maanantai 5. helmikuuta 2018

MEILLÄ ON VARAA MELLEVÄÄN UIMA/MONITOIMIHALLIIN!

Kuntalain mukaan luottamushenkilöiden tulee toimia kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi. Meillä nopealla valmistelulla ja pikaisella aikataululla yritysten halleihin investoidaan tai otetaan kaupunkilaisten piikkiin miljoonia euroja velkaa. Mikäli tavoitteena on rakentaa kaupunkiin ja sen asukkaille jotain, joka parantaa heidän elämistä tai olemista, ei pikaisesta etenemisestä voida puhua yhtään mitään. Etenkin liikuntahallien osalta, niin korjaukset kuin investoinnit saavat odottaa. Tähän tilanteeseen on ajauduttu vuosikymmenien saatossa, joten on aivan turha syyttää, muutaman vuoden kaupungin palveluksessa ollutta virkahenkilöä.

Aikoinaan kaupunkimme toimintaperiaatteeksi julistettiin: Säästetään käyttömenoissa ja satsataan investointeihin. Kaupunki palveli riskialttiisti yrityksiä, mutta kunnallistekniikan ja vastaavat päivitykset jäivät tekemättä. Tästä johtuen vesijohtomme, viemärimme, kiinteistöjemme kunto, kulkuväylämme ja esim. uimahalli olivat/ovat miljoonien tikittäviä aikapommeja. Esim. uimahalli jäi täysin oman onnensa nojaan ja lopulta siitä tuli ensimmäinen posahtava pommi. Uusikaupunki oli kuin autoilija, joka säästää siirtämällä autonsa öljynvaihtoja. Ehkä se onnistuu kerran tai kaksi, mutta lopulta moottori leviää ja se on kallista.

Taisi olla vuosi 2001 tai 2002, kun Juha Aalto vaati kaupunkimme kiinteistöjen ja niiden kunnon kartoittamista. Jos kaupunkimme olisi toiminut Aaltosen esittämällä tavalla, olisi kaikki kiinteistöt voitu käydä läpi tarkasti kohde kohteelta ja tehdä vaadittavat korjaukset sekä myydä ylimääräiset kiinteistöt - tuolloin oli aikaa ja rahaa. Kaikki Aaltosen esittämä jäi tekemättä, kunnes viimein aloitettiin po. projekti. Kymmenet kaupungin omistamat kiinteistöt tutkittiin vauhdilla läpi. Jos rakennusten kuntotutkimusten hintaero vaihtelee muutamasta tuhannesta eurosta kymmeniintuhansiin euroihin, voi jokainen pohtia kumpi valitaan, kun tarkastettavia kohteita on kymmeniä. Se, että kuntotarkastuksia ja vastaavia ei tehty ajallaan ja se, että ne tehtiin nyt äkkiä kiireellä, ei ole virkahenkilöiden vika. Virkahenkilöillä ei ole yhtään ääntä valtuustoissa tai lautakunnissa, joten nykytilanteeseen ollaan ajauduttu luottamushenkilöiden päätösten seurauksena.

Jos päättäjät eivät hassaa rahaa mututuntumalla ja onnettomaan valmisteluun luottaen, meillä on rahaa kaupungin kehittämiseen. Harto Forssin ja Seppo Nikulan valta-aika todistaa tämän. He lopettivat rahan hakkaamisen huuhaaelinkeinopolitiikkaan, typeriin investointeihin ja nostivat kaupunkimme selvitystilasta kuiville. Kun muistetaan Forssin ja Nikulan valta-aikaa edeltänyt kaupunkilaisten lähes kymmenenmiljoonan euron omaisuuden myynti, voi todistutetusti todeta Nikulan ja Forssin aikana saavutetun taloudellisen tasapainotuksen olleen reilut kaksikymmentämiljoonaa euroa. On väärin syyttää Forssia tai Nikulaa kaupungin infran laiminlyönnistä - se lyötiin laimin jo aiemmin ja nyt, kiitos Nikulan ja Forssin, meillä on rahaa kaupungin perustarpeiden kuntoon saattamiseen ja kaupunkilaisten palvelutason puitteiden nostoon.

