sunnuntai 4. lokakuuta 2015

SOINI JA YLE KYLVÄVÄT JA KASVATTAVAT RASISMIA!

Soini juttelee telkkarissa Ylen toimittajan kanssa ja naureskellen he toteavat olevansa niin varakkaita, että pystyvät antamaan omastaan pakolaisten hyväksi. Tämän he luotaavat koko kansan velvollisuudeksi. Karulla tavala ulkoministerin ja toimittajan näkemys kuvaa päättäjien ja tiedotusmaailman vieraantumista miljoonien suomalaisten arjesta. Ja ikävä kyllä tämän seurauksena pakolaisongelman suurin kärsijä on pakolainen ja aikaa sitten päättäjien unohtama tavallinen arjen ongelmien kanssa painiva suomalainen.

Toimittaja on Ylellä hyväpalkkaisessa eläkevirassa ja elää etuoikeutettua elämäänsä. Ulkoministeri tienaa reilut satatuhatta euroa vuodessa ja on säätiönyt puoluetukia turvaamaan tulevaisuutensa. Kumpikaan näistä ei voi kuvitella tuntoja perheessä, jossa työttömyys on vienyt talon alta ja kenties arjenpaineet ovat katkaisseet jonkun perheenjäsenen elämänlangan. Eikä ukoministeriä tai toimittajaa kosketa mitenkään miljoonien  ahdingossa elävävien suomalaisten murheet. He eivät ole IN, kuten pakolaiset ja  ovatpa nämä köyhät vielä juntteja sekä rasisteja

Kun vielä huomioidaan, että ulkoministeri ja toimittaja eivät kohtaa pakolaisia muualla kuin päätöksissä ja tekemissään jutuissa, he sysäävät pakolaiset  toisten rahoilla toisten niskaan. Eihän pakolaisia koskaan asuteta ministerien tai ökytoimittajien asuinkulmille. Pakolaiset asutetaan sinne, missä arjen ja elämän ongelmia on jo valmiiksi. Eikö ole selvää, ettei sinne missä on jo ongelmia, kannata viedä lisää ongelmia.

Totuushan on, jos kaikilla olisi saman verran varallisutta sekä tulevaisuudenturvaa kuin Soinilla ja toimittajalla, kaikilla olisi millä auttaa ja kaikki myös auttaisivat. Ikävä vaan, että meillä on miljoonia, joiden tilanne on dramaattisesti huonompi kuin ulkoministerillä ja toimittajalla. Näillä miljoonilla ei ole varallisuutta eikä tulevaisuudenturvaa. Nyt he kysyvät: Miksei kukaan auttanut tai auta meitä ja miksi juuri meitä köyhimpiä vaaditaan auttamaan muita? Lienee selvä etteivät he alistu maksajan rooliin mukisematta.

Soinin ja toimittajan mielestä on inhimillistä ottaa maahan ja asuttaa ihmisiä kirkkojen kellareihin, suljettuihin varuskuntiin ja tyhjiin kouluihin. Jokainen tietää ettei moisissa virkkeettömissä tiloissa viihdy pirukaan, naamat ja jutut alkavat kyllästyttää. Jokainen tietää näiden ongelmien kasvavan ja siirtyvän kaduille koskettamaan tavallista suomalaista, joka jo nyt venyttää penniään ja valmistauu pennin lisävenytkseen.

Jos vastustat ulkoministerin ja toimittajan pakolaismallia, olet armoton rasisti. Suomen media lyö ja leimaa eritavoin ajattelevat rasisteiksi, jos poikkeaa piiruakaan nykyisestä ökyjen ja julkisen sanan hyväksymästä pakolaislinjasta. Jos hiuka pohtii, huomaa ulkoministeri ja toimittaja olevan todellisia rasisteja. Nämä kaksi ökyä hyväksyvät ihmisten huonon kohtelun tietoisena ja vähät välittäen siitä,  että näillä ihmisillä on jatkossa edessään vakavia ongelmia, joita he aiheuttavat myös muille.

Pakolaisten ja kantasuomalaisten kannalta tärkeintä on maahantulijoiden onnistunut KOTOUTUS. Kotoutuksen onnistumisen yksi tärkeistä takeista on se, että pakolaiset asutetaan heihin myönteisesti suhtautuvien ihmisten joukkoon. Eli jos Suomessa ei pistetä suuren enemmistön asioita kuntoon ja luoda heille varallisuuspohjaa, jolla taataan mielipiteen muuttuminen pakolaismyönteiseksi, ei heidän keskuuteensa voi onnistuneesti asuttaa pakolaisia. Mikäli tavallisen kansan elintasoa ei kyetä nostamaan jää pakolaismyönteisten ökyjen vaihtoehdoiksi ottaa pakolaiset omille asuinseuduilleen myötämieliseen ympäristöön tai tehdä tietoisesti äärimmäisen itsekäs ja häikälemättömän rasistinen ratkaisu: Pitää pakolaiset erillään omilta ökyalueilta ja sijoittaa heidät rikastuttamaan ongelmien keskellä elävien tavallisten suomalaten ongelmakirjoa!




2 kommenttia:

  1. Näin persuissa kenttäväki
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100520471176_uu.shtml

    VastaaPoista
  2. Eli tasa-arvoista turvanpaikanhakijoiden ja kantaväestön kohtelua. Jos mopopoikia ei saada paikkakunnalla kuriin kymmenessä vuodessa, mutta Kontioniemessä kyllä poliisi porhaltaa viipymättä paikalle ja julkaisee mopopojasta koko Suomen tietoon kuvan ja henkilöllisyys selvitetään parissa päivässä - ei silloin tasan käy virkavallan kohtelut.


    Nyt ainoastaan todetaan, että kantaväestö ei osaa syödä oikein , pukeutua oikein, kirjoittaa oikein , käyttäytyä oikein - on pelkkää valkoista roskaväkeä.... kuulostaa aivan rasistiselta lauseelta, jos valkoinen tilalle vaihdetaan toinen ihonväri......

    Osku-setä

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!