torstai 30. maaliskuuta 2017

KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄ PÄÄTTÄJÄNÄ

Kaupunkiorganisaatiossa työskentelevillä on erikoisosaamista, josta harva "siviili"luottamushenkilö voi edes haaveilla. Osaavan kaupungin työntekijän tietämys mahdollistaa veronmaksajille laadukkaat ja taloudellisesti tehokkaat päätökset. Menestyvä kunta satsaa aina työntekijöidensä osaamiseen kouluttamalla heitä. Lisäksi kunta motivoi työntekijöitään selkeillä rahallisilla kannustinlisillä, tuntuvilla palkkioilla ja jopa palkankorotuksilla. Osaavat ja motivoituneet työntekijät ovat menestyvän kunnan selkäranka, siksi heille on annettava sitä suurempi työrauha ja keskeisempi asema mitä suuremmista asioista ollaan päättämässä.

Kunnan päätöksenteossa työntekijän rooli korostuu lautakunnissa esittelijän ominaisuudessa. Hyvällä valmistelulla kunnan työntekijä auttaa luottamushenkilöitä toimimaan lain velvoittamalla tavalla kunnan ja sen asukkaiden parhaaksi.  Viime aikoina meillä ollaan saatu nauttia onnistumisista eli Uusikaupunki on kasvanut positiivisuudessa koko Suomen näkökenttään lapset, nuoret ja vapaa-ajan huomioivana modernina, tulevaisuuden kasvukeskuksena. Kymmenet rakennukset ovat suunnitteilla, joukosta löytyy toistakymmentä kerrostaloa, muutama rivitalo ja omakotitalokin.

Vaikka valmistelijana ja esittäjänä toimiva kaupungin työntekijä jakaa kiitosta kanssaan puurtaville työkavereilleen, ei homma etene ilman säröjä. Valtuustossa positiivista kehitystä vastaan nousevat juuri he keiltä sitä vähiten odottaa. Vastarintamassa seisoo tietenkin kirjaston tätiä ja sairaanhoitajaa jne.. Sarvipääkään ei aavista heidän motiiviaan jarruttaa kaupungin kehittämistä ja parantaa niin kirjaston kuin sairaalan tulevaisuuden näkymiä. Jos tukijoiden motiivia on vaikea hahmottaa, sen sijaan tuetun esityksen tekijän motiivin ounastelee helpommin: Näinköhän pyritään kuristamaan viimeisetkin eurot lapsilta, nuorilta ja opetukselta, jotta esittäjän, palveluita kaupungille myyvä työnantaja, iso pörssiyhtiö saisi enemmän kupattua kaupungilta työläisten pienistä palkoista kertyneitä veroeuroja?

Jos osaavan kaupungin työntekijän rooli on positiivisesti merkittävä valmistelijana, sopii pohtia onko se sitä myös luottamustehtävässä. Epäilemättä kaupungin työntekijöillä on osaamista ja tietoa, mutta kanavoituuko se luottamustehtävien päätöksiin? Jos luottamushenkilön esimies tekee onnettoman esityksen, miten käy hänen alaisensa, jos tämä ryhtyy luottamustehtävissä vastustamaan esitystä lautakunnassa tai valtuustossa. Pahimmillaan onnetonta esitystä vastustaneella  työntekijällä saattaa seuraavana aamuna alkaa ankea työpäivä, kun esittelijä ryhtyy käyttämään esimiesasemaansa kostonkeihäänä. Katsokaapa lähihistoriasta, ketkä ovat olleet päätöksillään viemässä lapsilta koulut, ajaneet alas opetuksentasomme, jättäneet kaupunkimme kiinteistöjen kunnossapidon rempalleen ja syytäneet näin säästyneet rahat alkoholin valmistukseen, älyttömiin halleihin ja jopa etanolitehtaaseen, josta ei ole näkynyt vilaustakaan jne..

