lauantai 13. tammikuuta 2024

VÄLITTÖMÄSTI IRTI SOPEUTUS/YT-NEUVOTTELUKIERTEESTÄ!






Oliko peräti Einstein, joka tokaisi: He ketkä ovat ongelman aiheuttaneet, eivät sitä pysty poistamaan. Tähän löytyy ilman isompaa aprikoimista ymmärrettävä selitys: koko ongelmaa ei olisi syntynyt, jos osaajat olisivat olleet alusta asti asialla ja toisinpäin: osaamattomat eivät osaa korjata virheitään, koska niitä ei syntyisi jos osaamista olisi! Meillähän ajauduttiin väestökadon seurauksena yt-neuvotteluihin ja sopeutustoimiin. Siis eikö ole niin, että nyt tarvitaan jotain niin jämäkkää toimintaa, ettei sama ole edessä ensi vuonna eli meidän on uudistettava sitä organisaatiota, joka ajoi kaupungin nykyiseen ahdinkoon. On siis puututtava kaupunkiorganisaation johtoon, jotta po. organisaatio tuottaa kaupunkilaisille jotain muuta kuin surua ja kurjuutta. Suurin virhe lymyää siinä, että annamme onnettoman organisaation onnettoman johtohenkilöstön ratkoa aiheuttamaansa katastrofaalista ongelmaa eli ongelmaa jota he eivät pysty poistamaan.

Meillä vedotaan korkeapalkkaisten virkahenkilöidemme kykyihin, osaamiseen ja siihen tulisi päättäjien luottaa: Heidät on palkattu tänne asiantuntijoiksi, joten heidän valmisteluunsa pohjalta on tehtävä kaikki päätökset. Päättäjien tulisi faktoja seuraten olla ajan hermoilla ja reagoida nopeasti, jottei ajauduta talousongelmien kautta ikuiseen yt-neuvottelu/sopeutustoimikierteeseen. Vaihdetaanhan jääkiekossakin maalivahti, joka on päästänyt helppoja kuteja sisään. Vaikka hänet aiemmin palkattiin torjumaan kiekkoja, on, kiekkoja maaliin imevä, maalivahti vaihdettava, jos pelissä yritetään pärjätä - hän ei ole enää mies paikallaan torjumassa kiekkoja, vaan kaveri joka ei saa kiekkoja kiinni. Torjuntatieteiden asiantuntijasta tuli vähintäänkin imuritieteen maisteri. Vaikka tuntuu kuinka ikävältä, meidän on päästävä eroon moisesta epäpätevyydestä tai ongelmamme vain kasvavat. Viimeinen valtuuston kokous oli kaikessa sekavuudessaan ikävä osoitus virkakuntamme maksimaalisesta osaamisvajeesta - yksinkertaista valtuustonkokousta ei saada vietyä tyylillä läpi. He eivät tuoneet mitään lisäarvoa ja järjestystä hulabalooksi muuttuneeseen valtuuston kokoukseen. Mitähän alkanut hässäkkä maksaa ja ovatko samat virka-asiantuntijat seuraavassa valtuuston kokouksessa vai joko hallituksen kokoukseen lainaamme Laitilan kaupunginjohtajaa?

Sopeutustoimien onnistumiseksi tarvitaan kahta asiaa eli ensinnäkin ulkopuolista plus kokenutta ongelman ratkaisijaa, jonka ohjeistaksi olisi hyvä perustaa sopeutustoimikunta. Tähän toimikuntaan valittaisiin jäsen jokaisesta valtuustoryhmästä niin, ettei yksikään heistä istu hallituksessa eikä puheenjohtajistossa. Lisäksi, taantumuksen tartunnan välttämiseksi, johtoryhmän virkahenkilöt tulee pitää tuntuvan etäisyyden päässä po. toimikunnasta. Olemme jo kokemuksesta nähneet etteivät pukit sovi kaalimaan vartijoiksi. Nyt päättäjien täytyy pistää kaveruus syrjään, tutkia kaupunkimme kehitystä, sen momentumien hyödyntämistä ja todeta, ettei meillä tapahtunut/tapahdu olosuhteet mahdollistavaa positiivista muutosta. Suhtautumalla oikein sopeutustoimiin luottamushenkilöt mahdollistavat kaupungin uuden positiivisen aikakauden alkamisen ja siirtymisen todelliselle hallitulle kasvu-uralle. Samalla toivon, että viimeinkin nämä valtuuston uudet kasvot, jotka vaalipuheissaan lupasivat tuoda uusia tuulia päätäntään alkavat ottaa roolia ja lunastamaan vaalilupauksiaan. Toivon vilpittömästi sukupolven vaihdosta tämän kaupungin päätöksentekoon

15 kommenttia:

  1. Kannattaako tuota edes esittää, tuskin saat tukea.

    VastaaPoista
  2. Liian vaikea vaihtoehto virkamiehille ja puheenjohtajille.

    VastaaPoista
  3. Hyviä mielipiteitä Jawa, mutta Mörnessä on Mörnen karma, ei siellä järki päätä pakota, eikä paljon päättäjissäkään. Valitettavasti.

    VastaaPoista
  4. Vuosi 2025 tulee olemaan todella vaikea taloudellisesti, Wintter maksut. Vetovoimatekijä muuttuu työntovoimaksi, näköjään opetustunteja ollaan ehkä karsimassa, vaikka lukio on arvosasteikon häntäpäässä. Tilanne on huolestuttava ja kirstunvartija jää eläkkeellä.

    VastaaPoista
  5. Päättäjien enemmistö siunaa esitykset. Päättäjien enemmistölle kirjoitetaan suuntaviivat ja muistutetaan ryhmäkäyttäytymisen kurinpito-ohjeista ryhmäpäälliköiden toimesta.
    Ryhmäpäälliköihin kuuluvat kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajat ja muutama ulkopuolinen.
    Näin tämä peli toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps ei käytä ryhmäohjausta. Luotetaan siihen että jokainen osaa ajatella omilla aivoillaan 👍

      Poista
    2. Onks niillä aivot, tämä on uutta.

      Poista
    3. On toki kuten muillakin kuntapoliitikoilla jotka uskaltavat tehdä päätöksiä omilla aivoillaan.

      Poista
    4. Vai niin, Aaltonen, Valkonen ja tämä Saari, muilla on hiljaiset aivot.

      Poista
  6. "KH:n esityslistasta on tulkittavissa että talousjohtajan virkan yritetään täyttää sisäisesti ilman rekrytointia. Miksi näin ja miksi ei virkaa julisteta haettavaksi ? Kaupunki tarvitsee jatkossa parhaan mahdollisen talousjohtajan, eikä virkaa voida ehkä "luvattuna" osoittaa laskentapäällikölle ilman julkista hakua."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimitys menee hallituksessa läpi heittämällä.

      Poista
  7. Se on luvattu laskentapäällikölle ettei typeryydet tule julki

    VastaaPoista
  8. Hallintosääntö ohjaa suunnan rekrytointikuvioon.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!