tiistai 7. maaliskuuta 2017

UUDENKAUPUNGIN YHDESTOISTA HETKI!

Viime vuosina Uuteenkaupunkiin on syntynyt noin 2 000 työpaikkaa ja silti kaupunkimme lukeutuu muuttotappiokunnaksi. Kun vielä toteamme, että valtavista elinkeinosatsauksista huolimatta, Uusikaupunki on menettänyt parhaista päivistään noin 3 000, asukasta, osoittaa historia todeksi väittämän: 2 000-LUVULLA SUOMALAISET EIVÄT MUUTA PELKÄSTÄÄN TYÖPAIKKOJEN PERÄSSÄ! Jos odotamme ihmisten muuttamista tänne ja vasta sitten ryhdymme uudistamaan kaupunkiamme saamme odottaa tuomionpäivään saakka, sillä kukaan ei muuta teollisuusalueelle.

Syyllisiä etsimättä, meidä tulee tutkia menneisyyttämme ja oppia virheistämme. Em. kappaleessa mainitun lisäksi olemme tehneet virheitä kaupunkilaisten viihtyvyyden parantamisen suhteen. Mitään kuntalaisen arkea tai vapaa-aikaa parantavaa meillä ei ole viime vuosina rakennettu. Suurin virheemme lienee pienten koulujen lopettaminen sekä liikuntapaikkojen kehityksen laiminlyönti. Näiden toteutusten seurauksena kaupungistamme alkoi massiivinen lapsiperheiden pako ja huoltosuhteemme vinoutui hälyttävästi.

Kiitos Vahteruksen ja autotehtaan Uudestakaupungista tuli kasvun ja positiivisten mahdollisuuksien kaupunki. Meille annettiin uusi tilaisuus menestyä kaupunkina ja kääntää tehdyt virheet kaikkien uusikaupunkilaisten ja jopa naapurikuntalaisten voitoksi. Tämä voitto, jota kaupunki voi tarjota asukkailleen, on alhaisemmat verot, paremmat palvelut sekä laadukkaammat elämisen ja vapaa-ajan puitteet. Jotta onnistumme ja Uudestakaupungista tulee todellinen voittaja meidän on tehtävä positiivisia päätöksiä ja ryhdyttävä toteuttamaan niitä.

Opetustoimemme on saatettava puitteiden osalta modernille ja mielummin tulevaisuuden vaatimusten tasolle. Sama koskee rapistuneita vapaa-ajan rakennelmiamme. Uimahallin ja monitoimitalon yhdessä toteuttaminen palvelee niin nykyisiä kuin uusia uusikaupunkilaisia. Niiden osalta  voimme ottaa oppia lähikunnista: Jos Eurassa uimahallin remontointi maksoi 12 miljoonaa euroa ja Harjavallassa uuden monitoimitalo-uimahalli yhdistelmärakennus kustansi 14,5 miljoonaa euroa, ei liene epäselvää kannattaako meidän korjata uimahallia vai rakentaa uusi monitoimi- kuin uimahalli.

Koulusta/halleista päätetään tänään teknisessä lautakunnassa ja olen kuullut perinteisten jarruvoimien yrittävän vitkutella hankkeen etenemistä, jotta se siirtyisi vaalien yli. Tällä tempulla kehityksen vastustajat pyrkivät piilottamaan taantumuksellisen kantansa äänestäjiltä ja, kantaansa ilmoittamatta, keikkumaan vallassa yli vaalien jatkaakseen kaupunkimme kehityksen jarruttamista. Jos näin käy lautakunnassa jää vielä kaupunginjohtajalle mahdollisuus tuoda koulu/monitoimi/uimahallin rakentaminen käsittelyyn ennen vaaleja. Mikäli kaupungin tulevaisuuden kannalta tämän suuruusluokan  päätös siirretään vaalien jälkeen siten, että kaupunkilaiset eivät tiedä mitä mieltä ehdokkaat ovat po. hankkeesta, voidaan puhua demokratian sijaan alhaisesta suhmuroinnista ja äänestäjien törkeästä vähättelystä.

