lauantai 9. syyskuuta 2023

KUKAAN EI VASTUSTA TOIMIVAA KOULU/JOUKKOLIIKENNETTÄ!




Julkisuuteen on raapustettu ihmeellinen kuva päättäjien pyrkimyksistä joukkoliikenteen suhteen. Ensinnäkin on täysin kummallista, kun kerrotaan liikennevaihtoehtojen vertailun ja valmistellun alkaneen jo vuodenvaihteesta ja silti koko homman ontuvan toteutuksen kanssa tuli kiire. Taitaa olla niin, että tässäkin asiassa meillä toteutuu ns. helvetin logiikka eli vaikka kaikki haluavat hyvää, menee tässäkin asiassa kaikki päin helvettiä. Syynä on valmistelijoiden/päättäjien valta, osaaminen tai pikemminkin osaamattomuus, härkäpäisyys ja kasvojen menettämisen pelko. Oikeilla paikoilla ovat väärät ihmiset, ainoastaan siitä tässä on kyse, vai? Helvetin logiikka on toteutunut aiemminkin esim. Nokia ajautumisessa vaikeuksiin ja taitaapa sote uudistuskin mennä hyvistä tavoitteista huolimatta päin helvettiä.


Meillä helvetin logiikka toteutuu A-sairaala projektissa, Alicenkadun uudistamisessa, kirjastoremontissa, opetuksessa, kiinteistönassan myynnissä, joukkoliikenteen suunnittelussa jne.. Kaiken mainitun valmistelun ja päättämisen keskeisille paikoille on istutettu tyypähdyksiä, jotka ovat kyvyttömiä myöntämään virheitään. He pelkäävät kasvojensa menettämistä, jolta heitä suojelee jopa mediakupla. Kun päätöksenteko ajautuu tälle tielle, käy se maksajalle eli tavalliselle kaupunkilaisille kalliiksi kahdella tavalla. Ensinnäkin palvelut, rakennetut puitteet, ovat äärettömän kalliita ja poikkeuksetta jotain aivan muuta kuin varsin mainioita. Olemme jo kestäneet kauemmin kuin eräs tuhatvuotiseksi aiottu valtakunta, mutta kepitämmekö muinaisen Rooman, joka sekin tuhoutui omahyväiseen, omaan ylivertaisuuteen perustuviin virhearviointeihin eli helvetin logiikkaan.

Tässä pari otetta valtuuston esityslistalta osiosta kutsuliikenneoptio:
"Asiointiliikenteen palvelun parantamiseksi keskusta-alueella ostoliikenteen tarjouskilpailun yhteydessä pyydetiin optiona tuntihintaa Ukikyyti-tyyppisestä kutsuohjatusta liikenteestä, jota liikennöitäisiin rajoitetusti arkisin noin kello 8.30 - 14 välisenä aikana kahdella ajoneuvolla yhteensä 8h / päivä. Kalustona käytetään samoja, vapaana olevia ajoneuvoja kuin linjavuoroilla." -  "Kaupunginhallitus päättää tilata myös asiointiliikenteen kutsuohjattuna liikenteenä keskusta-alueelle hintaan 25 € / tunti (alv 0), 27,50 € (alv 10 %). Tämän lisäksi tullaan hankkimaan kutsuohjauksen operaattorin palvelut, jotka Ukikyydissä maksoivat n. 2500 € / kk. Lipputulot tässäkin tullaan tilittämään kaupungille, joten se pienentää kokonaishintaa samoin operaattorikustannus pienenee, koska toiminta-aika on lyhyempi."

Onko kovinkaan hiilineutraalia ajaa kutsuliikennettä eli jos joku soittaa kyydin itselleen esim. 26 paikkaisella linja-autolla. Jos taas joku koululainen ei pääse syrjäkylältä vaikkapa lukioon, onko järkevämpää asettaa hänet, lakisääteiseen kyytiin oikeutettuna, kutsukyydin, jossa jo kutsuohjauskulut ovat 30 000vuosi, edelle? Koko paletissa oli sen verran erikoisuuksia, ettei se hallituksessakaan mennyt nikottelematta läpi. Mutta niin on nyt, että tämän päätöksen kanssa on elettävä ja se on maksettava ja mikä ikävintä kuntien yhteinen joukkoliikenne jäi toteuttamatta, siinä ei päästy eikä päästä alkua pidemmälle. Asia on liian vaikea valmistelijoiden rakentaa ja päättäjien ymmärtää sen mahdollista merkitystä soteuudistuksen jälkeisten täkäläisten palveluiden takaajana; mutta ehkäpä vaalien jälkeen, kun uudet tuulet tuovat valtuustoon uusia, idearikkaita, päättäjiä meidän elähtäneiden, taantumuksen suossa paikallaan tallaavien kaupungin upottajien, tilalle saadaan vasemmalta ja oikealta vetreitä siskoja plus veljiä, hommat alkavat toimimaan ja kaupunki riuhtaistaan irti helvetin logiikasta.

4 kommenttia:

  1. Aivan. Pitää olla enemmän kuin tollo jos vielä pyrkii seuraavalle valtuustokaudelle. Ugin historiassa alkaa tuolloin sellainen ei lakisääteisten palveluiden alasajot, laajat kaupunkiorganisaation yt-neuvottelut ja laupungin omaisuuden myynnit, jollaisia ei tainnut olla edes 1990-luvun lamavuosinakaan.
    Niin suureksi on nousemassa kaupunkikonsernin velat, että vaihtoehtoja poliitikoilla ei juuri ole kuin edellä luetellut pakkokeinot. Tämän päälle tulevat jatkuvat vuosittaiset kuntaveroprosenttien nostot.
    Linja on valittu. Kovalla vauhdilla päin sitä jäävuorta.

    VastaaPoista
  2. Ongelma on ehkä se, että luottamushenkilöt ovat sitoutuneet kaupungin kehittämiseen vain kokouspalkkioiden nostamisen verran. Toisaalta jos asiaa ajattelee niin mihinkään kehittämiseen heitä ei ole valittukaan vaan tekemään päätöksiä esityslistan asiosta. Kaupunki menee päin jäävuorta varmemmin kuin Titanic kun viranhaltijoilla ei ole minkäänlaista vastuuta kaupungin menestymisestä eikä siitä ole luottamushenkilöilläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari sanaa sitotumisesta. Mitäköhän tämä sitoutumattomuus tai paremminkin välinpitämättömyys aiheuttaa Ukin kaupungin veronmaksajille?

      Poista
  3. Kokoomuksen rivit sekaisin, kun osa on liittynyt demareihin. Java ja Tara on parhaimmat valtuutetut.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!