IHMEELLISTEN IHMEIDEN IHMEKAUPUNKI - UUSIKAUPUNKI

Parikymmentä vuotta Uudessakaupungissa hakattiin rahaa ns. elinkeinopolitiikaan. Tämän seurauksena vauras kaupunki köyhtyi, menetti työpaikkoja, yrityksiä ja lähes 3 000 asukasta. Silti harkkinnaista apua valtiolta hakeneessa, kaupunkilaisten omaisuutta miljoonilla myyneessä, palveluja rajusti alasajaneessa ja verot sekä taksat tappiin nostaneessa kaupungissa juhlittiin onnistunutta elinkeinopolitiikkaa ja vastoin todellisuutta myös sitä, että nyt meillä menee paremmmin kuin koskaan.

Viime vuonna autotehtaalla lienee ollut noin 700 työntekijää ja nyt siellä työskennellee  noin 1 800 työntekijää eli viimeinkin niitä työpaikkoja tuli, joskaan ei kaupungin toimin. Nyt ongelmamme on se, että miten tänne saadaan työntekijöitä. Kaupunginjohto pomppii riemusta, kun autotehtaan ongelma ratkaistiin siten, että ulkopaikkakuntalaiset työntekijät tuodaan ulkopaikkakunnalta bussilla autotehtaan portille ja viedään autotehtaan portilta bussilla takaisin kotikuntaan.

Mystisyyden huippu lienee sekin, että samalla, kun kaupunginjohtaja läpyskässä hehkuttaa tänne muuttaneen yli sata uutta asukasta, julkaistaan toisaalla tilasto, jonka mukaan kaupungin työttömien määrä on kasvanut kuukaudessa yli sadallaviidelläkymmenellä. Työttömiäkö tänne muutti vai mikä selittää moisen mystiikan?

Onhan selvää, että jos tämänkokoinen kaupunki saa yli tuhat työpaikkaa, sen on pakko näkyä työttömien määrän laskuna, muutovoittona, kiihtyneenä asuntokauppana, kaupungin yrityselämän vilkastumisena ja selkeänä verotulojen kasvuna. Jos nämä eivät toteudu, jossain kohdin joku ei pidä kutiaan eli joku valehtelee.

TYÖTTÖMYYS KASVOI RAJUSTI KUUKAUDEN AIKANA

Tietääkö kukaan Uudessakaupungissa mitä elinkeinoelämä on?

Kalastus on elinkeino, samoin maanviljelys on toinen elinkeino, kuten teollisuus ja kauppakin ovat elinkeinoja. Kun nämä toimivat yhdessä, voidaan puhua elinkeinoelämästä. Elinkeinoelämä toimii silloin, kun kaikki elinkeinoelämän osa-alueet tukevat toisiaan. Toimivaan elinkeinoelämään tarvitaan ja sen toimivuuden arvioinnissa on huomioitava kaikki elinkeinoelämän toimintasektorit.

Aikoinaan maatalousyhteisö oli elinkeinoelämän suurin työllistäjä ja tuolloin menestyneimmät elinkeinoelämän tyyssijat syntyivät viljaviin laaksoihin. Kun maatalous muuttui tuottavammaksi ja ihmiset alkoivat luomaan järjestäytynyttä yhteiskuntaa, muodostui koskipaikoista orastavan teollisuuden keskittymiä, maantieteellisesti strategisiin paikkoihin syntyi varuskuntia, keskuksiin hallintoa ja kulkuyhteyksien risteyksiin kauppapaikkoja. Näin pikkuhiljaa olemme kehittyneet nyky-yhteiskunnaksi ja elinkeinoelämä on muuttunut ja kehittynyt siinä ohessa.

Aina elinkeinoelämän kehitykselle keskeistä on ollut sille suotuisa sijainti. Kun arvioimme paikan merkitystä elinkeinoelämälle ja järjestäytyneen yhteisön kehitykselle sekä sen menestyksekkäälle elämälle, on paikan luonne ja vaatimukset muuttuneet melkoisesti kivikauden hyvistä metsäsätyspuitteista tämän päivän palvelu- ja viihtyvyyspuitteisiin.

Vielä 1970-luvulla työpaikka sai ihmisen muuttamaan ja teollisuus oli tuon ajan yhteisön sydän. Ihmisten vaurastuttua kulkuyhteydet paranivat ja maa autoistui, joten työnmerkitys asuinpaikan valinnassa väheni. Tänä päivänä ihmiset ovat valmiita ajamaan pitkiäkin työmatkoja, jotta voivat valita mieleisensä asuinpaikan. Vuosien saatossa työpaikkojen merkitys on siis vähentynyt asuinpaikka valitessa ja samoin työpaikkojen merkitys on vähentynyt kunnan/kaupungin elinkeinoelämää arvioitaessa.

Valtion veropolitiikan myötä työmatkoilla jopa tienataan. Niinpä meillä on lukuisasti menestyviä kuntia, joista ns. perustyöpaikat puuttuvat lähes kokonaan. Tänään ihmiset ovat valmiita työmatkustamaan pitkiäkin matkoja, jotta he ja heidän läheisensä saavat elää tuvallisessa, virikerikkaassa, hyvien palvelujen, monipuolisten elämän puitteiden ja/tai edullisten elinkustannusten asuinpaikassa.

