maanantai 26. kesäkuuta 2017

PERUSSUOMALAISET SUURIMMAKSI PUOLUEEKSI!




Soinin takinkääntö eli Suomen historian törkein vaalilupausten syönti ja huippuunsa viritetty petturuus itse perustamassaan puolueessa syö armottomasti politiikan uskottavuutta. Suurimman ja lopullisen arven ja kuoliniskun tämän seurauksena kokevat viimeiset soinilaiset. Vaalilupauksia Suomessa on syöty aina, mutta Jyväskylän tempaus, selän kääntäminen omalle puolueväelle, on jo liikaa. Positiivisin mielin odotin persujen tuovan muutoksen Suomen politiikkaan, mutta välittömästi Soinin hyväksyessä hallitusohjelman ryhdyin kritisoimaan vaalilupausten syöntiä. Kun Soini diktaattorimaisesti pisti häntä arvostelevaa puolueväkeä pihalle, otin minäkin etäisyyttä po. poppooseen.

Puolueessa olisi tapahtunut muutos välittömästi eduskuntavaalien jälkeen, jos nyt selkärankaiset persut olisivat vaatineet jo tuolloin vaalilupausten pitämistä. Tältä taholta tuleva Soinin raju arvostelu tuntuukin varsin pahalta. Ei ole kuin muutama kuukausi, kun samat tyypit puolustivat silmät kiiluen kaikkea Soinin esittämää. Vihjeenä sanonkin, ettei hiireksi muuttunutta miestä kannata ampua tykillä - Etenkin tässä tapauksessa siinä menee ensimmäisenä oma uskottavuus.

Persujen tulisi nyt palata siihen, millä Soini korjasi viimeisen vaalijytkynsä ja lähteä uudelleen rakentamaan Suomen suurinta työväenpuoluetta. Juristivetoiset demarit ja vasemmistoliittolaiset kääntäneet selkänsä tavallisille suomalaisille. Puolueet vähät välittävät duunareista, vaikka Turussa, Uudessakaupungissa, Äänekoskella, Kuopiossa jne. syntyy tuhansia teollisuustyöpaikkoja. Perinteiset työväenpuolueet haluavat olla trendikkäitä arjesta irtaantuneita vihervasemmistolaisten trendiasioiden ja pääkaupunkiseudun kasvun ajajia.

Kun katsomme viime eduskuntavaalien tulosta, voimme todeta 30% suomalaisista jättäneen äänestämättä. Lähes 1,3 miljoonaa äänestäjää ei käyttänyt kansalaisoikeuttaan. Luku on kaksi kertaa suurempi kuin eniten ääniä saaneen keskustan äänimäärä. Yli miljoonaa ihmistä ei kiinnosta näennäisinhimillisen pakolaispolitiikan ja pakkoruotsin tukeminen tai vastustaminen. Uskon 1,3 miljoonan ihmisen vieraantuneen politiikasta siksi, ettei kukaan välitä heidän ongelmistaan. Soini antoi työväenpuolue lupauksillaan hiukan toivoa ja sai äänestäjien määrän kohoamaan miltei 30 000, mutta nyt hän veti heidänkin uskoltaan  maton alta.

Kun muut puolueet haluavat olla trendikkäitä pääkaupunkiseudun kehittäjiä ja näennäisinhimillisiä monikulttuurisuuden suosijoita, ei persujen menestykseen riitä pelkästään vastavoiman luominen kahdelle jälkimmäiselle. Persujen on nostettava tavallisten ihmisten ongelmat esiin ja puututtava niihin. Kun yksityinen sijoittaa miljardeja maakunnissa sijaitsevaan vientiteollisuuteen, on jonkun vaadittava näillä teollisuuspaikkakunnilla asuville ihmisille kohtuulliset elinolot. Ei heitä eikä Suomen taloutta isommin lämmitä, jos perustyön kannalta lähes tuottamattomaan pääkaupunkiseudun metroon, kehärataan, lentokenttään jne. hakataan miljardeja.

Edellä mainitun lisäksi persujen tulisi vaatia parempia palkkoja vientiteollisuuden työntekijöille ja keventää vientiteollisuuden kuluja esim. energiaverotusta alentamalla. Jälkimmäinen antaisi melkoisen piristysruiskeen koko valtakunnan taloudelle. Tämä maa elää vientiteollisuuden tuloilla ja etenkin kunnat ovat riippuvaisia vientiteollisuuden työntekijöiden maksamista veroista. Niillä rahoitetaan kunnallinen julkinen sektori. Jos persut haluavat demarien ja vasemmistoliiton ääniä, onnistuu se helposti, puutumalla nykyhallituksen suosimaan, härskiin julkisten palvelujen alasajoon ja siitä seurauksena olevaan valuuttapakoon, joka vie veroeuromme aina paratiisisaarille asti.

Onko helsinkiläisestä Halla-ahosta em. ongelmien esiin nostajaksi ja korjaajaksi vai onko hän vain islamilla pelotteleva pakkoruotsin vastustaja? Ainakin Halla-aho on päästänyt muitakin kuin itsensä julkisuuteen ja sallii vapaan keskustelun, toisin kuin edeltäjänsä, joten odottakaamme persuilta oikeita ulostuloja ja niiden takana pysymistä. PERSUT ON PIAN SUOMEN SUURIN TYÖVÄENPUOLUE  VAI ONKO?

3 kommenttia:

  1. Luulisi sinua kovana kokoomuslaisena kiinnostavan oman puolueesi asiat.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynneistä ja kommentista! En tiedä kokoomuksen asioista tuon taivaallista. Kukaan ei siitä suunnasta pidä yhteyttä eikä siitä olisi kenellekään mitään hyötyä tai huvia. Hyviä ihmisiä ja luottamushenkilöitä kokoomuksella on, mutta nämä nokkamiehet nuolijoineen saavat minun puolestani olla ihan omissa oloissaan - NYT JA AINA! Vaalien jälkeen paljastui moniosainen raadollisuus, mutta se on jo toinen juttu.

    VastaaPoista
  3. Lisää tulossa vuokrakämppiä Ugiin hyvälle paikalle
    http://ukinyt.fi/wordpress/arkistot/2839

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!