Jouluun liittyy kunnallisen rahoittamisen aloittaminen. Tapahtuihan ensimmäisen Joulun aikaan maailman ensimmäinen verollepano. Kun jokainen joutui siloisessa Roomassa menemään syntymäkaupunkiinsa pistämään nimensä verottajan papereihin, voidaan todeta tuolloisen verottajan arvostavan sitä paikkakuntaa, joka oli taannut veronmaksajalle lapsuuden. Jo muinaiset roomalaiset satsasivat lapsiin.
Jeesus syntyi vapahtajaksi jakamaan tietoa rakkaudesta, jolla pääsemme eroon maallisesta ahdistuksesta. Jeesus ei kuitenkaan ollut mikään anarkisti, sillä hänhän sanoi: Antakaa keisarille se, mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle se, mikä Jumalalle kuuluu. Jeesuksen muissa sanomissa korostuu huolenpito heikoimmista, köyhemmistä ja ennen kaikkea lapsista, sillä hänhän tokaisi vuoristossa: Antakaa lasten tulla luokseni, sillä heidän kaltaisten on oleva Taivasten valtakunta.
Ensimmäisen Joulun summana voidaan pitää varallisuuden keräämistä yhteiseen pottiin, josta se jaetaan heikompien elämää parantaen ja lasten mahdollisuudet turvaten. Kuinka tämä Joulun sanoma toteutuu tänään? Kunnioitammeko pieniä kotikuntia, käytämmekö yhteisiä verovarojamme heikoimmat ja lapset huomioiden? Muistakaapa sekin, mitä Jeesus lupasi heille, jotka eivät huomio jokaista heikompaa ja jokaista lasta!
Lähimpien suhteen Joulun sanoma toteutuu yleensä varsin hyvin, joskin he ketkä eivät voi antaa turvaa lähimmilleen tai saada jäävät armottomasti yksin. Jotta Joulun sanoma toteutuisi parhaimmalla mahdollisella tavalla, olisi huolehdittava perheen lisäksi muistakin heikommassa jamassa olevista. Juuri tätä Jeesus korosti lasten kautta ja juuri tähän, hänen syntymänsä aikana tapahtunut, maailman ensimmäinen verollepano antaa mahdollisuuden. Pitäkäämme siis huolta toimivankokoisista ja toimivista kunnista. Sen luulisi sopivan kaikille uskonnollisesta tai aatteellisesta maailmankatsomuksesta huolimatta.
Lähimmäisen huomioimista ei pidä kuitenkaan ulkoistaa kunnalle. Jokainen voi pohtia omaa rajallisuuttaan lähimmäisten kanssa syntyneiden ongelmien suhteen. On vaikeaa antaa periksi ja tunnustaa toisen olevan edes osittain oikeassa, siksi helposti menemme faktat unohtaen henkilökohtaisuuksiin, jotka ovat jatkuvan kaunan ja katkeruuden siemeniä. Näin riidat kasvavat, henkilökohtaistuvat ja itse asia, josta erimielisyys alkoi, jää hoitamatta.
Jouluun ei kuulu valehtelu, hyvä on hyvä ja paha on paha. Joulu antaa meille aikaeväät pohtia sitä, miksi hyvä on hyvä ja paha on paha. Tuolta pohjalta on hyvä pohtia omia ja skismakavereiden piirteitä, etsimällä sitä kohtaa, jossa on lähimpänä riitapukaria. Jos vielä pystyy tutkailemaan vaikeinta asiaa eli omaa rajallisuuttaan, niin on jo muuttumassa riidan ylläpitäjästä rauhantekijäksi. Gandhi totesi, ettei yksikään ongelma ole niin vaikea etteikö sitä voisi ratkaista keskustelemalla. Zarathustra puolestaan korosti iloa ja elämää edistävien ajatusten, sanojen ja tekojen merkitystä ja vastusti kaavoihin kangistumista. Kun hiukan käytämme aikaa ja pohdimme em. pohjalta yhteisiä ongelmia, niin eiköhän ongelmat poistu ja yhteisymmärrys vie eteenpäin!
Tekstin suoltaminen, suurten ajattelijoiden siteeraaminen ja muiden opettaminen on julmetun helppoa. Samalla kuitenkin täytyy tunnustaa oma rajallisuuteni: Olen antanut hienon ihmissuhteen muuttua vihan kautta inhoksi, joten jeesusteluni sikseen. Tulee siis väkisinkin joskus mieleen omakin vilpittömyys ja Joulun ja Uudenvuoden toivotusten rehellisyys eli toivotanko syvällä sydämmessäni kuten Tuomari Nurmio: PAHAA JOULUA JA ONNETONTA UUTTA VUOTTA!
