos olet kiinnostunut: Sähköposti info.davidinvestorcfunds09@gmail.com
täyttää ja palauttaa lainan hakulomake
Koko nimi: ...........................
Maa: ...........................
Osoite: ...........................
State: ...........................
Sukupuoli: ...........................
Siviilisääty: ...........................
Ammatti: ...........................
Puhelinnumero: ...........................
Nykyinen asema työpaikalla: .....................
Kuukausitulot: ...........................
Lainamäärä tarvitaan: ...........................
Laina Kesto: ...........................
Lainan tarkoituksena: ...........................
Uskonto: ...........................
Oletko sovellettu ennen ..........
skannaus kopio ID: stä kortti .......
Jos olet kiinnostunut saada takaisin meille.
kautta (info.davidinvestorcfunds09@gmail.com)
Tarvitsetko lainaa ratkaista teidän velka tai maksaa pois laskuja tai aloittaa
VastaaPoistaliike, Laina tarjous 3% korolla, Tarjoamme kaikenlaisia laina,
Tällaisen Business käynnistys laina, henkilökohtainen laina, Investment laina jne täyttämään
up seuraavat tiedot
Nimi:
Kansallisuus:
Maa:
Osavaltio:
Kaupunki:
Koko koti Osoite
Syntymäaika:
sukupuoli:
Siviilisääty:
Ammatti:
Lainan määrä:
Sanoin:
Tarkoitus lainata:
Laina / Kesto:
Matkapuhelinnumero
Sähköpostitse: info.davidinvestorcfunds09@gmail.com
Tarvitsetko kiireellistä liike-tai henkilökohtainen laina? Me lainata 3% korko vakavia ja kiinnostuneet lainanottajat Hae nyt jos olet kiinnostunut: Sähköposti info.davidinvestorcfunds09@gmail.com
täyttää ja palauttaa lainan hakulomake
Koko nimi: ...........................
Maa: ...........................
Osoite: ...........................
State: ...........................
Sukupuoli: ...........................
Siviilisääty: ...........................
Ammatti: ...........................
Puhelinnumero: ...........................
Nykyinen asema työpaikalla: .....................
Kuukausitulot: ...........................
Lainamäärä tarvitaan: ...........................
Laina Kesto: ...........................
Lainan tarkoituksena: ...........................
Uskonto: ...........................
Oletko sovellettu ennen ..........
skannaus kopio ID: stä kortti .......
Jos olet kiinnostunut saada takaisin meille.
kautta (info.davidinvestorcfunds09@gmail.com)
Miten sain Haluttu Lainamäärä luotettavasta ja Trust Loan Company (adrianfinancefirm@yahoo.com)
PoistaHei kaikki, Nimeni on Ryan Fletcher, asun Texas, United State, olen täällä todistamaan hyvyyttä Herra, kuinka hän tehdä minulle sain lainan Adrian Finance Firm {(adrianfinancefirm@yahoo.com)} jälkeen ollut huijatuksi Kaksi kertaa useiden kansainvälisten lainanantajista joka väitti olevansa lainanantajille täällä tällä foorumilla, luulin niiden luotonanto oli todellinen ja hain mutta he eivät koskaan antaneet minulle lainan. Olen menettänyt toivoa lainanantajista internetissä ja oli sekava ja turhautuneita, kunnes ystäväni esitellä minut Alexander Adrian toimitusjohtaja Adrian Finance Firm, joka lupasi auttaa minua lainan haluni ja hän todella kuten hän luvattu ilman minkäänlaista viivettä, vaikka en ollut varma, mutta vain halusi kokeilla ja minun suurin yllätys laina oli siirtää minun pankkitilille. En koskaan ajatellut vielä luotettava ja aito lainanantajista kunnes tapasin Alexander Adrian, joka todella auttoi minua lainan $ 190,000.00usd ja muutti elämäni paremmaksi. Tiedän, että on vielä monia lainan hakijoita siellä, etsiä enää ja ota yhteyttä God fearing mies lainaa tänään. Alexander Adrian, hänen huolehtiva ja ymmärrystä. jos olet tarvitsevat kiireellistä lainan tai halua rahoittaa projekteja nopeasti ja nopea, joten rohkeasti yhteyttä Adrian Finance Firm sähköpostiosoitteen kautta (adrianfinancefirm@yahoo.com), sivustot: {www.adrianfinancefirm.bravesites.com} tai teksti: +1 205-291-2541. Uskon, että he auttavat sinua, koska he ovat auttaneet paljon ihmisiä ympäri maailmaa, kiitos.
Lainatarjous
VastaaPoistaSinä ilmoitetaan, että herra Miotti Stefano MD Foundation on tällä hetkellä antaa ulos lainat yksityishenkilöille ja yritysten kehon ja alhainen korko 1% affordate korko.
Meillä on varaa antaa sinulle lainaa ja tämä laina auttaa paljon elämässäsi
Olet taloudellisissa vaikeuksissa vai mikä? Oletko koskaan evätty pankkien tai tyydy velkaa maksat laskun kerralla, haluat maksaa laskujaan. Tässä on hyvä tilaisuus, jossa voit saada lainaa nopeammin ja helpommin voit rakentaa oman unelmansa omistaja itsenäisen toiminnan ja tulla henkilökohtainen yrittäjä.
Lisätietoja käy osoitteessa Mr. Miotti Stefano LAINAT FOUNDATION miotti.stefanoloanfirm@hotmail.com sähköpostiosoitteen yllä.
Takaamme läpinäkyvää ja tehokasta palvelua
Voin auttaa lainan.
