sunnuntai 13. elokuuta 2023

ENSIMMÄISET WINTTERITURNAUKSET 2025







Ei ole keskusjärjestöillä enää samaa asemaa, mutta tekemisen ja liikkumisen tarve ovat säilyneet!


Eräs onnistuneimpia tavallisten kansalaisten massatapahtumista löytyy Salosta. Tämänkin vuoden heinäkuussa Salo Volley keräsi 168, enemmän tai vähemmän, harrastajajoukkuetta viihtymään lentopallon parissa. Voisimmeko me ottaa oppia Salosta ja tehdä vastaavan tempauksen esim. salibandyyn tai koripalloon liittyen? Meillä on molempien lajien osalla merkittävää laji- ja seuraosaamista, joten en pidä ajatustani utopistisena haihatteluna. Ehkäpä antaisimme myönteisimmän kuvan kaupungistamme, jos kaavailemani tapahtumat painottuisivat junioriurheiluun.

Useimmat meistä muistavat Vakkaliigan, joka keräsi toistakymmentä vakkasuomalaista harrastajajalkapallojoukkuetta pelaamaan kesänmittaan sarjan, jossa kaikki joukkueet kohtasivat toisensa. Vakkaliigan kausi päättyi huikeaan finaaliin, joka keräsi Pietolan kentän laidalle satoja katsojia viihtymään ja kannustamaan omiaan. Tuolloin talkoohenki ja media yhdessä tarjosivat toimintaa ja aktiivista toimintaa kaupunkilaisille. Voisiko tuo sama yhteishenki pulpahtaa, läpi seisovan veden,  pintaan valaisemaan arjenharmautta ja kirkastamaan tulevaisuuden ennusteitamme. Eikä toiveen pidä rajoittua jalkapalloon vaan laajentua yksilökeskeisyydestä yhteisölliseen toimintaan kaikilla mahdollisilla sektoreilla.

LINKKI:


67 kommenttia:

  1. Meillä on mieletön määrä mahdollisuuksia. Mutta, kaikki tyrmätään tietyltä taholta, katuun hakattiin kaksi milliä, moni katu kuin peruna peltoo.

    VastaaPoista
  2. Vakkaliigan finaali onnistui ilman rakennukseen liittyvää linkkiä. Wintteri ei ole mikään "sateentekijä" vaan rakennus muiden joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Olen tismalleen samaa mieltä, pelkkä rakennus ei ratkaise mitään. Tarvitaan yhteistyötä niin Wintteriin kuin muuhun. Winterin vuoksi ei saa myöskään laiminlyödä muuta! Vakkaliiga on oiva osoitus, että ilman ihmeellisiä puitteitakin saadaan yhteistyöllä ja hyvällä idealla paljon aikaan!

      Poista
  3. Ulkissa höyrytään yhtä asiaa kerrallaan. Lehti on kaiken veturi, se hehkuttaa jotain pääkadun uudistamista. Poikkipuolista sanaa ei sanoa, vaikka kaikki näkee homman menevän päin helvettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lähijuna-liikenteestä ole kuulunut mitään. Toivottovasti kannattamaton hanke on haudattu.

      Poista
    2. Hallitusohjelma
      https://valtioneuvosto.fi/hallitukset/hallitusohjelma#/

      Kun tuolta haette junaan liityviä kirjauksia niin juna tulee
      .
      Tosin junakaan eri ratkaise Ugin pahenevaa ongelmaa eli ylivelkaantumista. Syksyllä tämä velkaantuminen alkaa näkyä jo kyläpoliitikkojen puheissa ja vähän myöhemmin myös päätöksissä.

      Poista
    3. Mihis ne junan matkustajat junasta potkitaan, kun talousarviosta poistettiin seisakkeiden kustannukset?

      Poista
  4. Syksyllä aletaan sanoa kun kh ei saa aikaiseksi oleellisia säästöjä tänä syksynäkään.