Tämän vuoden osalta haluan kiittää kahta uutta tuttavuutta. Kun ystäväpiiriin ilmestyy erimieltä olevia, eritavoin eläviä, eri tavoin asioita näkeviä ja erilailla ajattelevia syvällisiä keskustelijoita, ymmärtäjiä ja kuuntelijoita, ei elämältä voi odottaa enempää. Kiitän vuotta 2013 siitä, että olen saanut ystäväpiiriini Satu Tamsaaren ja Timo A. Järvisen!
Kannattaa muistaa ettei Jeesus olisi voinut syntyä Ugissa täällä kun ei ole kolmea viisasta miestä, aasi kyllä löytyy.
VastaaPoistaKiitos Java Valkonen kirjoituksestasi; olisit melkoinen guru puheenkirjoittajanakin.Et päästäisi viimeiseen kappaleeseen vihan hedelmiä.Kommentti 16.22 on muuten oikeassa, mutta siihen on eksynyt kielioppivirhe vai onko ajatusvirhe ?. Sanan "aasi "perusmuodosta taipuu monikko: "aaseja". Itse arvostan noin sitkeää eläintä.Mitä viisaisiin miehiin tulee, ehkä niitä todellakaan ei meiltä löydy. Mutta 15 vanhurskasta, uskossaan sokeita löytyy eräästä valtuustoryhmästä.
VastaaPoistaHyvää Joulua ja onnekasta Uutta vuotta
Mikä ole jeesuksen aasin nimi????
VastaaPoistaHalle !
VastaaPoistaHeko heko!
VastaaPoistaViisasmies otti aasinsa ja ratsasti vieraalle paikkakunnalle pisneksen tekoon,kun entisellä paikkakunnalla pisneksen tekoa arvosteltiin.
Hyvää Joulua ja toivorikasta Uutta vuotta javalle !
VastaaPoistaHYVÄÄ JOULUA KAIKILLE TEILLE!
VastaaPoistaKyllä jeesuksen aasin nimi oli halle, kun väki huusi halle- lujaa
VastaaPoistaMiksi jeesuksen kesti mennä niin kauan öljymäelle??
VastaaPoistaHyvää Joulua kaikille, nimien ja nimimerkkien taakse!
VastaaPoistaTimoAJ
Pian pari tuntia on savusaunaa lämmitetty, hyvät joulu kautta pystypellavien!
VastaaPoistaKiitos vierailuista, ja Jouluterveisistä! Hyvät Joulut kaikille, Transylvanian kävijöitä unohtamatta!
VastaaPoista... sauna alkaa valmistua samaan aikaan kinkun kanssa, joten terveiset myös kirveenvarsityöryhmälle!
VastaaPoistaMietiskelinkin ketä näin jouluaattona keljuilisi? Joulupukkiako? Ei viitti vielä aamulla, katsotaan joululahjojen jälkeen. Java pelasti tästäkin murheesta. Forss ja Wala ovat oivallisia kohteita. Kiitos kanssaihmisiä ymmärtävä Java! Pelastit jouluni! Niin siellä Bosniassa elostelteltiin vieläpä omalla kustannuksella ja saunottiin niin perusteellisesti. Senkin valehtelija Forss kielsi. Kyllä me nämä herrojen metkut tiedetään.
VastaaPoistaKuka täällä on kilpaillut? En ole huomannut, silti toivoivotan Hyvää JOULUA!
VastaaPoistaJoulurauhaa kaikille!
VastaaPoistaJAa
Joulurauhaa toivotti myös aina niin mainio Jussila parilla tarkkaan harkitulla ja sijoitetulla tekstiviestillä näin jouluaaton hartaaksi iloksi. Ihan sopii miettiä motiivia ja ajankohtaa tälle päivälle. Herran ojennusta ja siunausta vaan kaikille lukijoille näin sateenharmaana jouluna.
VastaaPoistaKiitos kommenteista ja vierailuista! Yritetään olla Juolu mielessä muutama päivä, kohta on jälleen pitkät saumat vinoilulle! Toivottavasti teidänkin aattonne on sujunut mukavasti ja Joulunne vietto jatkuu iloisissa merkeissä!
VastaaPoistaÄlä sä muita kehoittele, pidä itte vaan Jolu mielessäsi.
VastaaPoistaKiitos loistavasta alustuksesta java ! Antoisaa uutta vuotta ! Ja tietysti tätä meneillään olevaa joulua...(kuka toinen kaupungissamme kirjoittaa yhtä hyvin ja sujuvasti ! )
VastaaPoistaTulipa luettua. Ajatuksia avartavaa tekstiä. Jatketaan itsetutkiskelua. Muistetaan joulun sanoman merkitys.
VastaaPoistaTurkulaistunut Michael Monroe totesi radiossa hyvin politiikasta. Kanervan Ilkka oli pyytänyt Mikeä ehdokkaaksi edellisiin eduskuntavaaleihin, mutta Mike oli todennut ettei politiikka ole hänen juttunsa. Lisäksi Mike sanoi ohjelmassa, ttä hän ei voi käsittää näitä puolueita: eri ihmisryhmär kinaa vaan keskenään ja hakee itselleen etuja sen sijaan, että tehtäisiin tällaisina aikoina yhteistyötä.
