keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Avoimuuden aika alkaa Wallilassa klo:17:00

ONKO UUDELLAKAUPUNGILLA TULEVAISUUTTA? : siinä huomisen teema Wallilassa. Jokainen tulkoon mukaan ja pistäköön kortensa kekoon, jotta kaupungissamme saadaan aikaan laaja ja avoin keskustelu kaupunkimme hyvästä huomisesta. Ilman ennakkoasenteita ja negatiivista varausta toivon kaikia osallistumaan tilaisuuteen, jotta kaupungissamme alkaa viimeinkin avoin ja hedelmällinen kehityskeskustelu.

Nyt jokaisella on mainio tilaisuus kuunnella, mitä toiset sanovat ja samalla sano niin, että toiset kuuntelevat. Jospa viimeinkin päästäisiin sen yli ettei ketään tuomita ilman, että häntä ensin kuunnellaan. Kuulemisen jälkeen kiitetään ja jos tuntuu päinvastaiselta, niin siten arvostellaan sanomisia kasvotusten. Kunnioitetaan, kuunnellaan ja valistetaan kerrankin toisiamme avoimesti.

Persoonan kunnioittaminen ei tietenkään ole kielto kritiikille, joka kohdistuu ihmisten tekemisiin tai puhemisiin. Jokaisen on kannettava vastuu tekemisistään ja puheistaan sekä jokaisen on myös saatava puolustaa puheita, tekemisiä ja päätöksiään. Jos kyseessä on oli 15 000 ihmisen kohtalo, on tehtäviin sopivuudesta ja pätevyydestä kyettävä keskustelemaan avoimesti, muuten emme saa koskaan valjastettua parhaita ihmisiä saattamaan  kaupunkiamme kohti menestystä ja tulevaisuuden mannasadetta! Näillä tuumilla minä lyllerrän huomiseen tapahtumaan, joten nähdään Wallilassa!

ONKO UUDELLAKAUPUNGILLA TULEVAISUUTTA? Wallila 8.10 klo:17:00

7 kommenttia:

  1. Tilaisuus alkaa klo 17.30, mutta nähdään Wallilassa vaikka verryttelyn merkeissä jo viideltä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja Sepolee viestistä! Toivotaan tilaisuuden vetävän runsaasti väkeä - sellaista on tarvittu !

    VastaaPoista
  3. Koittakaas nyt ryhtyä kehittämään sitä hallintoa ettei niitä lautakuntia ole kuin sieniä syksyllä sateen jälkeen.
    Porinkaupunki tekee hallinto uudistuksen joka tulisi vimaan 1.6.2017.
    1 kaupunginjohtaa
    5 superlautakuntaa.
    5 toimialajohtajaa
    Näin poistuu lautakunnista 53 jäsentä ja hallintokulut pienenee,syntyy säästöä

    VastaaPoista
  4. kuka hullu tulee javan ja järvisen haukuttavaksi.

    VastaaPoista
  5. Heh, he demaripaskahousut pelkää Järvistä ja Javaa.

    VastaaPoista
  6. Ei tässä maassa ennenkään ole suunsoittajia pelätty, vaikka olisivat ihan akateemisesti koulutettujakin. Henkselien paukuttelijoita on aina riittänyt. Heh heh vaan..........

    VastaaPoista
  7. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Eipä ollut minun tuo 16.18 kommentti. Seuraava joka yrittääläpäistä salasanan saa ensin opetella kyriiliset kirjaimet!

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!