tiistai 26. elokuuta 2014

IHMEELLISTEN IHMEIDEN IHMEKAUPUNKI - UUSIKAUPUNKI

Parikymmentä vuotta Uudessakaupungissa hakattiin rahaa ns. elinkeinopolitiikaan. Tämän seurauksena vauras kaupunki köyhtyi, menetti työpaikkoja, yrityksiä ja lähes 3 000 asukasta. Silti harkkinnaista apua valtiolta hakeneessa, kaupunkilaisten omaisuutta miljoonilla myyneessä, palveluja rajusti alasajaneessa ja verot sekä taksat tappiin nostaneessa kaupungissa juhlittiin onnistunutta elinkeinopolitiikkaa ja vastoin todellisuutta myös sitä, että nyt meillä menee paremmmin kuin koskaan.

Viime vuonna autotehtaalla lienee ollut noin 700 työntekijää ja nyt siellä työskennellee  noin 1 800 työntekijää eli viimeinkin niitä työpaikkoja tuli, joskaan ei kaupungin toimin. Nyt ongelmamme on se, että miten tänne saadaan työntekijöitä. Kaupunginjohto pomppii riemusta, kun autotehtaan ongelma ratkaistiin siten, että ulkopaikkakuntalaiset työntekijät tuodaan ulkopaikkakunnalta bussilla autotehtaan portille ja viedään autotehtaan portilta bussilla takaisin kotikuntaan.

Mystisyyden huippu lienee sekin, että samalla, kun kaupunginjohtaja läpyskässä hehkuttaa tänne muuttaneen yli sata uutta asukasta, julkaistaan toisaalla tilasto, jonka mukaan kaupungin työttömien määrä on kasvanut kuukaudessa yli sadallaviidelläkymmenellä. Työttömiäkö tänne muutti vai mikä selittää moisen mystiikan?

Onhan selvää, että jos tämänkokoinen kaupunki saa yli tuhat työpaikkaa, sen on pakko näkyä työttömien määrän laskuna, muutovoittona, kiihtyneenä asuntokauppana, kaupungin yrityselämän vilkastumisena ja selkeänä verotulojen kasvuna. Jos nämä eivät toteudu, jossain kohdin joku ei pidä kutiaan eli joku valehtelee.

TYÖTTÖMYYS KASVOI RAJUSTI KUUKAUDEN AIKANA

9 kommenttia:

  1. Wot. Taitaa olla just noin. Luvuissa on nyt klappia ja paljon. Missä syy niin olisi kiva tietää.

    VastaaPoista
  2. Ei valehtele vaan annetaan väärää informaatiota.

    VastaaPoista
  3. Tänään läpyskässä tuosta työttömyyden noususta, osasyy kyllä kouluista valmistuneet, mutta ei kerro kyllä kokonaistotuutta.
    Ottaen huomioon, että kesällä palkataan paljon kesätyöntekijöitä .esim seurakunta,pakkis ja kaupungi.

    VastaaPoista
  4. Selvittelin, että kaupungissa on kymmeniä tyhjiä asuntoja myynnissä. Onko todellakin kh:n mielestä nyt oikea aika sotkea markkinoita ja rakentaa uusia? Vanhat vuokratalot on juuri saatu myytyä pilkkahinnalla ja nyt jo pitäisi ruveta kovalla rahalla tekemään lisää. 10 vuoden päästä kaupunki myy asuntojaan taas muutaman sadan euron neliöhinnalla, mutta saatiinpahan salolaiset reissujätkät majoitettua. Ei järjen häivääkään tuossa touhussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa on yks juttu mitä en tajuu. Eli miten salolaisilla reissujätkillä on varaa pitää 2 asuntoa

      Poista
  5. Ugin työttömyysluvut vakkasuomenkuntien kärkipäässä, miten tämä kertakaikkiaan on mahdollista, kun lehdet kertovat aivan jotain muuta.
    Javan kysymys on enemmän kuin aiheellinen, onko tänne muuttanut vain työttömiä?????

    VastaaPoista
  6. Ennustan, että parin vuoden kuluttua U:gista saa edullisen vuokra-asunnon. Tietysti jos muutama kerrostalo valmistuu

    VastaaPoista
  7. Ajalkaapas nyt kun kokomuus mielletään yrittäjä ystävälliseksi puolueeksi ja ajaa alvin nosto joka on kaikista suurinta myrkkyä kaupiaille jotka myyvät lopputuotantoa, tarkoitan tällä pienkaupoja jotka työlistävät itse itsensä ja ehkä jonkun muun.
    Kun siihen lisätään nämä pientuloiset jolta pienennetään ostovoimaa, niin se on vielä lissämässä ahdinkoa näille pienyrittäjille.

    VastaaPoista
  8. Ihmeellinen kaupunki sikses täytyy kyllä sanoa. Ja tässä se todiste
    http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/uutiset/669317.html
    Ketäs Ugissa olikaan se vaikuttavin puolue ollut viimeisen 50 vuotta ellei enmmän?

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!