Lainan saaja tiedonkäytöstä.
Täydelliset nimet ..........
Ammattisi ..........
Sex ........
Maasi .........
Tila .........
Kuukausitulot .........
Lainan määrä tarvitaan ..........
maksaa takaisin kesto ..........
Puhelinnumero ..........
Ikä .............
meihin yhteyttä tällä sähköpostin miotti.stefanoloanfirm@hotmail.com
Kiitos
Mr. Miotti Stefano MD
lainatarjous
VastaaPoistaSaat ilmoituksen, että herra Pinto Jolanda MD säätiö on parhaillaan antaa lainoja yksityishenkilöille ja yhtiöön ja matalien korkojen 1% affordate korko.
Meillä on varaa antaa sinulle lainaa ja tämä laina auttaa sinua paljon elämässäsi
Olet taloudellisissa vaikeuksissa tai määrittää? Oletko koskaan evätty pankkien tai haluavat ratkaista teidän velka maksat laskun kerralla, haluat maksaa laskujaan. Tässä on loistava tilaisuus, jossa voit saada lainaa nopeammin ja helpommin voit rakentaa oman rêvedevient omistaja itsenäisen toiminnan ja tulla henkilökohtainen yrittäjä.
Lisätietoja käy osoitteessa Mr. Pinto Jolanda LAINATUISTA FOUNDATION pintojolanda.microloan@outlook.com sähköpostiosoitteesi yllä. Takaamme avoin ja tehokas palvelu voin auttaa sinua lainaa.
Lainanottaja tiedon käytöstä.
Täydelliset nimet ..........
Ammattisi ..........
Sex ........
Maasi .........
Status .........
Kuukausipalkka .........
Lainan määrä tarvitaan ..........
Maksaa takaisin kesto ..........
puhelinnumero ..........
Ikä .............
pintojolanda.microloan@outlook.com
Kiitos
Mr. Pinto Jolanda MD
Tarvitsetko kiireellistä taloudellista luottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahat
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan kestää rahoittaa? Kun olet lähettänyt lainahakemuksen
Voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
rahoitus 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys, valtuutettu
antaa taloudellista tukea Everybody
Lisätietoja ja laina hakulomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
CASH FIRM laina yhtiön
toimitusjohtaja
TEL: +60183723787
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
VastaaPoistaMiten sain Haluttu Lainamäärä luotettavasta ja Trust Loan Company (adrianfinancefirm@yahoo.com)
Hei kaikki, Nimeni on Ryan Fletcher, asun Texas, United State, olen täällä todistamaan hyvyyttä Herra, kuinka hän tehdä minulle sain lainan Adrian Finance Firm {(adrianfinancefirm@yahoo.com)} jälkeen ollut huijatuksi Kaksi kertaa useiden kansainvälisten lainanantajista joka väitti olevansa lainanantajille täällä tällä foorumilla, luulin niiden luotonanto oli todellinen ja hain mutta he eivät koskaan antaneet minulle lainan. Olen menettänyt toivoa lainanantajista internetissä ja oli sekava ja turhautuneita, kunnes ystäväni esitellä minut Alexander Adrian toimitusjohtaja Adrian Finance Firm, joka lupasi auttaa minua lainan haluni ja hän todella kuten hän luvattu ilman minkäänlaista viivettä, vaikka en ollut varma, mutta vain halusi kokeilla ja minun suurin yllätys laina oli siirtää minun pankkitilille. En koskaan ajatellut vielä luotettava ja aito lainanantajista kunnes tapasin Alexander Adrian, joka todella auttoi minua lainan $ 190,000.00usd ja muutti elämäni paremmaksi. Tiedän, että on vielä monia lainan hakijoita siellä, etsiä enää ja ota yhteyttä God fearing mies lainaa tänään. Alexander Adrian, hänen huolehtiva ja ymmärrystä. jos olet tarvitsevat kiireellistä lainan tai halua rahoittaa projekteja nopeasti ja nopea, joten rohkeasti yhteyttä Adrian Finance Firm sähköpostiosoitteen kautta (adrianfinancefirm@yahoo.com), sivustot: {www.adrianfinancefirm.bravesites.com} tai teksti: +1 205-291-2541. Uskon, että he auttavat sinua, koska he ovat auttaneet paljon ihmisiä ympäri maailmaa, kiitos.
Hei
VastaaPoistaOletko tarvitsevat lainaa? sinä ottaa uneton yö puolesta velan jos tarvitset taloudellista tukea nopeasti hakea edullinen laina, tarjoamme kaikenlaisia lainan kuten opintolaina, yritysten laina, henkilökohtainen laina käyttö, velan vakauttamista laina, lainat maksaa oman laskut tarjoamme alhaisella nopeudella 3% korolla ja pitkän aikavälin kestoltaan hakea sopivaa ja helppo laina tänään meidän yritys ja yhteyttä sähköpostitse ramkumarloanfirm@gmail.com lisätietoja ja täytä lainan alla oleva lomake .
Lainahakemus
Koko nimi.............
Maa ...............
Yhteystieto........
Puhelin..........
Määrä tarvitaan Laina ...........
Laina Kesto ...........
Kuukausitulot.........
Ammatti ......
Siviilisääty........
Sex ........
