lauantai 6. tammikuuta 2024

KIITOS MEDIAN - MEILLÄ MENEE MÖNKÄÄN?!



Portinvartija ratkaise viestinnässä sen, mitä esim. lukijoille kerrotaan. Mitä tarkemmin ja valikoiden porttia vartioidaan, sitä enemmän portinvartija vaikuttaa tiedonsaajien maailmankuvaan ja mm. vaalikäyttäytymiseen. Demokratia ei toimi ilman tietoa ja väärällä tiedolla valtaan pääsevät väärät päättäjät. Portinvartijat ovat kautta historian olleet totalitarismin ja hyvä veli -kuvion valtaan nostajia ja vallassa pitävä voima. Räikeimmät isojen kuvioiden esimerkit löytynevät Nazi-Saksasta ja ns. kansandemokratioista. Äärettömän tarkkaan valikoidulla uutisoinnilla ohjattiin ihmisten äänestyskäyttäytymistä pitämään oikeat ts. demokratian ja kansan edun kannalta väärät ihmiset vallassa. Näin jälkikäteen on helppo kauhistella nazitiedottamisen seurauksia ja naureskella neuvostotiedottamiseen uskoneiden tyhmyydelle. Kun tuomitsemme muiden medialukutaidon, niin olisiko paikallaan, aina ajoittain, arvioida omaa kykyämme erottaa uutisten totuusjyvät valheiden akanoista?


Vanhassa iloisessa Neuvostoliitossa sensuuri oli kaikkien tiedossa, koska periaatteessa lähes kaikki kyttäsivät kaikkia, jopa yksityisten neuvostokansalaisten kirjeitä avattiin ja vallanpitäjien etujen niin vaatiessa kirjeitä myös sensuroitiin. Koska neuvostosysteemi pyrki näyttämään rehelliseltä, saivat kirjeet, joiden sisältöä oli muokattu tai niistä oli otettu jotain pois, kuoreensa leiman: Sensuroitu - Цензуре. Kävipä niin, että minäkin lähetin kirjeen median yksikölle vastineeksi, sen kautta saamalleni, jo julkaistulle, palautteella. Ensinnäkin näinhän ei tulisi, Journalistiliiton ohjeiden mukaan tapahtua, koska minulta median olisi kuulunut kysyä minulta vastinetta ja julkaista se vastineen aiheuttaneen tekstin kanssa samassa julkaisussa. Sain kavereilta tietää, en ole po. julkaisun tilaaja, minuun kohdistuneesta kirjoituksesta ja intouduin vastaamaan mainittuun tekstiin ja tällaisen kirjeen lähetin kyseiseen mediayksikköön

" Kiitos tekstaripalautteesta ja ohjeista! Ensinnäkin kaikille mukavaa meininkiä ja onnistunutta vuotta 2024! Toiseksi eivät persut omista ja omi toistensa päätösvaltaa. Jokainen persu ominen ajatuksineen plus päätelmineen toimii kuten itse ajattelee - meillä ei ole ryhmäkuria. Kukin persu vastaa itse, vailla ohjeistusta, vaalilupauksistaan, ajatuksistaan ja äänestyskäyttäytymisestään uusikaupunkilaisille.

Ja eiköhän ole niin, että ihmeen täytyy olla kaliberia palava pensas, että minä edes harkitsisin lähtöä ehdolle seuraavissa kuntavaaleissa. Kesken en luiki mihinkään luottamustouhuista, vaikka olenkin uskoni menettänyt tämän kaupungin valmisteluun kaupunkisuunnitteluvaliokuntaa lukuun ottamatta - onneksi valmistelumme ja päätöksentekomme saastuttanut apatia ei ole levinnyt po. valiokuntaan, vaan se yrittää kaupunkilaisia kuunnellen ja luovuudella saada kaupunkia takaisin positiiviselle kasvu-uralle kiertämään jäävuoria

Java Valkonen 

P.S 
Koettakaapa maksaa lehtitilauksenne taseella, tänne se kelvannee käypänä rahana

sama"


P.S:ssä ja sen jälkeinen kirjoitus jätettiin jostain syystä julkaisematta. Ehkä neuvostotalosopin lisäksituotahan taseen vertaaminen vaihtovaluutaksi tarkoittaa, lehti voisi kopioida julkaisutoimintaan toisenkin neuvostokäytännön eli jokainen kirjoitus, jota on muutettu tai siitä on jätetty jotain pois saisi päälleen samanlaisen leiman kuin neuvostokirjeet aikoinaan eli jokaisen jutun päälle jämäkkä leima SENSUROITU! Koska olette nähneet po. julkaisussa ns. tasapuolista uutisointia tai kriittistä valmisteltavien asioiden tahikka päätösten taustojen selvittämistä? Taitaa toimittaja olla pikemminkin portinvartija ctrl+c?


15 kommenttia:

  1. Ukissa on ihan ikioma mediameininki.

    VastaaPoista
  2. Ukari tuntuu olevan paikallinen Pravda. Neuvostoliiton aikana ihmiset oppivat lukemaan totuuden lehden rivien välistä tai kuvissa olevien kohteiden avulla, esim. kuka puuttui kuvasta tai kuka oli kenenkin vieressä. Kirjoitukset olivat vain positiivisia, ongelmista ei kirjoitettu.

    Taitaa näin toimia Ukarikin. Kritiikkiä ei ole, kaikki on kuin onnelassa. Totuus kaupungin tilasta voi olla erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plari on virkamiesten äänenkannattaja. Ei sentään niin paha kuin aikoinaan.

      Poista
    2. Pitäisi oikaista nimitys emeritusportinvartijaksi. Onneksi Plarissa on otettu pari napsua parempaan suuntaan.

      Poista
  3. Java hyvä, ehkä viimeinen letkautuksesi ei ollut median mieleen.

    VastaaPoista
  4. PS kommentti olisi kannattanut kirjoittaa ennen allekijoitusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sitten se ei olisi ollut P.S lisäys ja erottunut niin muusta.

      Poista
  5. Tuskin paikallislehden entinen päätoimittaja voi käyttää statusta "emeritus" kun se on varattu vain viranhaltioille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mies antaa itselleen titteleitä, on se osoitus kusipäisyydestä.

      Poista
  6. Kyllä ugin sanomat häviää, kunhan kännykkä sukupolvi kasvaa vähän vanhemmaks. Eivät ne oikein arvosta, kuinka mukavaa on lukea päivän lehteä kupposen äärellä. Alkaa vaan hinta hirvittämään 230€/a, melko kallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kallista ja lehden sisältö on nykyään täyttä soopaa, reseptejä, urheilutuloksia, sivukaupalla tv-ohjelmaa, mainoksia ja muuta teennäistä hölynpölyä. Tekstaripalsta on ainoa lukemisen arvoinen palsta lehdessä, siellä on toisinaan jopa järkeviä kannanottoja.

      Poista
    2. Mainos ei tehoa enää. S-market vetää väkeä K-kauppaa enemmän nettimarkkinoinnilla. Se on lehdelle loppu, kun ruokakapat valitsee netin..

      Poista
  7. Journalismin taso nykysuomessa heikkolaatuista.

    VastaaPoista
  8. Ukin kaupungin paikallislehdelle maksamat ilmoitus- ja mainoseurot olivat joitain vuosia sitten 80000 euron tasolla vuodessa. Tuskin se summa oleellisesti on pienentynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuolla summalla maksaa muutaman merkonoomitoimittajan vuosipalkan..

      Poista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!