Teollisuustyöpaikkoihin voimakkaasti painottuva elinkeinoelämän kuntakohtainen arviointi on ajalta sirppi ja vasara. Arvioidessamme Uudenkaupungin elinkeinoelämää, tämän huomaa helposti. Johtavan marketin valikoimien muuttuessa huonompaan suuntaan ja keskeisen liikkeen lopullinen häviäminen vaikuttavat kaupunkimme keskustan elinvoimaisuteen ratkaisevasti. Marketin hiipumisen ja häviämisen jälkeen Alicenkadun varrelta muutkin yritykset ovat alkaneet hiipua ja hävitä. Lukuisat kuihtuvat keskukset osoittavat kaupan merkityksen kuntakohtaisessa arvioinnissa.

Lapsiperheen saa paikkakunnalle muuttamaan turvallisuus, laadukas opetus, harrastusmahdollisuudet ja siinä määrin toimivat kunnalliset ja yksityiset palvelut, ettei niitä tarvitse työpäivän jälkeen hakea kotikuntaa kauempaa. Lapsiperheelle ja muillekin asukkaille kauppa ja palvelut ovat elinkeinoelämän tärkeimnnät toimialat. Entäpä mitä pääkaupunkilainen hallintovirkamies arvostaa elinkeinoelämässämme, jos hän muuttaa eläkepäiviksi tänne, teollisia työpaikkoja? -Heh heh. .....?

TOIMIVAN KAUPAN JA PALVELUIDEN LISÄKSI ONNISTUNUT KAAVOITUS VAIKUTTAA KAUPUNGIN MUUTTOVOITTOON.

HAETAAN RAULA RAUMALTA TEKNISEKSI JOHTAJAKSI!

Teknistä johtajaa ei ole saatu valittua, vaikka asian tiimoilla on touhuttu pian jo vuosi. Nyttääpä vielä siltä, että koko hakuprosessi olisi hyvä pistää uusiksi ja soittaa yksi puhelu Raumalle. Se on selvää, että Uusikaupunki tarvitsee palkkalistoilleen henkilön, joka vastaa kaupungin onnistuneesti teknisestä suunnittelusta ynnä sen menestyksellisestä toteutuksesta.

Kaupunkimme tekninen sektori on kuin myllynkivi hukkuvan kaulassa. Esittelymme on hämärää ellei peräti pimeydessä pirun ahterin synkikimpään sopukkaan verrattavissa ja toteutuksemme on vähintäänkin onnetonta kuin istuttaisi ohraa kallion onkaloon. Näillä eväillä momenttumit lurahtelevat ohi ilman, että kaupunkimme pääsee tarttumaan niihin ja tempaisemaan itsensä, itsestään selvälle, kasvu-uralle.

Kolmivuotiaskin tajuaa, ettei kaupungin ahteri kestä nykyistä menoa: Tontonmäen rahareiät kasvavat vuokrakerrostalojen rahakraatereiksi ja tuulimyllyt uhkaavat kaupunkimme viihtyvyyttä ja tulevaisuutta. Muutosta ei ainoastaan kaivata, vaan se on jopa välttämätön kaupunkimme tulevaisuuden kannalta!

Uusia tuulia toisi karismaattinen kaveri, joka vastaa suorasti ja esittelee asiansa rehellisesti sekä suorittaa tehtävänsä taidokkaan tehokkaasti. Kun tällainen henkilö on olemassa ja hän tuntee paikallisen organisaation sekä on käytännössä osoittanut kykynsä ongelmien löytämiseen plus niiden korjaamiseen, on ihmmeellistä, että emme rekrytoi häntä tänne töihin.

Insinööri Raula on oikea henkilö Uudenkaupungin tekniseksijohtajaksi. Hänen tietonsa kaupungistamme ovat tuoreet, sillä Uusikaupunki ei ole vielä mennyt niin paljon kehityksessä taaksepäin, jottei häntä saataisi tänne takaisin. Ehkä siihen tarvitaan rahaa, mutta ei tuhannen ihmisen organisaatio yhteen ihmiseen kaadu, jos hän on rutkasti suuren palkkansa arvoinen.

Tontonmäki-oireyhtymä eli media peittää ja kieltää mokista keskustelun!

Tässä naurussa suin aiheutetaan kaupunkilaisille miljoonavahinkoa. Vahingon aiheuttamisen vastustaminen ja vahingon minimoinnin yrittäminen oli häiriköintiä, riidan kylvämistä ja tolkutonta käyttäytymistä. Nyt tolkullista meinikiä on ihmisiksi oleminen eli koko ongelman kieltäminen: Kyllästymiseen asti hoetaan oireyhtymää ja silläkö aiheutettu vahinko korvataan kaupunkilaisille?

