tiistai 12. syyskuuta 2023

ALIARVIOINTI JA NÖYRISTELY ESTÄVÄT MENESTYKSEN


        KAIKKI ON ASENTEESTA KIINNI - VÄÄRÄLLÄ ASENTEELLA HYVÄKIN HÄVIÄÄ!


Jostain kumman syystä pääkaupunkilaisvetoista valtamediaa kiinnostaa eniten se, mitä maailmalla meistä ajatellaan. Pääministerikin saa kulkea jauhojenginsä kanssa naama pölyssä bileistä toisiin, kun se on niin rockstaramaista. Sillä ei ole väliä, että oman maan asiat jäävät biletyksen varjoon ja hoitamatta. Ja jos joku asia kääntyy noloksi, kuten Kermit tason professuuri, niin siitä vaietaan. Pahinta lienee se, että tämä oman osaamisen ja tekemisen aliarviointi leviää maakuntiin ja syrjäyttää terveen maalaisjärjen käytännön asioita hoidettaessa.

On jotenkin äärettömän ihmeellistä, että meiltä löytyy pieni paikkakunta, johon maailmaa nähneet menestyjät ja tyypit keille kaikkien maailman metropolien ovat auki, palaavat elämään olemaan ja viihtymään. Sopii pysähtyä aprikoimaan, miksi tuo paikkakunta ei kelpaa tavallisille ihmisille, miksi po. paikkakunta menettää asukkaita? Onko kyse alhaisesta omanarvontunteesta, looseriasenteesta, rohkeuden puutteesta, typeryydestä vai mistä, kun väki vähenee paikkakunnalla, jossa on kaikille kaikkea ja paljon sellaista mitä muualta ei löydy?

Kyseistä paikkakuntaa kehittävät pitkälti hyväpalkkaiset viranhaltijat, jotka myös vastaavat paikkakunnan markkinoinnista. Onko siinä jokin ristiriita, jos huomattava osa näistä henkilöistä, ei usko edes itse omaan markkinointihöpinäänsä, vaan he asuvat muualla ja tekevät kaikkensa, jotta pääsisivät, parhaaksi markkinoimastaan kaupungista, muualle töihin. Ovatko nämä tyypähdykset työssään tehtävänsä tasalla vai yrittävätkö he edes tosissaan? Voisiko kaupunki muokata uudelleen markkinointistrategiansa uskottavammaksi ja valjastaa maailmaa nähneen voittajan kertomaan, miksi hän palaa, kun aikaa on, Uuteenkaupunkiin?

3 kommenttia:

  1. Missä "hän" kertoon paluustaan Uuteenkaupunkiin ? Kaikki spekuloinnit ja ovat toki mahdollisia. Milloin se aika on ? "Messiastako" odotetaan pallopelin voiton jälkeen ?

    VastaaPoista
  2. Vastaappa ite kysymyksiisi.

    VastaaPoista
  3. Ensivuoden alusta, vakituisen asumisen kiinteistövero alin 1.3%. Uusikaupunki nykyinen 0.93%. Tähän vielä päälle kunnallisveron nosto 0.5. Ei hyvältä näytä. 🤔🤔🤔🤔🤔

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!