Kymmenen vuotta olen ajanut tätä hanketta ja muiden liikuntapaikkojen uudistamista/kohentamista - viimeinkin ollaan onnistumisen suhteen siinä hilkulla. Ilolla tervehdin etenkin sitä, ettei perinteinen sanonta "vanhan" temppujen oppimisesta pidä enää lainkaan kutiaan, vaan opetuspuolen ikämopsikin on oppinut uuden kehityssuuntaisen kannan. Nyt kaikki faktat ovat julkituodut ja ne selkeästi puolustavat hankkeen toteuttamista ja kaupunkimme asukasluvun saattamista kasvu-uralle.

Jokainen viikko, millä po. hanke viivästyy vie meitä kohti 11. hetkeä, jonka jälkeen kutistumisellemme ja Uudenkaupungin lopulliselle pyyhkimiselle kartalta ei voi yhtään mitään. Tuolloin valitsemme tien, jolta ei ole enää paluuta! Toivotaan  negatiivisten pelkojen olevan turhia ja sitkeimpien härkäpäiden kääntyvän viimeinkin kehityksen tielle. Pian koko koko kaupunkimme hallittu kasvu on samanlainen positiivinen ihme kuin Vahterus ja autotehdas olivat aikoinaan ensimmäisine työpaikkauutisineen.

45 kommenttia:

  1. Hyvä Java. Kiitos sitkeydestä

    VastaaPoista
  2. Yllätysten yllätys. Olen saanut vuosia väärää tietoa. Java on osoittautunut ajattelevaksi järkimieheksi.

    VastaaPoista
  3. http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/2015/11/kaupungin-kiinteistoissa-tikittaa-aikapommi/

    VastaaPoista
  4. Uudenkaupungin yhtenäiskoulun peruskorjaus ja perusparannus on ajankohtainen. Viikaisten koulurakennus on rakennettu 1957 ja laajennusosa 1980. Ruokasali ja keittiö on remontoitu 2012 ja 2013. Pohitullin koulurakennus on rakennettu 1974 ja sitä on laajennettu 1981. Keittiö- ja ruokailutílat on peruskorjattu ja niitä on laajennettu 2010.

    Uudenkaupungin yhtenäiskoulun rakennukset ovat peruskorjaamattomia ja teknisesti sekä nykyaikaisten oppimisympäristöjen näkökulmasta elinkaarensa lopussa. Kiinteistöstrategian yhteydessä suoritetussa salkutuksessa Pohitullin koulun tekninen nykyarvoprosentti (kuntoluokka) on korjattuja keittiötiloja lukuunottamatta 0,45 %. Viikaisten koulun tekninen nykyarvoprosentti (kuntoluokka) on korjattua keittiö- ja ruokailutilaa lukuunottamatta 0,40 %. Rakennuksen peruskorjaustarpeen katsotaan alkavan jo alle 0,60 % kuntoluokkakertoimella. Ilman korjaustoimenpiteitä tekninen nykyarvokerroin laskee vuosittain 1,75 - 2,0 %.


    Viikaisten koulun kunnon selvittämiseksi on tehty kuntoarvio 17.2.2014. Kuntoarvion mukaan kiinteistö on rakenteíltaan enää tyydyttävässä kunnossa. Vesikatto on uusimisen tarpeessa, rakennus- automaatiojärjestelmä jo ylittänyt käyttöikänsä, vesi- ja viemäriputkistojen, sähkölaitteistojen ja ilmanvaihtolaitteiden käyttöikä on lopussa. Rakennuksien energiatehokkuus on huono ja ikkunat ja ovet uusimisen tarpeessa.

    Pohitullin koulun kunnon selvittämiseksi on tehty kuntoarvio 25.5.2016. Kuntoarvion mukaan koulu on tyydyttävässä kunnossa. Koulun rakennusautomaatiolaitteet, vesi- ja viemärilaitteet, sähkölaitteet ja ilmanvaihtolaitteet ovat käyttöikänsä loppupuolella ja niiden uusiminen on ajankohtainen 5-8 vuoden kuluttua. Kiinteistön julkisivu on tyydyttäväkuntoinen. Rakennuksen energiatehokkuus on huono käytettyjen rakennusmateriaalien johdosta (Siporex).

