keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

TUTUSTUIN VAITELIAASEEN VALTUUSTOON!

Pitkästä aikaan ja etenkin ennakkohuhujen motivoimana pyyhkäisin valtuuston lehtereille. Tapahtuman kärkeen tarjottiin muutama mystinen elämys: Demari kukitti demaripääluottamusmiehen, joka vaihtoi äänestäjiensä työpaikat elinkaarimalliin. Entistä sivistyspalvelujohtajaa nöyryytettiin kunnolla, nyt hän nissetyttönä jakoi valtuutetuille esityslistat ja poistui paikalta. Seuraavaksi SIHY-tiedottaja kertoi, että hankkeeseen osallistujista NCC heitti pyyhkeen kehään eli elinkaarikumppaneiden määrä putosi kahteen.

Kokouksessa ei juurikaan tarinoitu. Merkittävimmän puheenvuoron piti kokoomuksen Järvinen, joka ihmetteli hutiloiden tehtyä henkilöstöraporttia, jossa ei mainittu, aiempaa ongelmaa, työpahoinvointia mitenkään(pääluottamusmies nuuhki onnellisena kukkia). Reijonsaari piti loistavan ryhmäpuheenvuoron ja jos sen mukaan kaupungissamme ryhdytään toimimaan, lienee hyvää olevan tulossa. Keskustan Mika Sjöblom puolestaan ihmetteli, miksi kaupungin henkilökuntamäärä kasvaa vaikka asukkaat vähenevät!

Maanantai-iltana käytiin mielenkiintoinen äänestys kolmannesta valtuuston puheenjohtajasta, joka torpattiin äänin 24-18. Kokoomuksen Kangas äänesti tyhjää, joten, muistini mukaan, vain persut ja pro kannattivat täysinä ryhminä varapuheenjohtajien lisäystä. Saas nähdä minkälainen särö tästä jää tulevaisuuteen. Jos Uudessakaupungissa aiemmin valtaa käyttivät koripalloihmiset, niin nyt valtikka siirtyi salibandyvaikuttajille. Walan tilalle nousi Reijonsaari ja persujen hallituspaikan otti Sami Virtanen.

Saas nähdä muuttuuko tyyli, kun Järvinen ja Laaksonen poistuvat hallituksen pöydän ääreltä sekä sihyryhmästä ja Wala puheenjohtajan paikalta. Loppuuko eripura vaihdosten myötä vai saammeko nauttia jatkossakin erimielisyyden melskeestä. Mutta aivan ensin joku voisi kertoa sen, mitä sihyn valmistelu maksaa kuukaudessa - Riittäkö 10 000€/kuukaudsessa ja miksi NCC hyppäsi kuvioista pois ja vielä siihenkin haluaisin vastauksen, miten käy jos tarjokkaiden määrä hupenee yhteen eli tsummatsummaarum: OLISIKO JÄRKEVINTÄ PALATA VALMISTELUN ALKULÄHTEILLE?

Vaikka en aina mieltynyt kaikkiin entisen sivistyspalvelujohtajan oivalluksiin ja käänteisiin, minua suorastaan raivostuttaa hänen maanantaina saama nöyryyttävä kohtelu. Entinen sivistyspalvelujohtaja oli kaupunginjohdolle lojaali, hän piti hallintokuntansa ainoana ja aina budjetissa, kantoi vastuuta alaisista. Eikä ole ihan yksi tai kaksi kertaa, kun hän työajan jälkeen kuunteli koululaisten vanhempien huolia ja pisti oppilaiden ongelmat ojennukseen. Muistakaapa sekin aika, kun erään valmistelijan päätöstä muutettiin: tuolloin kolme miestä pakeni pienen naisen selän taakse piiloon! Nyt tämä nainen pistetään jakamaan lippusia ja lappusia ennen valtuustonkokousta - SE ON SAATANNALLINEN VÄÄRYYS JA TÄHÄN TULISI NIIN KAUPUNGINJOHTAJAN KUIN HALLITUKSEN PUUTTUA!

16 kommenttia:

  1. Rakennusliike luopuu kymmenienmiljoonien kohteesta. Menikö uskottavuus kaupunkiin ja sen maksukykyyn?

    VastaaPoista
  2. Sekin voi olla. Mutta hanke sisältää tavanomaisesta ek-hankkeesta poikkeavia osia joissa on suuri taloudellinen riski.
    Saa nähdä miten se vaikuttaa koko paketin hintaan muutoin kuin nostavasti.

    VastaaPoista
  3. Laaksosen ja Järvisen poistuminen puhdistaa ilmaa ja saa hankkeen nytkähtämään eteneenpäin. Virtanen ja Reijonsaari ovat yhteistyökykyisiä. Tulevaisuus näyttää paremmalta.

