VOIHAN VI..., VARIKKO - mikään ei muutu!

Linkki: 

QUO VADIS UUSIKAUPUNKI?

Kaupunkimme edessä odottavat mm. koulukompleksin tuomat kulut, ne on päätetty, joten nyt tulisi turvata kyky kustantaa kompleksi. Itse näen meillä olevan kaksi, ratkaisuun vievää, tutkintalinjaa, jotka eivät sulje toisiaan pois: kulujen karsiminen ja tulojen kasvattaminen. Eiköhän kaikki muista vaaliestradeilla,  vaaleissa 26-17 voittaneen, oikeiston luvanneen, että enää ei tehdä impulsiivisesti kaikkea kivaa, vaan keskitytään harkitusti ja vastuullisesti olennaiseen. Kahdeksanmiljoonaa euroa varikon siirtoon tuntuu suuruudeltaan vallan maagisen mystiseltä megasummalta. Ilmeisesti nykyisen varikon alla on kultasuoni, muuten moisen summan heittäminen varikon siirtoon vaikuttaa kululta eikä sijoitukselta, joka sikiää jossain kohtaa tulevaisuutta reheväksi voitoksi.

Kulujen karsinan sopii aloittaa kiinteistömassastamme, joka syö valtavat summat ja vieläpä tulevaisuudessa kasvavan summan rajallisia verovarojamme. Sopii pohtia ihan rehellisesti, mitä hyötyä kumpuaa kaupunkilaisille sellaisista kiinteistöistä, jotka eivät liity kaupungin tarjoamiin palveluihin tai asukkaiden viihtymiseen. Viimeinkin täytyy keskittää toimintoja, toimipaikkoja ja tehtäviä, jotta pystymme maksimoimaan tehokkuuden eli tarjoamaan entistä edullisemmin entistä parempia palveluita ja elämän puitteita kaupunkilaisille. Myös yhteistyö naapurikuntien ja yksityisen sektorin seurana avaa mahdollisuuksia petrata ja tehostaa kaupunkiorganisaation toimintaa. Kuinka olemme huomioineet kasvavat sähkökulut Uudessakaupungissa - jääkö se päätökseen hankkia sähköpakettiauto 70 000€:lla?(auton hinta ulkomuistista, oikaiskaa, jos tarvetta)

Henkilöstöpolitiikan suhteen täytyy olla vastuullinen. Jos joku suoritustason työntekijä on antanut kymmenet vuodet työpanoksensa kaupunkilaisten parhaaksi, en voi hyväksyä hänen heittämistä kilometritehtaalle vain siksi, että jossain toisaalla rahaa tuli hassattua und on päätetty hassata tuottamattomasti. Ehkä päättäjien tulisi kuulla suoritustasoa ja luottaa sen vuosikymmenien aikana kokemuksen kautta täydentyneeseen osaamiseen - voimmeko siis keventää palkallista käskijäkaartia siirtämällä vastuuta käytännön toteuttajille? 

Henkilöstöjohtajamme totesi, ettei organisaation johtamiseen vaikuta vähääkään organisaation suuruus. Siis vaikka organisaation koko putoaa alta puoleen, ei se vaikuta johtajien työmäärään tai vastuisiin. Tämä pätee varmasti toisinkin päin eli voiko sama henkilöstöjohtaja vastata Uudenkaupungin sijasta myös naapurikuntien henkilöstön rekrytoinnista ja muusta henkilöstöön liittyvästä toiminnasta. Olisiko siis paikallaan ryhtyä neuvotteluihin yhteisen henkilöstöjohtajan etsimisestä? Tässä tarjoutuisi oiva säästömahdollisuus, joka palvelisi kaikkia Vakka-Suomen kuntia ja keventäisi kaikkien mukaan lähtevien kuntien verotaakkaa.

Aivan oman mahdollisuutensa kulujen karsimiseen ja muuttamiseen tuloiksi tarjoaa katseen kääntäminen kiinteistöihin. Viimeinkin niiden tarve täytyy kartoittaa kunnolla ja pistää myyntiin ne kiinteistöt, jotka pääsääntöisesti aiheuttavat kuluja kaupunkilaisille. Tähän asti toiminta on, päätöksistä huolimatta, ollut suunnaltaan päinvastaista - kiinteistöjen myynnin sijaan, kaupunki on haalinut itselleen uutta kiinteistömassaa. Siinä sivussa esitetään 8 miljoonan euron upottamista varikon siirtoon. Käytännössä tämä ajaa kaupungin talouden niin ahtaalle, että en pidä mitenkään realistisena, että kaupunki pitäisi jatkossa hallinnassaan ja kunnostaisi Raatihuoneen. Valmistelumme sai minut juuri nyt  päätymään Raatihuoneen pikaiseen myyntiin. Toisaalta, kyseessä on alkujaan yksityinen rakennus, joten se vain palautuu alkuperäiseen käyttöönsä.

