torstai 29. kesäkuuta 2017

Demokratia kuntoon: EDUSTAJILLE KAUSIRAJOITUS!



Soini osoitti suomalaisen demokratian kulkeneen tiensä loppuun: SE EI OLE ENÄÄ USKOTTAVAA EIKÄ TOIMI! Mies nousi tyhjästä ja nosti tyhjästä puolueensa suomalaiseksi suurpuolueeksi. Kun tuli aika jättää hyvästit, tapahtui jotain niin törkeää, että hölmömpikin hoksaa Soinin pelanneen koko ajan itsekkäästi omaan pussiinsa. Loikkareiksi hän sai mukaansa lähes 20 tyyppiä. Näidenkin poliittiset motiivit löytyvät itsekkyydestä. He haluavat roikkua vallassa viimeiseen minuuttiin asti - LUOPION MAINE JA KANSAN PETTÄMINEN EI PAINA TUOSSA VAA'ASSA MITÄÄN.

Soinin matka kertoo kuvottavalla tavalla, minkälaisia ihmisiä politiikka vetää puoleensa. Meillä on siinnyt kuvottava ammattipolitiikkojen kasti. Eikä Soini ole yksin, näitä heppuja löytyy kaikkialta ja heidän hinkunsa huipulle on kova. Joka puolueesta löydät tyyppejä, jotka eivät ole eläessään elättäneet tai eivät edes meinaa elättää itseään ns. normaalilla työllä. Näiden ihmisten ainoa motiivi yhteisten asioiden hoitoon pääsemisestä löytyy henkilökohtaisesta pyrkyryydestä. Joku mainostaa olevansa sporttimies ja toinen kulttuuritäti. Katsokaapa kuinka sportille ja kulttuurille on käynyt, kun nämä tyypit hamusivat vallan esim. urheilun huipulla - MEIDÄN YLEISURHEILUMME LEPÄÄ KAHDEN KOLMEVITOSEN KEIHÄÄNHEITTÄJÄN VARASSA!

Sen sijaan, että eduskunnassa heiluu itsekkäitä ammattipolitiikkoja, tulisi heidät korvata kansanedustajilla. Eihän sellainen ihminen voi edustaa mitenkään kansaa, joka ei tiedä kuinka työtätekevä kanssa elättää itsensä työtä tekemällä. Ammattipolitiikoille työlliset, työttömät, sairaat, terveet, vanhukset ja lapset ovat vain numeroita, joita he pyörittelevät ja selittelevät yhdessä ministeriöiden virkahenkilöiden kanssa. Mikäli kansanedustajien kaudet rajattaisiin kahteen, ilman ruhtinaallista eläkettä, poliittisten ammattilaisten kasti loppuisi siihen. Me palaisimme tilanteeseen, jossa kansanedustajat todellakin edustaisivat kansaa. Mutta näinhän ei tule käymään, sillä moisesta asiasta, vaikka se kansalaisadressin avulla saapuisi eduskuntaan, päättäisivät kansanedustajat.

13 kommenttia:

  1. Nyt perustamaan yleishyödyllinen ammattiliitto. Erinäisten veroetujen ansioista voi aina tilivuoden päätteeksi siirtää viivan alle kertyneitä varoja työtaistelurahastoon!
    Joka päivä opimme uutta. Täsä vain yksi esimerkki

    VastaaPoista
  2. Suomi Jef-joukkoihin, euriborit on jo nousussa, kossu täyttää 64v ja kokoomuspoliitikot osallistuu pridekulkueeseen.
    Maailma on siis reerassa, vai.

    VastaaPoista
  3. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Lähestymmekö Baabelin uusintaa tai Somoran ja Gomoran toisintoa vai eikö Raamattu olekaan totta?