    VastaaPoista
  5. Tunnin juna tulee waikka siihen tuleekin wutkia matkaan olemme kriisikunta niin emme osallistu lähivjunaan. Se sanele mustapukuiset wirkamiehet mustis wirkaautos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku tässä taloudellisessa tilanteessa esittää henkilöliikennettä Turkuun, niin hänet voidaan passittaa suoraan Kupittaan suljetulle osastolle.

      Poista
  6. Juna tulee, vaikka niin valtiolla kuin Ukillakin kassa tyhjenee. Se on poijjaat vihreää siirtymää se. Niinhän sitä pusketaan sähköautojakin liikenteen sekaan. Tässä hieman lisää kiukunaihetta.
    Valtio tukee yhden matkustajan lentomatkaa yli 20 kertaa junamatkaa enemmän
    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009745699.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että tulee vaikka hallitusohjelmaan kirjattu, koska ei ole rahaa.

      Poista
  7. Tunnin rataanko Tku-Hki on muka rahaa? Haloo!

    VastaaPoista
  8. Tunnin rata Tku-Hki voi toteutua mutta tuskin Uki-Tku henkilöliikenne kun kuluja karsitaan kovalla kädellä. Mikä olisi Uudenkaupungin kaupungin tuki Uki-Tku yhteydestä vuodessa ? Oletan, että laskelma on mutta miksi sitä ei kerrota ?

    VastaaPoista
  9. Niin sanottu "Tunnin rata" Tku-Hki ja Vakka-Suomen kuntien läpi edestakaisin liikkuva suurten joukkojen liikuttaja painivat täysin eri miljoonaluvuissa. Ne eivät ole mitään verrokkeja toisillensa. Kannattaa lukea tarkemmin hallitusohjelmaa. Vaikka se on oikeistolaisen hallituskokoonpanon tuotos niin siinä on selkeät painotukset paljon puhuttuun vihreään siirtymään joukkoliikenteessä. Sellainenkin kannattaa huomioida, että esimerkiksi kuntien ja valtion hankintaprosesseissa linja-autoille on koko ajan tiukemmat päästömääräykset. Näihin tiukkeneviin päästömääräyksiin ei pysty pienet yritykset vastaamaan. Tämä näkyy jo Vakka-Suomen seutuliikenteessä. Ennuste on, että 2-3 vuoden sisällä Vakka-Suomessa tapahtuu muutos joukkokuljetuksissa. Juna tulee mukaan yhdeksi elementiksi. Nämä asiat päätetään isoimmissa pöydissä kuin täällä meidän anonyymien kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin mitään tapahtuu 2-3 vuoden kuluttua. Jos sen jälkeenkään 10 vuoteen. Pienelläkin ajattelulla huomaa, että kaikki eivät asu Uki-Tku radan asemien välittömässä läheisyydessä, puhumattakaan kunnistä joissa ei ole asemaa lainkaan. Niihin/Niistäkin pitää päästä julkisilla kulkuneuvoilla esim. Kustavista Turkuun. Jos jo nykyisin rekkakin kulkee sähköllä niin varmaan bussikin. Vetyä polttoaineena unohtamatta. Vaikka me anonyymit täällä päätä niin aina vaaleissa meillä on mahdollista äänestää anonyymeina. Mitä tulee ajatukseen isommista pöydistä niin se ei ole sama kuin annettu totuus, johon ei muka voi vaikuttaa.

      Poista
    2. Ahaa. Ellei rata kulje oman kylän läpi niin siinä kulkevaa liikennettä pitää vastustaa. Mielipiteensä kullakin.

      Poista
    3. Henkilöliikenne raiteilla on puolusteltavissa vain mikäli siihen EI käytetä kuntien tukirahoja. Kyse ei ole esim. koulukyyti tms. palvelusta mikä on lakisääteinen.

      Poista
    4. Lakisääteinen palvelu on varmaan henkilöliikennöinti linja-autoilla.

      Poista
  10. Muistutus Euroopasta
    Pääkirjoitus: Suomelle viritetty natsiansa kannattaa muistaa, kun sotaväsymys alkaa painaa
    https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/cf4c24ba-618a-4bae-adf1-970132dd34e3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuore isku osoittaa: Kreml ei ota lännen pelotetta vakavasti
      https://www.verkkouutiset.fi/a/tuore-isku-osoittaa-kreml-ei-ota-lannen-pelotetta-vakavasti/#79cc39f0

      Poista
  11. https://rauhansymposium.fi
    Kuinka paljon valtuutettu Valkonen kaupunki maksaa verovaroistaan tästä tapahtumasta ja kuinka suuret matkailutulot arvioidaan saatavan?

