VUOKRAKERROSTALOJEN HAIKAILIJAT KUULUVAT AIKAAN SIRPPI JA VASARA!

1970-luvulla elettiin Suomessa todellista rakennemuutosta. Väki muutti maaseudun elinkelvottomilta maatiloilta kaupunkeihin. Tuolloin kotoa lähtö oli pakon sanelema juttu. Varallisuuden puuttuessa kodit ränsistyivät ja siksi, jotkut asuinrakennukset olivat vailla vesijohtoja, viemäreitä ja jopa sähköä. Harvoista taloista löytyi yhtä autoa tai edes moottoripyörä. Kun vielä tuon ajan tiet ja autot olivat mitä olivat, voitiin etätyötä pitää täysin utopistisena  haihatteluna. Siispä työn perässä muutto oli teollistuvassa Suomessa pääsääntöisesti ainoa realistinen vaihtoehto perheen elintason parantamiseksi.

1970-luvulla alkoi melkoinen elementtikerrostalojen rakennusbuumi. Sähkö, vesi, viemäri, ei tarvinut lämmittää puilla, ei aurata pihaa ja helppo työ kotioloihin verrattuna sai ihmiset jättämään maaseudun ankeat ja askeettiiset olot. Luonnon armoilla eläminen ja tienaaminen, kituuttaminen ja ainainen epävarmuus tulevaisuudesta vaihtui säännölliseen työhön ja vuokra-asumiseen - 8 tuntiin päivässä, 5 päivään viikossa, huoleton asuminen ja varma työ.

1970-luvun murroksen myötä alkoi myös kansan vaurastuminen, autot alkoivat yleistyä ja 1980-luvulla auto kuului jo  useimpiin kotitalouteen. Tosin autot olivat sen ajan Mosseja, Skodia, Volkkareita jne. Tuolloin tavallisen duunarin mieleen ei edes juolahtanut aja sadan saati viidenkymmen kilometrin työmatkaa päivittäin edestakaisin. Jos työ vaihtui, mikä tuolloin oli harvinaista, koko perhe muutti työn perässä ja useinmiten vuokra-asuntoon.

Varallisuuden kasvaessa ja Suomen autoistuessa vanhasta kotitalosta tuli kesäpaikka, joka usein lohkottiin mökkitonteiksi. Suomalainen kaipasi juurilleen ja luontoon sekä omaan rauhaan. Tämä oman rauhan kaipaaminen näkyy vaurastumisen seuraavassa vaiheessa eli useat halusivat oman asunnon ja mielummin vielä omakotitalon tai edes rivitalon. Niinpä vuokra-asunnot tulivat tarpeettomiksi. Teollisuusyhtiöt ja kunnat myivät vuokrakerrostaloja jopa pilkkahintaan. Uudessakaupungissakin sai 1990-luvulla omakseen kerrostalokaksion 20 000 markalla eli henkilöauton hinnalla.

2010-luvun Suomi on täysin toisenlainen kuin se Suomi, jossa ihmiset muuttivat työn perässä maalta kaupunkien vuokrakerrostaloihin.  Lähes jokaisessa taloudessa on auto  useissa kaksi - tiestö, laadukkaat ja miellyttävät autot mahdollistavat pitkätkin päivittäiset työmatkat - lähes kaikki asuvat omistusasunnossa - lasten harrastukset ovat kehittyneet ja monipuolistuneet - aniharva suomalainen haluaa kerrostaloon asumaan ja jos haluaa, täytyy talon läheltä löytyä kaikki mahdolliset palvelut.

Ei siis ole tätä päivää, jos kuvittelee ensin isän muuttavan työn perässä parakkiin tehtaan lähistölle ja perheen seuraavan,  vuokrakerrostalo valmistuu tehtaan lähelle. Me elämme 2010-luvulla emmekä 1970-lukua. Maailma on muuttunut ja muuttuu edelleen, jos siinä muutoksessa aiomme pärjätä meidän on mielummin oltava joitakin vuosia muita edellä. Emmekä varmasti pärjää, jos ajatusmaailmamme 40 vuotta muita jäljessä.

Vastaus siihen mitä meidän tulisi tehdä löytyi Passarista, kun kyselin sieltä Uuteenkaupunkiin muuttajista: Tänne muuttaa nuoria poikamiehiä, mutta perheitä tänne ei muuta lasten harrastusmahdollisuuksien vuoksi. Siispä paljon olennaisempaa olisi kehittää paikallista koululaitosta ja harrastuspuitteita kuin lyödä miljoonia vuokrakerrostaloon. Perheet muuttavat tänne, kun lasten elämän puitteet ja harrastusmahdollisuudet ovat hyvät. Nämä perheet ostavat tai rakentavat itselleen mieleiset talot. Vuokra-asunnoista tulee vain nukkuma- ja rymykämppiä viikoksi perheestä erkaneville nuorille miehille.

Ainoastaan jos vuokrakerrostalo ja täällä olevat muut puitteet ovat lähtöpaikkaa paremmat, ne vetävät muuttajia tänne. Tuolloin muttajien lähtöosoite löytynee Balttiasta tai vieläkin etäänpää. Tämän sortin muuttoliike taas aiheuttaa paljon haasteita ja paineita mm. jo alasajetulle opetustoimelle. Muistanette kuinka muutama vuosi sitten koulujemme äidinkielen opetukseen täytyi satsata 100 000€ ekstraa, jotta se saataisiin  edes hädin tuskin kelvolliselle tasolle. Eli kykenemmekö vastaanottamaan vieraskielisiä muuttajia, jos emme kykene hoitamaan suomenkielistenkään asioita suomen kielen osalta? Tätä sopii pohtia kunkin tykönään.

Meidän todelliset muuttovalttikortimme löytyvät vanhoista puutaloista, meren läheisyydestä ja maaseudusta. Näistä pystymme tarjoamaan jotain sellaista, mitä kaikkialta muualta ei löydy ja jos löytyy, olemme hinnaltamme kilpailukykyisiä. Ikävää, että nämä vaihtoehdot on jo lukuisilla eri kerroilla tarjottu päättäjillemme ja valmistilijoillemme, mutta aina ne on tyrmätty, sillä meidän 1970-luvulle jämähtäneeseen valmisteluun ja päätöksentekoon ei kuulu uudet raikkaat 2010-luvun opit ja näkemykset!