Jos joku ajaa toisen auton, tyhmyyttään tai huolimattomuuttaan, romuksi ja toteaa ennen paikalta poistumista kättä rennosti heiluttaen: Sori! Hei, näitähän sattuu! Luonnollisesti romuttuneen auton omistajaa sapettaa ja hän haluaa kulkupelinsä kuntoon. Yleensä kuntoon saattamista vaaditaan auton hajottajalta. Ei esim. auton romuttanut selviä korvaamasta aiheuttamaansa vahinkoa hokemalla kyllästymiseen asti: Onkos täällä joku romuauto-syndrooma? Sama koskee kaikkea särkemistä ja vahingoittamista. Meidät on totutettu ja meillä on totuttu siihen, että toisen omaisuuden tuhoaja, särkijä jne. korvaa aiheuttamansa vahingon.

Yhteiskunnan varoin pyöritetään oikeuslaitosta ja kustannetaan yliopistoja, jotka tuottavat kansan turvaksi tuomareita ja asianajajia, jotta mm. jokainen. kenen omaisuutta on tärvätty, saa korvauksen omaisuuden tärvääjältä. Se mikä pätee yksityisen ihmisen omaisuuteen, pätee myös yhteiseen omaisuuteen. Kunnissa käytetään tilintarkastajia, siellä on hallitusta, tarkastuslautakuntaa ja valtuustoa valvomassa, että luottamushenkilöt noudattavat lakia eli toimivat kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi. Valvontaketjun viimeisenä on media, julkinen sana, joka haukan lailla puolueettomana valvoo päättäjien toimintaa ja pitää, totuus ohjenuoranaan, huolta siitä, että tehdyistä virheistä opitaan, niitä ei toisteta ja kelvottomat, tolkuttomat eli päättäjät, ketkä eivät osaa olla ihmisiksi, poistuvat vaaleissa kuvioista!

Jotta em. kuvio ei toimi, tarvitaan siihen melkoisia sattumia, harvinaisen tyhmiä päättäjiä, hyvä veli -kuviota ja/tai kelvotonta lehdistöä. Jos koko em. ketju koostuu onnettomista velliahtereista, ketkä antavat juntata huonot päätökset läpi, pitävät valheilla mokat kansan tietämättömissä sekä leimaavat kyseenalaistajat, vaihtoehdon vaatijat roistoiksi sekä häiriköiksi, jää kuntalaiselle ainoastaan maksajan rooli.

Meillä Tontonmäki on tabu, siitä ei saa puhua, siitä ei saa oppia eikä vahingon aiheuttajaa saa laittaa vastuuseen. Sanotaan, että näin on kaikkialla, mutta lukekaapa seuraava linkki, joka kertoo Kaustisten tapahtumista. Löytyykö yhtäläisyyksiä meidän Tontonmäkemme kanssa ja löytyykö eroavuuksia julkisen sanan toiminnassa:
Näin uutisointiin Kaustisissa tehtyjä hallikauppoja

Miksi muutetaan sinne, missä ei ole asuntoja? – Löytyykö vastaus kuvista?

Asuminen on osa ihmiselämää, samoin työ ja vapaa-aika. Mitä paremmin nämä kyetään yhdistämään, sitä paremmasta elämän laadusta puhutaan. Työllä rahoitetaan asuminen ja vapaa-aika. Työ ei kuitenkaan ohjaa vapaassa yhteiskunnassa ihmisen asumista tai asuminen työtä. Vapaassa, vauraassa ja perhekeskeisessä yhteiskunnassa pyritään maksimoimaan vapaa-aika niin määrän, laadun kuin seuran suhteen. Näin ollen vapaa-aika määrää pitkälti sen missä ihminen asuu, jos muutkin perusjutut ovat aina turvallisuutta myöden tyylikkäästi kunnossa.

 

Totalitaarisissa yhteiskunnissa, joissa yksilö oli alistettu yhteisön eteen puurtajaksi ja feodalistisissa yhteiskunnissa, jossa yksilön tehtävä oli palvella hallitsijaa, voitiin väkeä siirtää mielin määrin työn tai asuntojen avulla. Esim. DDR:ssä ei ihmeemmin ihmisiltä kyselty, missä he haluavat asua tai työskennellä. Kun käsky kävi, väki suuntasi ehkä hymyillen, mutta nyrkkiä taskussa puristaen sinne, minne komento ohjasi.

DDR:n tyyliin ei kuulunut purnaus. Kaikki mitä ylhäältä annettiin, otettiin nöyrästi vastaan, sillä urputtajat eivät saaneet edes sitä, mistä urputtivat. Vapaassa yhteiskunnassa on vaikea kuvitella ihmisten muuttavan jonnekin vain siksi, että siellä on asuntoja tai työtä. Tähän tarvitaan ääretöntä taloudellista lamaa, energian hinnannousua jne.. Vapaa-aika ja elämän puitteet määrävät sen, missä kukin läheisineen haluaa olla ja elää.

Seuraavat valokuvat valottavat asiaa:

Tällä alueella ei ollut joku vuosi sitten yhtään taloa. Nyt sinne on rakennettu muutamassa vuodessa toista sataa omakotitaloa. Mikä saa ihmiset rakentamaan ja muuttamaan tälle paikalle?