Kaupungissamme lienee, ihan käytännössä ja monen henkilön voimin, todistettu, ettei kaupungin työntekijän paikka ole luottamustehtävissä. Hän, kokouksia lukuun ottamatta, on esittelijän alainen ja mitä onnettomampi esimies on valmistelijan/esittelijän/toteuttajan roolissaan, sitä hankalampi on alaisen hänen toimiaan kritisoida. Myös kaupungin taloudesta päätettäessä kaupungin työntekijän on hankala puuttua oman alansa tehottomuuteen. Kuten historiamme osoittaa ei luottamustoimissa istuneet kaupungin työntekijät ole kyenneet muuta kuin aiheuttamaan vahinkoa työkavereilleen - Taksojen ja verojen korotus linjansa on ajanut tuhannet kaupunkilaiset muualle asumaan ja siten aiheuttaneet lomautus- ja irtisanomistarpeita.

40 kommenttia:

  1. Hei onks jotain listaa tälläisistä kaupungin työntekijöistä? Mielenkiintonen jutun juoni nyt.

    VastaaPoista
  2. Älä välitä näistä. Valkosen epätoivoinen hyökkäys demareita vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutussa ei mainita sanaa demari. Sinä itse valitsit hölmöyttäsi maalin.

      Poista
  3. Noin se menee Java kertoo. Hölmö äänestää demareita.

    VastaaPoista
  4. Ihan sama mitä puoluetta äänestät ei yksikään puolue aja pienipalkaisen ja huonoosaisen etuja. Ek johtajatkin kailottaa kurkkusuorana,kun selkälokki ,että on kalliit palkat mutta milläs selitetään pienet työeläkkeet.

    VastaaPoista
  5. Vai on kokoomuksessa puhevapaus? Ei pidä paikkaansa. Viime valtuustossa valtuutettua kiellettiin puhumasta
    Kun oli eri mieltä kouluasiassa.

    VastaaPoista
  6. Valkonen on ollut aina mielipiteissään aina oikeassa toiset väärässä.

    VastaaPoista
  7. Uutta koulua suunniteltaessa vois olla hyvä oikeasti ihan järkisyillä harkita kaikkien kaupungin yläkoululaisten opettamista samassa rakennuksessa. Silloin Kalannista vapautuisi kokonaan nykyinen yläkoulu 1-6luokkien käyttöön ja Männäisten puolelta voisi ottaa vanhimman ja samalla hyväkuntoisimman rakennuksen päiväkodin käyttöön. Yläkoululaiset Kalannissa jo suurelta osin kuljetetaan Kalantiin,joten kuljetuskustannuksia eikä matkaakaan tulisi juuri lisää. Samalla ei tarvitsisi enää yhtenäiskoulun rehtorin virkaa vaan alakoulussa pärjättäisiin ilman virkarehtoria. Tämmöistä voisi joku ehdokaskin ajatella, eikä se olisi huononnus kalantilaisille.

    VastaaPoista
  8. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Käsittääkseni ensimmäiseksi Kalannissa korjataan tulevana kesänä koulun sisäilmaongelmien aiheuttajat. Valtuuston päätös uudisrakentamisesta mahdollistaa sen, että kerrankin Uudessakaupungissa voidaan suunnitella tilat opetuksen tarpeiden mukaan eikä sopeuttaa opetusta vanhojen tilojen mukaan. Käsittääkseni meillä on hyvin toimiva yhtenäiskoulu, mutta se ei estä lapsille paremman vaihtoehdon käyttöönottoa. Yllä esitetty kommentti himottaa, sillä ilman uusia ajatuksia ei tapahdu kehitystä.

    Jos kaupunkilaiset suovat äänimäärän, joka mahdollistaa minulle koulutuslautakunnan vetämisen, tulen paneutumaan hallintokunnan henkilösuhteisiin ja opetuksen laskeneen tasomme kohottamiseen sekä lopettamaan salailun plus vanhempien pompottamisen. Sinänsä mielenkiintoista kuinka tätä jakkaraa tarjotaan minulle kovin usein, viimeksi tänään erään edistyksellisen demarin taholta. Mikäli kaupunkilaiset mahdollistavat, tulen uudistamaan kaupunkiorganisaatiomme toimintaa vahvalla kädellä: ME EMME VOI JATKUVASTI NUKKUA ONNEMME OHI! Mutta eipä mennä asioiden edelle, sillä saattavathan kaupunkilaiset tulla siihenkin tulokseen, että minun on parasta pysyä kotona emännän ja kissan riemuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olisit ääniharava sinua odottaa Walan kohtalo. Kokoomuksessa menestyvät vain Nikulan ja Järvisen nuolijat.