    VastaaPoista
  4. Tässä kopioitua Forssin blogista:
    "Hienoa länsimaisen demokratian levittäminen kirjoitti 1.7.2017 klo 15.01
    Pintaa syvemmältä
    Britannian yleisradioyhtiö BBC antoi lohduttoman kuvan arjesta tämän päivän Libyassa: Sairaaloissa ei ole lääkkeitä. Pankeissa on huutava pula käteisestä rahasta. Öljyntuotanto on lähes pysähdyksissä, kun aseelliset joukot ovat taistelleet öljysatamien hallinnasta.
    Libyassa on kaksi kilpailevaa parlamenttia ja kolme hallitusta, mutta todellinen valta on aseellisilla joukoilla. Maassa on lähes 2 000 aseellista ryhmää, mukaan lukien Islamilainen valtio Isis, joka vielä viime kesänä katkoi päitä ja ristiinnaulitsi vastustajiaan Sirten kaupungissa Välimeren rannalla.
    Libyassa on kaksi parlamenttia ja kolme hallitusta, mutta todellinen valta on asejoukoilla.
    ”Meidän pitäisi päästä eroon aseellisista ryhmistä. Länsimaiden tulisi auttaa riisumaan heidät aseista”, entinen oikeusministeri kommentoi naapurimaassa Tunisiassa pidetyssä konferenssissa.
    Yliopiston tutkija kertoi pelkäävänsä henkensä puolesta, mikäli hän arvostelee asejoukkoja julkisesti.
    Libyan maaperässä on maailman kahdeksanneksi suurimmat todennetut öljyvarat. Vielä vuonna 2010 Muammar Gaddafin vallan aikana Libya oli inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna Afrikan kehittynein maa. Maksuton terveydenhuolto, koulutus, asunto ja auto kuuluivat jokaisen perusoikeuksiin.
    Elokuussa tuli kuluneeksi viisi vuotta Gaddafin syrjäyttämisestä vallasta Nato-maiden kuukausia jatkuneiden ilmapommitusten jälkeen. Ensi viikolla tulee täyteen viisi vuotta Gaddafin raakalaismaisesta surmasta kapinallisjoukkojen käsissä.
    Libyan väkivaltaisuuksissa on kuollut arviolta 40 000 ihmistä. Yli 400 000 libyalaista on joutunut jättämään kotinsa, ja 2,4 miljoonaa ihmistä on humanitaarisen avun ja suojelun tarpeessa.
    Britannian parlamentin ulkoasiainvaliokunnan tuoreen raportin mukaan Gaddafin väkivaltainen syrjäyttäminen oli kohtalokas virhe, joka johti Libyan ”poliittiseen ja taloudelliseen kaaokseen, asejoukkojen ja heimojen väliseen sotaan, humanitaariseen kriisiin, pakolaiskriisiin, laajoihin ihmisoikeusloukkauksiin, Gaddafin hallinnon aseiden leviämiseen lähialueille sekä Isisin kasvuun Pohjois-Afrikassa”.
    Vastaa
    . kirjoitti 1.7.2017 klo 17.38
    Suurin syyllinen on Usa pakolaistulvaan ja Suomi maksaa kiltisti toisten tekemistä virheistä. Venäjää kyllä ollaan arvostelemassa sumeilematta ja lyömässä pakotteita.
    Vastaa
    hienoa kirjoitti 1.7.2017 klo 17.32
    Historian tutkija, valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka arvioi, että perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho pystyy keräämään taakseen niin suuren kannattajajoukon, että puolueesta tulee valtapoliittinen peluri.
    "
    Mitäs Java tuumaat? Maailma on reeras. Harvemmin eduskunnan puhemiestäkään heitetään ulos valtuustoryhmästä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos käynneistä ja kommentista! Mitä Libyaan tulee, se oli virhe, jota länsi yrittää toistaa väkisin Syyriassa. Pesuihin tuli sisäinen sananvapaus, joten se vie puoluetta kohti kasvua. Meillä taas on tehty ja tehdään kulisseissa kokoomuksen ja demarien voimin Walasta seuraavaa vakkasuomalaista kansanedustajaa.

    VastaaPoista
  6. härskiä touhua kirjoitti 3.7.2017 klo 11.06
    https://yle.fi/uutiset/3-9695965
    Tämä todistaa , että vakuutuslääkärien päätökset ovat mielivaltaisia.
    Poliittisiä päättäjiä ei kiinosta todelliset asiat ei edes vanhustenhoito vaikka jatkuvasti tulee tietoa huonosta vanhusten hoidosta.Meilläkin tarkastulautakunnan raportissa on maininta vanhustenhoidosta, jokohan asiaa on puututtu, tuskinpa??
    Tärkein kiinostuksen aihe valtakunnan tasolla on Perusuomalaisten arvomailma, minua kiinostaa mikä on esim. vakuutuslääkierien arvomailma, ilmeisti pyörii rahan ympärillä ja sairaitten joutaa kuolla.