Rakentaminen alueella jatkuu edelleen. Miksi kymmeniä omakotitaloja rakennetaan juuri tänne, mikseivät he muuta ensin vuokrakerrostaloon?

Laadukas opetus, moderni koulu ja turvallinen asuinympäristö ovat lapsiperheiden arvoasteikon yläpäässä.

1970-luvulla kunnat satsasivat työpaikkoihin ja vuokra-asuntoihin saadakseen uusia asukkaita ja veronmaksajia. 2014 kunnat kamppailevat asukkaista tarjoamalla mahdollisimman hyvät vapaa-ajan puiteet. Kahden koulun väliiin voidaan rakentaa lämmitettävä tekonurmi, joka mahdollistaa lasten jalkapallon harrastamisen helmikuun lopulta joulukuun lopulle. Samalla koulun laadukkaan liikuntahallin käyttöpaineet vähenevät.

Jos kahden koulun välistä löytyy tekonurmen lisäksi hiekkatekonurmi pesäpalloilijoille, voidaan puhua koulun lähellä olevasta merkittävästä liikuntakeskuksesta. Tällaiset kunnan satsaukset lisäävät muuttokiinnostusta ja nostavat tonttimaan hintaa.

Menestyvien kuntien toiminta on muuttunut melkoisesti 1970-luvulta. Vuonna 2014 kehittyvän kunnan takaa löytyy asukkaan toiveiden täyttäminen ja siten kilpailu vanhoista/uusista asukkaista käydään pitkälti vapaa-ajan tarjonnalla. Toimivat ja kehittyvät palvelut, hyvät ja turvalliset elämisen puitteet, kaavaoituksen avulla kasvava yksityinen palvelusektori ja posittivinen tulevaisuuden kuva ovat 2014 menestyvän kunnan perusvaatimukset.

Jos jossain eletään yhä 1970-lukua, siellä rakennetaan halleja, kaunistellaan rantoja ja tarjotaan kunnan asukkaille huononevien palvelujen lisäksi tyhjää pääkatua ja keskellä kuolevaa kaupunkia viipottavaa valtavaa tuulimyllyä sekä kaiken lopullisesti romuttavaa, velkataakkan yli toipimusrajan kasvattavaa, vuokrakerrostaloa! Jos kaikki tämä toteutetaan yhdenmaalin kaavalla, kuntalaista kuulematta ja hänestä välittämättä, kuten 1970-luvulla DDR:ssä, onko enää ihme, jos väki muuttaa muualle eli sinne, missä heidät huomioidaan ja missä heidän on parempi elää?  -Kuten historia on osoittanut DDR ei toimi ilman muuria!

VAIHTOEHTO MÖRNEN KOIVUKUJAN KAATAMISELLE!

Tässä kaupungissa toteutetaan mystisiä juttuja maagisin tavoin ja useinmiten rahoittajan ja kaupungin edun vastaisesti. Viimeiset episodit ovat tuulimylly Hyttyskariin ja Mörnen rauhoitetun koivukujan kaataminen. Ilmeisesti kansalaisaktiivisuus estää tuulimyllyn syntymisen Hyttyskariin ellei virkakoneisto junttaa sitä jollain pirullisella juonella, kaupunkilaisten selän takana.

Aivan oma lukunsa on Mörnen  rauhoitetun koivukujan hävittäminen, joka ei edes ollut vielä tiensä päässä vaan kuulemma pikemminkin liikenteellinen haittatekijä. On ilmiselvää, että organisaatio joka toteuttaa "tontonmäkiä", kaavoittaa "janhuan niemiä", rakentelee valopylväitä keskelle ajorataaa ja pitää kaupungin kokouksia kaupunkilaisten rahoilla Saksassa, ei pahemmin ajatelle jonkun koivuaidan merkitystä ja vaihtoehtoja sen kaatamiselle.

Ensinnäkin jos joku noin olennainen juttu kuin Mörnen rauhoitettu koivukuja hävitetään, täytyy siitä ensin käydä julkinen keskustelu tai asian on oltava hyvissä ajoin kaupunkilaisten tiedossa. Ilmeisesti nytkin, kuten ennenkin asioita on tehty tai päätöksiä on juntattu läpi salassa juuri siksi, että tehdylle tai päätetylle asialle ei voi enää tehdä mitään. Ylimielisyydessään virkaskoneistomme vähät välittää kansan jälkipuheista. Tähän käytäntöön sopisi kaupungin hallituksen puuttua vahvasti ja nopeasti.

Mörnen rauhoitetun koivukujan kaadossa ihetyttää korkeimmin se, ettei sitä kaadettu niinkään puiden huonon kunnon vuoksi vaan lähinnä liikenteellisistä syistä. Suuret autot eivät kuulemma sovi ajamaan rauhoitettujen koivujen alta. Mikseivät nämä suuret autot ajelleet ja ajele Mörneen poliisilaitoksen liittymästä? Siellä on leveyttä isommallekin autolle. Samoin Mörnen pihalla löytynee maakunnan suurin liikenneympyrä, jossa jopa neuvostotylinen mannertenvälisten ohjusten vetovaunu lavetteineen sopii kääntymään.

