tiistai 22. syyskuuta 2015

KOTOUTUSVAARAT JA $PR:n 150 milj. € VARAT?

SPR on ominut tai ulkoistettu hoitamaan Suomeen saapuvien pakolaisten vastaanoton. Kun katsomme pakolaisten kotoutumisen onnistumista, ainakaan uutisten mukaan, ei voida puhua menestyksekkäästä onnistumisesta. Olisiko tämän vuoksi paikallaan luoda selkeä kilpailutilanne eikä roikkua yhden määräävän toimijan varassa.

Päättäjille, joilla on rutkasti muutakin työn alla ja ketkä eivät missään oloissa tai vaiheessa kohtaa pakolaisia, on ilmeisesti yksinkertaisinta tehdä, kuten ennenkin eli jaakaa, kokemuksista huolimatta nykyisillä linjoilla. Vallitseva toiminta tuntuu huonolta etenkin pakolaisten itsensä kannalta, kun heitä ei odota, tasokkaan tulevaisuuden turvaava, laadukas kotoutus.

SPR:n omaisuus lienee noin 150 milj. euroa. Tämä on sijoitettu kiinteistöihin, osakkeisiin ja obligaatioihin. Vuonna 2014 SPR:n veripalvelun liikevaihto oli 65,8 milj. euroa ja konttitoiminnan liikevaihto 8,4 milj. euroa. SPR:n keskushallinnossa työskenteli 155 henkilöä. Pelkästään RAY:lta SPR sai tukea vuonna 2014 3,8 milj. euroa. SPR johtavan henkilön vuosiansio on lähemmäs 100 000 euroa. SPR vuosikertomus. 

SPR:n organisaation ja varallisuuden suomat resurssit huomioiden ihemtyttä maassamme ilmenevät ongelmat, joita olisi voitu vähentää radikaalisti laadukkaaseen kotoutuksen satsaamalla. Käsittääkseni SPR:ltä voisi kohtuudella vaatia enemmän tai ilmoittaa sille tulevaisuudessa tapahtuvasta po. toimitojen kilpailuttamisesta. Monopoliasemassa käy joskus ja liian helposti niin, että mahdollisimman kalliilla tuotetaan mahdottoman huonoa. Kun kyse on ihmisistä ja heidän tulevaisuudesta, pitäisi toiminnan vaatimusten suhteen olla äärimmäisen tarkka ja tarpeenvaatiessa luoda kilpailutilanne.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!