    VastaaPoista
  7. Meillä taas on tehty ja tehdään kulisseissa kokoomuksen ja demarien voimin Walasta seuraavaa vakkasuomalaista kansanedustajaa.
    Tuota ei usko kukaan, oletko Java nähnyt painajaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin käsittämätön väite Javalta.

      Poista
  8. http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005137560.html

    VastaaPoista
  9. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Taitavat suomalaiset lääkärit olla pahimmillaan melkoinen riski tavallisen kansalaisen terveydelle. Walan asemaa ovat pedanneet useat tahot, mutta siitä oma alustus vielä tänään - jos kerkiän!

    VastaaPoista
  10. Palkansaajajärjestöjen ERTOn, SuPerin ja Tehyn mukaan yksityisellä sosiaalipalvelualalla tingitään henkilöstön määrästä ja hoidon laadusta. Asia käy ilmi järjestöjen toteuttamasta kyselystä, johon osallistui 117 luottamusmiestä, jotka toimivat yksityisellä sosiaalipalvelualalla.

    Kansanedustaja, terveystieteiden tohtori Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) sanoo olevansa pöyristynyt kyselyn tuloksista. Mäkisalo-Ropposen mukaan laadusta ja hyvästä hoidosta tinkiminen on yllättävänkin yleistä. Tästäkin syystä julkisen sektorin on hänen mukaansa jatkossakin kannettava päävastuu myös palvelujen tuottamisesta.

    –Kyselyn tulokset tarkoittavat, että perustehtävä on näissä yrityksissä unohtunut kokonaan. Asiakkaan laadukas hoito ja hoiva pitää olla aina ensisijainen asia – ei suurten voittojen tekeminen. Suurella sydämellä hoivatyötä tekevät pienyrittäjät eivät tässä kilpailussa pärjää.

    Kyselyn mukaan työvuoroluetteloihin suunnitellaan ns. haamuvuoroja, joissa tosiasiassa ei ole riittävästi henkilöstöä. Esimerkiksi vanhusten hoidossa on kyselyn mukaan tilanteita, joissa hoitajia ei ole riittävästi.

    –Tämä toiminta on laitonta ja edesvastuutonta. Mihin on unohtunut inhimillinen hoito, henkilökunnan arvostaminen ja eettinen ajattelu? Hintojen polkemiseen on saatava rajat, Mäkisalo-Ropponen kommentoi.

    ERTO, SuPer ja Tehy vaativat kyselyn tulosten julkaisemisen yhteydessä tiedotteessaan, että riittävästä henkilöstön määrästä ei tingitä. Henkilöstömitoituksia on liittojen mukaan noudatettava myös yksityisellä sosiaalipalvelualalla, ja mitoituksessa on huomioitava myös ikääntyneiden palveluntarpeiden muutokset.

    –Etenkin vanhusten hoidossa on tilanteita, joissa hoitajia ei ole riittävästi. Tämä kuormittaa henkilökuntaa ja vaikuttaa potilaiden hoidon laatuun, sanovat liittojen puheenjohtajat Juri Aaltonen, Silja Paavola ja Rauno Vesivalo.

    Yksityisillä sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla tehdään liittojen mukaan paljon myös valmistautumista sote-uudistukseen tinkimällä henkilökunnan määrästä.

    –Sijaisia ei oteta, kokoaikaisia muutetaan osa-aikaiseksi ja lomautusten tilalle tehdään pidempiaikaisia ratkaisuja irtisanomisilla. Viimeksi Attendon päätös lakkauttaa vastaavien sairaanhoitajien tehtävät oli osoitus yrityksen trimmaamisesta ”sote-kuntoon”, tiedotteessa huomautetaan.

    VastaaPoista
  11. ukin hallituksen demarit ajaa kaupungin palveluita alas. myllymäki on mehiläisen paikallisjohtaja. että sillai

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!