Tietääkseni Mörnen puiden kunto oli tarkastettu 2009 ja muutamat puut olivat varsin kehnossa kunnossa, siksi niiden kaato oli perusteltua. Koko kujan kaatamiselle ei ole esitetty järkiperusteita. Kujan kohdalla ei ole liittymiä muualle kuin virkahenkilöiden parkkipaikoille, joten kaikki "hyötyajo" olisi voitu hoitaa poliisiaseman liittymästä.

SYY MÖRNEN RAUHOITETUN KOIVUKUJAN KAATAMISEEN SELVISI!

Uudessakaupungissa pyritään kehittämään kaupunkia historiallisin faktaopein. Nämä faktaopit on löydetty 1970-luvulta, jolloin maanosamme taloudellinrn kasvu ja kehittyminen olivat maailman nopeinta.

Meillä on satsattu halleihin, mutta työpaikat ovat vähentyneet. Meillä on satsattu elinkeinopolitiikkaan, mutta kaupat ja yritykset ovat vähentyneet. Meillä on satsattu palveluihin, mutta palvelut ovat vähentyneet. Meillä on satsattu opetukseen, mutta koulut ja oppilaat ovat vähentyneet. Meillä on tehostettu suunnitelmallisesti ja tulosvastuullisesti toimintoja, mutta niiden kustannukset ja sitä myötä verot sekä taksat ovat nousseet tappiin.

Kaiken edellä mainitun satsauksen seurauksena väki pakenee kaupungistamme. Mutta, jotta seisemänkymmentäluvun oppien tuulahdus olisi täydellinen tarvitaan vielä vuokrakerrostalo ja se lopullinen juju - kaikkien jujujen juju ja varman tulevaisuuden äiti. Tämä lopullinen juju varmistaa meillä ajetun seitsemänkymmentäluvun suunnitelmatalouden saumattoman toimivuuden.

Nyt tämän lopullisen jujun tieltä on jouduttu kaatamaan Mörnen koivukuja. 1970-luvun toimivuuden takaava sinetti ehkäisee väen poismuuton kaupungistamme. Organisaatiossamme on tietämystä ja suora linkki 1970-luvun kaikkien jujujen jujun kotipaikkaan eli Berliiniin. Lopullinen juju joka takaa kaupungin rakentamaan vuokrakerrostaloon asukkaat on tietenkin muuri, joka estää ihmisten poismuuton!
Tältä näyttää muuria vailla valmis Mörne!

KAUPUNGINJOHTAJA HÄNELLE JÄTETYSTÄ ”TUTKINTAPYYNNÖSTÄ” : Ei aihetta toimenpiteisiin, asia loppuunkäsitelty!

Saamieni ja kaupunginjohtajan vahvistamien tietojen mukaan kaupunkilainen veronmaksaja otti yhteyttä paikalliseen luottamushenkilöön epäiltyään kaupunginpalveluksessa olevan työntekijän käyttäneen virka-asemaansa väärin. Yhteydenoton taustalla oli epäilys siitä, että kaupungin palkkalistoilla oleva henkilö olisi työssään toiminut siten, että hänen läheisensä olisi saavuttanut em. menettelyllä taloudellista hyötyä.

Luottamushenkilön saatua tiedon em. epäilystä, hän vei asian päätäntäorganisaatioon, josta se eteni virkamiesjohdon huipulle eli aina kaupunginjohtajalle asti. Kaupunginjohta myöntää tapahtuneen ja toteaa, että po. epäillyn esimiehenä hän on vastannut, ettei kantelun johdosta ole aiheta ryhtyä toimenpiteisiin. Lisäksi kaupenginjohtaja painottaa: ”Asia on kaupungin puolelta loppuun käsitelty.”

Kaupungin valmistelu-, toteutus tai päätöselimet eivät ole tuomioistuimia tai edes harkintavaltaisia rikosten suhteen. Jos lakia epäillään rikotun, on asia syytä jättää tutkintaan. Suomen laki mene niin kaupungin käytäntöjen kuin hallintosäännönkin edelle. Kuntalain mukaan kaupunkiorganisaation on toimittava kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi ja lain noudattamisen edellyttäminen kaupungin työntekijöiltä lienee parasta kunnalle ja sen asukkaille. On paikallaan huomauttaa, että Uudenkaupungin kaupunkiorganisaatiossa ei työskentele lakimiestä.

Sitä ei tiedetä olisiko po. tapaus johtanut edes tutkintaa, syytetoimiin tai peräti syylliseksi tuomitsemiseen. Näin toimittiin nyt, kun kaupunki organisaatiossa ei ole juristia. Aikaisemmin, kun kaupungin palveluksessa oli juristi, tutkintapyyntöjä jätettiin varsin runsaasti.  Nämä aikaisemmat tutkintapyynnöt eivät yhdessäkään tapauksessa edenneet oikeussaliin asti. Mutta tuolloin asioista saatiin syyttäjän päätös, jolloin epäilykset tutkintaan jätettyjenn tapahtumien mahdollisista laittomuuksista poistuivat!