      Poista
  9. Sitten Java menestyy loistavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö huomaa Valkonen vie jo nyt kokoomusta.

      Poista
  10. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Kukaan ei vie ketään ja asioista sovitaan neuvottelemalla ja päätökset syntyvät toisten vaalilupauksia kunnioittaen. En aio syödä sanaani enkä vaadi sitä muiltakaan.

    VastaaPoista
  11. Facebookissa Valkonen ja Tähtinen vastustavat vanhuspalvelujen ostoa suuryrityksiltä. Tekevät sen näkyvästi. Aaltosen kantaa en tiedä, mutta Valkonen ja Tähtinen tuovat uutta näkemystä kokoomukseen. Kumpikaan ei ole kokoomuksen johdateltavissa.

    VastaaPoista
  12. Helppoahan sitä on tietämättömän vastustaa vaikka mitä. Tuskin kuitenkaan vastustavat palvelusetelin käyttöä, jolloin asiakas itse päättää minkä hoitopaikan valitsee. Sitten jos vielä kävisivät tutustumassa Merituulikotiin ja Attendon Hellään jonka jälkeen kertoisivat kummassa paikassa itse haluaisivat asua vanhana, niin sitä minä kutsuisin uudeksi näkemykseksi.

    VastaaPoista
  13. 13.000.000,00€ ja 21.000.000,00€! Kaksi lukua, jotka on hyvä tallentaa muistiin.
    Nuo luvut on kaupunkimme rakennuspuolen korkea virkamies ilmoittanut uuden
    uimahallin ja uuden koulun rakentamisen kustannuksiksi. Em lukuihin nojautuen
    ovat valtaosa kunnallisista päättäjistämme päätyneet uudisrakentamisen kannalle.
    Em lukuja on verrattu kohteiden peruskorjauskuluihin, mutta ikävä kyllä luvut eivät
    ole keskenään vertauskelpoisia. Uudisrakentamisen luvuista puuttuvat isot oleelliset
    kuluerät eli nykyisten korvattavien kiinteistöjen purkukustannukset. Jokainen
    ymmärtää, että esim. uimahallin purkaminen tuo huomattavasti lisää kuluja uudis-
    rakentamisen hintoihin, joihin ne tietenkin pitää lisätä.
    Meille uusikaupunkilaislle onkin kehkeytymässä oma ”länsimetro” eli rakentamis-
    päätöksiä tehdään alimitoitetuilla kustannusarvioilla ja sitten prosessin aikana
    tullaankin toteamaan, että voi voi sentään, kun tämä ja tämä maksaakin enemmän.
    Väitän, että tulevan syksyn aikana aletaan puhumaan suuremmista kustannuksista
    uudisrakentamisen osalta, kuin mitä nyt on päättäjille ”syötetty”.
    Ylimitoitettu rakentamisvimma ei kaupunkiimme lisää asukkaita tuo, sillä perus-
    tarjonta on jo nyt kohdillaan.

    VastaaPoista
  14. Jos tarjonta olisi kohdallaan, ei rakentamista tarvittaisi. Ugi on jäänyt ajasta jälkeen ja juuri siksi kaupunki menettää asukkaita ja verotuloja.

    VastaaPoista
  15. Menettää asukkaita? Eihän väkiluvussa ole viime vuosina tapahtunut mitään suurempaa heilahdusta suuntaan tai toiseen.

    VastaaPoista
  16. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Uudenkaupungin väkiluvun kehitys on ollut dramaattista etenkin, jos huomioidaan työpaikkamäärän räjähdysmäinen kasvu. Joudumme rakentamaan pakosta ja nyt tehtiin linjaus uuden rakentamisen ja vanhan korjaamisen välillä. Tuleva valtuusto tekee tarkemmat päätökset rakentamisesta. Ikäihmisten kohdistuvan tarjonnan laatuun olisi täytynyt satsata niin, ettei syntynyt tilanne luo markkinarakoa ns. suuryrityksille. Tämä vinoutuma on korjattava pikaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten meinasit korjata?

