torstai 15. helmikuuta 2018

TALOUDEN KUNTOON SAATTAMISEKSI TARVITAAN MONITOIMIHALLIA

Taloutemme kuntoon saattamiseksi toimivien menetelmien ymmärtämiseen vaaditaan tietoa siitä, miten taloutemme ajettiin kuilun partaalle. Me satsasimme mututuntumalla ja uskonvarassa mitään tuottamattomaan hallihullutteluun. Miljoonat eurot upposivat hallien lisäksi älyttömään vuokraomakotitalo rakennelmaan, risteyksiin, katulamppuihin, purkukunnossa olevien koulujen miljoonia maksaneisiin keittiöihin, ulkomaanmatkoihin jne. Hakkasimme rahaa tuottamattomiin turhuuksiin, eikä siinä vielä kaikki, jouduimme maksamaan myös huuhaapolitiikkamme seuraukset. Jotta edes jotain päättäjien töppäilyjä saatiin maksettua, kaupunkimme palveluja ajettiin alas, kiinteistöt, tiet ja vastaavat jätettiin rempalleen.

Uudenkaupungin talouden ajautuminen karille ja kunnallistekniikan, tiestön ja kiinteistön rappeutuminen on seurausta useiden valtuustokausien virheellisestä politiikasta. Mutta eittämättä rajuimmat tulevaisuutta romuttavat päätökset tehtiin juuri ennen Junkola-Lehtosen ja Nikulan johtamia hallituksia, joiden enemmistöt Forssin tukemana lopettivat älyttömät huuhaainvestoinnit ja saattoivat kaupunkimme talouden selvitystilasta lähes kuiville - kymmenenmiljoonan euron takamatka kurottiin kiinni neljässä vuodessa lopettamalla rahan hakkaus älyttömyyksiin, jotka tuottivat kaupungille ja sen asukkaille vain suruja ja murhetta - ainoat hyötyjät taisivat olla torivalvoja ja mahtavia kannustinlisiä armottomia palkankorotuksia ahmineet virkahenkilöt.

Ennen edellisessä kappaleessa mainittujen hallituksen jäsenten yhteistyötä ehdittiin aloittamaan, vähemmän julkisuutta saanut, kaupunkimme veropohjan murentaminen. Vastoin valtuuston yksimielistä päätöstä alettiin ikäihmisille suunnattujen palveluja siirtämään pörssiyhtiölle ja jopa veroparatiiseista operoiville yrityksille. Mahdollisimman halvalla palveluita tuottavat ja mahdollisimman kalliilla niitä kaupungille myyvät yritykset kantavat verorahamme suoraan pois kaupungistamme aina ulkomaille saakka. Toinen on tilanne silloin, jos po. palvelut hoidettaisiin kaupungin omin voimin, joko kaupungin tai yksityisten paikallisten yrittäjien tuottamina palveluina. Onneksi vasemmistoliitto on yrittänyt valtuustoaloitteella puuttumaan tähän veronmaksajiin kohdistuvaan suonen iskuun. Vasemmistoliitto pyrkii aloitteellaan siihen ettei varhaiskasvatuspalveluiden kanssa käy samalviisiin.

Viime valtuustokaudella näimme, mihin rahamme ovat lurahtaneet ja tuolloin hallitus kykeni patomaan reilun kymmenenmiljoonan euron lurahduksen jatkumisen. Niinpä tällä verotuotolla pelivaramme on reilu kymmenen miljoonaa euroa valtuustokaudella. Voimme kasvattaa pelivaraamme plus nostaa kaupunkilaisten veroja ja keskittyä aiemmin laiminlyötyjen teiden, kiinteistöjen ja muun lakisääteisesti kunnalta velvoitettujen palveluiden ja puitteiden ajanmukaistamiseen. Voimme olla nostamatta tai jopa laskea veroja, jolloin em. laiminlyöntien kuntoon saattaminen kestää entistä kauemmin. Valitessamme jonkun em. vaihtoehdoista palaamme entisille askelmerkeille ja kuljemme kohti tuhon tulista pätsiä tai ts. ajaudumme momenttumiin, jossa törmäämme jäävuoreen. Historiamme osoittaa meidän menettäneen em. politiikalla 3 000 poismuuttajaa kaupunkimme parhaista päivistä. Samalla huoltosuhteemme väheni ja jouduimme korottamaan veroja ja taas väki muutti muualle ja jouduimme korottamaan veroja.....