Amatöörit valitsevat ammattilaista: TEKNINEN JOHTAJA - PARAS VAI SOPIVA!

Kahdessa asiassa voin todeta elämäni aikana onnistuneeni edes jotenkin. Ensimmäinen on matkailun kehittäminen ja toinen henkilökunnan rekrytointi ja motivointi. Olen ollut henkilökohtaisesti mukana haastattelemassa ja palkkaamassa kymmeniä ihmisiä erilaisiin tehtäviin. Kun katson em. palkattujen tyyppien urakehitystä ja merkitystä palkanmaksajilleen, voin todeta valintojen menneen kohtuullisesti putkeen. Oliko kohdallani kyse säkästä tai sattumasta, sitä en lähde arvioimaan.

Ihmistä palkattaessa ykstyisellä sektorilla, on itsestään selvää, että tehtävään valitaan, perinpohjaisen valmistelun ja pohdinnan jälkeen, paras vaihtoehto. Vain yrityksen saama hyöty ja raharaamit ratkaisevat yksityisen sektorin onnistuneessa henkilökunnan rekrytoinnissa. Asian luulisi olevan samoin kunnan hakiessa väkeä työtehtäviin - katsotaan kenestä hakijasta on eniten hyötyä kuntalaiselle ja valitaan hänet. Näin yksinkertaista luusi henkilökunnan palkkauksen olevan. - Vaan eipä ole, meillä ongelma ei ole hakijoissa vaan valitsijoissa.

Jo mielenkiinnosta, olen ollut mukana muutamassa kaupunkimme järjestämässä työhaastattelutilaisuudessa. Näitä kaupunkimme hakuprosesseja voitanee pitää pitkälti amatöörimäisinä ja lähinnä naurettavina. On käynyt jopa niin, että jo työpaikkailmoitus on laadittu niin poskelleen, että hakuprosessi jouduttiin käymään toistamiseen. Olen haastatteluissa havainnut kuinka pärstäkerroin ja sopivuus saattaa ajaa räikeästi pätevyyden ohi. Joskus tuntui, että haastattelussa haettiin enemmänkin sopivaa seuraa kuin ammatitaitoista työntekijää kaupunkilaisten palvelijaksi.

Parhaimmillaan jutut haastattelujen välillä pyörivät aivan uskomattomissa ja pöyristyttävissä uomissa - liikutaan keltaisen lehdistön etusivutasolla. Mutta otetaanpa eräs esimerkki haastattelujen onnettomasta tasosta: Ensinnäkään haastattelijat eivät olleet valmistautuneet tilaisuuteen ottamalla selville vähääkään haastateltavan taustoista. Itse ryhdyin jututtamaan häntä menneisyyden vähemmän mairittelevista käänteistä ja sain kandinaatin punottamaan ja hiiltymään. Tässä vaiheessa minulle todettiin, että haastateltavaa ei saa ahdistaa ja paineistaa noin törkeästi.

Tämän jälkeen minua ahdistamisesta ja painostamisesta syyttänyt tapaus alkoi jututtaa haastateltavaa: Tuletko aikaisin töihin? Oletko sitoutunut työhösi? Oletko valmis joustamaan työajoissa? Tunnetko elinkeinoelää? Kestätkö paineita? :Näitä kysymyksiä lakoonisesti ja teennäisrennosti pudotellessaan kysyjä haukkui mm. hakijan aikaisemman kolleegan maan  rakoon. Haastattelu oli totaalinen shokki haasteltavalle ja minulle.

Ajatelkaapa nyt itsekse, vastaako kukaan työpaikkan hakija em. kysymyksiin: -En tule ajoissa töihin, en ole sitoutunut työhöni, en jousta yhtään töiden vuoksi, elinkeinoelämästä en tiedä tuon taivaallista ja mitä paineisiin tulee, lasken alleni välittömästi, jos joku menee vähänkin vastoin suunnitelmia. Haastattelussa täytyy haastateltava panna koville ja vieläpä sitä kovemmalle, mitä kovempaan virkaan häntä haetaan.  -Mutta jos ei ole osaamista tai muitakaan eväitä, niin milläs pistät?

Ensinnäkin meidän pitäisi sopia selkeät pelisäännöt pätevyysvaatimuksista, haun pääpainotteista, määräaikaisuudesta, testauksista, hakuajoista, mahdollisesta jatkohausta ja asettaa selkeät palkkaraamit. Toiseksi pitää valita pätevät esihaastattelijat, jotka ajavat selkeästi kaupunkilaisten parasta eikä sitä, että valittava on ensisijaisesti omaa puoluetta eikä missään tapauksessa ole kilpailevan puolueen ehdokas.

Jos kaupunkilaisen etu on ainoa motiivi valinnalle ja valintaa ei tee onneton hallituksemme, vältämme valintamokan. Viime valinta meni jo hyvin, joten toivotaan parasta tämänkin suhteen. Emmehän elä missään Baikonurissa, jonne tarvitaan lisää kosmonautteja!

Kunnallisessa korkeushypyssä rimanalittajakin voi olla mestari!