VastaaPoistaMike sanoi myös, että Kanervan Ilkka on kiva mies - kuten onkin. Olen usein keskustellut Ilkan kanssa kahden kesken.
Mukavaa pyhien jatkoa...
Kiitos Jouluisista toistenne muistamisista! Jatketaan rauhassa nämä pyhät ja keskitytään uuden vuden temppuihin ja tokaisuihin!
VastaaPoistaJoku luonnevikainen jo tuolla naapuriblogissa ilmoitti, että täällä muka aloitetaan ihmisten herjaaminen taas... pian. Ketä tällainen provosointi palvelee ? Sama henkilö on aikaisemminkin provonnut ja ahdistellut hyvää keskustelua. Hänet tunnistaa siitä, että hän ei osaa kirjoittaa sanaa "sanaa ukilainen". Se on aina vaan ugilainen.
VastaaPoistaJuopuneena jumalat sun kohtalosi arpoivat,
VastaaPoistasynnyit pesään pimeään kylmyydestä kärsimään. Mutta ei huolen häivää. Emme näe edes keskipäivää, kun alennusmyynnit jo alkavat ja ihmiset ostavat taas tavaroita kuin jouluksi ikään. Muuttunut ei ole mikään.
Eläköön markkinatalous ja me Ugilaiset siinä mukana.
Mitkä ihmeen Ugilaiset??? Mitähän tuokin sana tarkoittaa?
Poista... niin runollista loppusointuineen, mutta totta. Tovottakaamme nyt antoisaa Uuttavuotta ja yhtykäämme Tuomari Nurmion kertsiin "Herjaajaa"....niin meistä kommentoijistakin tuolla parempien ihmisten puolella sanotaan. Herkistynyt vanhus itkee silmätikkuna oloaan, sitä tikulla silmään...joka...vanhoja muistelee
VastaaPoista24. joulukuuta 2013 8.07
VastaaPoistaKiitos vierailuista, ja Jouluterveisistä! Hyvät Joulut kaikille, Transylvanian kävijöitä unohtamatta! Näin java alotti heti aattona herättyään Harton herjaamisen muistuttamalla Bosnian matkasta. Ei ole paljoo joulumieltä.
Kiitos vierailuista, viesteistä ja Joulumielestä! Mitä helkutin tekemistä Transylvanialla on Harton ja Bosnian kanssa? Transylvania on Romanian vuoristossa eikä Bosnia ole siellä päinkään(riippuu tietenkin, mistä katsoo). Onpa kuitenkin eri maassa, eri kulttuurissa ja kuuluupa aivan erilaiseen kieliperheeseenkin, joten ihan sama maantieteellisesti ajateltuna, jos kirjoitan Seinäjoki niin joku Vakka-Suomessa korruptiokahvia juonut, vetää siitä porot sieraimiin itkemällä: Taas kiusataan..
VastaaPoistaOlen joskus käynyt, yhden homman vuoksi, katsomassa Draculan syntymä kotia ja nuoruuden seutuja. Mukana oli muutama hyvä ystäväni ja heidän kanssa ihmettelimme paikallisia pystypellava peltoja, joten siinä tämä viestiketjun taustojen avaus. Olen myös käynyt katsomassa Elizabeth Bathoryn kodin jäännöksiä em. syystä. Joten jos joku siihenkin viittaa niin ottakoon kartan ja tutkikoon po. kulmakuntaa ja mittakaavoja ennen kuin alkaa sotkemaan omalla tietämättömyydellä ja mielikuvituksellaan asioita.
Yleensäkin ihmetyttää sellainen ihminen, kuka Jouluna yrittää väkisin etsiä riita kaikista asioista. Jos joukossamme on tällainen aktiivinen Tullius Intrigius, ei ihme, jos mitään asioita ei saada hoidettua!
Transsylvanisassa itsekin käyneenä Ihmettelin mistä nämä Bosnia jutut sikisivät. On mielenkiintoista kuinka vapaassa internetissä jotkut yrittävät vetää raja-aitoja blogien välille, joihin kaikilla päätteen omaavilla on vapaa pääsy. En enää ihmettele sitäkään hämmentynyttä tokaisua, jossa epäiltiin internetin näkyvyyttä jopa Turussa saakka.
PoistaVoisin kuvitella, että provosoidaan, mutta kun provosoiduttiin väärinkäsityksen tuloksena. Yksinkertaisesti sivistymättömyydestä mitä maantieteen tuntemattomuus myös edustaa.
No annettaisiin jo olla ja tehtäisiin kaikkien kesken yhteistyötä. Epäilen sitä kuitenkin tämän "Bosnia" jutun jälkeen.
terv. Javan kannattaja
http://jameshirvisaari.com/blogi/24-dosentti-kyosti-tarvainen-maahanmuuttoanalyysi/
VastaaPoistaEi siihen liity mitään herjaamista:
VastaaPoista