Meillä on huutavin tarve nykyaikaisen monitoimitalon ja uimahallin rakentamisessa. Eri lajiliitoilla on omat vaatimukset nykyaikaisille liikuntatiloille. Näiden esittäminen ei ole kiristämistä tai painostamista. Em. vaatimukset perustuvat pitkälti niin harrastajien kuin katsojien turvallisuuden takaamiseen. Olisi täysin typerää jättää lajiliittojen opastus huomioimatta. Kun kyse on monitoimihallista, täytyy jo suunnitteluvaiheessa huomioida sen soveltuvuus mm. konserttien, messujen jne. järjestämiseen. Nähdäkseni toimivin ja tulevaisuuden kannalta käyttökustannuksilta ajatellen edullisin vaihtoehto on esillä ollut monitoimi/uimahalli. Hanke tulisi toteuttaa riittävän suurena, jotta kaupunkiimme saataisiin maaotteluita, merkittäviä konsertteja jne.

19 kommenttia:

  1. Tutustuin terveyskeskuksesta tehtyyn kuntoraporttiin, jonka otsikko on "Kosteus- ja
    sisäilmatekninen kuntotutkimus". Se on päivätty 31.12.2017. Tutkimus on tehty seuraavassa paikassa:
    Uudenkaupungin terveyskeskus
    Terveystie 4

    Lopputulema: TK ei ole purkukunnossa!
    Lisäksi väistötiloihin siirtyminen nopeutetussa aikataulussa on kyseenlaista!
    Mutta siinä mielessä perusteltua, jos aluesairaala on välttävässä toiminta-/käyttökunnossa, niin tk:ssa on syytä aloittaa peruskorjaus/-parannustoimenpiteet. Viitteitä löytyy siitä, että tk:n kunnossapito ei ole ollut riittävää vuosien varrella!

    Sisäilmassa ei ole raportin perusteella hälyyttäviä "päästöjä" seuraavalla otoksella:
    "
    Yksittäinen näytetulos antaa tiedon vain kyseisen näytteenottokohdan suhteellisista päästöistä testausolosuhteissa. Tulokseen vaikuttaa testattavan materiaalin epätasaisuus, kuten liiman ja tasoitteen osuus lattiamattopalassa. Materiaalitestauksen tuloksista ei voida vetää suoraa johtopäätöstä tilojen sisäilmaongelmaan tai käyttäjien oireisiin.
    "
    Tutkimushavaintojen perusteella rakennus on vielä korjattavissa, mutta korjaaminen edellyttää laajaa peruskorjausta. Mistä on tullut 12M€:a vaativa korjaussumma, niin siitä ei ole dokumenttia.

    Tutkimusraporttiin on kirjattu vastuuliseksi tutkijaksi v. 2008 ylioppilaaksi valmistunut, nyt asiantuntija-nimikkellä toimiva rak.ins amk.

    Terveisin
    Juha Aaltonen
    talonrakennusmestari vm. 1988

    VastaaPoista
  2. Selvä analyysi luotettavalta taholta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaltonen on aina erimieltä. Siinä menee luotettavuus.

      Poista
    2. Analyysistä.
      Se on kirjoitettu samalla muotilla ja ehtolauseilla kuten muidenkin vastaavien tahojen kirjalliset dokumentit.
      Vastuu dokumentin jatkotoiminnoista siirretään päättäjille.
      JAa

      Poista
    3. Yo 2008
      No eipä ole ainakaan painolastia työkokemuksesta vastuullisella asiantuntijalla. Onko se hyvä vai huono asia tässä asiassa kun lehdistöllekin syötetään paniikkiratkaisua terveyskeskuksenkin osalta. Ei per......

      Poista
  3. Aaltonen upottaa Walan vaalilupauksen. Nyt ei saaada Uuteenkaupunkiin omaa kaupungin sairaalaa.

    VastaaPoista
  4. Aaltonen on aina vastaan. Se on periaate ei muuta.