Jos aikuisten korkeushypyssä rima keikku 55 cm korkeudessa ja hyppääjä pudottaa sen, saa riman pudottaja osakseen naureskelu, koska hän on kerrassaan onneton korkeushyppääjä. Sen sijaan, jos muut eivät saa rimaa edes alas, on riman pudottaja, huonoudestaan huolimatta, porukan paras korkeushyppääjä. Jos media uutisoi kyseisen hyppääjän olevan suuri voittaja ja porukan paras korkeushyppääjä, mutta jättää ilmoittamatta numerot ja luvut eli korkeuden, saa median varassa oleva kansa hiukan virheellisen kuvan korkeushyppääjien taidoista. Tältä pohjalta saattaa kansa juhlia varsin kehnoa korkeushyppääjää suurena sankarina ja menestyjänä.

Mikäli joukko surkeita korkeushyppääjiä on saavuttanut merkittävän aseman uutisoinnilla; Joka ilman lukuja ja tuloksia on tehnyt heistä sankareita, on heidän pääasillinen tavoitteensa vaieta totuudesta ja pitää se oman pienen piirin tietona. Kun em. piiri pitää yhtä ja huolta siitä, että heidän joukkoonsa ei tule heitä pätevämpiä korkeushyppääjiä, onnistuu valheessa eläminen ja vallassa pysyminen - kiitos median.

Onnettomien korkeushyppääjien vallassa pysymiselle ilmestyy ongelmia vasta siinä vaiheessa, jos joku joukon merkittävimmistä jäsenistä esim. valmentaja, päättää siirtyä muualle ja hänet täytyy korvata avoimen haun kautta uudella tekijällä. Jos esim. valmentajan korvaajaksi valitaan paras mahdollinen korkeushypyn tulosvastuullinen asiantuntija, tämä vaati välittömästi nykyisten korkeushyppääjien vaihtamista. Eihän yhdellekään menestystä janoavalle ammattivalmentajalle kelpaa hyppäjämateriaali, josta kukaan ei pääse edes 55 cm:ä.

Avoimessa valinnassa onnettomat korkeushyppääjät eivät voi suoraan valita mahdollisimman onnetonta valmentajaa - kansa ei sulattaisi tätä. Siispä vallassa pysyäkseen onnettomat korkeushyppääjät tarvitsevat, heitä ennenkin auttaneen, median apua. Niinpä jipoilla, jutuilla ja silmän käännöllä, valitaan korkeushyppyvalmentaja, joka ei ole koskaan hypännyt korkeutta eikä edes nähnyt urheilukenttää. Näin sama paletti jatkuu ja onnettomat korkeushyppääjät jatkavat uuden onnettoman valmentajan kanssa onnetonta korkeushyppelyään. Mikään ei muutu, media pitää siitä huolen!

Voiko kaupungissa tehdä kymmeniä vuosia totaalisia riman alutuksia ja silti kantaa sankarin viittaa sekä keikkua kymmenet vuodet vallan huipulla? Voiko joku paikkakunta menettää lähes 20% asukkaista, ajaa kouluverkkonsa alas, tyhjentää pääkatunsa liikkeistä, nostaa veroja ja taksoja, myydä miljoonilla kaupunkilaisten omaisuutta, tuhlata kaupunkilaisten omaisuttaa ilmiselviin älyttömyyksiin ja palkita kaikki munaukset valmistelleet tyypit ruhtinallisilla palkkioilla? Kaikki tämä on mahdollista, kun tietämättömät ja osaamattomat, yli hallintokuntien ja puoluerajojen, yhdessä median kanssa vaikenevat totuudesta, kertovat sopivasti väritettyjä osatotuuksia ja juhlivat kuin korkeimman riman ylittäjät! Tarvitaanko nyt menon takaamiseksi tekninen rimanalittaja?

VUOKRAKERROSTALOJEN HAIKAILIJAT KUULUVAT AIKAAN SIRPPI JA VASARA!

1970-luvulla elettiin Suomessa todellista rakennemuutosta. Väki muutti maaseudun elinkelvottomilta maatiloilta kaupunkeihin. Tuolloin kotoa lähtö oli pakon sanelema juttu. Varallisuuden puuttuessa kodit ränsistyivät ja siksi, jotkut asuinrakennukset olivat vailla vesijohtoja, viemäreitä ja jopa sähköä. Harvoista taloista löytyi yhtä autoa tai edes moottoripyörä. Kun vielä tuon ajan tiet ja autot olivat mitä olivat, voitiin etätyötä pitää täysin utopistisena  haihatteluna. Siispä työn perässä muutto oli teollistuvassa Suomessa pääsääntöisesti ainoa realistinen vaihtoehto perheen elintason parantamiseksi.

1970-luvulla alkoi melkoinen elementtikerrostalojen rakennusbuumi. Sähkö, vesi, viemäri, ei tarvinut lämmittää puilla, ei aurata pihaa ja helppo työ kotioloihin verrattuna sai ihmiset jättämään maaseudun ankeat ja askeettiiset olot. Luonnon armoilla eläminen ja tienaaminen, kituuttaminen ja ainainen epävarmuus tulevaisuudesta vaihtui säännölliseen työhön ja vuokra-asumiseen - 8 tuntiin päivässä, 5 päivään viikossa, huoleton asuminen ja varma työ.