Kaupungin tulevaisuuden kannalta tärkeintä on suunnitelmallisuus. Tällä en tarkoita mitään huuhaa strategiaa - vuonna 2030 20300 asukasta. Tuollainen on lähinnä noloa: ensin tehdään ja julkaistaan suurella uholla strategia, mutta mitään konkreettista uutta ei tehdä sen eteen ellei siksi lasketa ontuvia selityksiä, miksi kaikki lirahti lahkeisiin. Väkisinkin tulee mieleen vanha iloinen, mokissaan suuri ja mahtava, Neuvostoliitto, kun vielä vaalien jälkeenkin jatketaan samaa idioottimaisuutta vedoten yhteistyöhön. Ei vaalilupausten periksi antaminen ole mitään yhteistyötä, se on luikurimaista pettämistä vain siksi, että kokouksissa olisi kivaa ja saamme, hinnasta välittämättä, kaupunkiin yhä kaikkea kivaa.

Niin kaupunkiorganisaation muutosten kuin kiinteistömassankin tarkastelun ohessa meidän tulee keskittyä vakavasti kaupunkimme kehittämiseen. Uudessakaupungissa tulee tehdä realistisia visioita, joita on myös pyrittävä toteuttamaan. Perusfakta kumpuaa siitä, että tänne täytyy saada uusia asukkaita. Siihen vaaditaan onnistunutta maankäyttösuunnitelmaa, satsaamista vapaa-ajanpuitteisiin sekä etenkin vahvaa pasnostusta opetuksen laatuun ja ennen kaikkea tarvitsemme onnistunutta markkinointia. Jos emme osaa viestiä tai markkinoida, ei kukaan saa tietää siitä, vaikka tarjoaisimme mahtavia tontteja tai maailman parasta opetusta lapsille. 

Meillä on myös paljon onnistumisia, vaikka joskus tuntuu, että polskimme jossain epäonnistumisen meressä. Urheiluseuramme vetävät tänne viikottain satoja vieraspaikkakuntalaisia, samoin tekee teatterimme. Näitä tukemalla, puhumme sijoituksesta, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin. Muistakaapa teatterimme takavuosien Heli Laaksonen ensi-illat, tuolloin Crushellin piha oli täynnä busseja, joiden matkustajat ohjattiin teatteriesityksen päätyttyä ruokailemaan ja kaupunkimme puoteihin. Kun katsomme urheilua ja esim. teatteria, olemmeko syöneet rahoituksen murentamisella niiden voimaa ja siten kurjistaneet kaupunkimme viihtyisyyttä. Teatterimme ohjelmiston keveys tuo mieleen kesäteatterien näytelmät. Olisiko pieni lisäsatsaus teatteriin paikallaan, tuolloin sen ei näytelmävalinnoissa tarvitsisi pelata varman päälle ja teatterimme pääsisi entiseen asemaansa ja saisi vieraspaikkakuntalaiset teatterimatkalle kaupunkiimme. 

Tietenkään teatteri tai urheiluseurat eivät voi pelastaa kaupungin taloutta, mutta kohtuullinen satsaus niihin tuo piristystä muuallekin kuin talouteen. Satsaus vapaa-aikaan torjuu kuvan Uudestakaupungista maailman lopun meiningin ja kuoliaaksi säästämisen kaupunkina ja mahdollistaen hallitun väestökasvun kaupungissamme. Jos katsotte Naantalia ja Raumaa, huomaatte meillä olevan paljon sellaista maata, joka täälläkin voitaisiin, edellä mainittujen kaupunkien tavalla, käyttää asumiseen. Voisimme ottaa esimerkkiä vaikkapa Pyhärannasta, jossa kartoitetaan tyhjien asuntojen kuntoa ja määrää, jotta niihin saataisiin uusia asukkaita.

Se ettemme ole käyttäneet kasvun takaavia voimavarojamme on omalla tavallaan vahvuus, sillä voimme ilman riskiä tehdä sen, missä muut ovat onnistuneet. Tämä tulisi huomioida valmistelussamme ja tätä tulisi päättäjien yhdessä vaatia valmistelijoilta. Kaupungissa on poliittista voimaa rakentaa parempien palvelujen ja viihtyisämpien puitteiden Uuttakaupunkia, joten näen tulevaisuutemme valoisana kehityksen plus kasvun mahdollisuutena. Ideoita ja menestymisen mahdollisuuksia löytyy varmasti, joten nyt hyödyntämään niitä, jotta ne alkavat kukoistamaan mahdollisimman nopeasti!