Luuletteko lapsiperheen muuttavan kalliin veron paikkakunnalle tai edes viihtyvän siellä, jos heille todetaan: Meillä menee kymmenenvuotta, kun hoidamme korjausvelkamme kuntoon, vasta sen jälkeen teemme lapsellenne hyvät leikki- ja harrastuspaikat - menkää torille juomaan vettä - siellä on erikoinen hevoisten juottokaivo ja sen käyttöä vartioiva torivahti. Jos satsaamme palveluihin ja puitteisiin sekä kaavoitamme asuinympäristöystävällisesti, saamme muitakin kuin täällä työskenteleviä ihmisiä muuttamaan kaupunkiimme. Samalla nopeutamme kaupunkimme kehittämistä ja modernisoimista - PALLO ON MEILLÄ, JOTEN HEITETÄÄN SE KORIIN JA VOITETAAN PELI. Tulevaisuutemme kannalta monitoimitalo/uimahalli ovat välttämättömiä, samoin muut harrastuspuitteet - Olemme varsin nolo autokaupunki, kun täällä ei ole minkäänlaisia moottoriurheilumahdollisuuksia. Kaikki on mielikuvituksestamme ja rohkeudestamme kiinni. Toinen edessämme odottava vaihtoehto löytyy historiasta: KAUPUNGIN OMISTAMIEN VUOKRA-ASUNTOJEN MYYNTI PILKKAHINTAAN! Muistakaa nyt ihminen haluaa elää eli tehdä muutakin kuin kökkiä kotona ja käydä töissä!

42 kommenttia:

  1. Halpoja vuokra-asuntoja tarvitaan. Kas näin
    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ammattiliitoille-jalleen-jattiosingot-vuokrataloyhtio-kojamosta/aX25Rm84

    Mutta eiköhän me se monitoimihalli tarvita. Koripallouki400halli on kohta 40 vuotta vanha ja vaatii aika paljon laittoa.

    VastaaPoista
  2. No Karin kentälle on esitys
    http://ls24.fi/uutiset/esitys-uusi-koulu-hj-nortamolle-ja-sijoituspaikaksi-karin-kentta

    VastaaPoista
  3. Onhan se noin. Meillä on runsaasti kokemuksia kaikenlaista epäonnistumisista, mutta onnistumisista kokemuksia ei juuri ole.

    VastaaPoista
  4. Kaupungin täytyy tehdä vuokra-asuntoja. Muuten tänne ei tule uusia asukkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupungin ei ole mitään syytä lähteä asuntorakentamiseen. Sen hoitakoon yksityiset niin omistus- kuin vuokra-asuntojen osalta.

      Poista
    2. Mutta kaupunginjohtaja sanoi ettei yksityinen rakenna

      Poista
    3. Eipä sille sitten mitään voi, jos ei yksityinen rakenne. Kaupungin ei nyt kuitenkaan pidä ryhtyä rakennuttamaan asuntoja, se eiole kaupungin tehtävä.

      Poista
    4. Voi sille, jos kaupunki vaan rakentaa

      Poista
  5. No hei kuules ny. Tännehän rakennetaan kymmeniä vuokra-asuntoja par'aikaa. Osa valmistuu ennen pääsiäistä. Pakko on kysyä että kuinka paljon kaupungin pitäisi rakentaa lisää vielä nyt rakennettavien lisäksi?

