lauantai 20. tammikuuta 2024

VALTAMEDIA TYRKYTTÄÄ SINULLE SOPIVAA PRESIDENTTIÄ




Pääkaupunkiseudun päätoimittajat julkaisevat kilvan galluptuloksia tuttuun tyyliinsä. Ei juuri koskaan kerrota itse gallupin teosta mitään, kun peilataan Suomea tuhannen tai kahdentuhannen ihmisen otoksella. Olisi vähintäänkin kohtuullista kertoa, miten kyselykohteet jakautuvat pitkin Suomea tai edes se mihin viikon/kelloaikaan tutkimuskohteita tuli lähestyttyä. Mediassa ylivoimaisesti eniten julkisuutta saavat Stubb ja Haavisto. Pääkaupunkilaisina ja ajatuksiltaan he ovat pääkaupunkiseutuvetoiselle valtamedialle tuttuja ja äärettömän mieluisia vaihtoehtoja. Pieni ristiriita änkeää mainitun kahden ehdokkaan julkisuuskuvan ja totuuden väliin. Ensimmäinen on kansainvälisiin asioihin perehtynyt tietäjä, kuka ei tiedä edes keskeisten maiden pääkaupunkeja - onneksi Rauma ja Rooma eivät mene sekaisin - onkohan tyyppi muuten käynyt koskaan Raumalla? Toista tarjokasta taas pidetään intellektuellina, inhimillisyyttä sekä rakkautta huokuvana rauhantekijänä ja rohkeana erilaisuuden puolustajana - mutta muistanette Al-Holin tapaus, jossa virkamies ei noudattanut ministerinä toimineen nykyisen presidenttiehdokkaan mahtikäskyä vaan lakia, virkamies lensi välittömästi toisiin tehtäviin. Joskus Timo Harakka oli po. ehdokkaan tuolloin johtaman puolueen äänenkannattajan päätoimittaja ja erehtyi kysymään tältä: Oletko homo? Harakka ei saanut myöntävää vastausta, mutta kenkä tuli päätoimittajan hommasta. Sellainen on ihan oikeasti tämä valtamedian erilaisuuden esitaistelijaksi ja rauhan rakentajaksi nostama presidenttiehdokas, jonka koulutuskaan ei ketään isommin häikäise, henkilöhän on oppiarvoltaan lukion käynyt koulupoika.

Pääkaupunkiseudulla pääsee pitkälle kaveruudella ja näennäiserilaisuudella. Kun katsotte esim. mediatyyppien nimiä, vilahtavat siellä poikkeukselliset erikoisuudet. Niillä on ratkaiseva rooli astua menestykseen tuon kulmakunnan mediarekrytoinneissa, kuten esiintyjävallinoissa päästä vieraaksi ohjelmiin po. medioissa. Pääkaupunkiseudun johtamaa mediaa hallitsee heikko itsetunto. Kaikkein tärkeintä heidän toiminnassa on se, että edes näytetään mahdollisimman kansainvälisiltä tai ensin pohditaan, mitähän ulkomailla ajatellaan meidän touhuista. Kun media alkaa markkinoida mieleistään kansainvälisesti tai monikulttuurisesti hyväksyttyä tiedotuslinjausta ja hyysää samalla määrätyillä arvoilla ratsastavaa presidenttiehdokasta, ajautuu se huvittavaan ristiriitaan. Median opastuksella meidän tulee hyväksyä monikulttuurisuuden nekin suunnat, joissa sorretaan naisia, uhataan toisia uskontoja/kulttuureja ja jopa lain mukaan kivitetään seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvia yhteisön jäseniä. Tästä tullaankin melkoiseen paradoksiin, kun valtamedia tukee presidenttiehdokasta, joka avarakatseisuudessaan hyväksyy monikulttuurisuuden nekin pimeimmät lonkerot, joiden jäsenet ovat oppiensa mukaan velvoitettuja eliminoimaan po. ehdokkaan elävien joukosta ja vieläpä varsin niljakkaalla tavalla. Minusta tästä puuttuu kaikki käytännön logiikka ja jos valitsemme presidentin, joka kivitetään elämäntyylinsä vuoksi määrätyissä maissa, suljemme käytännössä Suomen ulos kansivälisestä monikulttuurisesta kanssakäymisistä. Ja kun erehdyt toteamaan tämän, olet valtamedian mukaan kehäkolmosen ulkopuolella asustava suomalainen moukka und juntti. Mielestäni valtamedia antaa kerrassaan onnettomat eväät tuleviin vaaleihin.

2 kommenttia:

  1. Täyttä asiaa Valkoselta. Sen voisi lisätä, että jos 1000 - 2000 ihmisen otos on oikeasti satunnainen kaikkien oleellisten tekijöiden osalta, niin kyselyn antama tulos kyllä kuvastaa ilmoitetulla luottamustasolla kannatusta varsinaisessa tutkittavassa populaatiossa. On syytä huomauttaa, että tuo 'jos' on erittäin painava, ja edustavuuteen olisi useimmiten paljonkin sanottavaa - jos kyselyjä kuvattaisiin yhtään seikkaperäisemmin. Mitä Stubbiin muuten tulee, niin herran käsitystä suvereenin tasavallan pressan tehtävistä kuvaa hänen Carnegie Endowmentissa pitämänsä puhe, sen yksityiskohta: "3) "... joillakin mailla on edelleen pakkomielle, jota kutsun ”kansallisvaltio nostalgiaksi”, ne uskovat, että valtio on järjestelmän ydin ja jossakin määrin meillä on tietenkin 27 pelaajaa. Mutta kansallisvaltio minun mielestäni ei ole EU:ssa enää keskeisessä asemassa. " (lainaus Heikki Porkalta, https://oikeamedia.com/o1-212300)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynneistä ja Olaville kommentistasi! En yhtään epäile etteikö 2 000 otoksella voi tehdä onnistunutta mielipidemittausta ehdokkaiden kannatuksesta. Minusta oilisi kuitenkin kohtuullista, jos tuloksen julkaisun yhteydessä kerrottaisiin tarkemmin mielipidemittauksen taustoista. Etenkin, jos pyritään selvittämään inhokkiehdokasta. Esim. Ranskassa suhtaudutaan gallupeihin sen verran vakavasti, ettei niitä saa tehdä aivan vaalien alla.

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!