keskiviikko 6. syyskuuta 2023

JOUTAVAA JOUKKOLIIKENNE JOKELTELUA!


Useilla eri tahoilla olen esittänyt joukkoliikenteen synnyttämisestä Vakka-Suomeen. Yhdistämällä koulukyytejä, työmatkaliikennettä jne. uskon meidän saavan aikaiseksi toimivan joukkoliikenteen, joka tekee maakunnastamme jälleen yhteen hiileen puhaltavan vahvan toimijan. Kuntaliittymän, jonka vahvuus on kuntien toisilleen antamassa tuessa ja näin saavutettavassa yhteistyössä. Nähdäkseni paras instanssi moisen valmistelulle löytyy Ukipoliksesta, jossa osaamisen lisäksi po. kuntien edustajat kokoontuvat saman pöydän ääreen.


Mutta eihän meillä kannata esittää mitään uutta, sillä viimeistään kesäteatterikeskustan takapihan Tauno Palo kumppaneineen estää kaikenlaisen luovuuden ja asioiden etenemisen. Jos ei muuten, niin uhkailemalla, saadaan kokoomukseen soluttautuneet TuTolaiset taantumuksen taakse kannattamaan sitä tuttua linjaa, jonka seurauksena kaupunkimme väkiluku on romahtanut vajaasta 19 000 tuhannesta nykyiseen 15 000 asukkaaseen. No näillä mennään ja kiihdytetään vähien varojemme loppua sekä menoa kohti, luomiskyvyttömyydellä sekä rohkeuden puutteella valmisteltua, ankeaa tulevaisuutta.

Pieni katse menneeseen, vaikka vaan menneisiin lähivuosiin, osoittaa karmealla tavalla, ettei mikään ole kunnalle tahikka kaupungille karmeampaa kuin päätöksenteko, jossa oikeistoon soluttautuneen "piilodemarit", todelliset Troijan puuhevoset, tukevat todistetusti luokattoman valmistelun taakse ryhmittynyt brežneviläistä, taantumuksen symbaalia hakkaavaa, vasemmistoa. Ajatelkaapa Alicenkatua ja lahoavaa lankkurantaamme sekä niihin upotettuja miljoonia ja taas miljoonia euroja. Puhui kamreeritar tj-tuokioissaan mitä tahansa, pelkään, että noille rahoille löytyisi pian muutakin käyttöä ja jos ne nyt lojuisivat kaupungin tilillä, tarvitsisiko meidän puhua veronkorotuksista

6 kommenttia:

  1. Olisiko lapset täytynyt jättää koulukyydittä?

    VastaaPoista
  2. Kukaan ei vastustanut koulukyytejä. Vastustus kohdistui Ukikyydin uudelleen ujuttamiseen kaupunkiin. Lainaus esittelytekstistä "Kaupunginhallitus päättää tilata myös asiointiliikenteen kutsuohjattuna liikenteenä keskusta-alueelle hintaan 25 € / tunti (alv 0), 27,50 € (alv 10 %). Tämän lisäksi tullaan hankkimaan kutsuohjauksen operaattorin palvelut, jotka Ukikyydissä maksoivat n. 2500 € / kk. Lipputulot tässäkin tullaan tilittämään kaupungille, joten se pienentää kokonaishintaa samoin operaattorikustannus pienenee, koska toiminta-aika on lyhyempi."

    VastaaPoista
  3. Hölötetään säästämisestä, mutta tiukan paikan tullen rahaa on vaikka mihin turhuuteen.

    VastaaPoista
  4. Vaalituloksen selvittyä yllätys oli suuri. Annoin ääneni demarille, joka oli kokoomuksen listalla.

    VastaaPoista
  5. Mikä tuossa kutsukyydissä mättää, eikö se ole hyvä asia?

    VastaaPoista
  6. Kalannin koulukyydit onnistuttiin ainakin sotkemaan. Nyt alakoululaiset (6v ->) joutuvat odottamaan liki 1/2 tuntia bussia koulun loppumisen jälkeen, eikä kouluun saa jäädä tuoksi ajaksi. Minkäänlaista katosta tai muuta räntäsateen suojaa ei ole.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!