Collateral .........
ikä.......
jäähyväiset asiakkaan ystävällisesti täyttää lainahakemuksen lomake edellä ja saada takaisin meille meidän yritys email ramkumarloanfirm@gmail.com
Lämpimät terveiset
Mr. Ram Kumar (C.E.O)
Tarvitsetko kiireellistä taloudellista luottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahat
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan kestää rahoittaa? Kun olet lähettänyt lainahakemuksen
Voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
rahoitus 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys, valtuutettu
antaa taloudellista tukea Everybody
Lisätietoja ja laina hakulomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
CASH FIRM laina yhtiön
toimitusjohtaja
TEL: +60183723787
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
Tarvitsetko kiireellistä taloudellista luottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahat
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan kestää rahoittaa? Kun olet lähettänyt lainahakemuksen
Voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
rahoitus 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys, valtuutettu
antaa taloudellista tukea Everybody
Lisätietoja ja laina hakulomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
CASH FIRM laina yhtiön
toimitusjohtaja
TEL: +60183723787
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
Tarvitsetko kiireellistä taloudellista luottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahat
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan kestää rahoittaa? Kun olet lähettänyt lainahakemuksen
Voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
rahoitus 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys, valtuutettu
antaa taloudellista tukea Everybody
Lisätietoja ja laina hakulomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
CASH FIRM laina yhtiön
toimitusjohtaja
TEL: +60183723787
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
Tarvitsetko kiireellistä taloudellista luottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahat
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan kestää rahoittaa? Kun olet lähettänyt lainahakemuksen
Voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
rahoitus 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys, valtuutettu
antaa taloudellista tukea Everybody
Lisätietoja ja laina hakulomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
CASH FIRM laina yhtiön
toimitusjohtaja
TEL: +60183723787
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
Hyvä asiakas
VastaaPoistaOletko kyllästynyt etsivät lainat ja kiinnitykset ovat Oletko hylätty jatkuvasti teidän pankkien ja muiden rahoituslaitosten, tarjoamme kaikenlaisen
Luotto yksilöille ja oikeushenkilöitä alhaisilla Kiinnostus rate.If olet kiinnostunut saada luottoja, älä epäröi ottaa yhteyttä tänään, lupaamme
Tarjoamme sinulle parasta palvelua voimme ever.Just yrittää, koska oikeudenkäynti vakuuttaa teille.
Mitkä ovat taloudelliset tarpeet?
Tarvitsetko yritysten laina?
Tarvitsetko henkilökohtainen laina?
Haluatko ostaa auton?
Haluatko jälleenrahoittaa?
Tarvitsetko asuntolaina?
Tarvitset valtava pääomaa aloittaa yritystoiminnan ehdotus tai laajentamiseen? Oletko menettänyt toivoa ja Luuletko ettei ole ulospääsyä, ja taloudelliset
rasitteita ei poistu Aa
Nämä yhteystiedot on alla:
E-MAIL: brucknerloanfirm@gmail.com
Tarvitsetko kiireellistä taloudellista luottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahat
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan kestää rahoittaa? Kun olet lähettänyt lainahakemuksen
Voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
rahoitus 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys, valtuutettu
antaa taloudellista tukea Everybody
Lisätietoja ja laina hakulomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
CASH FIRM laina yhtiön
toimitusjohtaja
TEL: +60183723787
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
Hyviä uutisia!
VastaaPoistaTarvitsetko lainaa kiireellisesti ratkaisemaan mitään velkaa? Jos tarvitset kiireellistä lainan ota yhteyttä jo tänään. Annamme lainaa vaihtelee 2000 eurosta 1,000.000.00 euroa kaikille kiinnostuneille individaual, yritykset, koulut, kirkot, vähintään korko 2% vuodessa. yhteyttä lainavirkailija avulla käsittely yritysten sähköposti: (georgeanderson.loanfirm255@gmail.com) Terveydeksi
lainatarjous
Hyvää päivää,
VastaaPoistaOlemme laillinen, hyvämaineinen valtion rekisteröimiä rahaa lainanantajalle. Olemme yritys, joka tarjoaa taloudellista apua. Me lainata varoja ulos tarvitsevien henkilöiden taloudellista tukea, joka on huono luotto-levy tai tarvitsevat rahaa maksaa laskuja, investoida liiketoiminnan. Haluan käyttää tätä keskipitkän kertoa, että olemme tehdä luotettavia saajan apua mielelläni tarjota sinulle lainaa 2%, joten älä epäröi hakea lainaa, koska me tarjoamme sinulle parhaan palvelun.
Palvelut sulatettu kuuluu *
jälleenrahoittaa *
Kodinparannus*
Investointiluotto *
Auto lainat *
Velka *
Luottoraja *
Toinen kiinnitys *
Business lainat *
Personal Lainat *
Kansainvälinen lainat.
Lainanottajat TIEDOT:
Koko nimi:
sukupuoli:
Siviilisääty:
Osoite:
ZIP / Kaupunki:
Maa:
Syntymäaika :
rahoitus:
Tarvittava määrä:
Laina Pituus:
Palkka / vuositulot:
Ammatti:
Tarkoituksena Lainan:
Puhelin:
Fax:
Motto: Tarjoamme asiakkaillemme turvallinen luotto- ja takuu ohjelma saavat.
Parhain terveisin.
Daniel / MD /
Yhteydenotto email: Danielwallsloancompany@gmail.com
VastaaPoistaTämä on tiedottaa suurelle yleisölle, että Ringgit Plus laina yhtiön tarjous laina kaikille hyvin pieni osuus 3%. Lisätietoja asiasta antavat:
riggitplus@gmail.com
Hanki laina tänään alhaisella nopeudella sovelletaan nyt lainaa annetaan nopeudella 3% sovelletaan nyt tämä voi lisätä yrityksesi enemmän korkeutta. Tarjoamme Laina liiketoiminnan ja henkilökohtaisen ihmisiä, jos tarvitset lainan käynnistää yrityksen tai lainan maksaa pois laskut eivät meihin yhteyttä (georgeanderson.loanfirm255@gmail.com) nyt ja saada lainaa meidän Company ... minä maksan paras laina palvelut.