1970-luvun murroksen myötä alkoi myös kansan vaurastuminen, autot alkoivat yleistyä ja 1980-luvulla auto kuului jo  useimpiin kotitalouteen. Tosin autot olivat sen ajan Mosseja, Skodia, Volkkareita jne. Tuolloin tavallisen duunarin mieleen ei edes juolahtanut aja sadan saati viidenkymmen kilometrin työmatkaa päivittäin edestakaisin. Jos työ vaihtui, mikä tuolloin oli harvinaista, koko perhe muutti työn perässä ja useinmiten vuokra-asuntoon.

Varallisuuden kasvaessa ja Suomen autoistuessa vanhasta kotitalosta tuli kesäpaikka, joka usein lohkottiin mökkitonteiksi. Suomalainen kaipasi juurilleen ja luontoon sekä omaan rauhaan. Tämä oman rauhan kaipaaminen näkyy vaurastumisen seuraavassa vaiheessa eli useat halusivat oman asunnon ja mielummin vielä omakotitalon tai edes rivitalon. Niinpä vuokra-asunnot tulivat tarpeettomiksi. Teollisuusyhtiöt ja kunnat myivät vuokrakerrostaloja jopa pilkkahintaan. Uudessakaupungissakin sai 1990-luvulla omakseen kerrostalokaksion 20 000 markalla eli henkilöauton hinnalla.

2010-luvun Suomi on täysin toisenlainen kuin se Suomi, jossa ihmiset muuttivat työn perässä maalta kaupunkien vuokrakerrostaloihin.  Lähes jokaisessa taloudessa on auto  useissa kaksi - tiestö, laadukkaat ja miellyttävät autot mahdollistavat pitkätkin päivittäiset työmatkat - lähes kaikki asuvat omistusasunnossa - lasten harrastukset ovat kehittyneet ja monipuolistuneet - aniharva suomalainen haluaa kerrostaloon asumaan ja jos haluaa, täytyy talon läheltä löytyä kaikki mahdolliset palvelut.

Ei siis ole tätä päivää, jos kuvittelee ensin isän muuttavan työn perässä parakkiin tehtaan lähistölle ja perheen seuraavan,  vuokrakerrostalo valmistuu tehtaan lähelle. Me elämme 2010-luvulla emmekä 1970-lukua. Maailma on muuttunut ja muuttuu edelleen, jos siinä muutoksessa aiomme pärjätä meidän on mielummin oltava joitakin vuosia muita edellä. Emmekä varmasti pärjää, jos ajatusmaailmamme 40 vuotta muita jäljessä.

Vastaus siihen mitä meidän tulisi tehdä löytyi Passarista, kun kyselin sieltä Uuteenkaupunkiin muuttajista: Tänne muuttaa nuoria poikamiehiä, mutta perheitä tänne ei muuta lasten harrastusmahdollisuuksien vuoksi. Siispä paljon olennaisempaa olisi kehittää paikallista koululaitosta ja harrastuspuitteita kuin lyödä miljoonia vuokrakerrostaloon. Perheet muuttavat tänne, kun lasten elämän puitteet ja harrastusmahdollisuudet ovat hyvät. Nämä perheet ostavat tai rakentavat itselleen mieleiset talot. Vuokra-asunnoista tulee vain nukkuma- ja rymykämppiä viikoksi perheestä erkaneville nuorille miehille.

Ainoastaan jos vuokrakerrostalo ja täällä olevat muut puitteet ovat lähtöpaikkaa paremmat, ne vetävät muuttajia tänne. Tuolloin muttajien lähtöosoite löytynee Balttiasta tai vieläkin etäänpää. Tämän sortin muuttoliike taas aiheuttaa paljon haasteita ja paineita mm. jo alasajetulle opetustoimelle. Muistanette kuinka muutama vuosi sitten koulujemme äidinkielen opetukseen täytyi satsata 100 000€ ekstraa, jotta se saataisiin  edes hädin tuskin kelvolliselle tasolle. Eli kykenemmekö vastaanottamaan vieraskielisiä muuttajia, jos emme kykene hoitamaan suomenkielistenkään asioita suomen kielen osalta? Tätä sopii pohtia kunkin tykönään.

Meidän todelliset muuttovalttikortimme löytyvät vanhoista puutaloista, meren läheisyydestä ja maaseudusta. Näistä pystymme tarjoamaan jotain sellaista, mitä kaikkialta muualta ei löydy ja jos löytyy, olemme hinnaltamme kilpailukykyisiä. Ikävää, että nämä vaihtoehdot on jo lukuisilla eri kerroilla tarjottu päättäjillemme ja valmistilijoillemme, mutta aina ne on tyrmätty, sillä meidän 1970-luvulle jämähtäneeseen valmisteluun ja päätöksentekoon ei kuulu uudet raikkaat 2010-luvun opit ja näkemykset!