torstai 14. syyskuuta 2023

POSITIIVISEN REALISMIN TARVETTA


           Vähän jämäkämpää ja päähän soimaan jäävää musiikkia vuosien takaa. Ota kiinni ja nauti!

Suomessa tehdään tunninjunaa, joka ei edes ole tunnin juna ja josta tulee niin kallis, että vain harva sen maksaja tulee pääsemään ns. tunninjunan kyytiin julkisilla kulkuneuvoilla. Käytännössä ko. virityksestä tulee älyttömän kallis hanke, jonka rahoittajien painaessa kunnon töitä, joutava passiiviväestö ajaa vauhdikkaasti kahden satamakaupungin väliä. Päätös on hieno ja uljas, mutta kun sen hinta suhteutetaan väestömäärään, joka hyötyy siitä, niin ollaanko tekemässä päätöstä, jonka rahoitus nielee niitä varoja, joilla tulisi pyörittää välttämättömiä lakisääteisiä menoja?

Jos valtakunnan huipulla puuttuu eväitä kokonaisvaltaiseen näkemykseen olemassa olevien ja tulevien hankkeiden/varojen hahmottamiseen, ei sitä löydy kaikkialta kuntatasoltakaan. Meillä tuollainen päätös on koulu/vapaa-ajankompleksi Winter, jonka rakentaminen alkoi monen yksimielisen päätöksen jälkeen. Pian valmistuva mammuttihanke, hallitsee kaupungin yleisilmettä tulevat vuosikymmenet ja imaisee jopa Uudenkaupungin keskustan vaisun vilinän sisäänsä. Sopii kysyä mitä, olemme tehneet Winterin onnistumisen varalle, onko opetukseen panostettu niin, että kouluun tulee uusia oppilaita; onko kaupunkia kaavoitettu ja markkinoitu niin, että kaupunkiin saadaan uusia asukkaita käyttämään Winteriä; onko kukaan antanut ajatustakaan sille, minkälaiset avajaiset Winterissä pidetään?

Meillä tulisi viimeinkin ottaa kiinni niistä mahdollisuuksista/haasteista, joita Winter tuo ja toimia valmistelussa sen mukaisesti. Jos odotamme tekemättä sen enempää kuin vain helmoja heilutteleva Hemuli, muuttuvat Wintterin vaikutukset negatiivisiksi eli verot nousevat, kouluja lopetetaan oppilaspulan vuoksi Kalannissa, Hakametsässä, Lokalahdella, Saarnistossa, Pyhämaassa ja uusi kirjasto, jos se joskus valmistuu, jää tyhjäksi käyttäjistä. Maailma muuttuu ihmeellisellä tavalla ja sen vaikutukset ovat vieläkin ihmeellisemmät - kuka olisi uskonut, että on  Venäjän ansiota, kun kaupunkimme asukasluku ei pudonnut alle 15 000 - Kammottavaa Venäjän aloittamaa sotaa paenneet kymmenet ukrainalaiset ovat valinneet Uudenkaupungin kotikaupungiksi. Mitä huonommaksi ajat muuttuvat, sitä kilpailykyisempiä me olemme modernin Wintterin kanssa. Voi siis perustellusti todeta, että mikäli nyt toimimme oikein ei Winteripäätös ollut huono, vaan meillä on tarjota jotain hienoa ja hyvää silloin kuin muut vetävät kehityksen investointeja kiinni. Onnistuminen vaatii uniikkia luovuutta ja rohkeutta. Muita apinoimalla ja silmien sulkkemisella ongelmilta tai riitelenällä, emme taatusti selviä tulevaisuuden haasteista kunnialla!

4 kommenttia:

  1. Hyvä pointti, että Ukrainan "erikoisoperaatio" nostaa Uudenkaupungin väkilukua. Strategia 2023 20300 asukasta vaatii ilmeisesti suurempaa "erikoisoperaatiota" ennekuin kaupungin väkiluku kasvaisi 5000 asukkaalla. Suunta on oikea vaikka nyt lisäys on vain 50.

    "Tunnin juna" taitaa olla Tku-Hki yhteys, eikö ?

    VastaaPoista
  2. Suuret ja kalliit ratahankkeet kuuluvat osaltaan Suomen huoltovarmuuden varmistamiseksi.
    Tämä on edessä maakunnissa.
    Joka viides pulpetti tyhjenee peruskouluissa lähivuosina – tuore väestöennuste antaa kylmää kyytiä valtaosaan Suomea
    https://yle.fi/a/74-20049728

    Ukissa on yli 30 vuotta haettu sitä momentumia. Mistä se nyt tulisi -aikana, jolloin elintaso koko maassa, Euroopassa ja koko maailmassa laskee Ukrainan sodan ja Kiinan talouden ontumisen vuoksi. Bricks vastaan länsi alkaa viedä maailmaa kohti kylmää sotaa ja asevarustelun kiihtymistä. Edessä on leikkaukset. Sotealueiden miljarditason ylittävät alijäämät, lainakorkojen nousu, puolustusvälineteollisuuden valtiorahoitukset ja vanhenevien 70+ ikäryhmien lisääntyminen laittavat kuntien valtio-osuudet täysin uusiksi.
    Voi kysyä, mitä Ukin päättäjät ja virkamiehet voivat tehdä sellaista etteikö Ukin kaupungin varat alkaisi kiihtyvästi mennä yhteen ja samaan osoitteeseen, mikä näkyy jo Rantakadulle, Alisellekadulle, Ylisellekadulle, Vuorikadulle, Merimiehenkadulle ja Viikaistenkadulle. Helvetin huonolta näyttää Ukin tulevaisuus kuntatalouden vinkkelistä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvistä näkemyksistä ja käynneistä! Jos se, että pidämme kaupunkimme ja koulumme turvallisena, on melkoinen kilpailuvaltti asukkaista siinä kuin maantieteellinen sijaintimme. Nähdäkseni tulevaisuuden ongelma ihmisten tänne saannissa ei ole pelkästään meidän vetovoima, vaan myös se, miten he saavat omansa pois entisitä asunnoista. Jatkuvan kasvu- ja turharakentamisen aika on ohi!

    VastaaPoista
  4. Uusi kirjasto? Eikö vanhaa kirjastoa aiota remontoida käyttöön? Mitä h*ttoa tässä kaupungissa tapahtuu?!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!