sunnuntai 17. syyskuuta 2023

PÄÄKAUPUNGISTA KUMPUAA RASISMINVASTAINEN RASISMI


Pääkaupungin yksinkertaiset asiantuntijat yksinkertaistavat asioita, joita monopoliasemaan päässeet tulikukkatiedottajat levittä meille Minna Pyykön maailmassa eläville, näinhän YLE tämän telluksen määrittelee. Vähintäänkin tuntuu ihmeelliseltä, kuinka tuo kulmakunta, jossa energia tuotetaan saasteisella kivihiilellä, lapset mukiloivat ja pahimmillaan tappavat toisiaan ja sosiaaliset ongelmat ovat maamme suurimpia, jakaa äärimmäisen päättömiä ohjeita muille suomalaisille. Pitäisiköhän viimeinkin rajoittaa pääkaupunkiseudun, mielestään kaikkitietävien, dosenttien ja professoreiden sekä toimittajien opastus/tiedotus valtaa. Ankea totuuhan on se, jos kaikki eläisimme kuten pääkaupunkiseudulla eletään, suomalaiset joko tappaisivat toisensa tai kuolisivat nälkään.

Vähintäänkin tuntuu koomiselta, kun, valtavan mediaälämölön seurauksena, hallitukselle valmisteltiin rasisminvastainen ohjelma/julkilausuma sadan ja yhden asiantuntijan voimin. Tuossa julistuksessa kielletään holokaustin kieltäminen eli asian tiimoilta voi saivarrella, jos joku pistää uuden holokaustin pystyyn, niin sitä ei saa häneltä kieltää tai estää. Tuskin kenelläkään on epäselvää, että tuon neronleimauksen sekä julkilaisuman oivaltaneet ja julkituoneet asiantuntijat pitävät ajatushautomokammioitaan, mitään positiivista lisäarvoa tälle maalle tuottamattoman, pääkaupunkiseudun kalliissa miljöössä. Toisaalta onko tämäkään ulostulo mikään ihme, kyseessä on asiantuntijoiden legioona, jonka ohjeistamana heidän kotikonnuilla tiedetään sähkön tulevan töpselistä.

Lienee selvää, että jokainen täysipäinen tietää holokaustin tapahtuneen eikä väitä tuota historian käännettä valheeksi. Pääkaupunkiseudun asiantuntijat eivät tiedä tai välitä siitä, että rasismi on muutakin kuin juutalaisvihaa tai juutalaisen väestön osan ikävien historian kokemusten kieltämistä. Rasismi on syrjimistä ja nostamalla vain holokaustin tikunnokkaan asiantuntijamme syrjivät muita kuin juutalaisia eli Hiroshiman/Dresdenin pommituksen uhreja, armenialaisia, kveenejä, saamelaisia, vietnamilaisia, irakilaisia, tutseja, hutuja ja jopa Stalinin vainoissa kuolleita tuhansia suomalaisia jne. syrjitään po. ohjeistuksessa. Lienee parasta, että jatkossa pääkaupunkilaiset keskittyvät vaikkapa YLE:n taannoin toitottamaan Minna Pyykön maailman oivallukseen: Pelasta pörriäinen. Itse voin antaa seuraavan neuvon pörriäisen pelastamiseksi: Stadilaiset menkää illalla ilman paitaa puistoon seisomaan, rentouttakaa kehonne plus mielenne, odottakaa ja pelastatte monta pörriäistä(huom. tämä ei toimi talvella).

1 kommentti:

  1. Pörriäisen pelastaminen saattaa kuulostaa humoristiselta maailman kauheuksien keskellä, mutta sekin on otettava vakavasti. Lisäksi pörriäisiä pelastamalla parannamme omaa elämänlaatuamme antaessamme tylsien nurmikenttien kukkia.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!