    VastaaPoista
  12. Taas eilen kh:ssa toteutui 6-5 äänestykset ja se tarkoittaa sitä, että kaupungissa ei ole 7-4 oikeistoenemmistö vaamituloksen mukaan.

    VastaaPoista
  13. Ugin kaupunginhallitus nimesi edustajia
    https://www.vakka.fi/uutiset/ugin-kaupunginhallitus-nimesi-edustajia-6.221.140840.cb49350fa3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytää edustus keskittyvän yhä enemmän vain tietyille henkilöille. Tällä voi olla muitakin kuin positiivia vaikutuksia kunnalliseen päätöksentekoon.

      Poista
    2. kaupunkin tuhoaminen jatkuu.

      Poista
    3. Kaupungin eväät on syöty, vitsi, vetovoimatekijä Wintter. Verot ylös palvelut alas. Vaaleilla voi vaikuttaa?

      Poista
  14. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Muistan jostain kuulleeni, että kaupunki käyttäisi rauhan tapahtumaan 20 000 €. Saatan olla väärässä. Joskus yritykset tukivat po. tapahtumaa, nykytilanteesta en tiedä. Itse lähden positiivisin mielin alkaneeseen syksyyn ja uskon loppuvuodesta tulevan nousujohteisen - realisti täytyy olla, mutta ei asioitya ole koskaan voivottelemalla saatu kuntoon!

    VastaaPoista
  15. Meneekö kaupungin talous totaalisesti kuralle. Kannattaako Wintteriä pitää tyhjillään kun lapsimäärät koko ajan vähenee. Vetovoimatekijä tyhjillään oleva Wintter ja verot tapissa. Kokoomuspuolue lopetettu osa loikkasi demareihin ja loput persuihin.

    VastaaPoista
  16. Wintteriä nyt ei ainakaan kannata pitää kylmänä vaan päinvastoin. Haloo!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Winteri energiatehokas, kun siellä on katto korkealla ja turhaa lämmitettävää ilmatilaa? Kaupungin on huomioitava rakennusten energiatehokkuus eikä niiden ainoastaan ikä käyttökohteita valitessa. Kannattaako Winteri jättää tyhjäksi tai vuokrata vaikkapa linja-autotalliksi?

      Poista
    2. Ihmettelen, ellei Wintterin poistoilamasta otetettaisi energiaa talteen.

      Poista
  17. Ehdottomasti linja-autotaliksi? Sillehän on Ugissa niin kova kysyntä että uimahallin altaaseenkaan ei kannata laittaa vettä. Altaseenkin mahtuu monta linja-autoa. Kiva että joku tämän keksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi vielä keskeinen paikka koulukuljetuksiin ja autot pysyisivät lämpiminä. Uima-allas on suuri energiasyöppö. Hyvä idis

      Poista
  18. Kun oppilaat eivät tule mitenkään riittämään Winteriin, kannattaako rakennuksen käytötarkoitusmuutos tehdä nyt ja siirtää kaupungin hallintoa ja operatiivista toimintaa sinne? On typerää tehdä ensin koulu ja muuttaa se jälkikäteen käyttötarpeiden mukaiseksi kouluksi. Linja-autohallia pidän tosi huonona ja aivan viimeisenä vaihtoehtona.

    VastaaPoista
  19. Linja-autoHalli oli varmaan elinkeinopoliitiikkaa. Ukissa on tähän viittaava asia ollut joskus päättäjien ihmeteltävänä.

    VastaaPoista
  20. Ja siltä se nyt vaan entistä enemmän näyttää ettei Wintteriin saada riittävää käyttöastetta ilman alakoulujen oppilaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä iso koulu sovi kaikille lapsille, väki vähenee tämän vuoksi entisestään. Osa lapsiperheistä muuttaa pois suuren koulun laspselle aiheuttaman pelon vuoksi.

