sunnuntai 24. syyskuuta 2023

KUN EI PUHEELLA, NIIN AVOKÄMMENELLÄ!




Jos johtava valmistelija aivan pokkana toteaa, että hänen ja hänen kollegojensa määrä yhteisöorganisaatiossa on ykkösasia silloin, kun yhteisön kuralle ajautunutta taloutta ryhdytään saattamaan kuntoon, on valmistelija unohtanut kaksi äärettömän tärkeää asiaa, ensinnäkin sen, miksi hänet joskus palkattiin kyseiseen tehtävään ja toiseksi hänen tulisi muistaa, kuka maksaa maitun  veijarin palkan. Viimeistään nyt täytyy todeta, että tämä selittelyiden ja jarrutuksen tie on kuljettu loppuun. Enää emme voi odottaa ja odottaa ihmettä kuin palavaa pensasta hallintosaliin vievän käytävään. Viimeinkin on koittanut aika, jo oman uskottavuuden vuoksi aloittaa pyyntöjien sijaan kovemmin konstein vaatimukset toimiin, joilla yhteisön toimintakyky pidetään edes siedettävänä ja saadaan käännettyä mahdollisimman nopeasti parempaan suuntaan.


Luottamushenkilöt on saaneet mandaattinsa äänestäjiltä, keiden ahkerina sekä rehellisinä edunvalvojina heidän tulee toimia. Se, että kaveerataan ja pidetään kokouksissa lystiä muiden puolueiden tyyppien kanssa, sekä jopa reissataan yhdessä ilkamoiden, ei ole itse tarkoitus eikä sekään velmuilu, kun veljeillään valmistelijoiden kanssa alistuen surkeimmillaan heidän toiveet ja tarpeet täyttäviksi leimasimiksi. Luottamushenkilön tulee, mitä vähäisemmin kukkoilen, ajaa kaupunkilaisten asioita ja pitää kirkkaana johtotähtenään niiden puheiden sisältöä, joilla tuli niitettyä vaalimenestystä. Jokaisen lupauksia antaneen päättäjän tulee suhtautua vakavasti antamiinsa lupauksiin, koska niin tekivät äänestäjätkin - vai olisiko luottamushenkilö ilman uskottavia lupauksia päässyt asemaansa?

8 kommenttia:

  1. Kuten Jari valkonen edellä kirjoittaa niin puheita on saatu kuulla jo riittämiin. Nyt sitten aina yhtä dynaaminen kaupunginjohtajamme sanoo olevansa ajoissa liikkeellä ja ehdottaa henkilöstön muutosneuvottelujen aloittamista. Todellisuudessa kyse on miniYT-neuvotteluista eikä todellisista. - Mutta mitä KORKREETTISTA Valkonen ehdottaa tehtäväksi tilanteen korjaamiseksi ?

    VastaaPoista
  2. Kaupunginhallituksen tulee erota ja tilalle valita uusi hallitus. Nykyinen ei ole valvonut , ohjeistanut tai vaatinut kaupunginjohtajalta toimia ajoissa. Hallituksella ja sen puheenjohtajalla on vastuu kaupungijohtajan toimista. Onko edes käyty vuosittain tavoite- ja arviointikeskustelu kuten hallintosääntö edellyttää ?

    VastaaPoista
  3. Talous laitetaan kuntoon ulkoistamalla siivous, ja yksi koulunkäyntiavustaja vähennetään vuoden 2025 alusta.

    VastaaPoista
  4. Ja korjaamalla Raatihuone.

    VastaaPoista
  5. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Kaupungin talouden kuntoonsaattaminen tarvitsee merkittäviä manooverejä: Johto-organisaatiota on kevennettävä, valmistelijoiden osaamista tulee tarkentaa, vastuuta on jaettava suoritustasolle, yhteistyötä naapurikuntien kanssa kasvatettava - esim. voiko meillä olla yhteinen henkilöstöpäälikkö Laitilan kanssa ja entä voivatko kaupunkien organisaatiot tukea toisiaan tarjoten säästöä ja laatua valmisteluun? Turhista kiinteistöistä on yksinkertaisesti päästävä eroon - nykytyylinen omistamisen riemu on kaupunkilaisille kallista. Ja kuten strategiassa tavoitellaan kasvua, niin sen eteen tulisi tehdä myös jotain - kuten olen tuhannet kerrat esimerkein todennut, meillä on siihen mellevät edellytykset!

    VastaaPoista
  6. Kaupungin talous korjaantuu myös sillä että rakennetaan 700000 euron tekonurmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Olen aina kannattanut liikuntahankkeita, mutta eiköhän nyt olla tilanteessa, jossa tekonurmirahat on käytetty moneen kertaan jo annakolta.

      Poista
  7. Kaupungin talous saadaan kuntoon kun vaihdetaan 900000 eurolla katulamppuja seuraavan kolmen vuoden aikana.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!