sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

KUSTANTAMASI PRIDE LISÄÄ ERIARVOISUUTTA!

Pride näkyy ja kuuluu kaikkialla ja sinäkin tuet tapahtumaa. Vaikka et maksaisi kirkollisveroa, kirkkoa tuetaan vuosittain valtion varoista 100 miljoonalla eurolla. YLE tukee, sinun pakolla maksamallasi veroilla, näyttävästi Pride tapahtumaa. Muu valtamedia seuraa suurta ja mahtavaa YLE:ä kuin kärpäset paskavanaa. Muutama tyyppi päättää tästä kaikesta ja sinun rahojesi käytöstä!

Pride taistelee seksuaalisten vähemmistöjen syrjäytymistä, vainoamista vastaan ja haluaa taata po. vähemmistölle oikeuden olla julkisesti sitä mitä he ovat. Kun katsot Pride kulkuetta, eikö se olemassa olollaan todista, että Suomessa po. vähemmistöä ei ole syrjäytetty, vainottu ja sen jäsenet voivat julkisesti olla juuri mitä ovat. Eikö koko Pride hössötys ole täysin turhaa ilkamointia ja määrättyjen tyyppien oman egon pönkittämistä?

Prideily on mielikuvituksetonta ja trendikästä ulkomaalaisten esikuvien apinointia. Varmaankin tilaisuus on siihen osallistuville mukava kokemus, mutta ei se mitään ratkaisevaa lääkettä tarjoa vähemmistöjen saati yhteiskuntamme ongelmien poistolle. Päinvastoin Pride koohotus jättää alleen ja syö varoja todellisten ongelmien esiin nostolta ja korjaamiselta. Mieluimmin näkisin pääministerin ja kirkon johtotyyppien ottavan kantaa todellisessa eriarvoisuudessa elävien ongelmiin: Kroonisesta kivusta kärsivien, kiusattujen lasten, heitteille jätettyjen vanhusten, huonosti hoidettujen sairaiden, hylättyjen vammaisten, maantieteellisen eriarvoisuuden, ruokajono-ongelmien jne. korjaamisen puolesta.

Meidän valtamediamme pitää tylysti huolen siitä, ettei tavallisten ihmisten ongelmia koskaan nosteta julkisuuteen. Tavallisen kansalaisen vaikeudet eivät ole trendikkäitä, niitä ei voi poistaa ilkamoimalla tapahtumissa ja pitämällä mediassa kivaa. Tavallisen kansan ongelmat ovat valtamedialle ikäviä ja kaukaisina pidettäviä asioita, siksi et koskaan näe piispojemme tai pääministerin marssivan lasten, sairaiden, vanhusten, vammaisten, köyhien tai muiden valtamedia hylkäämien ihmisten puolesta.

Meillä tavallinen kansa on vain vaalivalheita varten. Ennen äänestystä poliittinen eliitti lupaa heille valtamedian kautta vappusatasia, jotka revitään vaalien jälkeen. Karmeinta kaikessa tässä Pride hössötyksessä ja todellisissa ongelmissa eläväin ihmisten unohtamisessa lienee se, että se tapahtuu tavallisen ihmisen siunauksella ja varoilla. Ostamalla valtamedia julkaisuja tuet vallitsevaa tiedotuspolitiikkaa ja mitä tulee YLE:een, jota sinunkin on pakko rahoittaa: Olemme samassa jamassa, kuin 1930-luvun juutalaiset Saksassa; He rahoittivat tiedotuksen ja yhteiskunnan, jotka johdattivat heidät keskitysleireihin.

3 kommenttia:

  1. Osuvaa tekstiä, johon on helppo yhtyä. Maailman hiilipäästöt taas saivat kunnon annoksen kun Inarista ja ulkomailta saakka varta vasten tultiin Helsinkiin marssimaan.
    Kun muiden maiden eri nettimedioita yritin myös vilkuilla niin en löytänyt vastaavia marsseja. Miksi?
    Sitten vielä kysyn, että miten nämä ryhmät olivat marssilla edustettuna kuten kroonisesta kivusta kärsivät, kiusatut lapset, heitteille jätetyt vanhukset, huonosti hoidetut sairaat, hylätyt vammaiset, ruokajonoissa asioivat ja vähävaraisten perheiden lapset?

    VastaaPoista
  2. Punnittua ja ajatuksia herättävää tekstiä!

    VastaaPoista
  3. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai liiketoiminnan laajentamiseen? Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!