      Poista
    2. Lähikoulu Vetovoima22. elokuuta 2023 klo 15.12

      Winteriin voisi sijoittaa siellä tapahtuvaan toimintaan liittyviä hallinnon toimintoja. Unohtamatta kansalaisopistoa ja musiikkiopistoa. Se, että alakoulujen oppilaita siirretään Wintteriin voi olla ns. "strateginen munaus" kaupungilta.

      Poista
    3. Wintteriin tulee siirtymään koko yhtenäiskoulu (ala- ja yläaste), Kalannin yläkoulu, lukio, Seikowin päiväkoti, kansalaisopisto, musiikkiopisto ja nuoriso-ja liikuntapalvelut. Ja hyvin suurella todennäköisyydellä jossain vaiheessa myös toinen jäljelle jäävistä alakouluista (Saarnisto tai Hakametsä). Enemmän kuin Wintterin hukkaneliöistä olisin huolissani koko Seikowin korttelin, Raatihuoneen ja Crusellin kiinteistöistä, joiden toimintaan talon aukeaminen suuresti vaikuttaa.

      Poista
  21. Hyvä huomio. Mutta lopputulema on tiedossa. Seikowin korttelin rakennuksiin, Crusellin tiloihin eikä Raatihuoneen rakennukseen ei sitten enää riitä korjausrahoja. Tosin nämäkään rakennukset eivät jää ainoiksi, joihin korjausrahoja ei riitä. Hyvältähän tämä näyttää maksajien kannalta, eikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tarkoittaa, että turhat kiinteistöt tulee vaikka lahjoittaa pois, jotta säästytään korjauksilta, mutta kai sentään Crusellia tarvitaan?

      Poista
    2. Kaupunki ei voi lahjoittaa rakennuksia ja tontteja, mutta niiden myyntihinnat laskevat todella alas. Kaupungissa on ennenkin tehty ns. markan kauppoja.

      Poista
  22. Valtuustosali tulee Winteriin. Eiköhän muutkin toiminnot siirry sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varakas säätiö voisi ottaa hallintaansa Crusellin.

      Poista
    2. Pysytäänpä realitodellisuudessa. Ei kannata nyt unelmoida. Yksikään rahanarvon ja rahojen sijoittamista tunteva ei sijoita Ukissa olevaan yli 30 vuotiaaseen toimitilaan.

      Poista
  23. Saastamoinen kirjoitus päivän aviisissa, oli hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä tyhjän kanssa. Valittamaan pystyy jokainen valtuutettu tai kaupunkilainen. Vähissä ovat ne, jotka valittamisen lisäksi esittävät omat käytännön toimenpiteet ongelmia poistamiseksi. Saastamoiset käytännön korjaukset ja ratkaisuehdotukset ?

      Poista
    2. Ongelmien korjaamiseen on keinot: kaikesta ylimääräisestä henkilökunnasta ja omaisuudesta luopuminen. Mutta sitä ennen ehtii tapahtua monta mielensäpahoittamista ja lehmänkauppaa.
      Määrätyt poliitikot tekevät kaikkensa etteivät joutuisi tekstaripalstalle anonyymien haukkumisen kohteeksi.
      Mitä tulee valtuuteetu Saastamoisen mielipidekirjoitukseen, niin oliko siinä asiavirheitä. Oliko?

      Poista
    3. Jos kirjoittaa ilman ensimmäistäkään euromääräistä säästöä niin on aivan yhtä tyhjän kanssa. Asiavirheitä tuskin jos kirjoittaa "liirum-laarum" yleisellä tasolla ongelmista.

      Poista
    4. Onhan Saastamoinen jo ennustanut että mitä toimia Ukilla on edessä.

      Poista
    5. Aaltonen ,Tähtinen ja Valkonen vaati muutosta jo 2010 ja sai poliisin perään.

      Poista
    6. Voiko turhempaa kolmikkoa olla kun eivät saanee mitään aikaan. Jokainen voi vaatia mitä tahansa mutta eivät pysty saamaan mitään aikaan.