    VastaaPoista
  4. Jaana Reijonsaarella on nyt mahdollisuus palauttaa demarit työväenpuolueeksi. JR antoi kovaa palautetta virkamiehille.

    VastaaPoista
  5. Ettet Java pettyisi taas kerran!

    VastaaPoista
  6. Usko ukiosaamiseen rakennuttajana on mennyt jo kauan sitten.43-0 päätöksillä on turvallista.Asukkaille side silmille ja vaikkutulpat korviin ja päin seinää vaan täydellävauhdilla.

    VastaaPoista
  7. Kuinka joku epäilee rakennusliikkeiden( kahden) rehellisyyttä.Onhan kyseessä ” tuhannen taalan ” paikka tehdä kunnon tili.Kyllä jäljet peloittava sanoi kettu ennenkin avantoon hyppäs.

    VastaaPoista
  8. Virkamiesten kohteluun alaisiaan kohtaan ole koskaan puututtu. Sote puolella työhyvinvointi on huonolla tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huono kohtelu ei avaudu henkilöstöraportissa valtuutetuille

      Poista
  9. Työpaikan sisäisistä työpaikkakiusaamis-epäilyistä ei saa mediaseksikkäittä lööppejä. Siksi ne ovat vaiettu viime vuoden henkilöstöraportista.
    Kyllä ent. kj:n aikana oli toisin. Koko Suomi ja jopa Ahvenanmaa sai lukea aivan kammottavista työpaikkakiusaamis-tapauksista ylimpään virkakuntaan kohdistuen. Tosin niitä ei sitten ollutkaan. Mutta olipa mediaseksikästä kuitenkin. Vai mitä Java? Muistatko?

    VastaaPoista
  10. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Aikoinaan oli koomisin tapaus se, että kaupungin työntekijöiden työhyvinvoinnin ongelmien esiinnosto ja korjausvaatimukset muuttuivat kaupungin johtohenkilöiden kiusaamiseksi. Asiat eivät koskaan edenneet lakitupaan, vaikka Hangosta Ivaloon uutioinnista sai sen käsityksen, että Juha Aaltonen ja minä olimme tuomittuja sarjarikollisia. Paikallisesti tätä jatkettiin vuosien ajan ja sadat kerrat. Po. uutisointi vaikutti kahtien vaalien lopputulokseen plus uutisointiin ja karkeimmillaan jopa vaalituloksia vääristeltiin paikallislehden uutisoinnissa. Kiitokset MATTI JUSSILALLE ja LEENA LEINOLLE IKIMUISTOISISTA HETKISTÄ!

    VastaaPoista
  11. Kyllä Inkeri parviaistakin on törkeällä tavalla kohdeltu ja savustettiin pois, mutta kun laivan kipparia yritettiin nuhdella huonosta Johtamisesta se olikin jo törkeetä. Ei mee kyllä tasapuolisesti.

    VastaaPoista
  12. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Ole tismalleen samaa miltä edellisen kommentoijan kanssa. Kaiken sen jälkeen, mitä Parviainen on esimiehien ja päättäjien esityksestä lojaalisti tehnyt, hänet pistetään jakamaa jotain lappusia valtuutetuille kuin joku nissetyttö. NAISEN NÖYRYYTYS SAI MINUT RAIVOSTUMAAN JA OLEN ILMOITTANUT NÄRKÄSTYKSENI PARVIAISEN KOHTELUSTA USEAMMAN PUOLUEEN LUOTTAMUSHENKILÖILLE.



    Suhtautuminen entiseen sivistyspalvelujohtajaan kuvaa kaupunkimme luottamus/virkahuipun itsekästä epäinhimillisyyttä: kun lähimmäisestä ei ole oman edun pelinappulaksi, pyyhkäistään hänet pelilaudalta kuin uhrattava sotilas mustasieluisten kuninkaiden ja upseerien edestä. Oikein riipaisi sielua katsella kuinka Parviainen jakoi laput ja liput itseään täynnä oleville, pääasiassa mitättömille tuppisuuvaltuutetuille ja tämän jälkeen haihtui paikalta olemattomiin - SAATANAN MITÄTTÖMÄT PASKAHOUSUT, OLETTE NOLOISTA NOLOIMPAA VÄKEÄ!


    Kymmenien vuosien palvelun haikea loppu osoitti, että: UUDESSAKAUPUNGISSA KIITTÄMÄTTÖMYYS ON LOPULTA KAIKEN PALKKA! Eipä ole ihme, jos kaupungin virkoihin ei hakeudu huippuosaajia!

    VastaaPoista
  13. Ei yksikään täydessä kärjessä oleva voi hyvaksya Ukin Sihy ratkaisuja mutts valtuusto voi.Ja yksimielisesti.

    VastaaPoista
  14. Pitääkö kärjessä olla järjessä?Jos niin on niin minäkin ymmärrän.

    VastaaPoista
  15. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai liiketoiminnan laajentamiseen? Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!