keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

HOMOT ON SUOJATTAVA MONIKULTTUURISILTA UHKILTA!

Meidän olomme alkavat muistuttaa enemmän ja enemmän nazi-Saksan touhuja. Siellä vähemmistöt merkattiin ja heitä marssitettiin kaupunkien läpi enemmistöjen ihmetellessä vieressä. Samoin tapahtuu nyt Suomessa, jopa valtion yritykset tempaavat homot työpisteiden ääreltä, merkkaa heidät ja pistää marssimaan pitkin katuja ja kujia! Homot ovat yksilöitä kuten heterot, joten älkää lyökö heihin lauman leimaa. Luulisi yrityksillä ja kirkolla olevan parempiakin rahareikiä kuin leimata joku vähemmistö!

Mielestäni homoilla on oikeus normaalin elämään siinä missä heteroilla, joten he eläkööt heteroiden lailla normaalia elämää. Eihän Suomessa homoja uhkaa mikään, lukuun ottamatta määrättyjä monikulttuurisia tuulahduksia. Olisikin syytä lopettaa, joitakin enemmistön jäseniä vahvasti ärsyttävä, homojen merkkaaminen ja marssittaminen julkisilla paikolla. Jos haluamme turvata homojen huomisen, poistakaamme heitä varjostavat monikultuurisuuden  suuntaukset. Ihmettelen yrityselämän ja kirkon roolia sekä sitä valtavaa summaa, joka uppoaa homojen leimaamiseen ja marssittamiseen. Antakaa homojen olla rauhassa kotona, kuten heterotkin ovat!


1 kommentti:

  1. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai liiketoiminnan laajentamiseen? Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!