      Poista
    7. Näin on. Eihän yksikään puoluekaan ole saanut aikaan mitään. Ei edes työväenpuolue.

      Poista
  24. Kannattaa lukea! Ugin hallinto ei voi enää säilyä tällä muuttumattomalla tasolla, mitä se nyt edelleen on Varhaan siirtymisen jälkeenkin .

    VastaaPoista
  25. Valitettevasti vaikka ehdottaa mitä parannusehdotuksia, ei mene läpi. Vasemisto nostaa veroja, muut yrittää karsia menoja, vrt Kangas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vain vasemmisto, vaan myös kokoomus. Katso miten Löfstedt ja Virtanen äänesti hallituksessa.

      Poista
    2. En tienyt, luulin että kaikki on demareita kun en tunne ko henkilöitä.

      Poista
  26. Kirjoitellaan mitä kirjoitellaan säästöistä mutta miksi kirjoittajat eivät kerro "säästöjen" EUROja, edes oman laskelmansa? Säästetään organisaatiosta jne. muistakin kohteista mutta antaisi uskottavamman kuvan esittäjästä jos olisi edes sen verran perehtynyt asiaansa ettei latele asioita yleisellä tasolla, johon pystyy lähes kuka tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irti turhista kiinteistöistä. Ehkä niistä ei saada paljon myyntituloja, mutta käyttömenot laskevat sadoillatuhansilla euroilla. Palkan alennukset johtajille, kun heidän altaan hävisi johdettavista yli puolet. Ei pitäisi olla mahdotonta. Onko oikein, että meidän kaupunginjohtaja tienaa enemmän kuin Rauman kaupunginjohtaja?

      Poista
    2. Tuskin kaupunginjohtajien palkkaerolla korjataan U:gin taloutta vaikka U:gin kj taisi selvästi nykyistä pienempää korvausta. Palkan sitomista tavoitteiden tulokseen (+tai-) voisi harkita ettei ole sama mitä tekee päivisin.

      Poista
  27. Yhdessäkään kaupungissa tai kunnassa ei ole käytössä johtajan tulossidonnaista palkkausta.
    Joten se ei ole keinovalikoimassa Ukissakaan. Sitten muutama huomio. Mistä johtajalle maksetaan nykyään palkaa?Missä ovat johtajan elinkeinopoliittiset teot Ukin uran aikana? Viimeisin lienee yhdellä johtajalla torjuntavoitto ensi vuoden kuntaveroesityksessä. Todetaan vielä se, että Ukissa on kahden johtajan malli elinkeinoasioissa. Se on poikkeuksellinen ja kallis ratkaisu kaupunkilaisille. Sieltä löytyy säästökohde, jolla pienentää käyttömenoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. U:gissa irtisanottiin johtajia, päälliköitä jne. lähimenneisyydessä. Nyt ne kaikki on palautettu kun "sopivat" henkilöt on työsuhteisiin löytynyt. Harva jos kukaan uskoon henkilöstövähennyksiin ellei jokin ulkopuolinen taho niitä vaadi. Luottamushenkilöiden kyky uudistaa organisatiota päätöstenteoilla on lähinnä teoriaa.

      Poista
  28. Kaupunginjohtajan palkkaa olisi pitäny tarkistaa, kun siirryttiin soteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi sitä ei tarkistettu !

      Poista
    2. Ehdottiko edes yksikään luottamushenkilö sitä niin, että siitä olisi jäänyt pöytäkirjamerkintä ??

      Poista
  29. Kiitos käynneistä ja kommenteista. Anteeksi, että en ole hoksannut poiketa täällä! Kaupungin lompsa on laiha ja velkainen. Sen sijaan, että haetaan riitaa menneisyydestä, lienee parempi tutkailla yhteisvoimin tulevaisuuteen, esittää uttaa ja kuunnella esityksiä. Kiinteistömassaa täytyy vähentää keinolla millä hyvänsä, muuten emme pääse korvausvelasta eroon ja se syö tulevaisuutemme. Jättäisin myös Rauhanpuiston entrauksen tulevaisuuteen - se ei voi olla sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!