      Poista
    2. Kiitos käynneistä ja kysymästä! Rakennukset pidetään kunnoltaan ja puitteiltaan kilpailukykyisinä - ensin tietenkin kuntokartoitus. Kaupungissa on kylvetty miljoonia täysin turhaan ja ikäihmisten puitteet ovat jääneet unholaan.

      Poista
    3. Mutta kun meillä ei edes ole juurikaan tehostettuun palveluasumiseen soveltuvia tiloja. On lähinnä vain laitoshoitoa. Tehostetussa palveluasumisessa asukkaalla säilyy oikeus Kelan tukiin esim asumistukeen. Jos katsotaan että vanhus ei enää kotona pärjää ja hän valitsee palvelusetelillä esim Attendon niin kaupunki säästää. Siis verrattuna esim vanhainkotipaikkaan.
      Valtuusto päätti ottaa palvelusetelit käyttöön säästääkseen. Esim Kalannin vanhainkodin vuorokausihinta vuonna 2015 oli 128,75 € ja kalleimman palvelusetelin arvo on 96€/vrk.




      Poista
    4. Kiitos käynneistä hyvästä kommentista! Meillä on virkahenkilövoimin juntattu tuulimyllyjä, kaupungin vuokrakerrostaloja ja jätetty ikäihmiset pahimmillaan kansainvälisten keinottelijoiden armoille. Siinä vaiheessa kun suurtoimijoiden taloille haettiin lupia, olisi kaupungin pitänyt herätä toimimaan, kuten valtuuston päätös edellyttää. Mielestäni vieläkään ei ole liian myöhäistä.

      Poista
  17. Täyttypä oikaista virhekäsityksiä mitä täällä on esitetty, sitten myhemmin, kun huomaan kuinka virheellistä tietoa täällä jaetaan ja mitä populismia se onkaan lehtien palstoilla.
    Surulliseksi tekee mieleni kun suuri osa sen vielä uskoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Javaa valehtelijaksi haukkuvia on paljon ja taas yksi samanlainen. Heitä yhdistää haukkumisen halu ja faktojen puute. Kuinka nimetön populisti voi hyötyä populismista.

      Poista
  18. Sinulle kirjoittaja 19.38 pitäisi osata lukea tekstiä, en ole haukkunut Javaa valehtelijaksi, missä minun tekstissäni niin sanotaan nimimerkki 19,23 kyseeleepi, päädyin tähän yleiskäsittenä erottelematta kirjoittajia, malta nyt vähän, kyllä asiani perustelen.

    VastaaPoista
  19. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Poistin kommentin, jossa solvattiin ja haukuttiin kahta henkilöä nimellä Toinen näistä ei ollut edes ehdokas ja kun kirjoittaja oli kaiken lisäksi nimetön, näin aiheelliseksi poistaa kommentin.

    VastaaPoista
  20. Kiitos Java ja onnea vaaleihin.

    VastaaPoista
  21. Patjamajoitusta kouluihin selvitetään jo kaupungin toimesta.

    VastaaPoista
  22. Huomaatko Java Facebookissa kukaan ei enää tykkää sun kirjoituksista.

    VastaaPoista
  23. Kiitos käynneistä, kommenteista ja kysymyksestä? Huomaan tietenkin. On itsestään selvää, että toteuttamallani tavalla tapahtuvaa keskustelun käynnistämisyrityksistä ei pidetä. Ainakin yritin saada keskustelua käyntiin, mutta valitettavan laihoin tuloksin.