    Uudenkaupungin yhtenäiskoulu ei täytä enää nykyaikaisten oppimis- ympäristöjen ja perusopetuslain vaatimuksia tiloiltaan eikä varusteiltaan. Kiinteistöissä on havaittu paikoin sisäilmaongelmia ja kiinteistöjen rehtorien mukaan kiinteistön toimivuus nykyiseen käyttöönsä on huono.

    Kopioitu avakka.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uimahalli projektikin ollut jo tapetilla 5 vuotta tehkää jo vihdoinviimein päätöksiä. Tuleeko samanlainen kuin turun toriparkista juupas eipäs.

      Poista
  5. Javalle hatunnosto sitkeästä työstä. Toivottavasti ei saa poliisia perään.

    VastaaPoista
  6. Näin on ilmeisesti päätetty

    Harto Forss kirjoitti 8.3.2017 klo 12.11
    Nuoriso- liikunta- ja kulttuuri ltk päätti rakentaa uuden uimahallin. Tekla päätti äänestyksen jälkeen samoin. Demarit olivat erimieltä. Tekla päätti yksimielisesti koulun, monitoimihallin ja päiväkodin rakentamisesta.

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti kukaan ei äänestä demareita. Aivan onnetonta porukkaa.

    VastaaPoista
  8. Arkkitehti saa tehdä mitä tahansa. Se saa aina tuen demareilta.

    VastaaPoista
  9. Demareita ja Hartoa sapettaa, kun kaikki Javan vuosia ajamat liikuntahankkeet etenivät maaliin. Katsokaa Plari vaikenee Javan roolista, hän ei ole toimittajien mielestä tolkun ehdokas. Pitää äänestää tolkun Koskea, Myllymäkeä, Walaa ja Forssia, niin saadaan hallit ja koulu peruttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä jutun murjaisit. Ei vielä menneet maaliin mitkään hankkeet. Ainoastaan periaatteessa hyväksyttiin uusien rakentaminen. En kyllä ole tajunnut Javan näitä hankkeita yksin ajaneen. Hankkeet ovat edenneet normaalilla tavalla. Niistä on puhuttu vuosia ja odotettu sopivaa toteutus aikaa. Talouden ollessa retuperällä toteutuksesta päättäminen ei ole ollut sopivaa. Jouduimme tinkimään peruspalveluista. Nyt talous on nousussa ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Nyt on myös lainakorko olematon ja tuskin nousee ennenkuin uudet työntekijät on kotoutettu ja verotulot kasvavat. Nyt on toteutuksen aika.

      Poista
    2. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Harto on aivan oikeassa, tämä hanke ei ole maalissa eikä mikään yhden tyypin show. Tarvitaan valtuuston enemmistön siunaus. Vaatimukset liikuntapaikkojen modernisointiin alkoivat jo yli kymmenen vuotta sitten. Tuolloin asian keskiössä olivat mm. Markku Varjo, Mikko Siivonen, Jarmo Segerroos ja jatkossa muutama lautakunnallinen uusikaupunkilaisia liikuntaihmisiä, joista nimeltä nousta esiin ahkeran virkahenkilön, kovan puurtajan ja ykkösvalmistelijan Tuija Suomisen.

      Harto ei missään tapauksessa ollut torppaamassa nuoriso- ja liikuntalautakunnan yksimielisiä päätöksiä kaupunkimme liikuntapuitteiden parantamiseksi sekä lopulta hävittämässä koko lautakuntaa. Toisin kuin Harto muistaa, Uudellakaupungilla oli rahaa liikuntarakentamiseen, mutta miljoonia heitettiin irvokkaasti epäonnistuneisiin hallihullutteluun. Suurena mokana mainittakoon tällä kertaa vaikkapa etanolitehdas, josta ei ole nähty vilaustakaan eikä kaupungistamme tullut maailmanlaajuista tuhansien työpaikkojen teräspalvelukeskusta. Irvokkain hallihulluttelun esimerkki löytyy siitä, että salaa hallituksemme sijoitti rahaa laitilalaiseen liikuntayritykseen, kun se ei samaan aikaan antanut varoja tekonurmen rakentamiseksi Uuteenkaupunkiin. Vielä tämän valtuustokauden alussa liikuntapaikat olivat säästökohde, kun UUSIKAUPUNKI HAKKASI VEROEUROJA JA OTTI MILJJONA LAINAN ALKOHOLIN VALMISTUKSEN TUKEMISEEN!