    VastaaPoista
  6. Saisiko toveri Valkosen näkemyksen tohtorin kirjoitukseen. http://ukinyt.fi/wordpress/arkistot/5723

    VastaaPoista
  7. Joillakin on ihmeellinen into vastustaa kaupungin kehittämistä ja Vainion esityksiä

    VastaaPoista
  8. ilman asuntoja ei voi asua. ensin tarvitaan vuokra-asuntoja. jos niitä ei muuten synny, kaupungiun täytyy rakentaa ne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupungin tehtävä ei ole asuntojen rakentaminen/rakennuttaminen. Omituisen vaikeaa joidenkin tajuta asiaa.

      Poista
    2. Ei kuulu, mutta nyt täytyy rakentaa. Muuten ei tule uusia asukkaita.

      Poista
    3. Yhden tilapäistyönantajan vuoksi ei kaupungin kannata ruveta asuntoja pykäämään. Asunnot kun valmistuvat niin silloin jo autojen kokoonpano on historiaa.

      Poista
  9. Kaupunki omistaa 834 asuntoa riittävällä tarkkuudella. Kuinka paljon vielä lisää pitäisi tehdä kaupungin kontolle?

    VastaaPoista
  10. Kuinka paljon haluatte kaupungin ottavan uutta velkaa asuntoa kohti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myydään Yardia autotehtaalle. Ei kaupunki sitä tarvi. Saaduilla rahoilla kaupunki rakentaa vuokrataloja. Ei tarvi ottaa velkaa.

      Poista
    2. Ennuste alkaa olla jo sen sorttinen, että Ukin kpi alkaa ostaa nyt rakenteilla olevista asoy:istä yksittäisiä osakehuoneistoja. Se vaan, että näiden huoneistojen pyyntihinnat ovat Uki-tasolla useita satoja euroja liian korkeita. Hintoja pitäisi saada alas ennen kuin kpi niitä ostaisi. Katsotaanpa, koska asia tulee ajankohtaiseksi.
      JAa

      Poista
  11. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Eiköhän autotehtaan investointitaso todista vakuuttavasti sitä, että se pysyy kaupungissamme ja työllistää useita vuosia tuhansia ihmisiä. On se kummallista, että autotehtaan terpeisiin päättäjät käyttävät kaupunkilaisten rahaa/vastutita yli viisimiljoonaa euroa, mjutta kaupunkilaisten eli rahoittajien tarpeisiin on paljon vaikeampi käyttää rahaa - enkä tarkoita nyt vuokra-asuntoja.

    Hyvö että laaksonen ottaa avoimesti ja ja nimellään kantaa asioihin. Rakentamiseen en ota tällä kokemuksella kantaa, mjutta muuten hallituksen touhu ihmetyttää rajunlaisesti - kuka sitä oikein johtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä johda kukaan se on jo nähty. Koostuu joukosta,kaikki vetävät samaa köyttää mutta eri suuntiin ja köysi ei liiku mihinkään vaihdetaan vetosuuntaa mutta silti ei köysi liiku kun kaikki muuttaa samalla aikaa��

      Poista
    2. Ei sitä johda kukaan se on jo nähty. Koostuu joukosta,kaikki vetävät samaa köyttää mutta eri suuntiin ja köysi ei liiku mihinkään vaihdetaan vetosuuntaa mutta silti ei köysi liiku kun kaikki muuttaa samalla aikaa��

      Poista
  12. Täytyykö kaupungin jakaa kaikille eläkeläisille liukuesteet? Mitä mieltä on Java ja Juha A.

    VastaaPoista
  13. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Kaipa liukuesteitä olisi hyvä jakaa heille kenelle niistä on hyötyä ja kenen eläke on rahamäärältään pieni. Toisaalta, jos ryhdymme vetämään rajoja johonkin tuloluokkiin, niin alkaa armoton parku ja selvittely eli pahimmillaan byrokratia päätöksineen maksaa enemmän kuin liukuesteen. Ja mikäli tästä huolimatta joku vetää pahat lipat, saattaa siitä seurata isommat kulut kuin kaikille eläkeläisille jaettavista liukuesteistä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kaikkea muuta kuin yksinkertainen homma. Toisaalta jos yksikin ihminen säästyy kaatumista seuraavasta tuskaisesta olosta ja kuntoutuksesta, on paikalla jakaa liukuesteen kaikille riskiryhmille siis muillekin kuin eläkeläisille.