    VastaaPoista
  24. Anonyymi1. huhtikuuta 2017 klo 7.59

    Helppoahan sitä on tietämättömän vastustaa vaikka mitä. Tuskin kuitenkaan vastustavat palvelusetelin käyttöä, jolloin asiakas itse päättää minkä hoitopaikan valitsee. Sitten jos vielä kävisivät tutustumassa Merituulikotiin ja Attendon Hellään jonka jälkeen kertoisivat kummassa paikassa itse haluaisivat asua vanhana, niin sitä minä kutsuisin uudeksi näkemykseksi.
    Kun tuo palveluseteli ei ole itseselvyys, sitä anotaan ja kaikki halukkaat eivät sitä saa.
    Ottaen huomioon vanhuksen tulotason niin välttämäti palvelusetelin jälkeenjäävä maksuosuus on liian suuri vanhuksen tulotasolla. Se siitä valinnanvapaudesta.
    Korjatkaa jos olen väärässä. Tässä lisää infoo jota lupasin, enkä edelleenkään hauku Javaa valehtelijaksi.
    Täytyy muistaa, valehtelu tehdään tietentahtoen, mutta väärä informaatio ei välttämäti johdu tietentahtoen tehdyksi, vaan vajaavaisesta tiedonmäärästä.

    VastaaPoista
  25. Tietysti veronmaksajien rahoilla toteutettava hoito on tarveharkintaista.
    Ja tietysti voin olla tietämätön mutta pari vuotta sitten omaiseni hoito tuli hieman halvemmaksi kuin vanhainkodissa. Asia kannattaa aina selvittää perinpohjin ja muistaa esim asumistuki ja muut etuudet jotka säilyvät tehostetussa palveluasumisessa. Lisäksi kannattaa aina käydä tutustumassa ko palveluntarjoajiin.

    VastaaPoista
  26. Nimimerkki 18.32 asia on juuri noin. Jokainen tapaus on aina yksilöllinen.
    Ongelmaksi muodostuu käsittääkseni vähävaraiset ja sellaiset joilla ei ole omaisia hoitamassa ko tapauksia.
    Kuulopuheitten mukaan viimevuonna palvelusetelit oli loppu eli käytetty rahamäärä loppu.
    Myös ongelmaksi koituu se, kun tehostettu palvelumuoto ei enää riitä vanhukselle ja hoitopaikkoja ei ole enää tarpeeksi. Lääkärilausunnot on aina kyseenalaisia,siis lausunnot jotka käsittääkseni määrittelevät hoitomuodon ja sitten ummikkopoliitikot lyövät vielä oman lusikkansa keitokseen.
    Sekin täytyy muistaa, että pelkät seinät eivät vanhuksia hoida vaikka ne olisi kullasta.
    Kiitos vielä hyvästä kommentista 18.32

    VastaaPoista
  27. Ympärivuorokautisesta hoidon tarpeesta päättää työryhmä. Ajankohtaiseksi asia tulee kun kotihoidon käynnit ei enää riitä. Ja on ihan totta että avuttomana on ikävä kohdata kylmä ihminen jolla on kovat kädet. Niitä on liikaa.

    VastaaPoista
  28. Vaikka tarve todetaan jos ei ole paikkoja, kuulemma jonoo on. Turussakin yli sata jonottaa tehostetun palveluasumisen paikkaa, entä laitospaikkojen jono.
    Poliitikot keskittyvät enemmän keskinäiseen riitelyyn kuin tärkeiden asioitten hoitamiseen.
    Jos ja kun sote tulee taitaa päätöksen teko siirtyä tavallisen kansalaisen ulottamattomiin ja valitusoikeutta ei ole hoitoonpääsystä omaisilla.Entä miten käy vanhusten joilla ei omaisia ole, voitte vain kuvitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Ja hoidon tarve kannattaa ajoittaa alkuvuoteen kun määrärahoja vielä on.

      Poista
    2. Näin kannattas tehä, kun loppuvuodesta kassa tyhjä.

      Poista
  29. Ei hätää vaikka USA:ssa onkin Donald Tramppi meillä on Raimo Lomppi.

    VastaaPoista
  30. Kiitos käynneistänne ja hyvästä keskustelusta! Eiköhän Uudessakaupungissa ole vuosien saatossa tarkoituksellisesti jätetty oma po. tarjonta rempalleen ja siten pedattu markkinat suuryrityksille.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!