VastaaPoistaTarvitset kiireellistä taloudellinen luotto?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja suora siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahasi
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan se rahoitetaan? Kun olet lähettänyt lainahakemus,
voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
Taloudellisen 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta. Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys lupa antaa taloudellista tukea Everybody
Tarjoamme lainat vaihtelevat 5,000.00 sen 250,000,000.00. Max, myös antoi lainan euroissa, THB-Thaimaan baht, Sterling ja dollari valuuttakurssi on 2% kaikista lainoista
Alla on lainahakemuksen lomake:
Nimi: ..........................................
Maa: .........................................
Sijainti: ..........................................
Puhu englantia ? : ........................
Tila: .......................................
Sukupuoli: ................................................ ...
Ikä ................................................. ....
Lainan määrä tarvitaan: .........................
Toipumisaika: ...................................
Henkilökohtainen matkapuhelinnumero: .......................
tulot kuukaudessa: .....................................
Kiitos ja God Bless.
jos olet kiinnostunut saada takaisin meille kautta ...
Sähköposti: alisajacksonloanagent247@gmail.com
Sandra jack
VastaaPoistahello my name is Sandra jack Olen kotoisin Texas mutta Perustan Bahama Haluan käyttää tätä keskipitkän kiitos Mr.Michael Wilkinson myöntämisen minulle lainan summa 50000EURO maksamaan laskuni olen äiti 2 työskentelen Nassau Bahama kuten REPT haluan ilmoittaa kenellekään, joka etsii lainan yhteyttä tähän laina lainanantaja, jos olet tarvitsevat lainan hän on auttaa minua ennen jälkeen tuhlaamatta paljon rahaa huijarit tämä ei ole huijaus laina yritys vain antaa heille yrittää ongelma tulee ratkaista kerralla, jos olet kiinnostunut saamaan lainaa ystävällisesti ottaa heihin yhteyttä sähköpostitse: info_michaelwilkinsonloanfirm@gmail.com
Kiitos
ja terveydeksi
jos tarvitset lainaa kontakti tämä totta laina lainanantaja
VastaaPoistatiedän saada todellista lainaa internetistä ei ole niin helppoa, mutta on uusi mahdollisuus jokainen elin saada todellista lainan, monet ihmiset ovat saaneet heidän lainan tämä mies, tämä ihminen on todellinen laina lainanantaja ja eivät ole koskaan epäonnistunut tai pettänyt laitosta.
turvallisuus agentti ovat neuvoneet jokainen elin, jotka tarvitsevat lainaa ottaa yhteyttä häntä hänen sähköpostin johnlutherloanfirm1@outlook.com
jos tarvitset lainaa häneen yhteyttä nyt hänen sähköpostiosoitteensa johnlutherloanfirm1@outlook.com ja hän antaa sinulle lainaa, tämä viesti on peräisin ihmisen hoitoon hallituksen Suomessa.
Jos haluat saada erittäin totuudenmukainen ja hyvä laina sitten yhteyttä tähän vilpitön laina lainanantaja hänen email johnlutherloanfirm1@outlook.com
VastaaPoistatiedän saada todellista lainaa internetissä on erittäin kova, mutta on hyvin aito ja todellinen laina lainanantaja, joka auttaa jokainen, joka tarvitsee lainaa nyt, joten jos tarvitset todellista lainan voit ottaa yhteyttä häntä nyt hänen email johnlutherloanfirm1@outlook.com ja hän auttaa heti
Kiitos
Hei tarvitset lainaa alhaisella korolla 2%? Oletko evätty pankkilainoja, koska sinulla ei ole mitään vakuuksia tai on huono luotto? Oletko kyllästynyt pankin stressi? Sitten olet oikeassa paikassa, ota nyt kautta sähköpostitse (jelenaerkmanloancompany@gmail.com)
VastaaPoistaAbsolon Casimir Laina Firm, tarjoaa yrittäjille mahdollisuuden helposti lainaa ympäristössä nopeasti, avoimesti ja tehokkaasti. Osaamisemme ja kansainvälisiä standardeja, joilla varmistetaan palvelumme laatua asiakkaille ja jakelupalvelu on tärkein tarjonta kansainvälisen rahoituksen hankeyritysten, yritysten ja järjestöjen tärkeitä kehittämishankkeita maa vapaa, matkailu, viihde ja rakennusteollisuudessa Me myös, yksittäisen lainan, yksityinen laina, laina velkojen; Sähköpostiosoite: absoloncasimir200@gmail.com
VastaaPoistaHei, olen Foreign laina lainanantaja päätin myöntää lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin lainoja rehellisiä ihmisiä, jotka huolimatta kuukausittain tulot kamppailevat tyydyttää perustarpeensa. Lainan korko on 2% koko lainan laina tarjonta ovat hyvin yksinkertaisia. Lainat pyydetyt saavutetaan 48 tunnin kuluessa hakemusten jättämiselle. jos kiinnostaa ota yhteyttä kautta tähän viestiin (gonzalezandresloan@gmail.com)
VastaaPoistaOlen yksityinen lainanantaja ja sijoittajasuhdejohtaja, Tarvitsetko legit, rehellinen, hyvämaineinen ja nopea laina? Voin auttaa 100% takuu laina, Olen tarjoaa liiketoiminnan ja yksittäisen lainan, lisää myös me rahoittaa kaikenlaisia projekteja. Lisätietoja ota yhteyttä: russell.credit40@gmail.com
VastaaPoistaRussell laina yritys, annamme lainaa 3% korko.