    Samalla sopisi pohtia muita vastaavia ennakoivia turvallisuutta lisääviä, elämän laatua parantavia kaupungin toimia. Merkittävä tällainen hanke olisi monitoimi/uimahallin pikainen rakentaminen tai vaikkapa parempi teiden ja katujen kunnossapito.
    Hallituksen touhu tuntuu mystiseltä ja määrättyjen tyyppien näkemyksen vaihtuminen, siirryttäessä hallituksesta valtuustoon, osoittaa asioihin perehtymättömyyttä sen varhaisemmassa käsittelyvaiheessa. Tällaiset hallituksen jäsenet tulisi siirtää syrjään, samoin kuin heidät, jotka eivät myöhäisemmässäkään vaiheessa halua toimia kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi. Harvinaisen surkeaa porukkaa pesi hallituksen pöydän ympärillä.

    VastaaPoista
  14. Mielipiteen vaihto ei ole yksiselitteistä. A-sairaala jutussakin saimme väärää tietoa. Vielä ennen kokousta aulassakin jankutettiin asian olevan kiireellisen, ellemme nyt siirrä päätösvaltaa kh:lle myöhästymme esh:n maaliskuun kokouksesta eikä tk pääse muuttamaan. Kukaan ei kertonut kuntotutkimuksen kestävän 3-4 kuukautta ja meillä on päätös ettei A-sairaalaa osteta ennen kuin kuntotutkimus on suoritettu. Näin ollen on hyvä mikäli asia saadaan esh:n kesäkuun kokoukseen. Olemme saaneet lisätietoa valmistelusta ja kiirettä pitää saada asia valmisteltua kesäkuun kokoukseen. Valtuuston päätöksen jälkeen on tullut uusia ajatuksia eikä näitäkään voitaisi tutkia mikäli päätös olisi tehty viime valtuustossa.

    VastaaPoista
  15. Eikö esittelijätkään kertoneet ettei rakennuksien kuntotutkimuksia osteta kuin kahvia tebiksen baarista? Onneksi Laaksonen tietää asian paremmin nyt kun on kuullut asioita eri paikoissa mutta piru kun unohti kertoa sen taas pitkässä tarinassaan.

    VastaaPoista
  16. Kas näin.
    Rakennuttajat vaihtavat myyntikohteita vuokrataloiksi Uudessakaupungissa, kertoo päivän turkkari.

    VastaaPoista
  17. Ei kerrottu ja ei tullut mieleenkään ettei runsas kuukausi riitä kuntotutkimuksen tekoon.

    VastaaPoista
  18. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Jos sinä Harto olisit ollut kaupunginhallituksen jäsen ja seurassasi ollut edes yksi faktoista kiinnostunut päättäjä, etkö olisi vaatinut kunnon perusteita, faktoja ja tutkimuksen julkistamista aikaisemmin - sitä pantattiin lähes kuukausi - MIKSI? Sinä Harto tiedät kokemuksesta valmistelumme tason, joten varmaankin olisit hiukan epäillyt esim. kaupunginjohtajan tutkimuksista esiin tuomia väittämiä ja lukuja, joita EI LOPULTA LÖYTYNYT KOKO TUTKIMUKSESTA!

    Hyvä rakennuksen kuntokartoitus on näytteiden ottoa ja niiden analysointia. Nähdäkseni tämä voidaan toteuttaa monella tavalla: Joko yksi mies kessuhampaissa veltosti edeten tai aktiivinen porukka nopeasti ja määrätietoisesti edeten ja Hiltillä reikiä poraten. En siis voi mitenkään uskoa, etteikö kuntotutkimusta voisi tehdä nopeammin kuin neljännesvuodessa - ei kai tutkijoiden tarvitse muuttaa kohteeseen asumaan - vai analysoidaanko tutkimustulokset heidän keuhkoistaan? Jos olen armottomasti hakoteillä, Juha Aaltonen oikaiskoon. Tutkimuksen kesto lienee lenkki valheiden ketjussa, jolla yritetään tehdä periaatteessa jotain, vähät välittämättä siitä, mitä todellisuus vaatii.