    VastaaPoista
  5. Huom!
    Kommenttina seuraavaa:
    Tein yhteenvedon kuntotutkimusraportista.
    Jos joku löytää yhteenvedostani asiavirheitä, korjatkoon ihmeessä.
    Olen myös esittänyt kilpailevan tutkimusyrityksen käyttöä tk:ssa. Nyt esim. kuntotutkimuksen labratulokset ovat valtaosin saman konsernin labran tuloksia. Tosin, hyvä asia, sisäilmassakaan ei ollut "hälytyslukemia".

    Mitä tulee "Walan sairaalaan" tms, niin se jää tämän yhteenvedon ulkopuolelle. Kaupungissahan on jo sairaala!

    Olen sanottavani sanonut tk:sta ja nimeni kirjoitusten alle laittanut. Jokainen, ketä haluaa, saa niitä tulkita haluamallaan tavalla.

    Kuntalaisena ja veronmaksajana olen oikeasti huolissaan nykyisestä rakennusten purkutuomioiden jaosta. Se, purku, on aina lopullinen ja päättäjät, ei virkamiehet, tekevät purkupäätökset! Ja kantavat poliittisen vastuun. Lue: ovat olleet edesauttamassa esim. vero%:n nostoa!
    JAa

    VastaaPoista
  6. Kiitos käynneistä ja kommentoinnista! Sen verran olen Juhan(Aaltosen, en Nevavuoren) kanssa näissä kuvioissa touhunnut, että voin jopa kolme sormea Isonkirjan päälle laittaen vakuuttaa hänen perehtyvän asioihin perusteellisesti. Lisäksi Aaltosella on kyky vastaanottaa uutta tietoa eikä hän koskaan anna mielipiteen tai mututuntuman voittaa esiin kumpuavia faktoja. Minä luotan hänen tulkintoihinsa täydellisesti. Esittäkää faktoja Juhaa vastaan, älkääkä singotko abstrakteja heittoja!

    Jos tässä casessa on jotain ihmeteltävää, niin ensimmäinen löytyy aikataulusta: Jos tutkimus oli valmis jo 31.12.2017, miksei sitä voitu heti näyttää päättäjille ja kaupunkilaisille? Toiseksi - kuinka joku voi tulkita tuloksia, kuten kaupunginjohtaja tulkitsee? Kolmanneksi - tutkimuksen panttauksella ja sen esityslistan mukaisella tulkinnalla ollaan pahimmillaan aiheuttamassa kaupungille kymmenenmiljoonan euron taloudellista vahinkoa! Neljänneksi, kuinka luottamushenkilöt voivat sietää tällaista valmistelua? LUOTTAMUSHENKILÖNÄ OLEMINEN TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ HÄNEN TULEE OLLA KUNTALAISTEN LUOTTAMUSHENKILÖ, EIKÄ SITÄ, ETTÄ HÄNEN TULE SOKEASTI LUOTTAA VALMISTELUUN!

    VastaaPoista
  7. Valkonen ja Aaltonen saivat niin vähän ääniä, että voisivat pitää päänsä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi pitäisi vaieta? Onko miesten sanomiset sinulta pois????

      Poista
  8. Myös päättäjillä on mahdollisuus ja oikeus käyttää omia asiantuntijoita asioissa, jotka eivät ole heidän ammattiosaamistaan. Ja etenkin näin suuren mittaluokan asioissa kuin koulu, uimahalli ja terveyskeskus.
    JAa

    VastaaPoista
  9. Niin siinä kävi. Kaksi saatanaa Valkonen ja Aaltonen käänsivät valtuuston enemmistön viivyttelemään tkn muutossa. Nyt ihmiset saa kärsiä huonoista työoloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoo ken haluaa. Hienoa että on näitä harmaita eminenssejä jotka tosiasiassa päättää valtuuston puolesta.

      Poista
  10. Somen voima on valtava.

    VastaaPoista
  11. Järki voitti. Nyt estettiin miljoonien eurojen hukkaan heittäminen

    VastaaPoista
  12. Taas saatiin kiittää Forssia ettei miljoonia heitetty hukkaan.

    VastaaPoista
  13. Syytä on kiittää myös Partasta

    VastaaPoista
  14. Onko oikein, että tkssa joudutaan työskenetelemään epäterveellisissä olosuhteissa.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!