VastaaPoistaHyvää päivää, Sir / Ma.
Olemme yksityinen yritys, ja tarjoamme lainojen alhaiset korot, määritetään lainan määrä on välillä 2,000 100000000 lainaehtojen dollari / euro / pounds lainojen liiketoiminnan kehittämiseen: reuna / liiketoiminnan laajentamiseen kilpailukykyinen.
Tarjoamme erilaisia lainan alle
* Personal lainat (vakuudelliset ja vakuudettomat)
* Business Lainat (vakuudelliset ja vakuudettomat)
* Vakauttamista laina
Kiitämme ajastasi lukea tämän mainoksen.
Lisätietoja ja tiedustelut, lähetä sähköpostia meille tänään: russell.credit40@gmail.com
Tarvitsetko kiireellistä taloudellista luottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahat
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan kestää rahoittaa? Kun olet lähettänyt lainahakemuksen
Voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
rahoitus 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys, valtuutettu
antaa taloudellista tukea Everybody
Lisätietoja ja laina hakulomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
CASH FIRM laina yhtiön
toimitusjohtaja
TEL: +60183723787
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
Tarvitseeko yrityksesi rahoitusta? Yritysten Laina Rahoitus tarjoaa varoja business solutions ja sen kumppanit voivat auttaa sinua onnistua. Meidän laina ohjelmat on suunniteltu auttamaan käynnistää yrityksesi seuraavalle tasolle rahoitus tarvitset. Rahoitus tapahtuu nopeasti meidän laina-ohjelmia, tv-pätevyys kestää alle 24 tuntia ja rahoitus on yleensä enintään 5 työpäivää, jotkut laina-ohjelmia. Valitse luettelosta laina-ohjelmia ja nähdä, jos olet oikeutettu ja arvostelu hyödyt kunkin ja valitse yksi, joka parhaiten sopii tarpeisiisi.
VastaaPoistaVoimme auttaa sinua hankkia business lainat:
Pieni Business Lainat
Business Cash Advance Lainat
Liiketoiminta Käynnisty Lainat
Commercial Real Estate Lainat
Asset-Pohjainen Lainat
Merchant Cash Advance Lainat
Luottokortilla Lainat
Business Lainat Laitteet
Konttoritekniikan Jälleenrahoituksen Lainat
Lyhytaikaisia Lainoja
Kuntoutus Lainat
Korjausrakentaminen Lainat
Henkilökohtaisia Lainoja.
Kaikki nämä laina ohjelmat on eri vaatimukset, Jotkut lainat, kuten Liike-elämä Käteisellä Ennakot vaatia, että juuri prosessi on vakaa talletus historia teidän pankki, jossa luotto-pisteet ei ole valtava ratkaiseva tekijä. On myös lainoja, joka perustuu luottokortilla volyymi, joka on samanlainen business cash advance-ohjelma, jossa myös luotto ei ole ratkaiseva tekijä. Commercial Real Estate Lainat ja Omaisuuden-Pohjainen Lainat ovat sekä omaisuuden arvo ajettu ja myös ei niin paljon oman luotto. Liiketoiminta Käynnisty Lainat eivät vaadi erittäin vahva luotto pisteet kuitenkin olla edes harkittu. Ota yhteyttä sähköpostitse lisätietoja:
MICRO FINANCE SERVICE INC.
SÄHKÖPOSTIOSOITE: microfinanceservice@outlook.com
Olen yksityinen lainanantaja ja sijoittajasuhdejohtaja, Tarvitsetko legit, rehellinen, hyvämaineinen ja nopea laina? Voin auttaa 100% takuu laina, Olen tarjoaa liiketoiminnan ja yksittäisen lainan, lisää myös me rahoittaa kaikenlaisia projekteja. Lisätietoja ota yhteyttä: russell.credit40@gmail.com
VastaaPoistaOlen yksityinen lainanantaja ja sijoittajasuhdejohtaja, Tarvitsetko legit, rehellinen, hyvämaineinen ja nopea laina? Voin auttaa 100% takuu laina, Olen tarjoaa liiketoiminnan ja yksittäisen lainan, lisää myös me rahoittaa kaikenlaisia projekteja. Lisätietoja ota yhteyttä: russell.credit40@gmail.com
VastaaPoistaTämä on tiedottaa yleisölle minun todistus miten sain lainaa Ringgit Plus laina yhtiön hyvin pieni osuus 3%.
VastaaPoista• 100% takuu ja luotettava siirto
• Ei Pre maksuja
• Joustava lainaehdot ja kunto
• Kesto (1-20) vuotta
Lisätietoja antavat:
riggitplus@gmail.com
Hyviä uutisia!