      Pohitullin saneeraus on edennyt juuri nyt pitkälti yhden viranhalijan sairausloman jättämän aukon vuoksi. Tuon aukon täytti toiminnalla tekninen johtaja Jari Nikkari, joka pisti tuulemaan. Kerrankin tässä kaupungissa suunnitellaan jotain kaupunkilaisille. Lisäksi on kiitettävä sivistyspalvelujohtajaa kelkan kääntämisestä ja merkittävän tuen antamisesta po. hankkeelle. Nostan vielä Sami Virtasen esiin, hän piti monitoimihallihanketta hengissä tällä valtuustokaudella. Koko palettiin vaikutti myös uimahallin surkea kunto, mutta kiitos puutalopoppoolle tutkintapyynnöstä: VIELÄ VUONNA 2500, ILMAN TUTKINTAPYYNTÖÄNNE, RÄNSISTYNYT KOULUKOMBLEKSI VUOTAVINEEN UIMAHALLEINEEN TÖNÖTTÄISI ULJAANA KESKELLÄ 400-VUOTISJUHLIEN JÄLKEEN AUTIOITUNUTTA KAUPUNKIA.

      Hanke ei ole edennyt maaliin ja sitä vastustavat voimat kärkkyvät valtuustopaikkaa tulevalle kaudelle: VARO ÄÄNESTÄMÄSTÄ HEITÄ JA ETENKIN ...!!!!!

      Poista
    3. älä sitä forssia suojele. vetää puukkoa selkääsi heti kun käännyt.

      Poista
    4. Kuule Java tämä on politiikkaa. Täytyy lyödä lyöjää ei kääntää toista poskea.

      Poista
  10. Taas demarit ja virkamiehet pistää poliisit Valkosen perään. Tässä kaupungissa ei saa tehdä mitään hyvää kaupunkilaisille.

    VastaaPoista
  11. Eipä tartte demareita äänestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei todellakaan tarvi. vituttaa koko paska puolue.

      Poista
  12. Missä päätettiin, että monitoimihalli rakennetaan? En löytänyt teklan pöytäkirjasta.

    VastaaPoista
  13. Forss osaa aina vähätellä muita. Siinä on harvinaisen itseään täynnä oleva tyyppi.

    VastaaPoista
  14. Voi hyvä helvetti, minkä tason pelleilyä nyt on tuo rakentamistouhu. Päätetään rakentaa, mutta ei tiedetä mitä rakennetaan eikä mitä kustantaa. Kyllä nyt nauru maittaa naapurikaupungeissa ja vähän kauempanakin.

    VastaaPoista
  15. Kiitos käynneistä ja kommenteistanne! Ennen kuin menee pahemmaksi, lopettakaa Harton perusteeton arvostelu. Harto on yksi heitä, ketkä aivan varmasti vievät tätä asiaa eteenpäin. Uskon myös suurimman osan kokoomuksen ehdokkaista kannattavan Nikkarrin esitystä. Kohta aukeavat vaalikoneet, sieltä saatte tietää myös maan hiljaisten vaaleja edeltävät ajatukset. Mutta varokaa valehtelijoita, niitä liikkuu runsaasti vaalien alla, joten varmistakaa pöytäkirjoista ja blogeista ovatko teot lupauksien mukaisia.

    VastaaPoista
  16. Forss oli hallihulluttelun takuumiehenä. Siitä johtu surkea kaupungin talous.Kokoomus vastusti verorahojen sijoittamista ja velanottoa olutpanimoon. Tätäkin urheilumies Forss kannatti. Forss on ihan samanlainen kieroilija kuin demarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän loppui Harton mollaaminen tältä illalta! Ilman Harton esitystä, jolla torpattiin Novidan takaisinosto, uimahalli täytettäisiin kohta hiekalla ja lapsemme kävisivät teltassa koulua - MEILLÄ EI OLISI RAHAA. Kuten sanoi, katselkaa pöytäkirjoja ja blogeja, niin tiedätte kuka teki ja mitä.

      Poista
  17. Muistetaan koko ajan, että Harto kirjoittaa nimellään. Missähän ne muut nimellään kantaaottavat kuntapoliitikot luuraavat?

