perjantai 2. syyskuuta 2022

NATO HYVÄKSYY SUOMEN MIEHITYKSEN?

Meillä käytiin kova suukopu NATO:on menosta. Aluksi suurin osa kansasta viittasi liitolle kintaalla, mutta, kiitos Putinin hyökkäyksen Ukrainaan, Suomi aloitti pikaisesti askeltaa kohti sotilasliittoa. Suomi onnistui jopa imaisemaan vanaveteensä läntisen naapurin ja käytännössä molemmat heilahtavat äärimmäisen sähäkästi NATO:n jäseniksi.


Suomen ja Ruotsin tulo liittoon, on saanut aikaiseksi riemunkiljahduksia Virossa: Nyt Suomi hoitaa Viron ilmavalvonnan ja -puolustuksen, kun siitä tulee puolustusliiton jäsen: tällaisia ääniä kajahtelee eteläisestä naapurista, jonka omat puolustusvoimat ei juurikaan miesmäärällä, laadulla tai kalustolla prameile. Väkisin kumpuaa kovimmankin NATO-kannattajan mielen sopukoista kielenpäähän kysymys: Miten Viro voi tarvita Suomea ilmatilansa valvontaan, kun sillä on turvatakuut NATO:lta - mitä lupaukset ja artiklat pitävät sisällään?

Viron pääministeri Kallas totesi pettyneenä, että NATO:n suunnitelmissa Venäjä saisi ottaa Baltian maat haltuunsa, minkä jälkeen NATO:n vapauttaisi maat puolen vuoden kuluessa. Pelottavaa tekstiä pääministeriltä ja sen perusteella voi aiheellisesti kysyä: Minkä laatuiset ovat sotilasliiton Suomelle antamat takuut? Onko Suomen neuvottelijoita vedetty ja vedetäänkö heitä kuin metrin mittaa tai alta lipan, kun sopimusta valmistellaan. Eiväthän meidän kansainväliset sopimukset ja vastuidenjako ole mennyt ihan aina putkeen tai edes sinne päin.

Valtamedia on vain hössöttänyt artiklan tuomasta turvasta ja turvatakuista, mutta mitään konkreettista ei ole kerrottu NATO-sopimuksen sisällöstä. Pahimmillaan Suomi sitoutuu armottoman kalliisiin aseostoihin, lähes puolustuskyvyttömän etelänaapurin turvaamiseen saamatta käytännössä sen kummempia turvatakuita kuin Balttian mailla on nyt. Suurvallat unohtavat tavan takaa, kun niiden oma etu astuu kuvioihin, pienemmille maille antamat lupaukset, joten olisiko Suomen allekirjoittama sopimus julkistettava ja alistettava kansanäänestykseen?

LINKKI:

2 kommenttia:

  1. Sun vuodatukseen pääsy estetty.

    VastaaPoista
  2. Ei ainakaan enää ole. Blogin asiaan sen verran että mitä ihmeen järkeä olisi antaa miehittää jokin maa ja sitten sen jälkeen jonkin ajan kuluttua alkaa häätää miehitysjoukkoja kalustoineen pois maasta? Vastaus on, että ei voi pitää paikkaansa.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!