VastaaPoistaTarvitsetko lainaa kiireellisesti ratkaisemaan mitään velkaa? Jos tarvitset kiireellistä lainan ota yhteyttä jo tänään. Annamme lainaa vaihtelee 2000 eurosta 100,000.000.00 euroa kaikille kiinnostuneille individaual, yritykset, koulut, kirkot, vähintään korko 2% vuodessa. yhteyttä lainavirkailija avulla käsittely yritysten sähköposti: (georgeanderson.loanfirm255@gmail.com) Terveydeksi
lainatarjous
Drogi Wnioskodawca,
VastaaPoistaDajemy pożyczki prywatnej firmy i osoby prywatne. Można znaleźć jakieś istotne informacje na temat kredytu proponujemy poniżej. W uzyskaniu pożyczki z naszej firmy, istnieją pewne informacje musimy przejść w poprzek do ciebie, zanim będzie można przejść do procesu aplikacji. STOPY: W kredytu oferujemy, robimy pobierają 3% stopy procentowej. Kwota podana: Dajemy minimalną kwotę 1.000,00 maksymalnie 100.000.000,00 informacje potrzebne: Jeśli chodzi o informacje potrzebne, trzeba będzie wypełnić wniosek, który zawiera dane osobowe, a także informację kredytu, to pomoże nam dać Ci pełna dokumentacja warunków pożyczki i umowy kontraktu, który będzie oczekiwać, podpisać i odesłać do firmy do zatwierdzenia, jeżeli spełnione. Napisz do nas: (creditoffer2468@gmail.com)
Jeśli jesteś zainteresowany kontakt via: creditoffer2468@gmail.com i wypełnij poniższy formularz wniosku o pożyczkę.
Wniosek o pożyczkę:
Pełne imię i nazwisko:....................
Kraj:.....................
Stan:..............
Miasto:..............
Seks:.........................
Numer telefonu:...........
Kwota kredytu :...........
Miesięczny przychód:..........
Zawód: ................... ....
Okres kredytowania: ....................... ................
Cel pożyczki: ......................... ...........
Adres e-mail: ...................... ................
Have You stosowane przed? ....................
Jesteśmy czeka na swoją pilną Formularz zgłoszeniowy należy wypełnić w porządku. Napisz do nas: (creditoffer2468@gmail.com)
Z poważaniem.
Laina Opportunity kotiovellesi askel
VastaaPoistaTarvitsetko kiireellistä lainaa?
Tarvitsetko yritysten laina?
Tarvitsetko laina investointi?
Tarvitset lainaa rahoittaa ongelman?
Tarvitsetko henkilökohtainen laina?
Tarve yritysten laina ja laina teollisuus?
Kunnolla esitellä itseni, olen rouva Lima Maria yksityinen lainanantaja annan pois lainan 2% korolla. Se on taloudellinen
mahdollisuus kotiovellesi askel tänään ja saat heti loan.There paljon siellä etsivät taloudellisia vaihtoehtoja tai auttaa paikan ympärille ja silti ei voi saada. Mutta se on taloudellinen mahdollisuus kotiovellesi askel ja siten et voi hukata tätä tilaisuutta. Tämä palvelu on henkilöille, yrityksille, liikemiehiä ja women.The lainan määrä käytettävissä vaihtelee $ 1,000.00 $ 500,000,000.00, tai useita valinta lisätietoja yhteyttä osoitteeseen: lima93139@gmail.com
ENSIMMÄINEN tarvittavat tiedot
Nimi ja sukunimi :
Henkilökohtainen Puhelin:
Maa:
osoite:
State:
ikä:
Sukupuoli:
Oletko soveltaa ennen? :
Siviilisääty :
Lainamäärä tarvitaan lainan:
Laina Kesto:
Laina Tarkoitus:
Ammatti:
Kuukausitulot :
yhteyttä: lima93139@gmail.com
Kuten odottaa nopeasta vastauksesta,
Lämpimin terveisin, Lydia Hamson
Tarvitsetko kiireellistä taloudellista luottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahat
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan kestää rahoittaa? Kun olet lähettänyt lainahakemuksen
Voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
rahoitus 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys, valtuutettu
antaa taloudellista tukea Everybody
Lisätietoja ja laina hakulomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
CASH FIRM laina yhtiön
toimitusjohtaja
TEL: +60183723787
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
Tarvitsetko kiireellistä taloudellista luottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahat
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan kestää rahoittaa? Kun olet lähettänyt lainahakemuksen
Voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
rahoitus 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys, valtuutettu
antaa taloudellista tukea Everybody
Lisätietoja ja laina hakulomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
CASH FIRM laina yhtiön
toimitusjohtaja
TEL: +60183723787
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
Hei
VastaaPoistaEt tarvitse mitään kiireellistä lainaa? Lainat tyhjentää velkaa tai sinun täytyy palauttaa rahat.
Parantaa liiketoiminnan
Olette hylänneet
Pankit ja muut taloudelliset yhteisöt?
Velka tai kiinnitys vai ei.
Haku ei enempää, koska olemme täällä tehdä mitä kaikki taloudelliset ongelmat.
Sitten me lainattu ihmisille.
Tarvitsevat taloudellista tukea, joilla on huono luotto tai jotka tarvitsevat rahaa.
Kustannukset investoida liiketoimintaa kohtuulliset 2%, haluaisin ottaa tämän.
Medium ilmoittaa teille, että olemme luotettava ja tarjota rahoituksen saajille ja auttaa meitä.