    Ikävä totuus on se, että hallituksemme on kelvoton jatkamaan toimintaansa: HALLITUKSESSA ON FORSSIN JA NIKULAN MENEVÄ AUKKO, EIKÄ AALTONENKAAN SIELLÄ HAITAKSI OLISI!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin A-sairaalan kuntotutkimuksesta. Tk:sta olen mielestäni hyvin informoitu. Eilen saatiin tietoa kuntotutkimuksen erivaiheista. Tutkimuksen näytteiden analysointi labrassa vie suurimman ajan. Vieläkin pitää ihmetellä miten kovin painostettiin siirtämään asia kh:n päätettäväksi kiireeseen vedoten. Nyt samat tyypit väittävät tienneensä kuntotutkimuksen viemän ajan. Miksi sitten esitettiin päätöksiä, jos tiedettiin ettei meillä ole mitään mahdollisuutta viedä asia ESH:n valtuustoon ennen kesäkuuta?

      Poista
    2. Kerro Forss mihin perustui kaupunginjohtajan väittämä tkn olevan purkukunnossa ja kunnostuksen maksavan ylin kymmenmijoonaa euroa.

      Poista
    3. Uskoakseni kuntotutkimukseen ja asiantuntijoiden arvioihin.

      Poista
    4. Kerro Forss mistä kohtaa tutkimusta kaupunginjohtajan väittämät löytyvät.

      Poista
    5. Kyse ei ollut kommentista vaan esityksestä, jolla yritettiin tehdä miljoonien eurojen päätös. Äänestys tuotiin valtuustoon. Etkö Forss perehtynyt siihen vai suojeletko jotain.

      Poista
    6. Missään tutkimuksessa tuskin on sanottu että purkaa pitää. Mutta nyt tähän terveyskeskus purettava näytelmään on tulossa musta hevonen.

      Poista
    7. Kysyt minulta kj:n mielipiteitä en halua eikä minulla ole mitään oikeutta niitä kommentoida. Olen perehtynyt asiaan, mutta kj:n pääkopan sisään minulla ei ole avaimia.

      Poista
  19. Hyvä Jari!
    Hallitusta ei vaihdeta huutoäänestyksellä. Toistaiseksi elämme demokratiassa näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallitus täytyisi vaihtaa heti ja huomioida äänestystulos ja hallitukseen valittavien jäsenten kyvyt.

      Poista
    2. Hallitus vaihdetaan vuoden kulutta huutoäänestyksellä kyllä ei vaihtoehdoilla

      Poista
  20. http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251006-arvatkaapas-mita-ugandassa-kerrotaan-suvi-lindenin-matkasta-ugandaan

    VastaaPoista
  21. Nyt on tulossa uusi käänne terveyskeskuksen ja a-sairaalan päätösratkaisuksi. Tuleeko kaupungille pelastaja? Tämä vielä piilossa lymyilevä kiinteistösijoittaja varmaan antaisi kaupungille puoli-ilmaiseksi a-sairaalan tilat, tekisi sinne varmaan omilla sijoittamillaan rahoilla miljoonien remontitkin kun kerran terveyskeskus tarvitsee kipeästi väistötilat. Voiko tämä olla tottakaan ja kuinka juuri nyt tälläinen lähes lottovoitto voi olla tulossa kaupungille? Sijoittaja, joka tekisi kaupungille niin joustavan ja puoli-ilmaisen vuokrasopimuksenkin että se joustaa jopa tulevien sote-lakien yli ja automaattisesti siirtää vuokranmaksunkin tulevalle maakunnalle. 
    Nyt, jos koskaan, herätkää! Tämä homma haisee jo etukäteen. Laskiämpärin rooli on tulossa kaupungille jos tälläiseen "hyväntekeväisyyteen" takerrutaan.

    VastaaPoista
  22. Kirjoitat melkoista puppua. Ei todellakaan kirjoituksesta löydy mitään totta.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!