    Mitä tulee tähän asiakokonaisuuteen (hanke) Pohitullin ja Viikaisten koulut sekä uima- ja monitoimihallit, niin siihen liittyviä kortteja ei ole vielä kaikkia käännelty. Pinnalle nousee vielä muutamia suurelle joukolle uusia asioita, joita ei vielä asiakirjoissa (hanke) ole näkynyt. Mutta niistä vähän myöhemmin.
    JAa

    VastaaPoista
  18. Päätit ilmeisesti ottaa nimelläsi kantaa. Unohdit vaan kertoa mikä se kanta on.

    VastaaPoista
  19. tuossahan se yllä lukee...niistä vähän myöhemmin...

    VastaaPoista
  20. Kyllä on Walan (ja muiden sitoutumattomien) pelko suuri Ugin kokoomuksen leirissä. Tänäänkin Ugin Sanomissa piti eläkeläinen Kankaan oikein monisanaisesti yrittää vakuuttaa, että puolueet on poikaa.

    VastaaPoista
  21. Wala ei saa mitään aikaan kun tekstaripalstalla oikein luki, ei yhteistyötä muitten puolueiden kanssa. ( ei kähmintää)

    VastaaPoista
  22. Wala on nukkuvien puolueen ilmentymä.

    VastaaPoista
  23. Wala on urheilumies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wala urheilee mielellään kansa rahoilla.

      Poista
  24. java lyö facebookissa vaalit lekkeriksi.

    VastaaPoista
  25. Olet,Java, jo kyllästymiseen asti nuoleskellut Vahterusta. Lainkaan kyseistä firmaa väheksymättä sanoisin, että vahempikin kyllä riittäisi.

    VastaaPoista
  26. Kiitos käynneistä ja kommenteista! Eihän kaiken tarvitse olla haudan vakavaa. Arvostan Vahterusta ja Konnun työtä, pahoittelen, jos toin sen ärsyttävästi julki.

    VastaaPoista
  27. Ehtoota Java! Meni vähän pitkäksi. Sain kuitenkin ynnättyä asioita, jotka oli kummaltakin esittelijältä jäänyt huomaamatta liittyen Pohitullin alueen po. rakennusten korjausvaihtoehdoista. Tämä "aluehanke" ei olekaan ihan mutkaton. Tehtyjä päätöksiä joudutaan nyt tutkimaan suurennuslasilla ja muutama asia menee uusiksi. Tästä lisää lauantaina.
    JAa

    VastaaPoista
  28. Kiitos käynneistä ja Juhalle informaation tulon ilmoittamisesta!

    VastaaPoista
  29. Voi, kunpa JAa käyttäisi energiaansa monitoimihallin rakentamisen aloittamiseen..

    VastaaPoista
  30. Valitettavasti nämä rakentamisen asiat eivät ole minulle pelkkää "on-nia ja off-ia". Tästä ao. osoitteesta tulee tietoa entisen päälle:

    https://ugissa.blogspot.fi/

    JAa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JAa vastauksesta.

      Taitaakin olla parempi, ettei tehdä mitään. Ruvetaan pelkäämään yhdessä. Pyydetään Java, Harto ja muut Kokoomuslaiset mukaan. Yhdessä ei pelota niin paljoa. Hui mikä se oli!

      Lisää pelkotiloja ensi lauantaina.

      Poista
    2. No tää on tätä tyypillistä Aaltosta. Kommentoi aina kun työttömyysluvut kääntyy nousuun mutta kun ne laskee on hiljaa.

      Poista
  31. Java ei tarvitse äänentoistolaitteita. Se pystyy ilmankin haastamaan riitaa niin että koko tori raikaa.

    VastaaPoista
  32. Naamaa punaisena haukkui Walaa.

    VastaaPoista
  33. Kovaäänin riidanhaastaja, kuka sellaista kiusaajaa kaipaa.

    VastaaPoista
  34. Kiitos käynneistänne ja kommenteistanne! Enpä haukkunut ketään ja esitin väittämän, jonka pitävyydestä lupasin mennä vaikka valalle. Ilmeisesti puhuin liian hiljaa, kun asiat jäivät epäselviksi.

    VastaaPoista

Tuhraappa tähän aikasi kuluksi jotain! Kiitos!