Olkaa halukkaita lainaamaan rahaa. Joten ota yhteyttä jo tänään sähköpostitse.
anitabrisonloanscompany@gmail.com
nimi:
Määrä tarvitaan:
kesto:
Maa:
osoite:
tarkoitus:
Puhelinnumero:
Odotamme vastausta.
kiittää
Anita
Hei, Täältä tulee edullinen laina, joka muuttaa elämäsi ikuisesti, olen herra Patrick Fredrick sertifioitu laina lainanantaja, annan laina yksilön ja julkisen sektorin jotka tarvitsevat taloudellista tukea alhainen korko on 2%. Palveluihimme kuuluu: * Personal Lainat * Velka * Business Lainat * Education Lainat * Mortgage * Secured Loan * Laina ei vakuutettu * kiinnelainoja * palkkapäivä ulos * Opintolainan * Business Lainat * Lainat * auton lainat * Sijoituslainat * Development * Acquisition lainojen lainat rakentamiseen Täytä alla oleva lomake ja palauttaa, jos olet kiinnostunut: (patrickloans15@gmail.com) Patrick lainat on sertifioitu ja luotettu laina yhtiö, sovelletaan nykyään ja ratkaisemaan taloudellisia ongelmia tänään. DATA velallinen 1) täydelliset nimet: 2) Maa: 3) Osoite 4) Sukupuoli: 5) Status: 6) Ammatti: 7) Puhelin: 8) Kuukausitulot: 9) Lainamäärä tarvitaan: 10) laina Kesto: 11) tarkoitus laina: 12) facebook nimi: 13) heti, kun edellä lomake täytetään, minä lähetämme teille lainan ehdot, niin me edetä. me innolla kuulla teiltä, jotta voidaan edetä. Tervehdys, E-mail: patrickloans15@gmail.com. Kiitos
VastaaPoistaTarvitsetko kiireellistä taloudellista luottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahat
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan kestää rahoittaa? Kun olet lähettänyt lainahakemuksen
Voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
rahoitus 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys, valtuutettu
antaa taloudellista tukea Everybody
Lisätietoja ja laina hakulomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
CASH FIRM laina yhtiön
toimitusjohtaja
TEL: +60183723787
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
Tarvitsetko kiireellistä taloudellista luottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua saat rahat
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustava lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan kestää rahoittaa? Kun olet lähettänyt lainahakemuksen
Voit odottaa alustava vastaus alle 24 tuntia
rahoitus 72-96 tunnin saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän oikeutettu ja lisensoitu yritys, valtuutettu
antaa taloudellista tukea Everybody
Lisätietoja ja laina hakulomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
CASH FIRM laina yhtiön
toimitusjohtaja
TEL: +60183723787
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
Hyvää päivää,
VastaaPoistaPyritkö for Business, Company tai Omat lainaa? Tarjoamme kaikenlaisia lainojen korot 3% vuodessa, lähetä meille yksityiskohtia midland.credit2@gmail.com lisätietoja.
KIIREELLISET Laina tarjous VOIMASSA. NYT
VastaaPoistaHyvä hakijoiden lainojen Terveisiä LUCKY vankka luotto.
Olemme sertifioitu laina lainanantaja, joka tarjoaa lainoja
ihmiset, jotka tarvitsevat lainaa. me antaa lainoja
projekteja, liike, verot, velka, laskut, ja monet muut
reasons.we ajettiin 2% enemmän rate.There vastaanottaa kautta
saada luottoa yritykselle, joten tarvitset lainaa?
Oletko velkaa? Haluatko aloittaa liiketoiminnan ja tarvitsevat pääomaa?
Tarvitset lainaa tai rahoitusta jostain syystä? sinun apusi
vihdoin täällä, ja annamme kaiken kunnian määrän
halpa ja edullinen vain 2% vuodessa, jos olet kiinnostunut
Ota yhteyttä tänään
(Luckyloans19@gmail.com)
ja saat lainaa today.For lisää
palvelut, jätä
tietäen lainamäärä tarvitset ja laina.
haluat ottaa
* Personal Lainat (Secure ja vakuudettomat)
* Business Lainat (Secure ja vakuudettomat)
* Vakauttamista laina ja paljon muuta.
Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas, nopea ja
dynaaminen. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä
osoitteessa:
Luckyloans19@gmail.com
Onnea,
Asiakas.
LUCKY SIGNS LOAN.
Lainatarjous
VastaaPoistaSinä ilmoitetaan, että herra Pinto Jolanda Foundation on tällä hetkellä antaa lainaa yksityisille, yrityksille ja yhteistyöelimessä kohtuulliseen 1% korot.
Meillä on varaa antaa sinulle lainaa ja tämä laina auttaa paljon elämässäsi. Meillä tekevät hyvää palvelua asiakkaillemme
Olet taloudellisissa vaikeuksissa vai mikä? Oletko koskaan hylätty pankkien tai tyydy teidän velat maksaa laskun kerralla, tarvitset rahaa perustaa oman business.Here tulla tilaisuus voit koskaan unohda. Tässä suuri mahdollisuus, jossa voit saada lainaa nopeammin ja helppoa, voit rakentaa oman unelmansa omistaja itsenäisen liiketoiminnan ja henkilökohtaisen yrittäjäksi.
Lisätietoja käy osoitteessa Mr Pinto Jolanda LAINAT FOUNDATION sähköpostitse osoitteessa pintojolanda.microloan@outlook.com yhteystiedot yllä. Takaamme sinulle läpinäkyvää ja tehokasta palvelua.
Voin auttaa lainan.
Sinun on annettava seuraavat tiedot, jotta voimme jatkaa oman lainan.
Koko nimesi.....
Lainamäärä tarvitaan .......
Your coountry .......
Your kuukausitulot
Ammatti ..........
Sex ........
Ikä.......
Osoite.....
Maksaa takaisin kesto .......
Puhelinnumero ..........
Ota yhteyttä jo tänään sähköpostitse (pintojolanda.microloan@outlook.com)
Meillä on varaa antaa sinulle tämän lainan
Kiitos
Mr Pinto Jolanda MD
Hei,
VastaaPoistaHakea nopeasti ja kätevästi lainan maksaa pois laskut ja aloittaa uuden taloudellisen hankkeen halvin korko 2%. Älä ota yhteyttä tänään kautta E-mail: stewartd887@gmail.com kanssa lainan määrä tarvitaan. Meidän vähintään Laina tarjous on € 5,000.00 sen € 50,000,000.00. Olemme sertifioitu, rekisteröity ja helposti luettava lainanantajalle. Voit ottaa yhteyttä meihin tänään jos olet kiinnostunut saamaan tämän lainan, ota yhteyttä lisätietoja lainan prosessi. Prosessi kuten lainaehtoihin ja miten laina siirretään sinulle. tarvitsemme kiireellistä reaktiota, jos olet kiinnostunut.
Ystävällisesti täyttää ja LÄHETÄ lainahakemuksen seuraavat:
Sinun nimesi:______________________
Osoitteesi:____________________
Maasi:____________________
Ammattisi:__________________
Lainamäärä tarvitaan: ______________
Laina Kesto: ____________________
Kuukausitulot:__________________
Puhelinnumero:________________
Oletko hakenut lainaa ennen: ________________
Jos olet hakenut lainaa ennen, jossa käsitellään rehellisesti? jossa yritys sijaitsee? ...
email: stewartd887@gmail.com
Parhain terveisin
Mr. Larry Walters
CashNetCity lainan Yhtiö tarjoaa henkilökohtaisia lainoja ja liiketoiminnan lainat edulliseen korolla per kumoaa. tämä on auttaa sinua saavuttamaan taloudelliset velvoitteet, erityisesti nyt, kun pankit eivät enää myöntää lainoja pienipalkkaisille. Voit lainata 1,000euro ja 100,000.000.00euro. Myöhempiä kyselyjä, ota yhteyttä sähköpostitse (cashnetcity@gmail.com)
VastaaPoistaOlen yksityinen lainanantaja ja sijoittajasuhdejohtaja, Tarvitsetko legit, rehellinen, hyvämaineinen ja nopea laina? Voin auttaa 100% takuu laina, Olen tarjoaa liiketoiminnan ja yksittäisen lainan, lisää myös me rahoittaa kaikenlaisia projekteja. Lisätietoja ota yhteyttä: russell.credit40@gmail.com
VastaaPoistaHyvä asiakas Etsitkö kyllästynyt lainojen ja kiinnitysten, ovat he olivat jatkuvasti hylkäsivät oman pankkien ja muiden rahoituslaitosten, tarjoamme kaikenlaisen lainat yksityishenkilöille ja yhteisöt alhaisilla Kiinnostus olet rate.If kiinnostunut Lainan, älä meihin yhteyttä tänään, lupaamme tarjota parhaat palvelut ever.Just syöttää koronkiskonta koska oikeudenkäynti vakuuttaa you.What ovat taloudelliset tarpeet? tarvitset yritysten laina? tarvitset henkilökohtainen laina? Haluatko ostaa auton? Haluatko jälleenrahoittaa? Tarvitsetko kiinnitys? tarvitset valtava pääomaa aloittaa Business ehdotus tai laajennus? Oletko menettänyt toivoa ja he ajattelevat ei ole ulospääsyä, ja taloudelliset kuormat on yhä olemassa? Levitä tänään alla Sähköpostiosoite:
VastaaPoista(Guaranteetrustedloanhome@gmail.com)
Hallitus Hyväksytty ....... Fast Cash Loan Kiireellinen
Hyvä asiakas Etsitkö kyllästynyt lainojen ja kiinnitysten, ovat he olivat jatkuvasti hylkäsivät oman pankkien ja muiden rahoituslaitosten, tarjoamme kaikenlaisen lainat yksityishenkilöille ja yhteisöt alhaisilla Kiinnostus olet rate.If kiinnostunut Lainan, älä meihin yhteyttä tänään, lupaamme tarjota parhaat palvelut ever.Just syöttää koronkiskonta koska oikeudenkäynti vakuuttaa you.What ovat taloudelliset tarpeet? tarvitset yritysten laina? tarvitset henkilökohtainen laina? Haluatko ostaa auton? Haluatko jälleenrahoittaa? Tarvitsetko kiinnitys? tarvitset valtava pääomaa aloittaa Business ehdotus tai laajennus? Oletko menettänyt toivoa ja he ajattelevat ei ole ulospääsyä, ja taloudelliset kuormat on yhä olemassa? Levitä tänään alla Sähköpostiosoite:
VastaaPoista(Guaranteetrustedloanhome@gmail.com)
Hallitus Hyväksytty ....... Fast Cash Loan Kiireellinen
Hei Am Paul Green, Am Perusteltu ja luotettava laina lainanantaja. I tarjota kaikenlaisia paketteja lainat. Annan lainoja selkeä ja ymmärrettävä ehdot 3% korolla. Alkaen $ 5000 $ 6000000 dollaria, euroa ja puntaa vain. En anna liiketoiminta Lainat, henkilökohtaisia lainoja, opintolainoja, auton lainojen ja maksaa pois laskut. Jos olet kiinnostunut ystävällisesti yhteyttä: paulloanfundshelp1@gmail.com
VastaaPoistaKoko nimesi:
sukupuoli:
Maa:
Lainamäärä tarvitaan:
Laina kesto:
Ammatti:
Puhelinnumero:
Laina Tarkoitus:
Kuukausitulot:
Ota yhteyttä vain tämä sähköpostiosoite: paulloanfundshelp1@gmail.com
Puhelinnumero: +917411065240
Parhain terveisin
Paul Green